Auta muita saamaan Herran suoma parantuminen

Kohdassa Moosia 4:26 sanotaan: ”Minä tahdon teidän antavan omaisuudestanne köyhille, kunkin sen mukaisesti, mitä hänellä on, kuten ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia, käymällä katsomassa sairaita ja antamalla heille apua sekä hengellisesti että ajallisesti, heidän puutteensa mukaisesti.”

Sairaana oleminen – fyysisesti, henkisesti tai hengellisesti – voi olla hyvin eristävää. Ihmiset viettävät monia yksinäisiä tunteja makuuhuoneissa tai sairaalahuoneissa koettaen toipua, ja helposti käy niin, että heidän mielensä masentuu. Kun synkkyys kasautuu, huolehtivan ystävän, perheenjäsenen tai sukulaisen käynti voi tuoda valoa heidän elämäänsä.

Se, kuinka käymme katsomassa sairaita, voi myös olla tärkeää. Useat naiset vastasivat kyselyyni siitä, kuinka muut ovat auttaneet heitä parantumisprosessissa. Judi Arizonasta Yhdysvalloista totesi: ”Kuunteleminen – – [on] hyvin suuri apu vaikeina aikoina. Kuunteleminen ilman arvostelemista.” Kuunteleminen kärsivällisesti, vilpittömästi ja rakastavasti on arvokkaana tukena niille, jotka yrittävät parantua.

Linda Kaliforniasta Yhdysvalloista kertoi, kuinka ystävän käynnit auttoivat häntä: ”Muistan ne erityiset ihmiset elämässäni – varsinkin ne, jotka todella kuuntelivat ja välittivät Hengen suloisia neuvoja. Kun olin jäänyt leskeksi 30-vuotiaana viiden pienen lapsen kanssa, tunsin taivaallisen Isäni ja Vapahtajani rakkautta syvemmin hyvän ystäväni Karenin ansiosta. Hän oli aina samalla aaltopituudella, ja hänellä oli aina ’kuuntelevat korvat’ valmiina. En tuntenut koskaan olevani yksin, kun hän jatkuvasti muistutti minua siitä ihanasta siteestä, joka minulla on Jumalan tyttärenä.”

Varsinkin palvelutyöveljet ja -sisaret voivat käyttää parantamisen taitoa. On tärkeää virittäytyä huomaamaan kärsivien tarpeita. Toisinaan paikallaan on lyhyt vierailu, koska he ovat hyvin väsyneitä. Toisinaan he ovat yksinäisiä ja pitkästyneitä, ja pidempi vierailu vastaa heidän tarpeisiinsa. On myös tärkeää ymmärtää heidän persoonallisuuttaan. Jotkut haluavat oman rauhan ja hiljaisuutta, kun taas toiset haluavat paljon vuorovaikutusta ja tukea. Meidän tulee ensin määrittää heidän tarpeensa ja sitten auttaa sen mukaisesti.

Alma kuvaili mitä kaunopuheisimmin sitoumustamme noudattaa Vapahtajan esimerkkiä, kun hän kysyi uskovilta Mormonin kirjassa, olivatko nämä halukkaita ”[tulemaan] Jumalan lammastarhaan ja [tulemaan] nimitetyiksi hänen kansakseen ja [olemaan] halukkaita kantamaan [toistensa] kuormia, jotta ne olisivat keveitä” (Moosia 18:8).

Meistä jokainen kantaa monenlaisia kuormia. Nämä ovat mitä vaikeimpia käsitellä, kun olemme sairaita tai kamppailemme mielenterveyden häiriön tai hengellisten vaikeuksien kanssa. Yksi osa parantamisen taitoa on auttaa muita kantamaan kuormia, kun he joutuvat kärsimään.

Shannon Utahista Yhdysvalloista kertoi, kuinka hänen naapurinsa auttoivat häntä: ”Sinä päivänä, kun hautasimme pienen poikamme, palasimme hautausmaalta ja näimme, kuinka hautajaisten aikana naapuruston väki oli kokoontunut yhteen ja laittanut pihamme aivan uuteen uskoon. He olivat istuttaneet kauniita pensaita, puita ja kukkia sekä laittaneet uuden nurmikon. Sanoin kuvaamattoman murheemme keskellä heidän huomaavainen rakkauden ja tuen osoituksensa aloitti meidän parantumisprosessimme. Joka vuosi kun kaunis pihamme on herännyt jälleen eloon, olemme saaneet muistutuksen siitä, että rakkaus ja elämä ovat iankaikkisia. [Se oli] todellakin pyhä ja vertauskuvallinen kokemus, jota emme koskaan unohda.”

Kun minulla diagnosoitiin rintasyöpä, palvelin Apuyhdistyksen johtajana ja olin pyrkimässä uudelleen kaupunginvaltuustoon. Aviomieheni oli joutunut työttömäksi, ja kohtasimme tänä aikana monia muitakin vakavia koettelemuksia. Neuvonantajani ottivat sydämenasiakseen ”kantaa toistemme kuormia”, ja he ottivat kantaakseen osan kuormastani. Piispamme otti huolehtiakseen joistakin vastuistani. Aviomieheni otti huolehtiakseen monista ruoanlaittoon ja kodinhoitoon liittyvistä velvollisuuksista. Oli nöyräksi tekevää nähdä, ettei minun kuormiani otettu pois vaan sen sijaan niitä olivat jakamassa monet, monet ihmiset, jotka käyttivät parantamisen taitoa.

Alma opetti myös, että Kristuksen seuraajat ”[ovat] halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:9).

Lohduttamiseen sisältyy myötätuntoa, ystävällisyyttä, huomaavaisuutta, välittämistä, rakkautta ja laupeutta. Se on sitä, että kietoo sairaat ja ahdistetut rakastavien käsivarsien suojiin ja auttaa heitä kohtaamaan kärsimyksensä.

Luann (nimi on muutettu) kohtasi hengellisen ja moraalisen kamppailun, ja hän muisteli kokemustaan, jolloin muut lohduttivat häntä: ”He katsoivat yli nykyisen minäni ja näkivät minussa piileviä lupaavia mahdollisuuksia – mahdollisuuksia tulla suuremmaksi, viisaammaksi, ystävällisemmäksi. Katson taaksepäin entistä itseäni ja toisinaan kavahdan hieman kiusaantuneena omaa tietämättömyyttäni – hieman häpeillen rikkomuksiani ja syntisiä tapojani. Mutta kiusaantuneisuuden ja häpeän kirvelyä seuraa aina parantavaa balsamia, joka on armoa, laupeutta, anteeksiantoa ja rakkautta. Kun huomaan, että ympärilläni on ollut ihmisiä, jotka ovat antaneet minulle runsaasti kaikkea tätä, kirvely haihtuu. Ja näen, että he ovat auttaneet minua parantumaan. Ehkä on täsmällisempää sanoa, että he loivat ympärilleni turvallisen ympäristön – ehkä armon suojamuurin – jonka suojissa Vapahtaja, Mestariparantaja, pystyi työstämään minua. Muuttaen minut. Muuttaen sydämeni.”

Kuva

painting of Christ with children

Yksityiskohta Annie Henrie Naderin teoksesta Gileadin balsamia

Tärkeä osa sairaiden lohduttamista on ohjata heidät Mestariparantajan puoleen. Sabrina Utahista sanoi: ”Ei ole sen parempaa parantamista kuin se, että joku auttaa sinua löytämään Jumalan tai palaamaan Jumalan luo. Se voi olla vain muistuttamista siitä, minkä sinä jo tiedät – että yrität olla kovempi kuin tarvitsee, kannat kaiken itse etkä oikeasti luota Jumalaan.”

Sairaiden lohduttaminen ja se, että auttaa heitä olemaan myönteisiä, vaatii herkkyyttä Hengen vaikutukselle. Yhdessä vaiheessa elämääni en ollut moneen kuukauteen nukkunut hyvin, ja nukuin keskimäärin pari kolme tuntia yössä, enkä niitäkään keskeytyksettä. Kärsin kovasti ahdistuksesta ja uupumuksesta. Olin käynyt monella lääkärillä turhaan. Viimein eräs ystävä ohjasi minut erään myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan lääkärin luo, joka antoi minulle heti asianmukaisen diagnoosin. Mutta se, mitä hän sanoi seuraavaksi, yllätti minut: ”Merrilee, tärkeintä, mitä sinun pitää tehdä, on kääntää ahdistuksesi Jumalan puoleen.” Sitten hän kannusti minua mietiskelemään joka päivä hetken aikaa asiakirjaa ”Elävä Kristus – apostolien todistus”.

Olin kokeillut tätä mietiskelyä muutamia kertoja tuloksetta, mutta halusin epätoivoisesti parantua. Seuraavana päivänä mietiskelin rauhallisesti näitä voimallisia sanoja: ”Me lausumme oman todistuksemme Hänen vertaansa vailla olevan elämänsä todellisuudesta ja Hänen suurenmoisen sovitusuhrinsa äärettömästä voimasta.”² Väristys kulki lävitseni, kun aloin pohtia todistusta suuresta Parantajastamme, ja tiesin, että olin löytänyt sielulleni lohtua ja rauhaa.

Kun tutkimme pyhiä kirjoituksia pyrkiessämme olemaan Jeesuksen kaltaisia Hänen parantamisen teoissaan, me luemme Jeesuksesta yhden asian kerta toisensa jälkeen: Hän kiinnitti huomiota niihin, jotka olivat Hänen ympärillään.

Kristus huomasi ihmiset. Hän puhui samarialaisen naisen kanssa kulttuurin asettamista rajoituksista huolimatta. Hän löysi aikaa lasten siunaamiseen. Hän aterioi publikaanien ja syntisten kanssa sekä palveli spitaalisia ja muiden hyljeksimiä. Hän antoi huomiotaan jokaiselle.

Kun me Kristuksen seuraajat pyrimme oppimaan Hänen parantamisen taitoaan, me voimme alkaa katsoa ihmisiä Kristuksen silmin. Voimme löytää aikaa tervehtimiseen, hymyilemiseen, kuulumisten kyselemiseen. Emme ehkä koskaan saa tietää, millaista parantavaa balsamia meidän pyrkimyksemme saattavat olla lähipiirissämme oleville, jotka ovat yksinäisiä, masentuneita, sairaita, heikkoja tai kärsiviä. Yksinkertaisimmillakin rakkauden eleillä voi olla voimallinen vaikutus.

Kun teemme Kristuksen tekoja ja osallistumme muiden parantamiseen, siitä koituu suuria siunauksia. Kuten Kristus sanoi: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25:40). Hänelle, joka on parantanut meidät kaikki, Hänelle, joka on kietonut meidät rakastavien käsivarsiensa suojiin useammin kuin edes tiedämme, Hänelle, joka on tarjonnut meille sovituksensa parantavaa balsamia, me voimme tarjota pieniä pyrkimyksiämme auttaa veljiemme ja sisartemme parantamisessa. Tämä on todellakin parantamisen taitoa.