Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Iankaikkinen identiteettimme vanhempina
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Tavanomaisten maailman mittapuiden mukaan en ole äiti, mutta Jumala tietää – ja minä tiedän – iankaikkisen identiteettini.
Toisinaan mietin, tuleeko minusta ikinä äiti tämän elämän aikana vai pitääkö minun odottaa Jumalan lupaamien siunausten täyttymistä tulevassa elämässä. Toivon, että voisin sanoa, etten koskaan valita naimattomuudestani. Mutta ollakseni rehellinen jotkut päivät ovat todella vaikeita. Olen yksinäinen. Olen lannistunut.
Mutta ollakseni rehellinen minulla on myös todella, todella hyviä päiviä. On päiviä, jolloin tunnen ehdotonta rauhaa sen suhteen, mihin olen menossa, ja koen suurta täyttymystä kaikesta oppimastani. Vähän aikaa sitten, eräänä noista hyvistä päivistä, mieleeni tuli ajatus: ”Miksi olen niin onnekas? Miksi saan kaikkia näitä ihmeellisiä kokemuksia?”
Löysin vastaukseni Mormonin kirjasta: ”Jumala on uskonut sinulle nämä esineet, jotka ovat pyhiä, jotka hän on pitänyt pyhinä ja jotka hän myös tulee säilyttämään ja varjelemaan omaa viisasta tarkoitustansa varten osoittaakseen voimansa tuleville sukupolville” (Alma 37:14, kursivointi lisätty).
Vaikka tuo jae oli kirjoitettu pronssilevyistä, nuo sanat opettivat minulle jotakin sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin ajatellut. Jumala on uskonut minulle nämä kokemukset, jotta voin siunata tulevia sukupolvia. Jotta voin auttaa tulevia lapsiani – ja kaikkia Jumalan lapsia – tuntemaan Hänet.
Presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt: ”Olivatpa henkilökohtaiset olosuhteenne millaisia tahansa, te olette kuitenkin osa – tärkeä osa – Jumalan perhettä ja omaa perhettänne, toteutuipa se tulevaisuudessa, tässä maailmassa tai henkimaailmassa. Jumalan teille antamana luottamustehtävänä on hoivata mahdollisimman monia Hänen perheensä ja oman perheenne jäseniä rakkaudellanne ja uskollanne Herraan Jeesukseen Kristukseen.”1
Päätin valmistautua
Joinakin päivinä haluan todella kovasti olla iankaikkisen kumppanini ja lasteni kanssa. Tuntuu kuin osa minusta tietäisi, etten vielä ole tavannut joitakin elämäni tärkeimmistä ihmisistä, ja haluaisin voida antaa heille rakkauttani.
Mutta totuus on, että ilman heidän läsnäoloaankin – ja vaikka se tuntuisi olevan kaukainen unelma – voin nyt tehdä valintoja heidän hyväkseen.
Presidentti Eyring on kertonut myös siitä, kun hän oli piispa ja eräs nuori mies tuli hänen toimistoonsa. Tämä mies oli tehnyt joitakin pahoja virheitä, mutta hän halusi muuttua. Hän halusi, että hänen tulevat lapsensa voitaisiin sinetöidä isään, joka voisi käyttää pappeuttaan. Hän oli halukas käymään läpi vaikean parannuksenteon prosessin antaakseen tuon lahjan lapsilleen.
Presidentti Eyring sanoi, että tuo mies ”tunsi silloin niiden lasten tarpeet, joista hän oli vain haaveillut, ja hän antoi ajoissa omastaan lahjaksi muille. Hän antoi uhriksi ylpeytensä ja joutilaisuutensa ja turtuneet tunteensa. Olen varma, ettei se enää tunnu uhraukselta.”2
Minun identiteettini: äiti
Näin äskettäin kuvan äidistäni pikkutyttönä. Hän näytti todella suloiselta kiharine hiuksineen ja sininen mekko päällään. Mutta kun katson sitä kuvaa, voin nähdä tuon pikkutytön kehossa vain äitini kasvot. Tiedän, ettei se tuntunut siltä kuvaa otettaessa – mutta hän on aina ollut minun äitini.
Se sai minut ajattelemaan kaikkia niitä lahjoja, joita hän valmisti minua varten jo ennen syntymääni. Ajattelin sitä, kuinka hän oppi luomaan kauniin kodin. Ajattelin sitä, kuinka hän ahkeroi koulussa tullakseen sairaanhoitajaksi ja kuinka hän tutki evankeliumia vahvistaakseen omaa todistustaan. Ajattelin sitä, kuinka hän päätti nöyrästi uhrata kaiken huolehtiakseen minusta ja perheestämme.
Ja sitten oivalsin: tuleville lapsilleni minä olen äiti. Ja Jumalan silmissä minun iankaikkinen identiteettini on äiti.
Presidentti Russell M. Nelson on opettanut, että ”jokainen nainen on äiti iankaikkisen jumalallisen päämääränsä ansiosta”3. Jokainen nainen on äiti, ja jokainen mies on isä riippumatta siitä, onko heillä jo lapsia vai ei. Meidän jälkeläisemme voivat tulla tässä elämässä tai seuraavassa, mutta se ei muuta iankaikkista identiteettiämme vanhempina.
Lahjani tuleville sukupolville
Juuri nyt sitä on vaikea kuvitella. Joinakin päivinä tunnen olevani todella yksin. Joinakin päivinä olen huolissani siitä, täytänkö todella tarkoitukseni ja onko tekemisilläni mitään väliä kenellekään.
Mutta voin päättää juuri nyt vaikuttaa myönteisesti elämässäni oleviin ihmisiin. On lapsia, joita voin hoivata ja opettaa. On keinoja käyttää kokemuksiani siunatakseni muita. Ja ehkä jonakin päivänä lapseni katselevat kuvaa minusta eivätkä voi mitenkään kuvitella, että olisin mitään muuta kuin heidän äitinsä.