”Ravitkaa sieluanne rukoilemalla usein”, Liahona, huhtikuu 2024
Ravitkaa sieluanne rukoilemalla usein
Me tarvitsemme hengellistä ravintoa, jota saamme yhteydenpidosta taivaalliseen Isäämme – siunauksesta, joka on ulottuvillamme kaikkialla ja aina.
Valokuva Enosia esittävästä näyttelijästä, Matt Reier
Olemme kaikki tunteneet joskus nälkää. Vatsan kurniminen on ruumiin tapa kertoa meille, että se tarvitsee ravintoa. Ja kun meillä on nälkä, tiedämme, mitä meidän pitää tehdä – syödä.
Hengellämme on myös tapoja kertoa meille, milloin tarvitsemme hengellistä ravintoa. Mutta näyttää siltä, että meidän on helpompaa olla yksinkertaisesti välittämättä hengellisestä nälästä kuin fyysisestä nälästä.
Aivan kuten on monia erilaisia ruokia, joita voimme syödä nälkäisinä, on monia asioita, joita voimme tehdä täyttääksemme hengellisen nälkämme. Voimme esimerkiksi ”[kestitä itseämme] Kristuksen sanoilla” (2. Nefi 32:3), jotka ovat pyhissä kirjoituksissa ja profeettojen sanoissa. Voimme käydä kirkossa säännöllisesti ja nauttia sakramentin (ks. OL 59:9). Voimme palvella Jumalaa ja Hänen lapsiaan (ks. Moosia 2:17).
Mutta yksi hengellisen ravinnon lähde on ulottuvillamme kaikkina aikoina, elämämme jokaisena hetkenä, olivatpa olosuhteemme millaiset tahansa. Me voimme aina olla yhteydessä taivaalliseen Isään rukoilemalla.
”Minun sielullani oli nälkä”
Kun profeetta Enos metsästi eläimiä metsässä, hän ajatteli sanoja, joita hän oli ”usein kuullut [isänsä] puhuvan iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta”. Nämä sanat ”painuivat syvälle” Enosin sydämeen. (En. 1:3.)
Koska Enos oli tässä hengellisessä mielentilassa, hän tunsi voimakasta tarvetta: ”Minun sielullani oli nälkä”, hän sanoi (En. 1:4, korostus lisätty).
Mitä Enos teki, kun hän tunsi tätä hengellistä nälkää, tätä hengellisen ravinnon tarvetta? ”Minä polvistuin maahan Luojani eteen”, hän sanoi, ”ja minä huusin hänen puoleensa voimallisessa rukouksessa ja anomisessa oman sieluni puolesta”(En. 1:4).
Enosin hengellinen nälkä oli niin suuri, että hän rukoili ”kaiken päivää – –; ja kun yö tuli, [hän] yhä [korotti] korkealle [äänensä], niin että se ylsi taivaisiin” (En. 1:4). Lopulta Jumala vastasi hänen rukoukseensa ja antoi anteeksi hänen syntinsä. Enos tunsi, että hänen syyllisyytensä oli pyyhitty pois. Mutta hänen saamansa hengellinen ravinto ei päättynyt siihen.
Hän sai oppia uskon voimasta Jeesukseen Kristukseen, ja hän vuodatti koko sielunsa kansansa – sekä myös vihollistensa – puolesta. Hän teki liittoja Herran kanssa ja sai Häneltä varmoja lupauksia. Ja voimallisen rukouksensa jälkeen Enos meni kansansa keskuuteen profetoimaan ja todistamaan siitä, mitä hän oli kuullut ja nähnyt. (Ks. En. 1:15–19.)
Jokaiseen rukoukseen ei vastata niin vaikuttavalla tavalla, mutta kokemuksemme rukouksesta voivat silti olla merkityksellisiä ja muuttaa elämää. Voimme saada tärkeitä opetuksia Enosin rukoilemista koskevasta kokemuksesta. Esimerkiksi:
-
Se, että pyrimme elämään täysin evankeliumin mukaan, voi auttaa meitä huomaamaan hengellisen nälkämme.
-
Hengellinen nälkämme voi ja sen pitäisi saattaa meidät polvillemme pyytämään taivaalliselta Isältä apua.
-
Taivaallisen Isän rukoileminen voi auttaa tyydyttämään hengellistä nälkäämme – ja muutakin.
-
Me voimme rukoilla missä tahansa, milloin tahansa.
-
Rukous voi auttaa meitä tekemään parannusta.
-
Rukous voi vahvistaa uskoamme Jeesukseen Kristukseen.
-
Me voimme saada henkilökohtaisen todistuksen siitä, että taivaallinen Isämme kuulee meitä ja on tietoinen meistä.
-
Todistus ja voima, joita saamme rukoilemalla, voivat auttaa meitä palvelemaan ja vahvistamaan muita.
Oma kokemukseni rukouksen voimasta
Enosin tavoin sain joitakin näistä samoista opetuksista henkilökohtaisen kokemuksen myötä. Vanhempani liittyivät Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, kun olin pieni poika, ja minut kastettiin, kun olin kahdeksanvuotias. Sydämessäni oli aina hyvä, lämmin tunne taivaallisesta Isästäni ja Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen palautetusta evankeliumistaan ja Hänen kirkostaan. Mutta vasta kun olin melkein 16-vuotias, aloin rukoilla, ovatko nämä asiat totta.
Innoitettu piispani pyysi minua opettamaan nuorten pyhäkoululuokassa. Minun piti opettaa oppiaihe siitä, kuinka me voimme saada todistuksen evankeliumista rukoilemalla. Tämä piispaltani saatu tehtävä sai minut ajattelemaan syvällisemmin omaa todistustani. Olin käyttänyt aikaa Mormonin kirjan tutkimiseen ja tuntenut aina, että kirkko on totta. Olin aina uskonut Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, mutta en ollut koskaan suhtautunut vakavasti Moronin lupaukseen, joka on jakeissa Moroni 10:4–5. En ollut koskaan rukoillut kysyäkseni, onko evankeliumi totta.
Muistan tunteneeni sydämessäni, että jos aioin opettaa näille nuorille, kuinka saada todistus rukoilemalla, minun pitäisi rukoilla itsekin todistusta. Sielullani oli nälkä – kenties eri tavalla kuin Enosilla – mutta tunsin silti hengellisyyden puutetta.
Kun valmistelin oppiaihetta, polvistuin ja kerroin taivaalliselle Isälleni sydämeni halusta, että Hän vahvistaisi totuuden, jonka tunsin sisimmässäni. En odottanut mitään suurta ilmestystä. Mutta kun kysyin Herralta, onko evankeliumi totta, sydämeeni tuli hyvin suloinen tunne – tuo hiljainen, vieno ääni vahvisti minulle, että se on totta ja että minun pitäisi edelleen tehdä sitä, mitä olin tekemässä.
Tunne oli niin voimakas, etten voisi koskaan olla välittämättä tuosta vastauksesta ja sanoa, etten tiennyt. Tunsin koko sen päivän itseni hyvin onnelliseksi. Mieleni oli taivaissa pohtimassa sitä ihanaa tunnetta sydämessäni.
Seuraavana sunnuntaina seisoin kolmen tai neljän luokkatoverini edessä, jotka olivat kaikki nuorempia kuin minä. Todistin heille, että taivaallinen Isä vastaisi heidän rukoukseensa, jos heillä olisi uskoa.
Vanhin Soaresin nuorena miehenä saama vastaus rukoukseen on suonut hänen todistaa – lähetyssaarnaajana (yllä oikealla), isänä ja aviomiehenä sekä apostolina – että taivaallinen Isä vastaa uskossa pidettyihin rukouksiin.
Tämä todistus on pysynyt mielessäni siitä lähtien. Se on auttanut minua tekemään päätöksiä etenkin hetkinä, jolloin olen kohdannut haasteita. Tuo rukous sinä päivänä sekä muut todistukset, joita olen saanut vuosien varrella, ovat antaneet minulle mahdollisuuden todistaa ihmisille vakaumuksella, että he voivat saada vastauksia taivaalliselta Isältä, jos he rukoilevat uskossa. Tämä on ollut totta, kun olen todistanut lähetyssaarnaajana, kirkon johtohenkilönä, isänä ja aviomiehenä ja vielä nykyäänkin apostolina.
Rukouksen milloin ja mitä
Emme tietenkään rukoile vain silloin kun tunnemme erityisen voimakasta hengellisyyden puutetta. Milloin meidän siis pitäisi rukoilla? Ja mitä meidän pitäisi rukoilla? Lyhyt vastaus on milloin tahansa ja mitä tahansa.
Jumala on taivaallinen Isämme. Tämän tietäminen muuttaa sitä, kuinka me rukoilemme. Profeetta Joseph Smith opetti: ”Kun tunnemme Jumalan, alamme tietää, miten Häntä on lähestyttävä ja miten on anottava, jotta saisi vastauksen. – – Kun olemme valmiit tulemaan Hänen luokseen, Hän on valmis tulemaan meidän luoksemme.”1
Taivaallinen Isämme on aina valmis kuuntelemaan meitä ja haluaa meidän rukoilevan Häntä säännöllisesti ja usein. Meidän tulee kysyä ”Herralta neuvoa kaikissa [tekemisissämme]” (Alma 37:37) ja rukoilla aamulla, keskipäivällä ja illalla. Meidän tulee rukoilla kotona, työssä, koulussa – missä tahansa saatammekin olla ja mistä tahansa pyrkimyksistämme (ks. Alma 34:17–26).
Meidän tulee rukoilla perheessämme (ks. 3. Nefi 18:21). Meidän tulee rukoilla ”ääneen ja [sydämessämme], julkisesti ja yksityisesti” (OL 81:3). Ja kun emme huuda Herran puoleen, ”olkoon [sydämemme] täysi, alati viipyen rukouksessa hänen puoleensa omaksi [parhaaksemme] ja myös [ympärillämme] olevien parhaaksi” (Alma 34:27). Ja meidän täytyy aina rukoilla Isää Jeesuksen Kristuksen nimessä (ks. 3. Nefi 18:19–20).
Walter Ranen kuvitus Joseph Smithistä, kopiointi kielletty
Lähestykäämme taivaallista Isäämme
Isämme taivaassa haluaa siunata meitä. Ja Hän tekee niin – jos me pyydämme. Profeetta Joseph Smith opetti: ”Muistakaa, ettemme me voi saada pyytämättä mitään; pyytäkää siis uskossa, niin te saatte sellaisia siunauksia kuin Jumala näkee hyväksi suoda teille.”2
Säännölliset ja toistuvat rukouksemme ovat olennainen osa tasapainoista hengellisen ravinnon ruokavaliota nälkäiselle sielullemme. Yhteydenpito taivaallisen Isän kanssa rukoilemalla on mahdollista ja tervetullutta kaikkialla ja aina.
Yksi lempikohdistani pyhissä kirjoituksissa opettaa, kuinka meidän tulee lähestyä taivaallista Isäämme, kun polvistumme rukoilemaan: ”Ole nöyrä, niin Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua kädestä ja antaa sinulle vastauksen rukouksiisi” (OL 112:10). Kun olemme nöyriä ja kuuliaisia, taivaallinen Isä on kanssamme. Hän johdattaa meitä kädestä. Hän innoittaa meitä tietämään, minne mennä ja mitä tehdä. Hän vastaa rukouksiimme tahtonsa, tapansa, ajoituksensa ja ehdottoman tietonsa mukaan siitä, mikä on meille hyväksi.
Meidän tulee muistaa tämä ja vaalia tilaisuuksia lähestyä Jumalan valtaistuinta ja saada siunauksia Hänen kädestään.