Evankeliumi tekee meidät onnellisiksi

Vartuin Tahitissa. Äitini ja isäni liittyivät kirkkoon, kun olin lapsi, mutta minua ei kastettu heti. Kun olin 11-vuotias, menin eräänä keskiviikkoiltapäivänä Alkeisyhdistykseen. Istuimme matolla mangopuun alla, kun Alkeisyhdistyksen opettajani kertoi meille ensimmäisestä näystä. Hänen puhuessaan sydämeni alkoi jyskyttää. Sain voimakkaan tunteen, että Joseph Smithin ensimmäinen näky oli totta ja että hän oli tosi profeetta. Tuon hengellisen kokemuksen jälkeen sanoin vanhemmilleni: ”Minulla on todistus ja haluan mennä kasteelle.”

Kastepäivästäni siihen asti, kun olin saanut käytyä lukion, olin ainoa kirkon jäsen koulussani. Luokkatovereillani oli tapana sanoa: ”Etkö sinä polta tupakkaa? Etkö juo alkoholia? Sinä et ole mikään mies. Sinä olet nynny!”

Kouluvuoden lopussa, kun siirryin 11. luokalta 12. luokalle, jotkut luokkatovereistani toivat juhliin alkoholia. He tarttuivat minuun, painoivat minut maahan ja yrittivät kaataa suuhuni samppanjaa. He eivät halunneet vahingoittaa minua vaan halusivat tehdä minusta pilaa. Onneksi pääsin pakoon. En koskaan katunut sitä, että pidin viisauden sanan. Jotkut luokkatovereistani ovat sittemmin kuolleet, mutta minä olen kiitollinen siitä, että olen edelleenkin elossa ja terve ja yritän palvella Herraa.

Yhdestä luokkatovereistani tuli hyvin rikas, kun hänestä tuli aikuinen. Kerran hän sanoi minulle: ”Minä ihailen sinua. Minun perheelläni on rahaa, mutta me emme ole niin onnellisia kuin te.” Mielestäni se oli kohteliaisuus kaikille myöhempien aikojen pyhille. Hän näki, että evankeliumin mukaan eläminen tekee meidät onnellisiksi.

Palvelin Suvan lähetyskentän johtajana Fidžissä. Eräänä päivänä kävellessäni Kiribatin saarella kahden vanhimman kanssa luoksemme tuli eräs mies. Hän oli juovuksissa. Halusin ajaa hänet pois, mutta hän näki nimilappuni ja puhutteli minua nimeltä. ”Lähetysjohtaja Tefan, haluaisin, että sinä ja lähetyssaarnaajasi tulisitte päivälliselle kotiini.”

Minä ajattelin: ”Oho, ehkäpä hän ei tiedä, mitä hän tekee.” Käännyin vanhimpien puoleen ja kysyin: ”Miltä teistä tuntuu? Haluaisitteko ottaa kutsun vastaan?” He sanoivat haluavansa. Minäkin tunsin kehotuksen ottaa vastaan miehen kutsun.

Seuraavana iltana me kaikki nautimme hienon kiinalaisen päivällisen – kanaa, kalaa, muuta lihaa ja nuudeleita. Lähetyssaarnaajat olivat iloisia, koska se oli vaihtelua heidän päivittäiseen kala- ja riisiruokaansa. Päivällisen päätteeksi kiitin miestä ja sanoin: ”Nyt minulla on lahja, jonka haluaisin tarjota sinulle. Haluaisitko, että nämä lähetyssaarnaajat opettaisivat sinulle Jeesuksen Kristuksen evankeliumia?”

Hän sanoi, ettei hän ollut kiinnostunut, mutta lähetyssaarnaajat voisivat opettaa hänen vaimoaan ja 18-vuotiasta poikaansa. Kolme kuukautta myöhemmin tuo 18-vuotias poika kastettiin. Vuoden kuluttua kastettiin vaimo, ja aviomies alkoi käydä kirkossa. Hän pyysi minulta siunausta, joka auttaisi häntä lopettamaan tupakoinnin ja juomisen, ja hän kykeni lopettamaan ne. Kun kävin viimeksi tuon perheen luona, poika oli hyväksytty opiskelemaan Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampukselle täysimääräisellä stipendillä ja hän oli myös saanut lähetystyökutsun Hongkongiin.

Kun ajattelen kokemustani tuon perheen kanssa, olen iloinen siitä, etten ajanut tiehensä sitä ”juoppoa” vaan noudatin Hengen kehotusta ottaa vastaan päivälliskutsu, avata suuni ja pyytää häntä kuulemaan evankeliumia.

Kehotan teitä lapsia avaamaan suunne – kutsumaan ystävänne kirkkoon ja oppimaan evankeliumia. Ette koskaan tiedä, millaisia ihmeitä siitä voi koitua.