2003
Kestävä todistus profeetta Josephin palvelutehtävästä
Marraskuu 2003


Kestävä todistus profeetta Josephin palvelutehtävästä

Profeetta Joseph on minulle esimerkki ja opettaja siitä, miten kestää hyvin uskossa. – – kiitän ja rakastan häntä palautuksen tuoneena Herran profeettana.

Marttyyrikuolemaansa edeltävänä iltana Carthagessa profeetta Joseph Smith todisti vartijoilleen. Hän todisti Mormonin kirjan jumalallisesta alkuperästä. Hän todisti enkelien palveluksesta ja siitä, että Jumalan valtakunta oli jälleen perustettu maan päälle.

Mietin, rukoiliko kukaan noista vartijoista sinä iltana. Pyhä Henki oli valmis kertomaan heille, että merkittävä sanoma oli tosi. Hengen todistuksella he olisivat tienneet, että heidän tulisi pyytää kastetta. Ja silloin he olisivat voineet saada Pyhän Hengen mittaamattoman kalliin lahjan. Tuon lahjan avulla he olisivat voineet tietää totuuden kaikesta. Mietin, aistiko kukaan heistä sinä iltana, kuinka lähellä he olivat sen ainoan polun alkua, joka johtaisi heidät Vapahtajan luo tulevassa maailmassa, jotta he voisivat katsoa Hänen kasvojaan iloiten ja kuulla sanat: ”Tule minun luokseni, sinä siunattu, sinulle on sija valmistettuna minun Isäni huoneissa.”1

Meillä kaikilla on ympärillämme ihmisiä, joita rakastamme. Ajatelkaa heitä nyt. He voivat olla lapsiamme tai lastenlapsiamme. Ehkäpä ajattelette aviomiestänne tai vaimoanne. Se voi olla joku, jota opetatte lähetyssaarnaajana. Se voi olla ystävä. Haluatte koko sydämestänne, että he kuulisivat jonakin päivänä nuo Mestarin sanat. Ja jotta he saisivat kyseisen siunauksen, he tarvitsevat tuon profeetan Carthagessa tarjoaman todistuksen palamaan sydämessään kaikissa elämän koetuksissa, aivan kuten se paloi hänessä.

Aluksi me voimme tarjota heille silminnäkijöiden todistuksen. Herra antoi muiden seisoa Josephin rinnalla todistamassa, mitä Hän oli tehnyt. He olivat profeetan kanssa, kun taivaat avautuivat.

Oliver Cowdery saarnasi ensimmäisen lähetystyösaarnansa heti kirkon järjestämistä seuraavana sunnuntaina. Hän lähti lähetyskentälle julistamaan, mitä hän tiesi näkemänsä, kuulemansa ja tuntemansa perusteella. Kahden muun kanssa hän allekirjoitti todistuksen, jota he eivät koskaan kieltäneet. Heidän todistuksensa on painettu Mormonin kirjan alkuun.

”Tietäkööt kaikki kansakunnat, suvut, kielet ja kansat, joille tämä kirja tulee, että me Isän Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta olemme nähneet levyt, jotka sisältävät tämän kirjan, joka on aikakirja Nefin kansasta sekä heidän veljistään lamanilaisista ja myös Jeredin kansasta, joka tuli tornilta, josta on puhuttu. Ja me tiedämme myös, että ne on käännetty Jumalan lahjan ja voiman avulla, sillä hänen äänensä on julistanut sen meille; sen tähden me tiedämme varmasti, että kirja on tosi. Ja me todistamme myös, että me olemme nähneet levyissä olevat kaiverrukset; ja ne on näytetty meille Jumalan eikä ihmisen voimalla. Ja me julistamme vakain sanoin, että Jumalan enkeli laskeutui taivaasta ja toi ja asetti levyt silmiemme eteen, että me katsoimme ja näimme ne ja niissä olevat kaiverrukset; ja me tiedämme, että Isän Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta me näimme ja todistamme, että tämä on totta. Ja se on ihmeellistä meidän silmissämme. Joka tapauksessa Herran ääni käski meidän todistaa siitä; sen tähden, ollaksemme kuuliaisia Jumalan käskyille, me todistamme tästä. Ja me tiedämme, että jos olemme uskollisia Kristuksessa, me puhdistamme vaatteemme kaikkien ihmisten verestä, ja meidät havaitaan tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä, ja me saamme asua hänen kanssaan iankaikkisesti taivaissa. Ja kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, jotka ovat yksi Jumala. Aamen.

Oliver Cowdery

David Whitmer

Martin Harris”2

Ne, joita rakastatte, voivat saada enemmän kuin fyysisen todistuksen, jonka nuo silminnäkijät antoivat näkemänsä ja kuulemansa perusteella. Noilla kolmella silminnäkijällä oli jotakin enemmän, jotakin, mitä me kaikki tarvitsemme. Pyhä Henki todisti heidän mielelleen ja sydämelleen, että se, mitä he näkivät ja kuulivat, oli totta. Henki kertoi heille, että enkeli oli Jumalan lähettämä ja että ääni oli Herran Jeesuksen Kristuksen ääni. Tuon Hengen todistuksen saivat he ja monet, jotka eivät olleet siellä. Se on todistus, joka voi olla meidän ja voi pysyä luonamme aina, jos me olemme Pyhän Hengen toveruuden arvoisia.

Nuo kolme silminnäkijää eivät koskaan kieltäneet todistustaan Mormonin kirjasta. He eivät voineet tehdä sitä, koska he tiesivät sen olevan totta. He tekivät uhrauksia ja kohtasivat vaikeuksia enemmän kuin useimmat ihmiset koskaan tietävät. Oliver Cowdery antoi saman todistuksen Mormonin kirjan jumalallisesta alkuperästä maatessaan kuolinvuoteellaan. Mutta koettelemusten hetkinä he horjuivat uskossaan siihen, että Joseph oli edelleenkin Jumalan profeetta ja että ainoa tie tulla Vapahtajan luo oli Hänen palautetun kirkkonsa kautta. Se, että he pysyivät kannassaan siitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet tuossa mahtavassa kokemuksessa, vieläpä ollessaan pitkään erossa kirkosta ja Josephista, tekee heidän todistuksestaan voimallisemman.

Herra antoi Hengen todistuksen mutta ei samaa fyysistä todistetta muille, joita vastustus ja kärsimykset ankarasti koettelivat. Brigham Young, John Taylor, Heber C. Kimball ja monet muut pysyivät vakaina todistuksessaan. He kestivät uskossa, koska he maksoivat hinnan Pyhän Hengen kumppanuudesta ja palavasta todistuksesta, jonka Hän yksin antaa.

Sen vuoksi heillä oli enemmän kuin muisto hetkestä, jolloin Henki kuiskasi heidän mielelleen ja sydämelleen, että Jumala elää, että Jeesus on Kristus ja että Joseph on heidän profeettansa. Ja heillä oli enemmän kuin muisto rauhan ja ilon tunteesta, jonka todistus toi. Koska he olivat kelvollisia saamaan Pyhän Hengen kumppanuuden, he saattoivat sanoa joka tilanteessa, olipa se kuinka vaikea tahansa: ”Tiesin sen silloin. Tunsin silloin, että se oli totta. Tunnen niin nyt.”

He tekivät joitakin yksinkertaisia asioita pitääkseen tuon todistuksen kirkkaana ja elävänä. Me voimme opettaa niitä, joita rakastamme, tekemään samoja asioita. Kun niitä tehdään uskollisesti, ne mahdollistavat sen, että Pyhä Henki voi olla jatkuva kumppani. Ja me voimme luvata niille, joita rakastamme, että he tuntevat iloa ja rauhaa Hengen vahvistaessa totuuden, jos he pyytävät tuota siunausta uskossa.

Me opetamme Hengen asioita parhaiten sekä esimerkillä että todistamalla. En muista paljoakaan siitä, mitä vanhempani sanoivat Pyhästä Hengestä, mutta muistan, mitä tunsin nähdessäni heidän tekevän asioita, jotka toivat Pyhän Hengen kotiimme. Tässä on joitakin asioita, joita voitte opettaa esimerkillänne ja todistuksellanne niille, joita rakastatte, luottaen siihen, että Herra lähettää Henkensä vahvistamaan totuuden heidän mieleensä ja heidän sydämeensä.

Opettakaa heitä rukoilemaan uskossa Isää Jeesuksen Kristuksen nimessä. Omnin kirjassa on sitä koskeva lupaus.

”Ja nyt, rakkaat veljeni, minä tahdon teidän tulevan Kristuksen luokse, joka on Israelin Pyhä, ja pääsevän osallisiksi hänen pelastuksestaan ja hänen lunastuksensa voimasta. Niin, tulkaa hänen luoksensa ja uhratkaa koko sielunne uhriksi hänelle ja paastotkaa ja rukoilkaa jatkuvasti ja kestäkää loppuun asti; ja niin totta kuin Herra elää, te pelastutte.”3

Nuori Joseph Smith osoitti meille, kuinka tällä tavoin rukoillaan. Hän uskoi lupaukseen, jonka hän luki Jaakobin kirjeestä.4 Hän meni lehtoon uskossa, että hänen rukoukseensa vastattaisiin. Hän halusi tietää, mihin kirkkoon liittyä. Hän oli niin nöyrä, että hän oli valmis tekemään mitä vain hänen käskettäisiin tehdä. Niinpä hän rukoili, kuten meidän täytyy, jo sitoutuneena tottelemaan.

Se mitä hänen käskettiin tehdä, vaati koko hänen sielunsa ja lopulta hänen henkensä. Hän kesti sitä seuranneet 24 vuotta rukoilemalla jatkuvasti samalla lapsenkaltaisella uskolla ja nöyryydellä. Me voimme opettaa niitä, joita rakastamme, rukoilemaan aikomuksenaan totella. Me voimme luvata heille, että he saavat Pyhän Hengen kumppanuuden. Henki todistaa totuudesta heidän sydämelleen joka kerta, kun he lukevat pyhiä kirjoituksia, jotka me saimme profeetta Joseph Smithin kautta. Ja Henki vahvistaa jälleen, että Jumala puhui profeettansa kautta.

Opettakaa heitä mietiskelemään pyhiä kirjoituksia päivittäin uskossa, niin Henki opettaa heitä. Kuunnelkaa nyt näitä Joseph Smithin kääntämiä pyhien kirjoitusten kohdan sanoja. Odottakaa nyt saavanne opetusta siitä, mitä teidän tulee tehdä. Saatte ajatuksia siitä, kuinka teidän tulee tutustua pyhiin kirjoituksiin ja kuinka teidän tulee opettaa sitä ihmisille, joita rakastatte:

”Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Ja nyt, jos te ponnistelette eteenpäin kestiten itseänne Kristuksen sanalla ja kestätte loppuun asti, katso, näin sanoo Isä: Te saatte iankaikkisen elämän.”5

Profeetta Joseph opetti meille, mitä itsensä kestitseminen pyhillä kirjoituksilla tarkoittaa. Hän sanoi, että Mormonin kirjan avulla ”ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla”.6 Pääsette lähemmäs Herraa ja rakastatte Häntä enemmän. Se on lupaus kohdassa MK Jaak. 3:2:

”Oi te kaikki puhdassydämiset, nostakaa päänne ja ottakaa vastaan mieluisa Jumalan sana ja kestitkää itseänne hänen rakkaudellaan, sillä te voitte, jos mielenne on luja, ikuisesti.”7

Te ja ne, joita rakastatte, saatte Jumalan sanan elämällä sen mukaan. Silloin he voivat tuntea Hänen rakkautensa. Se on yksi Pyhän Hengen lahjan suurimmista siunauksista. Kun me tunnemme tuon rakkauden, me voimme tietää, että tapamme elää on Jumalan hyväksymä. Se on sitä makean hedelmän nauttimista, jota Mormonin kirjassa kuvataan.

Opettakaa heitä uhraamaan Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Nuo uhraukset tuovat Hengen todistuksen. Profeetta Joseph käänsi ihanan lupauksen, jonka eräs profeetta kirjoitti kauan ennen meidän aikaamme:

”Ja siunattuja ovat ne, jotka pyrkivät tuomaan esiin minun Siionini sinä aikana, sillä heillä on oleva Pyhän Hengen lahja ja voima; ja jos he kestävät loppuun asti, heidät ylennetään viimeisenä päivänä ja pelastetaan Karitsan ikuiseen valtakuntaan; ja ne, jotka julistavat rauhaa, niin, sanomaa suuresta ilosta, kuinka ihanat he ovatkaan vuorilla.”8

Kaikki voivat vaatia tuon lupauksen täyttämistä. Nuorin ja uusin jäsen voi pyrkiä rakentamaan Jumalan valtakuntaa. Siion koostuu yksilöistä ja perheistä. Kun heidän uskonsa lisääntyy, valtakunta on lujemmalla perustalla. Me voimme yrittää auttaa siinä joka päivä. Jopa pieninkin teko uskon vahvistamiseksi toisessa ihmisessä tai perheessä tekee meidät kelvollisiksi saamaan Pyhän Hengen lahjan ja voiman. Pyhä Henki todistaa totuudesta. Siksi palvellessamme uskomme lisääntyy siihen, että Jeesus on Kristus, että taivaallinen Isämme elää ja rakastaa meitä ja että Joseph oli Heidän profeettansa. Voitte odottaa sitä joka kerta, kun menette johonkin kotiin rakentamaan uskoa kotiopettajana tai kotikäyntiopettajana tai ystävänä.

Jotkut eivät ehkä tunne tuota siunausta palvellessaan kirkossa. Mutta se johtuu siitä, että he ovat keskittyneet tekniseen puoleen eivätkä suurenmoiseen mahdollisuuteen julistaa ”rauhaa, niin, sanomaa suuresta ilosta” Jumalan lapsille Hänen valtakunnassaan. Kun me suhtaudumme palveluumme sillä tavoin, meidät korotetaan viimeisenä päivänä ja sen lisäksi meitä virvoitetaan ja kannustetaan matkan varrella. Ja Henki todistaa, että tämä on Herran valtakunta, joka on palautettu myöhempinä aikoina.

Opettakaa heitä rakastamaan muita palvelemalla muita. Se tuo Hengen. Profeetta Joseph opetti niin ja eli sen mukaan. Niistä monista esimerkeistä, joita kerrotaan hänen lempeästä luonteestaan, minua liikuttaa eniten se, mitä tapahtui Carthagen vankilassa hänen kuolemaansa edeltäneenä iltana. Yksi miehistä, jotka olivat siellä hänen kanssaan, oli Dan Jones. Profeetta aisti vaaran väkijoukon taholta. Hänellä oli syytä kääntyä sisäänpäin, ajatella itseään ja omaa vaarallista tilannettaan. Sen sijaan hänen sydämensä kääntyi pois itsestä lohduttamaan jotakuta toista.

Kun kaikki muut olivat ilmeisesti syvässä unessa, Joseph kuiskasi Dan Jonesille: ”Pelkäätkö kuolemaa?” Dan vastasi: ”Oletko sitä mieltä, että se hetki on koittanut? Kun olen tällaisella asialla, en usko, että kuoleminen on kovinkaan pelottavaa.” Joseph vastasi: ”Ennen kuin kuolet, näet vielä Walesin ja täytät palvelutehtävän, joka on sinulle annettu.”9

Dan Jones jäi eloon ja palveli useampaan kertaan lähetystyössä Walesissä. Tuhannet walesiläiset käännynnäiset tulivat Siioniin. Jotkut olivat lahjakkaita laulajia. He olivat ensimmäisiä jäseniä ryhmässä, josta tuli aikanaan tabernaakkelikuoro. Kun kuulemme kuoron laulavan, toivon meidän muistavan Dan Jonesin, profeetta Josephin uskollisen ystävän. Opettakaa niitä, joita rakastatte, muistamaan, että Joseph antoi lohtua hetkellä, jolloin hän itse tarvitsi sitä. Kun me lohdutamme muita uskossamme Herraan, Hän lähettää Lohduttajan luoksemme. Ja Lohduttaja, Pyhä Henki, antoi Josephille voimaa antaa profeetallista ja lempeää rohkaisua.

Joseph osoitti lempeässä ystävällisyydessään todeksi Mormonin kirjan sanat: ”– – Pitäkää sen vuoksi kiinni rakkaudesta, joka on suurin kaikista, sillä kaiken täytyy kadota –

mutta aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti; ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin.”10

Profeetta Joseph on minulle esimerkki ja opettaja siitä, miten kestää hyvin uskossa. En palvo häntä, mutta kiitän ja rakastan häntä palautuksen tuoneena Herran profeettana. Hän on auttanut minua rukoilemaan aikomuksenani totella. Kykenen paremmin kestitsemään itseäni Jumalan sanalla ja rakkaudella. Hänen vuokseen tunnen Pyhän Hengen useammin hetkinä, jolloin yritän vahvistaa jonkun ihmisen uskoa Herran valtakunnassa. Ja sen vuoksi, mitä tiedän profeetta Josephista ja pyhistä kirjoituksista, jotka hänen kauttaan ilmoitettiin, tunnen useammin Jumalan rakkauden lapsiaan ja itseäni kohtaan, kun ojennan käteni kohottaakseni jotakuta.

Rukoukseni on, että me ja ne, joita me rakastamme, kestäisimme uskossa Jeesuksen Kristuksen palautettuun evankeliumiin ja Hänen valtakuntaansa. Rukoilen, että me pidämme lupauksen, jonka teemme sakramentin nauttiessamme muistaa aina Hänet, niin että Hänen henkensä aina olisi kanssamme. Rukoilen, että me kutsumme perheiltoihin ja lähetystyökeskusteluihin ja kaikkiin hetkiin, jolloin me palvelemme yhdessä Jumalaa, mukaamme Pyhän Hengen sillä, mitä teemme, mitä sanomme ja mitä olemme.

Minä todistan, että Jumala elää. Tiedän, että Jeesus Kristus elää ja että Hän on Vapahtajamme. Tämä on Hänen kirkkonsa. Joseph oli Hänen profeettansa. Presidentti Gordon B. Hinckley on Hänen profeettansa tänä aikana. Tiedän sen Hengen välityksellä, joka kertoo minulle, että se on totta. Todistan niin Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. En. 27.

  2. ”Kolmen silminnäkijän todistus”, Mormonin kirja.

  3. Omni 26.

  4. Ks. Jaak. 1:5.

  5. 2. Nefi 31:20.

  6. History of the Church, osa 4, s. 461; ks. myös 3. Nefi 5:18; OL 17:6; OL 20:6-10.

  7. Ks. 1. Nefi 11:21–23; 15:36.

  8. 1. Nefi 13:37.

  9. Ks. History of The Church, osa 6, s. 601.

  10. Moroni 7:46–47.