Miten valittu näkijä!

Vuodesta 1820 lähtien Joseph Smithin kimppuun käytiin jatkuvasti tietyn kaavan mukaan: syytteet, joita seurasi lopulta syyttömäksi julistaminen. Sama kuvio jatkuu.

Aivan kuten on profetoitu, hullut pilkkaavat häntä, helvetti raivoaa häntä vastaan ja hänen nimeään mainitaan ”hyvällä ja pahalla” (JS-H 33). Tämä myllerrys askarruttaa tarpeettomasti joitakuita, jotka näyttävät kalvavan mieluummin vanhoja luita pihan perällä kuin tulevan sisälle loisteliaille ilmoituksen kutsuille, estyen siten kiinnittämästä asianmukaista huomiota Josephin tehtävään ”valittuna näkijänä” (ks. 2. Nefi 3:6–7).

Kuten Ammonin kokemus opetti, näkijällä on voima kääntää muinaisia aikakirjoja, ”näkijä on suurempi kuin profeetta”. Mutta, Ammon sanoi, ”näkijä on myös – – profeetta” (ks. Moosia 8:11–16). Sellaiseksi kutsuttuna Joseph on tullut ”suureksi hyödyksi lähimmäisilleen” (Moosia 8:18).

”Valittu” kääntäjä toi esiin ”Jumalan lahjan ja voiman avulla” (OL 135:3) Mormonin kirjan, jotakin, mitä voi koskettaa ja osoittaa todeksi. Kaikille, jotka ottavat siitä vaarin, se on kuin kauan suljettuina olleiden täydelliseksi luullun pyhien kirjoitusten kaanonin ovien auki lennähtäminen.

Heti kirjan kansilehdellä on mainittu kirjan rooli kuolevaisten saamisessa ”vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus on Kristus” (ks. myös 2. Nefi 25:18). Tänä tähän ensiarvoiseen todellisuuteen kohdistuvan epäuskon ja epävarmuuden aikana tätä ”vakuuttavaa” roolia tarvitaan todella paljon! Millainen täsmälupaus!

Mormonin kirjaa luetaan ”katoilta” (2. Nefi 27:11). Vaikka se torjuttaisiinkin, sen kutsu säilyy ”niin kauan kuin maa pysyy” (2. Nefi 25:22).

Ei ihme, että ”maan ääret tulevat kysymään [Josephin nimeä]” (OL 122:1). Vakuuttavat profetiat julistavat edelleen, että Josephin viholliset ”hävitetään” ja ettei profeetan kansa ”käänny [häntä] vastaan pettureiden todistuksesta” (ks. 2. Nefi 3:14; OL 122:3).

Kuten presidentti Faust meitä eilen muistutti, Joseph sanoi omista puutteistaan: ”En koskaan sanonut teille olevani täydellinen – mutta opettamissani ilmoituksissa ei ole virheitä.” (Andrew F. Ehat ja Lyndon W. Cook, The Words of Joseph Smith, 1980, s. 369.)

Ironista kyllä, nuori Joseph Smith meni metsikköön haluten vain tietää, mihin kirkkoon liittyä – ei pyrkien saamaan kutsua näkijäksi, ilmoituksensaajaksi, kääntäjäksi ja profeetaksi (ks. OL 21:1). Metsikössä ja myöhemmin vuodatettiin kuitenkin odottamattomia siunauksia! Seuranneet ilmoitukset ja käännökset eivät olleet pelkkää arvailua, päivän mietelauseita eivätkä kompia, vaan ne olivat jumalallisia julistavia julkilausumia.

Seuranneiden ilmoitusten ja käännösten määrä on valtaisa, mikä korostaa sanoja ”valittu näkijä”. Mutta kysymys ei ole pelkästään siitä, miten paljon Joseph sai ja mitä nyt välitetään ihmiskunnalle, vaan moisen runsauden joukossa olevien ”mykistäjien” olemassaolosta.

Useiden ilmoitusten ja käännösten välityksellä saatiin esimerkiksi 1830-luvun tähtitieteellisen tietämyksen monin verroin ylittävä kuva maailmankaikkeudesta, luvuttomia maailmoja käsittävästä kosmoksesta, ja meille kerrottiin lisäksi, että ”niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä” (Mooses 1:33; OL 76:24).

Abrahamin jälkeläisten lopullista määrää verrattiin entisaikoina hiekanjyviin meren rannalla, mikä on hätkähdyttävä lupaus (ks. 1. Moos. 22:17). Palautuksen ilmoitukset ja käännökset kertovat valtaisasta maailmankaikkeudesta, joten meille ei olekaan yllättävää, että tiedemiesten viimeisin arvio maailmankaikkeuden tähtien määrästä on arviolta 70 sekstiljoonaa – – ”enemmän tähtiä taivaalla”, sanovat tiedemiehet, ”kuin maapallon kaikilla rannoilla ja erämaissa hiekanjyväsiä” (Allison M. Heinrichs, ”The Stellar Census: 70 Sextillion”, Los Angeles Times, 26. heinäkuuta 2003; ks. myös Carl Sagan, Cosmos, 1980, s. 196).

Saatiin myös ilmoituksia ja käännöksiä, jotka koskivat Jumalan keskeistä päämäärää, joka on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen”, suoden meille jumalallisen, ytimekkään vakuutuksen (ks. Mooses 1:39). Jumalan suunnitelmat sielujen kehittämiseksi eivät ole muuttuneet. Ne kuvailtiin muinaiselle Israelille, jonka 40 erämaavuotta oli suunniteltu niin, että Hän kurittaisi heitä ja panisi heidät koetukselle saadakseen tietää, aikoivatko he todella noudattaa hänen käskyjään vai eivät”(ks. 5. Moos. 8:2). Siksi tämän päivän opetuslapset voivat ymmärtää, miksi uskoamme ja kärsivällisyyttämme koetellaan aika ajoin – siksi, että voimme olla valmiita menemään Kotiin. (ks. Moosia 23:21).

Veljet ja sisaret, elämässämme ei kulu montakaan tuntia niin, ettemme joutuisi jälleen päättämään, mihin suuntaan katsomme, ja pystytämmekö telttamme oven Sodomaa vai pyhää temppeliä päin (ks. 1. Moos. 13:12; Moosia 2:6).

Jumalalla ei ole mitään häiritseviä harrastuksia jossakin muualla maailmankaikkeudessa. Me olemme Hänen huolenpitonsa ja tarkoituksensa keskipiste. Mikä räikeä vastakohta niille, jotka uskovat, että ihminen elää ”tietymättömissä olevassa maailmankaikkeudessa” (Bertrand Russell, ”A Free Man’s Worship”, julkaisussa Mysticism and Logic and Other Essays, 1917, s. 50), ”universumissa – – ilman isäntää” (Albert Camus, The Myth of Sisyphus and Other Essays, 1955, s. 123).

Samoin tuli ilmoituksia meidän pitkäikäisyydestämme Jumalan henkilapsina, sillä ”ihminen oli alussa Jumalan luona”, mihin julistukseen liittyi vielä lisääkin pilkahduksia ihmisen iankaikkisesta luonteesta (ks. OL 93:29). Nämä lausumat syvällisine johtopäätöksineen ovat merkityksellisiä, haastaen esimerkiksi opetuksen, että ihminen on luotu hetkessä ”tyhjästä”.

Se toinen tosiasia, että me olimme ”alussa” Jumalan luona, merkitsee sitä, että minä olen ollut minä kauan aikaa. Apostoli Johannes kirjoitti tästä aivan oikein, että ”Jumala on ensin rakastanut meitä” (ks. 1. Joh. 4:19). Samoin me saamme kuolevaisuuden kuohuissa tietää, keitä toiset kuolevaiset todellisuudessa ovat – meidän hengellisiä veljiämme ja sisariamme, ei tehtäviä, kilpailijoita tai vihollisia. Niinpä meidän tulisikin nähdä ihmiselämä erityisen pyhänä ja pitää sitä erityisessä arvossa.

Nämä kolme ilmoitusta ja käännöstä, kaikki ”mykistäjiä”, vastaavat erityisesti ihmisen syvimpiin kaipuisiin ja kysymyksiin. Ne jäsentävät uudelleen ymmärryksemme Jumalan luonteesta, maailmankaikkeudesta sekä yhtä hyvin meidän henkilökohtaisesta identiteetistämme ja elämän tarkoituksesta! Mikä voisi olla henkilökohtaisempaa kuin nämä suppeat mutta kattavat julistukset?

Jos Joseph Smith olisi ollut vain yhden sellaisen jumalallisen ilmoituksen kanava, se yksin olisi riittänyt takaamaan hänen profeetallisen suuruutensa. Kuitenkin, vaikka Jumala haluaa antaa meille kaiken, mitä Hänellä on, me kärsimme ymmärryksen köyhyydestä! (Ks. OL 84:38.)

Eipä ihme, että Paavali ylisti Abrahamia, joka ”ei ollut epäuskoinen” (Room. 4:20). On olemassa vaara, että kun me mietiskelemme palautuksen oppeja, me saatamme olla epäuskoisia niin rohkeiden ja lupaavien totuuksien suhteen.

Kun meille siis on annettu niin henkeäsalpaavia ilmoituksia ja käännöksiä, niin ottakaamme varteen kuningas Benjaminin neuvosta: ”Uskokaa Jumalaan – – uskokaa, että ihminen ei käsitä kaikkea, minkä Herra voi käsittää” (Moosia 4:9).

Kaikkivoipa Jumala antaa kaikkien kuolevaisten valita vapaasti, mutta kuinka kiitollisia meidän pitäisikään olla siitä, että Jumala päätti kauan, kauan sitten pelastaa kaikki lapsensa ja antaa heille ylösnousemuksen Poikansa sovituksen kautta. Silti jotkut torjuvat nämä ja muut jumalalliset kutsut ja monet ovat välinpitämättömiä niitä kohtaan, etupäässä siksi, että he ovat liiaksi keskittyneitä maailman huoliin. He ovat vieraita Vapahtajalle, joka on kaukana heidän sydämensä ajatuksista ja aikeista (ks. Moosia 5:13).

Jumalan suunnitelman ja sen uskomattoman laajuuden keskellä on uskomatonta henkilökohtaisuutta. Esimerkiksi:

”[Jumala] katsoo alas kaikkiin ihmislapsiin, ja hän tietää kaikki sydämen ajatukset ja aikeet” (Alma 18:32; ks. myös Jes. 66:18).

Siksi me olemme täysin tilivelvollisia Hänelle. Emme voi tuomiopäivänä jäävätä itseämme!

Olen säästänyt viimeiseksi ylivoimaisimman ilmoituksen, joka todellisuudessa kuuluu ensimmäiseksi: ilmestykset, jotka osoittavat ylösnousseen Kristuksen, Vapahtajamme, todellisuuden. Pyhästä lehdosta alkaneita vahvistavia ilmestyksiä seurasi ennen pitkää muita syrjäisissä paikoissa kuten Kirtlandissa ja Hiramissa, ja koko ihmiskunta on saanut niiden kautta kipeästi kaivattua vahvistusta.

Monet maallikot pitävät Jeesusta ikävä kyllä parhaimmillaankin etäisenä hahmona. Häntä jopa panetellaan. Miten ylivertaisen erityistä siis onkaan, että palautuksen ilmoitukset vahvistavat tämän kosmisen tosiasian: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” (Joh. 3:16).

Jeesus, joka toteutti ”äärettömän sovituksen”, kärsi siis äärettömästi ja on täysin ymmärtäväinen Vapahtaja, joka ”laskeutui kaiken alapuolelle” ja ”käsitti kaiken” (2. Nefi 9:7; OL 88:6). Niin, takavuosien liikuttavan negrospirituaalin sanoin: ”Kukaan ei tiedä tuskaani mun, kukaan ei muu kuin Jeesus.”

Veljet ja sisaret, tämän planeetan päällä oleva näyttelijäkaarti, jolle ilmoitukset ja käännökset ovat niin olennaisen tärkeitä, käsittävät ne, jotka tuttua sanontaa lainatakseni ”elävät äänettömässä epätoivossa” (ks. Henry David Thoreau, Walden, 1965, s. 7). Heihin on nyt liittynyt niitä, jotka elävät elämäänsä äänekkäässä, hörppivässä halujensa tyydyttämisessä juhlien erheellisesti kykyään tuntea niin, että lopulta menettävät kykynsä tuntea ja käyvät tunnottomiksi (ks. Moroni 9:20; Ef. 4:19; 1. Nefi 17:45). Siksi he nuolevat omia lautasiaan yrittäen epätoivoisesti etsiä lisää tuntemuksia. Sellaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole vielä enemmistö, vaan ”kansan vähäisempi osa” (ks. Moosia 29:26–27).

On huomattava, että vastustaja ei viimeisenä päivänä kuitenkaan auta seuraajiaan (ks. Alma 30:60). Hän ei voi. Jeesus voittaa vääjäämättömästi ja majesteettisesti, ja vastustajan nokkelat rakennelmat, jotka ovat mieleen lihalliselle mielelle, myös sortuvat, ja ”sen sortuminen [on] tavattoman suuri” (ks. Alma 30:53; 1. Nefi 11:36). Nytkin voi nähdä niiden tuhlaajapoikien elämässä, jotka ”menevät itseensä”, paholaisen oppien tippuvan sulaessaan varhain (Luuk. 15:17). Monet, jotka ovat kokeneet alempien teiden äärimmäisen tyhjyyden, ovat tulossa valmiiksi ”kuulemaan sanaa” ja odottavat nyt saavansa tietoa pelastavista ilmoituksista ja käännöksistä (ks. Alma 32:6).

Veljet ja sisaret, me emme uskalla pitää piilossa palautetun evankeliumin julistuksia! Emme uskalla pitää piilossa vakuuttavia ilmoituksia emmekä totuutta julistavia käännöksiä ”asioista, niin kuin ne todella ovat, ja asioista, niin kuin ne todella tulevat olemaan”. Näitä tarvitsevat niin kovasti ne, joiden väsyneet kädet ovat hervonneet opillisen anemian vuoksi, joka taas on parhaiten hoidettavissa palautuksen punasoluilla (ks. MK Jaak. 4:13). Niiden piilossa pitäminen olisi samaa kuin estäisi parannusta tai hämärtäisi kutsuvaa hengellistä vaihtoehtoa, josta tulee ”kaunis kuin aurinko ja kirkas kuin kuu” (ks. OL 105:31).

Varautukaamme sillä välin siihen, että monet suhtautuvat meihin välinpitämättömästi. Toiset näkevät meidät kummallisina tai harhaanjohdettuina. Kestäkäämme osoittelevat sormet, jotka ironista kylläkin kuuluvat lopulta niille, jotka ikävystyneisyydessään tulevat toteamaan ”suuren ja avaran rakennuksen” olevan ummehtunut ja täyteen ahdettu kolmannen luokan hotelli (ks. 1. Nefi 8:31–33). Älkäämme herjatko niitä, jotka herjaavat, älkäämme piitatko heistä (ks. OL 31:9). Käyttäkäämme sen sijaan energiaamme uskon kilven pitelemiseen suojautuaksemme kohti tulevilta palavilta nuolilta – apunamme sipaisu hengellistä teflonia (ks. 1. Nefi 15:24).

Veljet ja sisaret, kaiken edellä olleen huomioon ottaen, ”mitä muuta voin sanoa” paitsi ”kunnia miehelle, ken tuntea sai Herran”! (MK Jaak. 6:12; ”Kunnia miehelle”, MAP-lauluja, 15.)

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.