2003
Israelin paimenet
Marraskuu 2003


Israelin paimenet

Kiitän Herraa tämän kirkon hyvistä piispoista. – – Tuntekaa sydämessänne sitä rauhaa, joka tulee vain Jumalalta Häntä palveleville.

Veljet, tänä iltana aion tehdä jotakin hieman epätavallista. Aion toistaa joitakin kohtia puheesta, jonka pidin 15 vuotta sitten yleisessä pappeuskokouksessamme. Aion puhua kirkon piispoista ja piispoille, tälle suurenmoiselle joukolle miehiä, jotka ovat hyvin todellisessa mielessä Israelin paimenia.

Jokainen, joka osallistuu tähän konferenssiin, on vastuussa piispalle tai seurakunnanjohtajalle. Piispojen kannettavana on valtavia taakkoja, ja kehotan jokaista kirkon jäsentä tekemään kaiken voitavansa nostaakseen sitä taakkaa, jonka alla piispamme ja seurakunnanjohtajamme työskentelevät.

Meidän tulee rukoilla heidän puolestaan. He tarvitsevat apua kantaessaan raskasta kuormaansa. Me voimme antaa enemmän tukea ja olla vähemmän heistä riippuvaisia. Voimme antaa heille apuamme kaikin mahdollisin tavoin. Voimme kiittää heitä kaikesta, mitä he tekevät meidän hyväksemme. Me uuvutamme heidät loppuun lyhyessä ajassa niiden taakkojen myötä, joita me sälytämme heidän kannettavakseen.

Meillä on kirkossa yli 18 000 piispaa. Jokainen heistä on kutsuttu profetian ja ilmoituksen hengen kautta sekä erotettu ja asetettu kätten päällepanemisella. Jokaisella heillä on seurakuntansa johtamisen avaimet. Jokainen heistä on ylipappi, seurakuntansa johtava ylipappi. Jokaisella on valtavia taloudenhoitotehtäviä. Jokainen on isänä seurakuntansa jäsenille.

Kukaan ei saa rahaa palveluksestaan. Kirkko ei anna mitään korvausta minkään seurakunnan piispalle hänen piispana tekemästään työstä.

Piispalle asetetaan nykyisin samat vaatimukset kuin Paavalin aikoina, joka kirjoitti Timoteukselle:

”Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan,

ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa.

Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus.

Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta?

Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa.” (1. Tim. 3:2–6.)

Kirjeessään Titukselle Paavali lisää, että piispan ”täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. – –

Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet.” (Tit. 1:7, 9.)

Nämä sanat kuvaavat osuvasti nykyajan piispaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.

Saanen nyt puhua suoraan niille tuhansille piispoille, jotka ovat läsnä tänä iltana. Sallikaa minun sanoa ensiksi, että minä rakastan teitä teidän nuhteettomuutenne ja hyvyytenne vuoksi. Teidän täytyy olla nuhteettomia miehiä. Teidän täytyy olla esimerkkinä seurakunnille, joita johdatte. Teidän täytyy seistä korkeammalla, niin että voitte nostaa muita. Teidän täytyy olla ehdottoman rehellisiä, sillä te käsittelette Herran varoja, ihmisten kymmenyksiä, heidän paastouhrejaan ja lahjoituksia, joita he antavat omista niukoista varoistaan. Kuinka suuri onkaan luottamus, joka teihin kohdistuu Herran kukkaron vartijoina!

Hyvyytenne täytyy olla viirinä seurakunnallenne. Moraalinne täytyy olla moitteetonta. Eteenne saattaa tulla vastustajan juonia, koska hän tietää, että jos hän voi tuhota teidät, hän voi vahingoittaa koko seurakuntaa. Teidän täytyy olla viisaita kaikissa suhteissanne, ettei kukaan voi havaita teoissanne minkäänlaista moraalittomuuden tahraa. Ette saa antautua kiusaukseen lukea pornografista kirjallisuutta tai edes oman kammionne suojissa katsoa pornografisia elokuvia. Teidän moraalinen voimanne täytyy olla sellaista, että jos teidät ikinä kutsutaan tuomitsemaan muiden kyseenalaista moraalia, voitte tehdä sen ilman henkilökohtaisia myönnytyksiä tai kiusaantumista.

Ette saa käyttää piispanvirkaanne omien liiketoimienne edistämiseen, etteivät taivutteluunne myöntyneet esittäisi teitä vastaan syytöksiä minkään siitä aiheutuneen taloudellisen epäonnen vuoksi.

Ette saa tinkiä kelpoisuudestanne Israelin yleisenä tuomarina. On pelottava ja kunnioitusta herättävä tehtävä olla kansan tuomarina. Joissakin tapauksissa teidän täytyy arvioida heidän kelvollisuuttaan säilyttää jäsenyys kirkossa, kelvollisuuttaan astua Herran huoneeseen, kelvollisuuttaan mennä kasteelle, kelvollisuuttaan saada pappeus, kelvollisuuttaan palvella lähetystyössä, kelvollisuuttaan opettaa ja palvella virkailijana järjestöissä. Teidän täytyy arvioida heidän hädänhetkinään heidän kelpoisuuttaan saada apua jäsenten paastouhreista ja tarvikkeita Herran varastohuoneesta. Yksikään niistä, joista olette vastuussa, ei saa nähdä nälkää eikä olla ilman vaatetusta tai suojaa, vaikka he eivät tohtisikaan pyytää mitään. Teidän täytyy tuntea jonkin verran kaikkiin laumaanne kuuluvien johdettavienne olosuhteita.

Teidän täytyy olla heidän neuvonantajansa, heidän lohduttajansa, heidän ankkurinsa ja voimansa murheen ja hädän hetkinä. Teidän täytyy olla väkeviä sen voiman avulla, joka tulee Herralta. Teidän täytyy olla viisaita sen viisauden mukaan, joka tulee Herralta. Teidän ovenne täytyy olla auki kuullaksenne heidän huutonsa, selkänne voimakas kantamaan heidän kuormiaan, sydämenne herkkä arvioimaan heidän tarpeitaan, jumalallisen rakkautenne kyllin avara ja kyllin väkevä sulkemaan sisäänsä jopa väärintekijän ja arvostelijan. Teidän täytyy olla kärsivällisiä, valmiita kuuntelemaan ja pyrkiä ymmärtämään. Te olette ainoita, joiden puoleen jotkut ihmiset voivat kääntyä. Teidän täytyy olla paikalla, kun kaikki muut tahot ovat pettäneet. Sallikaa minun lukea teille muutama rivi eräälle piispalle lähetetystä kirjeestä.

”Rakas piispa,

siitä on kulunut jo melkein kaksi vuotta, kun soitin sinulle epätoivoissani apua pyytäen. Olin silloin valmis tappamaan itseni. Minulla ei ollut ketään muuta, jonka puoleen olisin kääntynyt – ei rahaa, ei työtä, ei ystäviä. Taloni oli viety, eikä minulla ollut paikkaa, missä asua. Kirkko oli viimeinen toivoni.

Kuten tiedät, olin lähtenyt kirkosta 17-vuotiaana ja rikkonut jokseenkin kaikkia sääntöjä ja käskyjä etsiessäni onnea ja täyttymystä. Onnen asemesta elämäni tuli täyteen kurjuutta, ahdistusta ja epätoivoa. Minulla ei ollut toivoa eikä tulevaisuutta. Pyysin jopa Jumalalta, että Hän antaisi minun kuolla, että Hän ottaisi minut pois kurjuudestani. Ei edes Hän halunnut minua. Minusta tuntui, että Hänkin oli hylännyt minut.

Silloin käännyin sinun ja kirkon puoleen. – –

Kuuntelit ymmärtäväisesti, neuvoit, opastit, autoit.

Ymmärrykseni ja tietoni evankeliumista alkoi kasvaa ja kehittyä. Huomasin, että minun oli tehtävä eräitä hirveän vaikeita perusmuutoksia elämässäni, mutta että minun kannatti ja että minulla oli voimaa tehdä niin.

Huomasin, että kun elin evankeliumin mukaan ja tein parannuksen, en enää pelännyt. Täytyin sisäisellä rauhalla. Ahdistuksen ja epätoivon pilvet olivat poissa. Sovituksen ansiosta sekä Jeesuksen Kristuksen ja Hänen minua kohtaan tuntemansa rakkauden kautta heikkouteni ja syntini annettiin anteeksi.

Hän on siunannut ja vahvistanut minua. Hän on avannut minulle polkuja, antanut minulle suunnan ja varjellut minua vahingolta. Olen huomannut, että kun voitin kunkin esteen, liikeyritykseni alkoi kasvaa tuottaen hyötyä perheelleni ja antaen minulle tunteen, että olin ikään kuin saavuttanut jotakin.

Piispa, olet antanut minulle ymmärrystä ja tukea näiden menneiden kahden vuoden aikana. Ilman sinun rakkauttasi ja kärsivällisyyttäsi en olisi mitenkään päässyt näin pitkälle. Kiitos siitä, että olet se, mikä olet Herran palvelijana, joka auttoi minua, Hänen eksynyttä lastaan.”

Piispat, te seisotte vartiossa johtamanne seurakunnan tornissa. Joka seurakunnassa on monia opettajia, mutta teidän täytyy olla pääopettaja heidän keskuudessaan. Teidän täytyy huolehtia siitä, ettei jäsenten keskuuteen ole hiipimässä mitään väärää oppia. Teidän täytyy huolehtia siitä, että he kehittyvät uskossa ja todistuksessa, nuhteettomuudessa ja vanhurskaudessa sekä palveluhalussa. Teidän täytyy huolehtia siitä, että heidän rakkautensa Herraa kohtaan vahvistuu ja ilmenee suurempana rakkautena toinen toistaan kohtaan.

Teidän täytyy kuunnella heidän tunnustuksiaan, olla perillä heidän syvimmistä salaisuuksistaan, pitää ehdottoman loukkaamattomana teille osoitettua luottamusta. Kuulette vain teille uskottua tietoa, jota pitää varjella ja kunnioittaa kaikkia tunkeutujia vastaan. Saatatte tuntea kiusausta kertoa. Ette saa langeta.

Ellei laki pahoinpitelytapauksissa nimenomaan määrää toisin, niin sen, mitä teille luottamuksellisesti kerrotaan, täytyy jäädä vain teidän tietoonne. Kirkolla on oma palvelupuhelin, johon teidän tulee soittaa koskien niitä pahoinpitelytapauksia, jotka tulevat tietoonne.

Te johdatte yksilöinä seurakunnan Aaronin pappeuden haltijoita. Te olette heidän johtajansa, heidän opettajansa, heidän esikuvansa, tahdoittepa sitä tai ette. Olette johtava ylipappi, seurakuntaperheen isä, joka kutsutaan selvittämään erimielisyyksiä, puolustamaan syytettyjä.

Te johdatte kokouksia, joissa opetetaan oppia. Te olette vastuussa niiden kokousten hengellisyydestä ja sakramentin antamisesta jäsenille, että kaikkia muistutettaisiin niistä pyhistä liitoista ja velvollisuuksista, jotka kuuluvat niille, jotka ovat ottaneet päällensä Herran nimen.

Teidän on oltava väkevänä ystävänä leskelle ja orvolle, heikolle ja ahdistetulle, hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle ja avuttomalle.

Pasuunanne äänen täytyy olla varma ja selvä. Te olette seurakunnassanne Herran armeijan johdossa johtaen sitä voittoon taistelussa syntiä, piittaamattomuutta ja luopumusta vastaan.

Tiedän, että työ on toisinaan kovaa. Tunnit eivät milloinkaan riitä sen tekemiseen. Puheluita on paljon ja usein. Teillä on muutakin tekemistä. Se on totta. Ette saa ryöstää työnantajaltanne aikaa ja energiaa, jotka oikeutetusti kuuluvat hänelle. Ette saa ryöstää perheeltänne aikaa, joka kuuluu sille. Mutta kuten useimmat teistä ovat tulleet tietämään, kun etsitte taivaallista johdatusta, teitä siunataan viisaudella, joka ylittää omanne, ja voimalla ja kyvyillä, joita ette tienneet itsellänne olevankaan. Teidän on mahdollista suunnitella ajankäyttönne niin, ettette lyö laimin työnantajaanne, perhettänne ettekä laumaanne.

Jumala siunatkoon hyviä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon piispoja. Teillä saattaa ajoittain olla halu valittaa virkaanne liittyviä taakkoja, mutta te tiedätte myös, mitä iloa palveluksestanne koituu. Niin raskas kuin taakka saattaa ollakin, te tiedätte, että tämä on ihanin, antoisin, tärkein työ, mitä olette milloinkaan tehneet oman kotinne seinien ulkopuolella.

Kiitän Herraa teistä. Kiitän Herraa tämän kirkon hyvistä piispoista kaikkialla maailmassa. Rukoilen puolestanne, teidän jokaisen 18 000 piispan puolesta. Pyydän teitä olemaan voimakkaita. Pyydän teitä olemaan totuudellisia. Pyydän teitä olemaan tinkimättömiä omassa elämässänne ja muille asettamissanne tavoitteissa. Vaikka päivänne ovat pitkiä ja uuvuttavia, olkoon leponne suloista ja tuntekaa sydämessänne sitä rauhaa, joka tulee vain Jumalalta Häntä palveleville.

Todistan tämän kirkon piispojen voimasta ja hyvyydestä. Lausun tunnustukseni neuvonantajille, jotka auttavat heitä, ja kaikkia, jotka palvelevat heidän johdollaan vastaten heidän kutsuunsa.

Me emme odota teiltä mahdottomia. Pyydämme teitä tekemään parhaanne. Delegoikaa muille koko se osa työstänne, minkä oikeutetusti voitte delegoida. Jättäkää asiat sitten Herran huomaan.

Jonakin päivänä teidät vapautetaan. Se on teille murheellista aikaa. Mutta saatte lohtua, kun seurakuntalaisenne kiittävät teitä. Eivätkä he milloinkaan unohda teitä. He muistavat teitä ja puhuvat teistä kunnioittavasti tulevina vuosina, sillä kaikista kirkon jäsenistä te olette heitä lähimpänä. Teidät on kutsuttu, asetettu ja erotettu lauman paimeniksi. Teitä on siunattu erottamisen lahjalla, arvostelukyvyllä ja rakkaudella heidän elämänsä siunaukseksi. Samalla saatte siunauksia omaan elämäänne.

Todistan kutsumuksenne jumalallisesta luonteesta ja siitä suurenmoisesta tavasta, jolla täytätte sen. Siunatkoon Herra teitä, teidän neuvonantajianne, vaimoanne ja lapsianne, kun palvelette Herran lapsia. Tätä rukoilen nöyrästi Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.