2003
Pyhiä Hyderabadissa Intiassa
Marraskuu 2003


Pyhiä Hyderabadissa Intiassa

Intian 400 vuotta vanhassa vilkkaassa Hyderabadin kaupungissa on noin 4,2 miljoonaa asukasta. Kaupungissa, jossa vanhan maailman viehätys sekoittuu kasvuun ja yritteliäisyyteen, kadulla kävelevät saavat kuulla monia Intian kieliä.

Virallinen kieli on hindi, jota puhuu noin 30 prosenttia asukkaista. Englanti on toinen virallinen kieli ja yleisimmin käytetty kieli korkeamman koulutuksen, hallinnon ja kaupan alalla. Mormonin kirja on käännetty hindiksi ja teluguksi, ja osia siitä on käännetty bengaliksi ja tamiliksi. Niiden lisäksi Intiassa on ainakin 300 tunnettua kieltä, mutta yksi kieli on kaikille yhteinen – Hengen kieli.

Vaatimattomasta alustaan Intiassa vuonna 1850 kirkko on kasvanut niin, että sillä on kolme piiriä ja 22 seurakuntaa tässä valtaosin hindulaisessa valtiossa. Ensimmäinen kappeli rakennetaan eteläisen Intian keskiosassa sijaitsevaan Hyderabadin kaupunkiin, tieteen ja teknologian keskukseen, ja se valmistuu joulukuussa 2003.

”Se on unelma, josta tulee totta”, sanoo 18-vuotias Gundey Solomon Israel, jota kutsutaan Israeliksi. ”Kappelin malli saa minut tuntemaan Hengen. Olen kiitollinen taivaalliselle Isälleni siitä, että Hän on vastannut rukouksiini.”

Kappelin valmistumisen myötä kirkon jäsenet ja tutkijat Hyderabadissa saavat kauniin rakennuksen, jossa he voivat kokoontua ja tuntea Hengen kielen koskettavan heidän sydäntään aivan kuten se kosketti Israelin sydäntä kolme vuotta sitten.

”Kun tulin ensimmäisen kerran kirkkoon, yllätyin nähdessäni rakkauden pyhien keskuudessa. He olivat niin onnellisia. Saatoin nähdä evankeliumin säteilevän heidän kasvoiltaan”, Israel muistelee.

Israelin tavoin 17-vuotias Madhu Bunga muistaa ensimmäisen kerran, jolloin hän kävi kirkon kokouksessa ja tunsi Hengen vaikutuksen.

”Olin iloinen siitä, että niin monet tuntemattomat tulivat viereeni istumaan ja juttelemaan kanssani elämästäni”, sanoo Madhu, joka kävi ensimmäisen kerran kirkon kokouksessa joulukuussa 2000. ”Olin hämmästynyt siitä, kuinka ihmiset opettivat ja pyrkivät ymmärtämään asioita Jumalan Hengen avulla. Se oli minusta ihanaa, ja juoksin kotiin ajatellen, että ulottuvillani oli koko maailma.”

Madhu ja muut nuoret kirkon jäsenet pitävät Hengen vaikutuksen elämässään käymällä kirkossa ja seminaarissa ja osallistumalla paikallisiin palvelutempauksiin.

”Olen ainoa kirkon jäsen perheessäni”, Madhu sanoo. ”Käyn seminaarissa säännöllisesti, jotta pysyisin vahvana. Meillä on ollut monia palvelutempauksia. Olemme esimerkiksi käyneet orpokodissa opettamassa lapsille englantia, kertomassa tarinoita ja leikkimässä. Kävin nuorten miesten ja naisten kanssa kunnallisessa sairaalassa maalaamassa seiniä, ja olemme auttaneet kirkon jäseniä heidän muuttaessaan.”

Myös Joseph Cornelius, Hyderabadin 1. seurakunnan johtaja, ymmärtää, miten tärkeää on palvella ja käydä kirkon kokouksissa, jotta tuntisi Hengen.

”Jäsenillä on palvelutempauksia kuten kerran vuodessa he keräävät vaatteita orpokotiin”, seurakunnanjohtaja Cornelius kertoo. ”Me käymme kaikissa kirkon kokouksissa ja toiminnoissa. Me pidämme perherukoukset ja perheillat.”

Äskettäin Hyderabadin 1. ja 2. seurakunnan jäsenet keräsivät vanhoja vaatteita ja ostivat riisiä ja muroja lahjoitettavaksi poikien asuntolaan. Asuntolaa hoitavat käyvät paikallisella juna-asemalla etsimässä siellä asuvia poikia ja tuovat heidät mukanaan, jotta heillä olisi nukkumapaikka. Asuntolassa tarjotaan myös koulutusta ja neuvontaa.

Kun kirkon jäsenet tulivat asuntolaan, heidät otettiin lämpimästi vastaan. Keskusteltuaan pitkään, pelattuaan ja naurettuaan poikien kanssa jäsenet hioivat asuntolan seinät, jotka olivat kipeästi korjauksen tarpeessa. Maali lahjoitettiin ja seinät maalattiin, niin että asuntola näyttää puhtaalta ja pirteältä.

Olipa sitten kyse palvelutempauksesta tai ystävällisestä evankeliumiaiheisesta keskustelusta, niin Henki kuiskaa edelleen evankeliumin sanomaa monille Hyderabadissa. Vaikka Hengen kieli on hiljainen, niin se on selkeä yhdistäen pyhiä eri puolilla yhtä maailman väkirikkainta maata.