Kirkon tila

Rakkaat veljeni ja sisareni kautta maailman, lähetämme terveisiä Lunastajamme nimessä. Lähetämme teille rakkautemme ja siunauksemme. Kiitän teitä mitä lämpimimmin siitä, mitä teette edistääksenne Herran työtä.

Mietiskelen aina silloin tällöin mielessäni tämän työn kasvua ja vaikutusta. Mietiskelen sitä kokousta, joka pidettiin muutaman henkilön läsnä ollessa Peter Whitmerin maalaistalossa 6. huhtikuuta 1830. Siellä kirkko perustettiin, ja sieltä alkoi pitkä marssi, joka on tuonut sen nykyiseen arvostettuun asemaansa.

Kansamme on kokenut sortoa ja vainoa; se on kärsinyt karkotuksia ja kaikkea kuviteltavissa olevaa pahuutta. Ja kaikesta siitä on tullut jotakin, mitä on nyt ihanaa katsella.

Herra julisti tämän työn alussa:

”Kuule, oi sinä minun kirkkoni kansa, sanoo hänen äänensä, hänen, joka asuu korkeudessa ja jonka silmät katsovat kaikkia ihmisiä; niin, totisesti minä sanon: Kuulkaa, te kaukaiset kansat, ja te, jotka olette meren saarilla, kuunnelkaa yhdessä!

Sillä totisesti Herran ääni kuuluu kaikille ihmisille, eikä kukaan välty siltä, eikä ole silmää, joka ei näe, eikä korvaa, joka ei kuule, eikä sydäntä, johon ei tunkeuduta. – –

Ja varoituksen ääni kuuluu kaikille ihmisille niiden minun opetuslasteni suusta, jotka minä olen valinnut näinä viimeisinä aikoina.

Ja he lähtevät maailmaan, eikä kukaan estä heitä, sillä minä, Herra, olen käskenyt heitä.” (OL 1:1–2, 4–5.)

Velvollisuudestamme maailman kansoja kohtaan ei voi olla epäilystäkään. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että menemme eteenpäin tuon vastuun mukaisesti.

Kun puhun teille tänään, useimmat kirkon jäsenet voivat kuulla minua, asuivatpa he missä tahansa. Se on ihme. Kukapa varhempina aikoina olisi voinut uneksiakaan tästä mahdollisuuksien ajasta, jota me elämme?

Meillä on nyt vahvoja seurakuntia kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa ja jokaisessa Kanadan provinssissa. Meillä on niitä kaikissa Meksikon osavaltioissa, kaikissa Keski-Amerikan maissa ja kaikkialla Etelä-Amerikan maissa. Meillä on vahvoja seurakuntia Australiassa ja Uudessa- Seelannissa ja Tyynenmeren saarilla. Olemme juurtuneet hyvin Itä-Aasian maihin. Olemme kaikissa Länsi- Euroopan maissa ja suuressa osassa Itä-Eurooppaa, ja olemme juurtuneet lujasti Afrikkaan.

Alamme saada tunnustusta ohjelmiemme valtavasta voimasta ja niiden aikaansaamasta paljosta hyvästä.

Eräs kalifornialainen lehti kommentoi hiljattain: ”Valkoiset paidat, selkäreput ja polkupyörät paljastavat heidät jo ennen kuin huomaa Mormonin kirjan.

He ovat kuin samasta muotista, hyvän syyn vuoksi.

Nämä nuorten miesten armeijat – Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajat – ovat hyvin järjestäytyneet palvellessaan lähetystyössä kautta maapallon.

Kahden vuoden ajan he käyttävät 60 tuntia viikossa kirkolliseen työhön, rukoilemiseen, opiskeluun ja siihen, että kertovat muille ihmisille evankeliumista, jonka takia he ovat lähteneet perheensä ja ystäviensä luota ja mukavista kodeistaan.

Yhteydenpito rakkaisiin on rajoitettu kirjeisiin ja kahteen puheluun vuodessa.

He elävät säästeliäästi yksityiskodeissa ja asunnoissa lähetyssaarnaajatoveriensa kanssa, nousevat kello 6 aamulla opiskelemaan ja rukoilemaan johdatusta työlle, jota he tekevät pitkään vielä auringonlaskun jälkeenkin. – –

He sanovat, että tällainen elämä on uhraus ja ’hauskinta’, mitä he voivat kuvitella.” (Priscilla Nordyke Roden, ”Answering the Call”, San Bernardino County Sun, 25. elokuuta 2003, s. B1.)

Tuo olisi voitu kirjoittaa lähetyssaarnaajistamme yli 120 maassa, joissa heitä palvelee.

Mikä ihme onkaan, että meillä on heitä noin 60 000, useimmat heistä nuoria, jotka antavat aikaansa ja todistavat maailmalle.

Tapasin hiljattain ryhmän lähetyssaarnaajia, joiden oli määrä vapautua seuraavana päivänä ja palata kotiin. He olivat maailman eri maista Mongoliasta Madagaskariin. He olivat puhtaita ja loistavia ja innokkaita. He puhuivat rakkaudesta kirkkoa, lähetysjohtajaansa ja tovereitaan kohtaan. Kuinka ihmeellinen asia tämä ainutlaatuinen ja valtava kirkon ohjelma onkaan.

Samanlaisia ovat muutkin ohjelmat.

Hiljattain meitä kiiteltiin julkisessa sanassa siitä, että olimme antaneet kolme miljoonaa dollaria lasten rokottamiseen tuhkarokkoa vastaan Afrikassa. Tämä raha ei tullut kymmenyksistä. Se tuli uskollisten lahjoituksista kirkon humanitaariseen työhön. Teemme yhteistyötä Amerikan Punaisen Ristin, Yhdistyneiden Kansakuntien säätiön, Centers for Disease Control and Preventionin, Yhdistyneiden Kansakuntien lastenrahaston, Maailman terveysjärjestön ja Pan American Health Organizationin kanssa 200 miljoonan lapsen rokottamiseksi ja 12 miljoonan tuhkarokon aiheuttaman kuoleman ehkäisemiseksi viiden tulevan vuoden aikana. Pelkästään meidän lahjoituksemme riittää kolmen miljoonan lapsen rokottamiseen.

Kuinka suurenmoinen ja ihmeellinen asia se onkaan. Ja niin ovat kaikki humanitaariset ohjelmamme.

Vielä yksi asia.

Ilmoitimme maaliskuussa 2001, että kirkko oli luomassa suunnitelmaa kotiin palanneiden lähetyssaarnaajien ja muiden nuorten aikuisten auttamiseksi, niin että he voivat hankkia parempiin työmahdollisuuksiin tähtäävää opetusta ja koulutusta vähemmän yltäkylläisissä ja vähemmän mahdollisuuksia tarjoavissa maissa.

Pyysimme niitä, jotka halusivat auttaa tässä suunnitelmassa, antamaan lahjoituksia jatkuva koulutusrahasto -nimiseen rahastoon, johon otettiin mallia 1800-luvun jatkuvasta siirtolaisrahastosta. Kerron lyhyesti, mitä tämän suunnitelman tiimoilla tapahtuu.

Anteliaiden lahjoitustenne ansiosta olemme pystyneet pysyttelemään kasvavan lainatarpeen tasalla. Kirkko on myöntänyt tähän mennessä noin 10 000 lainaa nuorille miehille ja naisille latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa ja muilla kirkon vyöhykkeillä. Nämä nuoret ovat sitoutuneet maksamaan lainansa takaisin, niin että muut voivat saada samat mahdollisuudet kuin he.

Monet ovat valmistuneet ja nauttivat koulutuksensa tuomista eduista. Koulutuksensa on päättänyt tähän mennessä 600 nuorta miestä ja naista. Suurin osa heistä on löytänyt hyvän työpaikan. Paljon useammat valmistuvat ja liittyvät työvoimaan asuinseuduillaan tulevina kuukausina. He jättävät jälkensä maailmaan, kasvattavat perheensä ja palvelevat kirkkoa. Monet ovat jo pitkällä näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

Esimerkiksi Patrick valmistui Jamaikassa ensimmäisenä jatkuvan koulutusrahaston avustamista opiskelijoista. Hänen liikkeenjohdon peruskoulutuksensa toi hänelle hyväpalkkaisen työn maan kansallisella lentokentällä ja avasi hänelle lupaavia tulevaisuudennäkymiä. Hän alkoi heti maksaa takaisin lainaansa.

Flavialla, sisarella Etelä-Amerikan köyhemmistä osista, ei juuri ollut mahdollisuuksia eikä varoja koulutukseen eikä vakituiseen työpaikkaan ennen kuin hän sai apua jatkuvalta koulutusrahastolta hankkiakseen tietokonekoulutusta. Päätettyään koulutuksensa hän löysi työtä hyvästä yrityksestä MAP-työllistämispalveluiden kautta. Hän kertoo: ”Vastaan nyt talousasioista käyttämällä [kehittynyttä] tietokonejärjestelmää yhdessä Recifen suurimmista sairaaloista. Kuuluin ryhmään, joka valmisti tämän talousjärjestelmän yhtiölle.”

Monia muitakin esimerkkejä voitaisiin mainita. Olemme iloisia voidessamme kertoa, että suunnitelma toimii hyvin ja laajenee vähitellen, kun saamme kokemusta. Varhaiset kokemukset lainojen takaisinmaksusta ovat rohkaisevia. Kiitämme teitä taaskin anteliaisuudestanne, kiinnostuksestanne ja rukouksistanne jatkuvan koulutusrahaston puolesta.

Aikanaan sanottiin, että Britannian valtakunnassa aurinko ei milloinkaan laske. Tuo valtakunta on nyt pienentynyt. Mutta on totta, ettei aurinko milloinkaan laske tässä Herran työssä, joka koskettaa ihmisten elämää kautta maailman.

Ja tämä on vasta alkua. Olemme vielä tuskin raapaisseet pintaa. Olemme mukana työssä ihmissielujen hyväksi kaikkialla. Työmme ei tunne rajoja. Se jatkuu Herran sallimuksen mukaan. Meiltä nyt suljetut kansakunnat ovat jonakin päivänä avoinna. Siihen uskon. Siihen luotan. Siitä todistan.

Se pieni kivi, joka irtosi vuoresta käden koskematta, vierii ja täyttää maan (ks. Dan. 2:31–45; OL 65:2).

Kokoontuessamme tähän suureen konferenssiin sanon myöhempien aikojen pyhille kaikkialla: Jumala siunatkoon teitä. Pitäkää usko. Olkaa uskollisia liitoillenne. Vaeltakaa evankeliumin valossa. Rakentakaa Jumalan valtakuntaa maan päällä.

Kirkko on erinomaisessa tilassa ja voi kehittyä ja kehittyy. Se kasvaa ja vahvistuu.

Olemme tavallisia ihmisiä, jotka ovat mukana epätavallisessa työssä. Meillä on elävän Jumalan pappeus. Meidän edeltäjämme ovat saaneet aikaan ihmeitä. Meidän mahdollisuutenamme ja haasteenamme on jatkaa tätä suurta työtä, jonka tulevaisuutta pystymme tuskin kuvittelemaankaan.

Kiitos, veljeni ja sisareni, uskostanne ja uskollisuudestanne. Kiitos rakkaudestanne, joka teillä on tätä Kaikkivaltiaan työtä kohtaan. Elämme maailmassa. Teemme työtä maailmassa. Mutta meidän täytyy nousta maailman yläpuolelle tehdessämme Herran työtä ja pyrkiessämme vahvistamaan Hänen valtakuntaansa maailmassa. Liittykäämme nyt yhteen sellaisten miesten ja naisten suuressa maailmankonferenssissa, jotka ovat todellakin Jumalan lapsina veljiä ja sisaria.

Kuulemme seuraavien kahden päivän aikana monien joukostamme puhuvan, eikä kenellekään heistä ole sanottu, mistä heidän pitäisi puhua, vaan jokainen heistä on rukoillut Herraa kyetäkseen sanomaan jotakin sellaista, mikä auttaa, innoittaa ja ylentää kaikkia kuulijoita.

Taivaan siunaukset olkoot seurananne. Olkaa uskollisia ja vilpittömiä siinä suurenmoisessa ja loistavassa asiassa, jonka olette omaksuneet. Tätä rukoilen nöyrästi Lunastajamme, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Nyt meillä on teille pieni makupala. Haluaisin pyytää veli David B. Haightia tulemaan puhujakorokkeelle. Hän on vanha soturi. Hän on 97-vuotias. Hän on elänyt kauemmin kuin kukaan toinen apostoli tämän taloudenhoitokauden historiassa. Jokin aika sitten hän sairastui, ja hänellä on ollut hieman ongelmia. Mutta hän halusi tulla tänä aamuna vilkuttamaan teille, koska hän tuntee teitä kohtaan kiitollisuutta ja arvonantoa ja suurta rakkautta. Ja hänelle, rakkaalle ystävälle, me sanomme: Jumala siunatkoon sinua ja parantakoon sinut. Me rakastamme sinua, me tuemme sinua, me rukoilemme puolestasi. Olkoot taivaan siunaukset päälläsi, rakas veli Haight. Kiitos sinulle.

Vanhin Haight: Kiitos.

Presidentti Hinckley: Haluatko vilkuttaa näille ihmisille?

Vanhin Haight: Kyllä. Minun täytyy. Minä vilkutan. Kiitos teille, kiitos teille. Mukavaa olla kanssanne.

Presidentti Hinckley: Kiitos sinulle.

Vanhin Haight: Kiitos.

Presidentti Hinckley: Sallimme hänen nyt poistua. Hän seuraa konferenssia televisiosta. Mikä suuri soturi hän onkaan ollut Herran armeijassa. Suuret kiitokset sinulle, veli Haight.