Terveisiä Kuwaitista!

Toissa syksynä meille tuli selvänä ymmärryksenä Herran tahto: oli tullut aika toteuttaa jo seurusteluaikana alkanut toive olla jonakin päivänä yhdessä kokoaikaisina lähetyssaarnaajina. Joulukuussa meidät kutsuttiin palvelemaan Lähi-idän ja Afrikan pohjoiselle vyöhykkeelle. Pari viikkoa myöhemmin saimme vyöhykkeen johtohenkilöiltämme kirjeen, jossa kerrottiin, että menemme ensimmäiseksi vanhemmaksi aviopariksi Kuwaitiin. Aloitimme palvelumme täällä 16. helmikuuta 2023 Prestonin MTC:n jälkeen.

Kuwait on 4,3 miljoonan ihmisen iso ”kaupunki” (alueena Kuwait on noin kaksi kertaa Uudenmaan kokoinen), ja se on yksi Arabian niemimaan emiirikunnista. Se on islamilainen maa, ja olemme tarkkoja siinä, miten kontaktoimme ihmisiä. Normaalia lähetystyötä rajoittaa maan laki, mutta Herran työtä voimme tehdä palvelemalla ja auttamalla. Palvelumme koostuu seurakunnassa avustamisesta ja ulkopuolelle suuntautuvasta toiminnasta. Seurakuntamme edustaa koko maailmaa: jäseniä on Aasiasta, Afrikasta, Pohjois- ja (jokunen) Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja jopa Polynesian saarilta.

Olemme aloittaneet nuorten aikuisten toiminnan, jota kuvaavat sierraleonelaisen osallistujan sanat: ”Nyt tiedän, että kuulun nuoriin aikuisiin.” Se tuo yksin vieraassa maassa asuvalle ryhmään kuulumisen tunnetta, kannustavaa tukea sekä ryhmältä että aikuisvetäjiltä, hengellistä kasvamista ja käytännön taitoja (muun muassa BYU Pathway sekä CV- ja työhaastattelutaidot).

Toinen toistuva toiminta, johon Jussi sai innoitusta, ovat sunnuntaiset seurakunnan koti-illat. Täällä iso joukko tekee töitä perjantaisin (pyhäpäivänämme), eivätkä he pääse kirkkoon tai he asuvat yksin ilman perhettä. Yhteinen perheilta on heille elintärkeä. Lisäksi Pini on opettanut avioparien kurssia ja perhekurssia, jotka ovat osoittautuneet turvalliseksi paikaksi jakaa hyvinkin omakohtaisia kokemuksia mutta samalla yhdessä nauraa elämän komiikalle.

Emme odottaneet, että opettaisimme täällä ”Saarnatkaa minun evankeliumiani” -luokkaa, mutta meillä on jatkuvasti luokassa ystäviä, jotka ovat kristittyjä tai hindutaustaisia. Täällä on myös ollut useita käännynnäiskasteita. On taivaallista iloa seurata, kun filippiiniläisen osajäsenperheen äiti pitää puheen kirkossa ja kertoo, kuinka kiitollinen hän on miehensä mentyä kasteelle ja saatua pappeuden; tai siitä, kun opettamamme mies pappeuden, kotimaahansa kastetaan poikansa kanssa.

Humanitäärinen työmme on lisääntynyt jatkuvasti. Teemme yhteistyötä monien järjestöjen kanssa useimmiten ruokajakelussa ja/tai vaatekeräyksissä (mm. kadunlakaisijoille vaatekertoja, joita yhteistyökumppanimme on ostanut yhteishankintana). Usein keräännymme seurakunnan voimin palvelemaan, ja kirkko myös rahoittaa näitä projekteja. On ollut koskettavaa nähdä, kun kirkkomme mahdollistaman ruoka-avustuksen saajat kokevat turvaa tai vaatteiden saajat iloa. Olemme olleet myös mukana lahjoittamassa lääkkeitä. Keskustellessamme vyöhykkeemme muiden parien kanssa olemme muun muassa kuulleet, miten Marokossa toimiva pariskunta on kiivennyt vuorenrinnettä voidakseen toimittaa apua korkeilla paikoilla asuville maanjäristyksen uhreille. He kertoivat, kuinka tuntui erityiseltä nähdä konkreettisesti, miten kymmenysrahoja käytetään.

Palvelutyömme ja elämämme täällä on hyvin vaihtelevaa, ja tutustumme uusiin ihmisiin jatkuvasti. Intialainen ystävä kutsuu meitä usein heidän yhdistystensä kulttuuri- tai hengellisiin tapahtumiin. Osallistuimme syksyllä suureen Onam-juhlaan – tietämättämme kunniavieraina – saaden muun muassa pitää puheet tapahtumassa. Hyväntekeväisyysprojektissa tutustuimme kuwaitilaiseen kuningashuoneen jäseneen, joka esitteli meille keski-ikäisen poikansa. Olemme ystävystyneet hänen kanssaan. Tapasimme viimeksi kauniissa, suuressa puistossa, ja Pini juoksi hänen kanssaan viiden kilometrin lenkin. Eräässä museossa käydessämme törmäsimme nuoreen poikaan, jonka isä on norjalainen ja äiti kuwaitilainen. Tästä perheestä on tullut hyviä ystäviämme.

Kansainvälisessä seurakunnassamme on paljon tapahtumia. Kerran kuussa on seurakunnan yhteinen ruokailu nyyttikestiperiaatteella, ja varsinkin filippiiniläiset kokoontuvat ryhmänä, vaikka 5-vuotiaan syntymäpäivän merkeissä. Me voisimme pohjoisessa Suomessa oppia heiltä hauskanpitoa. Puhuessamme tästä ilmiöstä jäsenille saimme vastauksen, että kun elämä on haastavaa (niin kuin monelle pienellä palkalla elävälle täällä on), pitää vastapainoksi osata iloita.

Vaikka olemme kaukana, ovat kotiseurakuntamme ja koti-Suomemme mielessä usein. Lasten ja lastenlasten kanssa olemme säännöllisesti tekemisissä, mikä helpottaa perheen ikävää puolin ja toisin.

Ihmisen ilo ja onni tulee Herran työssä palvelemalla. Tämä on mahtava ja suositeltava kokemus jokaiselle: kokea lähetystyö avioparina yhdessä!

Siunausta ja rakkain terveisin

vanhin Jussi ja sisar Pini

Kemppainen