Liahona
Suomenkielinen Raamattu liitetty Evankeliumiaiheiseen kirjastoon
Huhtikuu 2024


Paikallisia uutisia

Suomenkielinen Raamattu liitetty Evankeliumiaiheiseen kirjastoon

Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenten pitkäaikainen toive saada suomenkielinen Raamattu kirkon verkkopalveluihin on toteutunut. Vanha ja Uusi testamentti on nyt liitetty Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovellukseen, ja ne toimivat kirkon sähköisen järjestelmän kaikilla sivuilla. Liitos tapahtui marraskuussa 2023.

Tule ja seuraa minua -sivustolta, yleiskonferenssipuheista sekä esimerkiksi seminaarin ja instituutin sivuilta pääsee nyt käyttämään suomenkielistä Raamattua samaan tapaan kuin muita pyhiä kirjoituksia. Sähköinen Raamattu on vuoden 1992 raamatunkäännös, ja siinä ovat käytössä muista kirkon sähköisistä materiaaleista tutut toiminnot, kuten alleviivaus, muistiinpanot ja tunnisteet.

Mikäli muutos ei vielä näkyisi kännykkäsovelluksessa, voi puhelimen sulkea ja käynnistää uudelleen, jolloin ohjelma päivittyy.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon määrätietoinen yhteistyö Suomen eri uskontoja yhdistävässä USKOT-foorumissa on luonut luottamuksellisia suhteita eri kirkkokuntien edustajien välille. Marraskuun alussa 2023 kirkko esitteli Raamatun omassa julkaisuympäristössään evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen edustajalle, jonka jälkeen kirkkohallitus antoi lopullisen julkaisuhyväksynnän.

”Yhteistyö Suomen luterilaisen kirkon kirkkohallituksen keskusrahaston kanssa on ollut äärimmäisen yhteistyökykyistä, ammatillista ja ratkaisuhakuista. On ollut helppo tuntea, kuinka evankelis-luterilainen kirkko arvostaa sitä, että Pyhä Raamattu saatetaan mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville”, kertoo hankkeessa neuvottelijana toiminut Ilkka Aura Jeesuksen Kristuksen kirkosta.