Hän on noussut kuolleista

Presidentti Thomas S. Monson

Matkustinpa minne tahansa, koetan aina käydä paikkakunnan hautausmaalla. Siellä voi mietiskellä, ajatella elämän tarkoitusta ja kuoleman väistämättömyyttä. Utahissa sijaitsevan Santa Claran kaupungin pienestä hautausmaasta muistan, kuinka sen sään koettelemissa hautakivissä on enimmäkseen sveitsiläisiä nimiä. Monet näistä ihmisistä jättivät kotinsa ja sukunsa vehreään Sveitsiin kuullessaan kutsun ”Tulkaa Siioniin” ja asettuivat paikkakunnille, joilla he nyt ”lepäävät rauhassa”. He kestivät kevättulvat, kesien kuivuuden, niukat sadot ja ankaran työn. He ovat jättäneet jälkeensä uhrausten perinnön.

Suurimpia hautausmaita ja monesti niitä, jotka herättävät hellimpiä tunteita, ovat niiden miesten kunnioitetut leposijat, jotka ovat kuolleet sodaksi kutsutun ristiriitojen selvittelyn melskeissä kantaen isänmaansa asepukua. He tuovat mieleen särkyneitä unelmia, täyttymättömiä toiveita, sydämen murhetta ja sodan viiltävän viikatteen kesken katkaisemia elämänkaaria.

Ranskan ja Belgian kaupungeissa on hehtaareittain kauniissa rivistöissä olevia valkoisia ristejä, jotka kertovat vaikuttavasti ensimmäisen maailmansodan hirveästä verosta. Ranskan Verdun on itse asiassa jättiläismäinen hautausmaa. Joka kevät, kun maanviljelijät muokkaavat maata, he löytävät kypärän sieltä, pyssynpiipun täältä – ne kertovat kaamealla tavallaan niistä miljoonista miehistä, jotka kirjaimellisesti kastelivat maan verellään.

Kuolema, uusi luku elämässä

Monta vuotta sitten seisoin erään nuoren miehen vuoteen vierellä. Hän oli kahden lapsen isä, joka häilyi elämän ja suuren tuonpuoleisen välillä. Hän otti käteni käteensä, katsoi minua silmiin ja pyysi anovasti: ”Piispa, minä tiedän, että kuolen. Sano, mitä minun hengelleni tapahtuu, kun minä kuolen.”

Rukoilin taivaan opastusta. Huomioni kiinnitettiin Mormonin kirjaan, joka oli pöydällä hänen vuoteensa vieressä. Aloin lukea ääneen:

”Nyt, mitä tulee sielun tilaan kuoleman ja ylösnousemuksen välillä – – kaikkien ihmisten henget, niin pian kuin ne ovat lähteneet tästä kuolevaisesta ruumiista, – – otetaan kotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän.

Niiden henget, jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan onnen tilaan, jota sanotaan paratiisiksi, levon tilaksi, rauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta.” (Alma 40:11–12.)

Nuori ystäväni sulki silmänsä, ilmaisi vilpittömän kiitoksen ja siirtyi hiljaa siihen paratiisiin, josta olimme puhuneet.

Voitto haudasta

Antakaamme lääkäri Luukkaan kuvata Marian ja sen toisen Marian kokemusta, kun he menivät puutarhahaudalle:

”He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta,

ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.

Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa.

– – miehet sanoivat heille: ’Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?

Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.’” (Luuk. 24:2–6.)

Tämä on kristikunnan herätyshuuto. Ylösnousemuksen todellisuus antaa kaikille rauhan, joka ylittää ymmärryksen. Se on lohtuna niille, joiden rakkaita lepää Flanderin kentillä tai meren syvyyksissä tai piskuisen Santa Claran hautausmaalla. Se on totta kaikkialla maailmassa.

Vähäisimpänä Hänen opetuslapsistaan julistan henkilökohtaisena todistuksenani, että kuolema on voitettu, voitto on saavutettu haudasta. Tulkoon näistä Hänen pyhittämistään ja täyttämistään sanoista todellista tietoa kaikille. Muistakaa ne. Vaalikaa niitä. Kunnioittakaa niitä. Hän on noussut kuolleista.

Me olemme tulleet maan päälle oppimaan, elämään ja edistymään iankaikkisella matkallamme kohti täydellisyyttä.
Jotkut ovat maan päällä vain hetken, kun taas toiset elävät maan päällä kauan. Mittana ei ole se, kuinka kauan me elämme vaan kuinka hyvin me elämme.
Sitten seuraa kuolema, ja elämässä alkaa uusi luku.
Tämä uusi luku johtaa siihen loistavaan ylösnousemuksen päivään, jolloin henki ja ruumis yhdistetään jälleen, eikä niitä enää koskaan eroteta.

Artikkelista ”Hän on noussut”, Liahona, huhtikuu 2003, s. 2–7.

Kristus sanoi surevalle Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25–26.)

Kristuksen ylösnousemus, joka on osa sovitusta, avaa meille kaikille tien ylösnousemukseen.

Vasemmalta: Roger Lovelessin teos Lunastajani elää, kopiointi kielletty; valokuvakuvitus Matthew Reier, Christina Smith ja Welden C. Andersen; Harry Andersonin teos Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani; Carl Heinrich Blochin teos Lasarus