Ylösnousemuksen varmuus

Eräänä jouluna joitakin vuosia sitten me kuljimme polkuja, joita Jeesus kulki. Vietimme muutamia kallisarvoisia hetkiä paikassa, jonka sanotaan olevan Getsemanen puutarha, ja yritimme kuvitella niitä kärsimyksiä, joita Hän joutui kokemaan ennen ristiinnaulitsemistaan ja ylösnousemustaan. Olimme lähellä niitä paikkoja, joissa Hän rukoili, joissa Hänet vangittiin, Häntä kuulusteltiin ja Hänet tuomittiin.

Kaupungin muurien ulkopuolella nousimme kivikkoiselle kukkulalle. Sen rinteillä on pieniä luolia, jotka saavat pyöreän laen näyttämään pääkallolta. Meille kerrottiin, että se oli Golgata, paikka, missä Hänet ristiinnaulittiin. Kuljimme kukkulan toista rinnettä alas jyrkän kallioseinämän luo ja astuimme pienestä ikkunankokoisesta suuaukosta rosoiseen luolaan, johon ruumis kerrotaan lasketun.

Vietimme joitakin hetkiä pienessä puutarhassa tämän haudan ulkopuolella ja pohdiskelimme evankeliumin kertomusta Hänen hautaamisestaan ja ylösnousemuksestaan, jotka tapahtuivat täällä. Luimme ajatellen ja rukoillen, kuinka naiset tulivat haudalle, Herran enkeli vieritti kiven pois ja kuinka pelokkaat vartijat hämmästyivät.

Voimme miltei kuvitella näkevämme kaksi enkeliä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa puhumassa Marialle sanoen: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?

Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”

Herra oli ennustanut: ”Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” (Luuk. 24:5–7.)

Muistelimme Marian, enkeleiden ja Herran käymää keskustelua:

”’Mitä itket, nainen?’ Hän vastasi: ’Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.’

– – hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus.

Jeesus sanoi hänelle: ’Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?’ Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ’Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.’

Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Maria.’ Maria kääntyi ja sanoi: ’Rabbuuni!’ – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani.

Jeesus sanoi: ’Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.’” (Joh. 20:13–17.) – –

Joskus tärkeiden tapahtumien viettomme tuntuu saavan maallisen sävyn emmekä täysin oivalla juhlimisemme syyn tärkeyttä. Näin on laita pääsiäisenkin, kun vietämme sitä liian usein vain lomana emmekä muista Herran ylösnousemuksen syvää merkitystä. Sellaiset ihmiset ovat varmastikin todella onnettomia, jotka unohtavat Kristuksen jumaluuden, sen, että Mestari on Jumalan Poika. Tunnemme todella sääliä niitä kohtaan, jotka sanovat ylösnousemuksen ainutlaatuista ihmettä ”pelkästään opetuslasten subjektiiviseksi kokemukseksi eikä historialliseksi tositapahtumaksi”.

Me tiedämme todella, että tämä kaikki on totta. Kristus puhui itsestään Nikodemokselle näin:

”Me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme” (Joh. 3:11).

Ja sitten muistamme, että Pietari todisti:

”Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi – tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte” (Ap. t. 2:36).

”Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan – –.

Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia.” (Ap. t. 3:14–15.)

Pietari ja Johannes seisoivat rohkeina neuvoston edessä ja sanoivat jälleen:

”Tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä [aiemmin rampa] mies seisoo terveenä teidän edessänne. – –

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Ap. t. 4:10, 12.)

Kun neuvosto kielsi näitä kahta apostolia enää puhumasta tai opettamasta sellaisia asioita Jeesuksen nimessä, he vastasivat sanoen: ”Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse.

Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” ( Ap. t. 4:19–20.)

”Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin” (Ap. t. 4:33).

Mekin tiedämme, että ylösnousemus on todellisuutta. Eläessään Pietari sanoi vainoojista koostuvalle neuvostolle:

”Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte. – –

Me olemme kaiken tämän todistajat – samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.” (Ap. t. 5:30, 32.)

Seisomme ihmetystä ja kunnioitusta tuntien suuren Pietarin edessä, hänen, joka oli saanut niin täydellisen varmuuden ja joka oli niin ylväästi ottanut kantaakseen johtajuuden viitan ja valtuuden manttelin sekä innoitettujen ja varmuuden saaneiden rohkeuden. Millaisen voiman hän olikaan saanut johtaessaan pyhiä ja kohdatessaan maailman kaikkine vainoojineen, epäuskoisineen ja vaikeuksineen. Ja hänen todistaessaan yhäti uudelleen ehdottomasta tiedostaan me riemuitsemme hänen moraalisesta rohkeudestaan, kun hän joutui tekemisiin rettelöitsijöiden ja saarnaajien ja sellaisten viranomaisten kanssa, jotka olisivat voineet riistää häneltä hengen, ja kun hän pelottomasti julisti ylösnoussutta Herraa, Rauhan Ruhtinasta, pyhää ja vanhurskasta, elämän ruhtinasta, Ruhtinasta ja Vapahtajaa. Nyt Pietari oli todellakin varma ja järkkymätön, eikä hän horjuisi koskaan. Meidän pitäisi saada suurta varmuutta hänen vakaumuksestaan. – –

Paavalin todistus tuntuu mitä sitovimmalta. Hän kuuli ylösnousseen Kristuksen äänen:

”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Ja varmistuakseen siitä, kuka hänelle puhui, Saul kysyi: ”Herra, kuka sinä olet?” ja sai vakuutuksen: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” (Ap. t. 9:4–5.)

Ja sitten tämä sama Paavali, joka oli saanut takaisin voimansa, joka oli saanut pappeuden siunauksen, joka oli saanut takaisin menettämänsä näön, kulki synagogissa ja saattoi Damaskoksessa juutalaiset ymmälleen osoittaen, ”että Jeesus on Kristus” (Ap. t. 9:22).

Ja myöhemmin Paavali tuli apostolien luo Jerusalemiin, ja Barnabas puhui hänen puolestaan ja ”kertoi heille, kuinka Saul oli tiellä nähnyt Herran, kuinka Herra oli puhunut hänelle ja kuinka hän Damaskoksessa oli rohkeasti julistanut sanomaa Jeesuksesta” (Ap. t. 9:27).

Sitten Paavali jatkoi:

”Kun he olivat toteuttaneet kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristinpuulta ja panivat hautaan.

Mutta Jumala herätti hänet kuolleista.

Hän ilmestyi sitten usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Nämä ovat nyt hänen todistajiaan – –.

Sen [Jumala] on täyttänyt meille, hänen lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista – –.

Ja kun Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, Jeesus ei enää palaa katoavaisuuteen.” (Ap. t. 13:29–31, 33–34.) – –

Meitä ylentää oman aikamme profeetan Joseph Smithin todistus, kun hän vakuuttaa ihmisille ylösnousemuksen tapahtuneen. Vanhin George A. Smith lainaa viimeistä julkista puhetta, jonka Joseph Smith piti kesäkuussa 1844, vain muutamia päiviä ennen kuin hänet murhattiin raa’asti:

”Olen valmis uhrattavaksi uhrina tämän kansan puolesta, sillä mitä vihollisemme voivat tehdä? Vain surmata ruumiin, ja siihen heidän valtansa päättyy. Pysykää lujina, ystäväni; älkää koskaan perääntykö. Älkää pyrkikö pelastamaan henkeänne, sillä se, joka pelkää kuolla totuuden tähden, menettää iankaikkisen elämän. Pysykää vahvoina loppuun asti, ja meidät herätetään kuolleista ja meistä tulee jumalten kaltaisia ja me hallitsemme selestisissä valtakunnissa, valtaistuimilla ja iankaikkisissa herruuksissa.”¹ – –

Jobin kysymyksen ovat esittäneet miljoonat ihmiset, jotka ovat seisseet rakkaansa avonaisen arkun ääressä: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” (Job 14:14.)

Ja monien heidän kysymys on saanut tyydyttävän vastauksen suuren suloisen rauhan laskeutuessa heidän ylleen taivaan kasteen lailla. Ja lukemattomia kertoja ovat tuskallisesta kärsimyksestä uupuneet sielut tunteneet tuon yli ymmärryksen käyvän rauhan kevyen kosketuksen.

Ja sielun syvän tyyneyden tuotua uuden, lämpimän varmuuden ahdistetuille mielille ja raastetuille sydämille nuo monilukuiset ihmiset ovat voineet toistaa rakkaan Jobin kanssa:

”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.

Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan,

saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!” (Job 19:25–27.)

Job oli lausunut toivomuksen, että hänen todistuksensa voitaisiin tallettaa kirjaan ja uurtaa kallioon häntä seuraavien sukupolvien luettavaksi. Hänen toivomuksensa toteutui, sillä niiden monien sieluun, jotka ovat lukeneet hänen voimallisen todistuksensa, on tullut rauha.

Saanen lopuksi lukea teille apostoli Johanneksen näyn:

”Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.

Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.” (Ilm. 20:12–13.)

Ja niin kuin elävä, vehreä kevät seuraa synkkää, kuolonkaltaista talvea, koko luonto julistaa ylösnousseen Herran jumalallisuutta, että Hän oli Luoja, että Hän on maailman Vapahtaja, että Hän on Jumalan Poika.