Ukkosen ääni, hiljaisuuden ääni

Olin ollut lähetystyössä vasta muutaman viikon, kun heräsin keskellä yötä jyrisevään ääneen. Se alkoi etäältä ja voimistui lähestyessään. Pian koko talomme tärisi. Varsin nopeasti jytinä lakkasi ja jyrinä vaimeni. Onneksi toverini oli varoittanut minua siitä, että maanjäristykset ovat yleisiä. Koska kaikki tuntui olevan kunnossa, käänsin kylkeä ja vaivuin pian takaisin uneen.

Useita viikkoja tämän yöllisen heräämiseni jälkeen kuulin ihmisten puhuvan sinä aamuna aiemmin olleesta maanjäristyksestä. Ihmettelin, mikä heitä vaivasi, koska itse en ollut kuullut enkä tuntenut mitään. Hämmentyneenä kysyin lopulta, milloin ”maanjäristys” oli tapahtunut. Kun käsitin, että olin ollut juuri mainitulla hetkellä jumppaamassa tai suihkussa, en ollut uskoa, että maanjäristystä oli oikeasti tapahtunut. Ensimmäinen maanjäristys oli herättänyt minut, joten varmastikin olisin huomannut, jos uusi maanjäristys olisi tapahtunut minun ollessani hereillä.

Mutta se oli vasta ensimmäinen monista maanjäristyksistä, joita oli muka ollut. En koskaan tuntenut niitä, joten mietin, oliko ihmisille selvää, millainen maanjäristys oikein on.

Kun olin kahdeksan kuukauden ajan kuullut maanjäristyksistä, joita pidin kuviteltuina, pyhäkoulun opettajamme pysähtyi kesken lauseen ja kysyi: ”Tunsitteko sen? Se oli maanjäristys.” Kaikki nyökyttelivät ollen samaa mieltä – paitsi minä. En ymmärtänyt. Ei ollut mitään jytinää eikä jyrinää. Tuolini ei tärissyt. Seinät eivät vavisseet. Miten se oli voinut olla maanjäristys?

Sitten yritin muistella, miltä minusta oli tuntunut, kun opettaja mainitsi maanjäristyksen. Se oli aivan hienoista huimausta – miltei kuin olisin juuri pyörähtänyt ympäri. Voisiko se hienoinen tuntemus olla maanjäristys?

Opettajani ansiosta aloin tiedostaa ja ymmärtää, että ne oletetut maanjäristykset olivat todellisia. Ymmärsin, etten ollut tuntenut niitä, kun olin jumppaamassa tai suihkussa tai nukkumassa, koska ne olivat vain hienoisia vavistuksia. Mutta vähitellen aloin paremmin tiedostaa huimauksen tuntemuksen tai kevyen keinahduksen ymmärtäen, että se oli merkki maanjäristyksestä.

Myöhemmin lähetystyöni aikana minulla oli toverina uusi lähetyssaarnaaja. Kerran ollessamme opettamassa eräs nainen sanoi: ”Oho, maanjäristys”, ja minä olin samaa mieltä. Toverini katsoi meitä aivan kuin olisimme hulluja. Mutta osoitin kattolampun kevyttä keinumista ja vakuutin toverilleni, että ajan mittaan hänkin tuntisi maan hienoisen liikahtelun.

Olen hyvin kiitollinen siitä, mitä maanjäristykset ovat opettaneet minulle Hengen tunnistamisesta. On hetkiä, jolloin Hengen vaikutus on kiistaton – ukkosen ääni, joka lävistää sielumme. Useammin Hengen vaikutus on kuitenkin hiljainen kuiskaus, uusi ajatus, vaikutelma, hienoinen tuntemus siitä, mitä pitää tehdä tai sanoa (ks. Hel. 5:30). Jos huomioimme vain sielun voimakkaan ravistelun, meiltä jäävät huomaamatta monet suloisista Hengen antamista vaikutelmista. Saatamme joskus tarvita sitä, että muut osoittavat meille Hengen tuntemukset, jotta osaamme kohdistaa huomiomme ja hienosäätää käsityksiämme. Kun teemme niin, löydämme kokonaan uuden tietoisuuden ja ihmetyksen maailman.