Parempi esimerkki

Nuorten Naisten johtajamme päättivät, että yöretki olisi oivallinen keino valmistaa meitä leiriä varten. He valitsivat harjoitteluleiriämme varten paikan San Pedro -joen rannalta Etelä-Arizonassa Yhdysvalloissa.

Levitettyämme makuupussimme muut tytöt ja minä halusimme vähän katsella ympäristöä ja mennä veteen. Johtajien mielestä ensin piti keskustella vähän turvallisuudesta ja ensiavusta. Niinpä istuuduimme kaikki erääseen varjoisaan paikkaan joen lähelle kuuntelemaan opetusta.

Ei ollut helppo keskittyä kuuntelemaan, kun näimme joen kimmeltävän auringossa. Tuulenvire leyhytteli poppelipuita samalla kun sisar Brown (nimet on muutettu) puhui. Olimme kaikki kuulleet sen oppiaiheen aiemmin, enkä mitenkään ymmärtänyt, miksi tarvitsimme sitä nyt. Tiesimme kaiken siitä, miten haavaan täytyy laittaa paineside, jotta vuoto lakkaisi, mutta siinä hän taas opetti sitä meille.

Ennen kuin saimme lähteä, johtajat kielsivät meitä useaan kertaan menemästä jokeen ilman kenkiä. ”Koskaan ei tiedä, mitä siellä on, ja teidän täytyy suojata jalkanne.”

Kun ehdin joen rantaan, jotkut toiset tytöt olivat jo vedessä läiskyttelemässä. Vesi oli mudasta ruskeaa. Veden syvyys koko matkalta toiselle puolelle oli reilusti alle puolen metrin, enkä uskonut, että se olisi vaarallista.

Päätin riisua kenkäni. Olin ottanut mukaan vain yhdet kengät, enkä nähnyt mitään mieltä kastella niitä ja kulkea sitten koko päivän litimärissä kengissä. Kaksi parasta ystävääni, Martha ja Elizabeth, muistuttivat kumpikin minua siitä, mitä johtajat olivat sanoneet. Riisuin kuitenkin kenkäni ja selitin syyni. Marthakin riisui kenkänsä. Elizabeth oli epäilevämpi. Kahlasin veteen ja sanoin sarkastiseen sävyyn: ”Pidä kengät jalassa, jos haluat.”

Elizabeth kävi istumaan, riisui kenkänsä ja juoksi veteen. Otettuaan viitisen askelta hän pysähtyi, valahti kalpeaksi ja sanoi tyynesti ”Voi ei” nostaessaan jalkansa vedestä. Näin, että jalassa oli viilto, josta pulppusi verta. Elizabeth oli astunut rikkinäisen pullon päälle.

Veren näkeminen turrutti ajatukseni. Vaikka olin juuri kuunnellut ensiapuoppiaihetta, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Päätin juosta hakemaan apua. Kaksi muuta tyttöä auttoivat Elizabethin pois vedestä.

Löysin sisar Brownin ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Hän luuli minun pilailevan. Mutta kun hän näki Elizabethin istumassa polun varressa ja veren pulppuavan hänen jalastaan, hän lähti juoksemaan tätä kohti huutaen: ”Laittakaa siihen haavaan paineside!”

Kymmenen minuuttia aikaisemmin annettu opetus alkoi palata mieleen. Tytöt, jotka olivat seisoneet Elizabethin ympärillä ja katselleet verenvuotoa, nostivat hänen jalkansa koholle ja painoivat haavaa.

Elizabeth vietiin sairaalaan, jossa hänelle sanottiin, että hänen jalkateränsä oli miltei leikkautunut kahtia. Tarvittiin lukuisia tikkejä, ja parantuminen kesti pitkään. Seuraavan kerran kun näin hänet, hän käytti kainalosauvoja.

En koskaan arvannut, että voisin saada parhaan ystäväni tekemään jotakin, mikä vahingoittaisi häntä niin paljon. En ollut koskaan aiemmin pitänyt itseäni huonona vaikutuksena.

Nyt pyrin olemaan parempi esimerkki ystävilleni ja kuuntelen auliimmin johtajiani. He tietävät, mistä puhuvat.