Mihin valintani johtavat?
Pystyisikö Karina muuttamaan suuntansa muuttamalla valintojaan?
Karinan hymy haihtui. Hän alkoi hikoilla – eikä syynä ollut se, että sillä viikolla oli epätavallinen helle. Hän vilkaisi ympärilleen apua saadakseen. Mutta vaikka avointen ovien tilaisuudessa oli paljon väkeä, kukaan ei tuntunut huomaavan, että hän oli yksin toimittajan ja kaikkien tämän kysymysten kanssa.
Siihen hetkeen asti 17-vuotias Karina oli nauttinut toimiessaan vapaaehtoisena Kiovan temppelin avointen ovien tilaisuudessa Ukrainassa. Nyt kun sanomalehden toimittaja odotti hänen vastauksiaan, hänen kielensä tuntui juuttuneen kurkkuun.
Karina pelkäsi, ettei Jumala auttaisi häntä niiden aiempien virheiden vuoksi, joista hän yritti päästä yli.
Mihin joukon mukana kulkeminen johtaa
Kirkossa kasvaessaan Karina oli haaveillut temppeliavioliitosta. Mutta muiden nuorten tavoin hän kaipasi hyväksyntää.
Hän halusi olla kaunis ja suosittu kuten hänen vanhempi siskonsa. Hän haaveili siitä, että hänet huomattaisiin ja häntä ihailtaisiin, mutta hän pelkäsi sitä, että hän erottuisi muista ja että häntä pilkattaisiin. Se, että hän halusi seurata isänsä esimerkkiä ja päästä poliisiopistoon, vain lisäsi paineita. 2 000 opiskelijan joukossa oli vain 70 naista. Hän sekä nautti huomiosta että pelkäsi sitä.
Halutessaan sopia joukkoon hän teki joitakin huonoja valintoja. ”Maailman vetovoima oli vahva”, Karina sanoo. ”Ihmiset ympärilläni joivat ja tupakoivat. He painostivat, ja minä annoin periksi. Nautin siitä, että sain kuulua ryhmään, joka tuntui niin huolettomalta.”
Hän tiesi, että se, mitä hän teki, oli väärin, mutta hän ei miettinyt, mihin hänen valintansa johtaisivat hänen kulkiessaan joukon mukana pois Jumalan luota (ks. Matt. 7:13–14).
Päätös muuttua merkitsee erilaisten valintojen tekemistä
Eräänä päivänä eräs nuori mies, josta Karina piti, sanoi kunnioittavansa Karinan kirkon uskonkäsityksiä.
Häpeissään siitä, ettei elänyt paremmin näiden uskonkäsitysten mukaan, Karina viimein pysähtyi miettimään, miten hänen oli käynyt (ks. Hagg. 1:5–7). Hän ymmärsi, että hänen valintansa johtivat häntä pois Jumalan luota, Pyhän Hengen kumppanuudesta ja hänen iankaikkista perhettä koskevasta unelmastaan.
Ainoa keino, jolla hän pystyi muuttamaan suuntaansa, oli muuttaa päätöksiä, joita hän teki joka päivä.1 Mutta hän mietti, oliko hän jo liian kaukana väärällä tiellä. Oliko liian myöhäistä muuttua?
Karina päätti aloittaa muuttumisen rukoilemalla ja lukemalla pyhiä kirjoituksia päivittäin. Hän alkoi kirjoittaa päiväkirjaa, mikä auttoi häntä tunnistamaan taivaallisen Isän avun joka päivä. Hän vaihtoi puheenaihetta, jos keskustelu kääntyi huonoon suuntaan.
Hänen vaikein päätöksensä oli se, kun hän päätti mieluummin olla ilman ystäviä kuin valita ystäviä, joilla oli häneen kielteinen vaikutus. Hän alkoi etsiä ystäviä, joilla oli korkeammat tasovaatimukset.
Toivon tärkeys
Sitä seuraavien kuukausien kuluessa vastustaja heitti epäilyksiä ja pelkoja vasten hänen kasvojaan joka valintatilanteessa. Toisinaan hän mietti, oliko pyrkimys seurata Vapahtajaa sen arvoinen. Se, mitä hän halusi olla, tuntui mahdottomalta saavuttaa.
Mutta kun hän seurasi, kuinka hänen vanhempansa ja muut, joilla on vahva todistus, elävät, hän oppi, että on olemassa jotakin voimakkaampaa kuin epäilys ja pelko – hän oppi, että parannuksen ansiosta on toivoa.
”Näin, että on mahdollista elää oikein”, Karina kertoo. ”Virheemme eivät tuomitse meitä. Taivaallinen Isä on antanut meille mahdollisuuden tehdä parannus ja muuttaa suuntaa.”
Vanhoista valinnoista pois kääntyminen ja pyrkimys seurata Vapahtajaa joka päivä ovat opettaneet hänelle, että taivaallinen Isä on kärsivällinen. ”Hän on antanut minulle tilaisuuden toisensa perään muuttua ja tulla paremmaksi ihmiseksi”, hän kertoo. ”Hän on auttanut minut läpi vaikeiden aikojen.”
Apua on tarjolla, jos päätämme seurata
Karina kohensi ryhtiään ja kääntyi takaisin toimittajan puoleen. Hänen hymynsä kirkastui. Taivaallinen Isä oli tehnyt tähänkin mennessä jo niin paljon hänen hyväkseen, että hän tiesi Hänen auttavan nytkin.
Kun toimittaja oli saanut esitettyä kysymyksensä, Karina heilautti hymyillen kättään. Toimittaja vastasi hymyyn ja käveli pois. Karina ei muistanut paljoakaan siitä, mitä oli sanonut, mutta hän muistaisi pitkään, miltä hänestä oli tuntunut tietäessään, että taivaallinen Isä on aina niiden ulottuvilla, jotka päättävät seurata Häntä.
Valokuva Adam C. Olson