Yhdessä neuvotellen avioliitossa

Ensimmäinen presidenttikunta, johtokunnat, neuvostot ja piispakunnat toimivat kaikki yksimielisen, sopusointuisen sopimisen periaatteiden mukaan. Vanhin M. Russell Ballard on selittänyt, että kahdentoista apostolin koorumi päätyy yhteiseen päätökseen, ennen kuin he toimivat missään asiassa: ”Me keskustelemme monista erilaisista kysymyksistä – kirkon hallinnosta maailman tapahtumiin – ja me teemme sen vilpittömästi ja avoimesti. Joskus me keskustelemme asioista viikkoja, kuukausia ja toisinaan jopa vuosia, ennen kuin teemme päätöksen.”¹ Ykseys on niin tärkeää, etteivät he etene minkään päätöksen kanssa, ennen kuin ykseys on saavutettu.

Herra opetti saman periaatteen ykseydestä neuvostoissa Joseph Smithille: ”Ja jokainen päätös, jonka mikä tahansa näistä koorumeista tekee, täytyy tehdä sen yksimielisellä äänellä; toisin sanoen jokaisen jäsenen kussakin koorumissa täytyy olla yhtä mieltä sen päätöksistä, jotta niiden päätöksillä olisi sama voima tai pätevyys keskenään” (OL 107:27).

Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista vahvisti tämän periaatteen, kun hän opetti: ”Emme voi saada innoitusta, ellemme ole yksimielisiä.”² Kun olemme yhtä tarkoituksessa ja rukouksessa, me luomme Pyhän Hengen johdatukselle ja innoitukselle otollisen ilmapiirin.

Ykseyden periaate pätee pappeusneuvostoihin, ja se pätee avioliittoihin. Johtavat veljet ovat opettaneet, että perheneuvosto on kirkon perusneuvosto.³ Huomatkaa, etteivät he ole opettaneet, että aviomies olisi se perusneuvosto tai että vaimo olisi se perusneuvosto. Tämä neuvosto muodostuu heistä kummastakin yhdessä.

Ei ole mitenkään epätavallista, että avioparilla on vaikeuksia päästä yksimieliseen päätökseen, varsinkin kun kyseessä on jokin merkittävä asia. Edelleen kun aviopuolisot ovat kiinnostuneempia oikeassa olemisesta kuin yksimielisyyden saavuttamisesta, niin ”yhteydenpito taivaallisen Isän kanssa katkeaa, [ja yhteydenpito] katkeaa myös puolisoiden välillä. Eikä taivaallinen Isä puutu tilanteeseen. Hän ei yleensä tuppaudu sinne, mihin Häntä ei kutsuta.”⁴ Ratkaisu on siinä, että me itse asiassa kutsumme taivaallisen Isämme mukaan keskusteluihimme sen sijaan että sulkisimme Hänet pois. Jos nöyrästi toimimme yhdessä ja kuuntelemme toisiamme, me saamme Herran johdatuksen välttämättömän siunauksen.

On tärkeää tehdä yksimielisiä päätöksiä Hengen johdatuksella – varsinkin silloin kun päätös ei tunnu loogisesti parhaalta valinnalta. Presidentti George Q. Cannon (1827–1901), silloinen ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt, että Herra vahvistaa yksimielisten johtohenkilöiden neuvonpitoa ja että Hän parantaa heidän vähemmän täydellistä suunnitelmaansa ja ”täydentää sitä viisaudellaan ja voimallaan ja tekee siitä tehokkaan”⁵. Tämä lupaus on annettu kaikille neuvostoille, myös aviopareille.

Päätöksentekoon ei kuitenkaan aina tarvita virallista menettelytapaa. Vanhin Ballard opettaa, että ”kun mies ja vaimo keskustelevat yhdessä, hekin pitävät perheneuvoston kokousta”⁶.

Lisäksi, aivan kuten Herrakaan ei käske meitä kaikessa, aviopuolisoidenkaan ei tarvitse neuvotella yhdessä jokaisesta päätöksestä. Puolisoiden tulee luottaa toinen toiseensa, kun he tekevät päivittäisiä päätöksiä, joilla ei ole iankaikkisesti juurikaan merkitystä. Herralta, pyhistä kirjoituksista ja profeettojen sanoista saamallaan johdatuksella he päättävät yhdessä niistä asioista, jotka vaativat yhteistä keskustelua.

Maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouksessa marraskuussa 2010 Julie B. Beck, Apuyhdistyksen ylijohtaja, lainasi seuraavaa pyhien kirjoitusten kohtaa: ”Nimittäkää keskuuteenne opettaja, älköötkä kaikki puhuko samanaikaisesti; vaan yksi puhukoon kerrallaan ja kaikki kuunnelkoot hänen sanojaan, niin että kun kaikki ovat puhuneet, kaikki olisivat rakentuneet kaikkien sanoista ja jotta jokaisella olisi yhtäläinen oikeus” (OL 88:122). Vanhin Walter F. González seitsemänkymmenen johtokunnasta jatkoi hänen kommenttiaan huomauttamalla, että osallistuminen edistää innoitusta.⁷ Kun jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus osallistua, yksittäisten ihmisten yhdistyneet ajatukset vahvistuvat.

Osallistumisen periaate opettaa meille, kuinka tärkeää on, että kumpikin puoliso osallistuu päätöksentekoprosessiin. Ei riitä, että toinen puoliso tekee kaikki päätökset ja toinen on vain samaa mieltä. Aviopari menestyy paremmin, kun kumpikin puoliso etsii innoitusta ja sitten kuuntelee toinen toisensa ajatuksia ja tunteita.

Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) on sanonut: ”Mies, jolla on pappeus, hyväksyy vaimonsa kumppanikseen kodin ja perheen johtamisessa ja kertoo hänelle kaikista siihen liittyvistä päätöksistä ja antaa hänen täysin osallistua niihin. – – Herra tarkoitti, että vaimo olisi miehelle avuksi eli kumppani, joka on yhdenvertainen ja välttämätön ja täysivaltainen.”⁸ Meidät on luotu auttamaan toisiamme. Kun kutsumme puolisoamme osallistumaan ja hyväksymme sen, voimme päästä osallisiksi yhdestä avioliiton tuomista suurenmoisista eduista.

On ehdottoman tärkeää ymmärtää johtamisen oikea merkitys, jotta pappeusneuvosto toimisi tehokkaasti. Ne, jotka toimivat johtajina, valvovat seurakuntaa (ks. Alma 6:1) ja ovat vastuussa sen varmistamisesta, että ykseyttä, tasavertaista osallistumista ja muita neuvonpidon periaatteita noudatetaan. Vanhin Ballard muistuttaa meille, että ”ne, joilla on pappeus, eivät saa koskaan unohtaa, että heillä ei ole mitään oikeutta käyttää pappeuden valtuutta kuin nuijaa toisten pään yläpuolella – –. Pappeus on palvelemista eikä orjuutusta varten; se on myötätuntoa eikä pakkoa; huolenpitoa eikä hallitsemista. Ne, jotka ovat toista mieltä, toimivat pappeuden valtuuden ehtojen ulkopuolella.”⁹

Aviomiehen patriarkallinen velvollisuus henkilönä, joka johtaa kotona, ei ole hallita muita vaan varmistaa, että avioliitto ja perhe menestyvät. Presidentti David O. McKay (1873–1970) on selittänyt, että jonakin päivänä jokainen mies kutsutaan henkilökohtaiseen pappeuspuhutteluun Vapahtajan luo: ”Ensimmäiseksi Hän pyytää teitä tekemään tiliä suhteestanne vaimonne kanssa. Oletteko te aktiivisesti pyrkineet tekemään hänet onnelliseksi ja varmistamaan, että hänen tarpeensa yksilönä ovat täyttyneet?”¹⁰

Mies on tilivelvollinen kasvusta ja onnellisuudesta avioliitossaan, mutta tämä tilivelvollisuus ei anna hänelle määräysvaltaa vaimoonsa nähden. Kumpikin on vastuussa avioliitosta. Vanhurskaassa avioparin neuvostossa kummallakin puolisolla on hyveitä, jotka – kun niitä hyödynnetään – auttavat heitä keskittymään toinen toiseensa.

Voimme tutkia joitakin näistä hyveistä kohdasta OL 121:41: ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella.”

Me emme voi käyttää pappeutta vallan ja vaikutusvallan vahvistamiseen. Sen vuoksi me emme voi käyttää jumalattomia keinoja valta-aseman luomiseen avioliitossa. Todellinen voima tulee vain kun työskentelemme yhdessä vanhurskaudessa ja siten tulemme kelvollisiksi saamaan siunauksia Herralta.