2012
Prophets.LDS.org-sivustolla nyt nykyisten apostolien elämäkertoja
Kesäkuu 2012


Nyt sivustolla prophets.lds.org nykyisten apostolien elämäkertoja

Helmikuussa sivuston prophets.lds.org osiossa ”Meet Today’s Prophets and Apostles” [Tutustu nykyisiin profeettoihin ja apostoleihin] alettiin julkaista kahdentoista apostolin koorumin jäsenten elämäkertoja. Ensimmäisen presidenttikunnan jäsenten elämäkerrat ovat olleet sivustolla lokakuusta 2011 lähtien. Elämäkerrat käännetään vuoden aikana monille kielille sitä mukaa kuin resurssit sallivat. Suurin osa tiedoista on julkaistu eri kielillä aiemmin Liahona-lehdessä.

”Se, että me saamme tietää heidän lapsuudestaan, opiskeluvuosistaan, perhe-elämästään ja urastaan ennen kuin he ovat saaneet kutsun apostoliksi, auttaa meitä näkemään Herran käden kosketuksen heidän elämässään ja toimii uutena todisteena siitä, kuinka Herra kutsuu tavallisia miehiä ja naisia ja tekee heistä päteviä palvelemaan valtakunnassa”, sanoo vanhin Paul P. Pieper seitsemänkymmenen koorumista. Elämäkerroissa on tietoa ja kertomuksia kunkin johtohenkilön elämästä, mutta ennen kaikkea ne osoittavat, kuinka Herra on valmistanut heitä palvelemaan.