Kokoonnumme uskon ykseydessä

Hanke nuorten aikuisten keskusten perustamiseksi alkoi vuonna 2003. Keskukset laajentavat instituutin vaikutusmahdollisuuksia tarjoamalla muutakin kuin vain uskonnollisia opetusluokkia, sillä nuorilla naimattomilla aikuisilla on lisäksi mahdollisuuksia palvella keskuksen toimintaneuvostossa, työskennellä kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa auttaakseen ja aktivoidakseen ikätovereitaan sekä olla kanssakäymisissä vanhemman avioparin kanssa, joka pyörittää koko toimintaa. Paikalliset pappeusjohtajat päättävät vyöhykeseitsenkymmenten johdolla keskusten perustamisista omalle alueelleen.

Neljä ensimmäistä keskusta perustettiin Kööpenhaminaan Tanskassa sekä Berliiniin, Hampuriin ja Leipzigiin Saksassa. Näistä alkuvaiheen 4 keskuksesta toiminta oli vuoteen 2011 mennessä kasvanut 141 keskukseksi, jotka sijaitsevat niinkin eri puolilla kuin Ruotsissa ja Kyproksella. Monia on lisäksi kehitteillä eri vaiheissa muualla päin maailmaa, kuten Yhdysvalloissa ja Afrikassa.

Gerald ja Nancy Sorensen palvelivat nuorten aikuisten keskuksessa Trondheimissa Norjassa. Siellä he tapasivat nuoria aikuisia useista maista eri puolilta maapalloa, kuten Afganistanista, Alankomaista, Ghanasta, Irakista, Iranista, Kiinasta, Mosambikista, Nigeriasta, Turkista, Ukrainasta ja Venäjältä.

”Näiden nuorten aikuisten äidinkieli, tavat sekä kasvatuksellinen ja uskonnollinen tausta ovat hyvin moninaiset”, kertoo veli Sorensen, ”mutta kaikkia heitä yhdistää se, että he haluavat tietää lisää taivaallisesta Isästään ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Kun opimme tuntemaan heitä ja heidän yksilöllisiä unelmiaan ja haasteitaan, oli helppoa nähdä jokainen Jumalan lapsena. Näki selkeästi, että Jumala vastasi heidän rukouksiinsa ja johdatti heidän askeliaan osoittaen heille suurta rakkauttaan.”

Oslon lähetyskentän johtaja Armand Johansen tuntee, että nuoria aikuisia johdatetaan keskukseen tiettyä tarkoitusta varten, kuten jotta heitä koulutettaisiin tulevia vastuullisia tehtäviä varten. ”Kirkossa Norjassa tulee olemaan yhä enemmän erilaisuutta”, hän sanoo. ”Keskukset auttavat nuoria aikuisia tietämään, kuinka toimia sen suhteen, ja ymmärtämään, kuinka tärkeä yhdistävä tekijä kirkko on kaikkien kulttuurien ja kansojen keskuudessa”, lähetysjohtaja Johansen sanoo. ”Näen keskukset suurenmoisina yhdistäjinä, paikkoina, joissa sosiaaliset esteet ja ennakkoluulot madaltuvat.”

Barbara Matovu muistaa ensimmäisen kerran, jolloin lähetyssaarnaajat toivat hänet keskuksen toimintaan tapaamaan muita nuoria naimattomia aikuisia. Hän luuli tietävänsä, mitä odottaa.

”Koko elämäni ajan minulla on aina ollut ryhmä, johon olen kuulunut”, Barbara selittää. ”Ja ryhmät ovat aina olleet jollakin tavoin leimautuneita – oli urheilijoiden ryhmä tai kansainvälinen ryhmä tai jokin muu ryhmä. Kun sitten ihmisiä alkoi tulla keskukseen, tuntui hyvin oudolta, kun kenelläkään ei näyttänyt olevan asennetta ’Minä kuulun suosittujen ryhmään, joten en voi puhua kanssasi.’

Aluksi ajattelin: ’Näyttelevätkö he? Onko tämä jokin esitys?’ Mutta jonkin ajan kuluttua käsitin, ettei oikeastaan ole väliä sillä, keitä me olemme tai mistä olemme tulleet tai mitä kieltä puhumme. Taivaallisen Isämme rakkaus on tarkoitettu jokaiselle. Yleensä minulla kestää hieman ennen kuin löydän oman ryhmän, mutta tällä kertaa minusta tuntui kuin en tarvitsisikaan mitään ryhmää. Olin vain Barbara, ja voisin olla Barbara jokaiselle.”

Elisabeth Olsen kertoo tunteneensa olonsa nöyräksi huomatessaan kuuluvansa taivaalliseen perheeseensä. ”Kun tapaa ihmisiä eri kulttuurista tai yhteiskunnasta, heidät on helppo leimata. Olen oppinut avaamaan silmiäni enemmän ja näkemään ihmiset Kristuksen silmin”, hän kertoo. ”Keskuksessa meillä kaikilla on erilainen kulttuuritausta, mutta meitä kaikkia yhdistää yksi asia: haluamme olla jälleen Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan kanssa.”

Jotkut saattavat suhtautua epäluuloisesti ajatukseen ykseydestä, koska he ajattelevat, että sen on toteuduttava yksilöllisyyden uhraamisen hinnalla. ”Monet ihmiset pelkäävät uskontoa, koska he luulevat, että se muuttaa meidät kaikki samanlaisiksi, koska elämme samojen käskyjen mukaan”, Elisabeth selittää. ”Mutta se ei ole ollenkaan niin. Jumala on luonut meidät kaikki yksilöiksi. Meillä on ehkä samat uskonkäsitykset, mutta meillä on eri ominaisuuksia ja lahjoja, ja se tekee meistä yksilöjä. Jumala haluaa meidän kaikkien olevan erilaisia, koska meillä kaikilla on erilaisia tehtäviä.”

Sam Basnetkin on vastannut niiden ystävien huoliin, joiden mielestä uskonnolliset säännöt ovat rajoittavia. ”Yksi ystävä sanoi minulle: ’Jos käy kirkossa, on noudatettava muiden sääntöjä’”, hän kertoo. Mutta Sam noudattaa kirkon tasovaatimuksia, koska hän on rukoillen etsinyt henkilökohtaista ilmoitusta vahvistukseksi tekemisilleen.

Sam selittää, että juuri puhumalla lapsilleen yksilöllisesti Jumala yhdistää heitä. ”Jumala sanoo, että kaikki kansakunnat ja kaikki kielet palvelevat Häntä” (ks. Moosia 27:31), hän sanoo. ”Tapaamalla erilaisia ihmisiä opin arvostamaan erilaisia kulttuureja. Mutta tällaisen erilaisuuden kokeminen saa minut myös tuntemaan, että tosiaan Jumalalla on suurenmoinen suunnitelma meidän yhdistämiseksemme rauhassa.”

Niin paljon kuin nämä nuoret aikuiset arvostavatkin sitä voimaa, jota he saavat kokoontuessaan nuorten aikuisten keskukseen, nämä kirkon tulevat johtohenkilöt ymmärtävät, että se on vasta alkua. Kuten vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, yksi tärkeimpiä kokoontumispaikkoja on temppeli.¹

Sam on valmistautunut astumaan Herran huoneeseen ympäröimällä itsensä keskuksessa saamillaan hyvillä ystävillä. ”Kun olen oppinut tuntemaan ihmisiä, jotka ovat kotoisin niin monista erilaisista paikoista, se on auttanut minua suhtautumaan maailmaan myönteisesti”, hän sanoo. ”Haluan olla hyvänä esimerkkinä ystävilleni, ja tämä on tehnyt minut kelvollisemmaksi Jumalalle ja kelvollisemmaksi astumaan Hänen temppeliinsä.”

Kuukausi kasteensa jälkeen Barbara alkoi ensimmäistä kertaa ajatella temppeliin menoa osallistuessaan keskuksessa perheillan oppiaiheeseen. Oppiaiheen jälkeen hän alkoi esittää kysymyksiä.

”Se, että minulla on ystäviä, jotka ymmärtävät, mitä temppeli merkitsee heille, on auttanut minua ymmärtämään, mitä temppeli voi merkitä minulle. Kun he selittivät minulle temppeliä koskevia asioita, tunsin Pyhän Hengen vaikutuksen”, Barbara muistelee. ”Ymmärsin, että mitään niistä paikoista, joita olin ajatellut vihkipaikaksi – kaunista kirkkoa tai rantaa – ei voisi edes verrata temppeliin. Sen hetken jälkeen temppeli ei ollut enää pelkkä rakennus. Se oli jotakin, jota haluan odottaa, ja paikka, johon jonakin päivänä menen tulevan mieheni kanssa.”

Elisabethkin on sisällyttänyt temppelin yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan. ”Aina kun pääsen matkustamaan temppeliin, minä vain hymyilen kuin miljoonan euron voittaja”, hän kertoo. ”Tiedän, että Jumala haluaa jokaisen menevän temppeliin ja saavan kaikki ne siunaukset ja lahjat, jotka Hänellä on varattuna meille. Temppeliin meneminen ja temppelikelpoisuus ovat todellista menestystä. Voin mennä temppeliin ja olla niin lähellä Jumalaa – niin lähellä kotia – kuin täällä maan päällä on mahdollista.”

Selestinen valtakunta on tietenkin se lopullinen kokoontumispaikka, johon Barbara ei halua jäävän yhtään tyhjää sijaa. ”Kristus sanoo, että vain Hänen kauttaan me voimme tulla taivaallisen Isän luokse, mutta Hän sanoo myös, että yksi tärkeimpiä asioita, mitä voimme tehdä elämässä, on palvella toisiamme [ks. Joh. 21:15–17]. Ja toinen toisemme palveleminen on sitä, että autamme jotakuta tulemaan kotiin taivaallisen Isän luo, koska emme halua mennä sinne yksin.”