Sinä tiedät tarpeeksi

Yli 40 vuotta sitten, kun pohdiskelin haastetta palvella lähetystyössä, tunsin itseni hyvin riittämättömäksi ja valmistautumattomaksi. Muistan rukoilleeni: ”Taivaallinen Isä, kuinka voin palvella lähetystyössä, kun tiedän niin vähän?” Uskoin, että kirkko on totta, mutta tunsin, että hengellinen tietoni oli hyvin rajallista. Rukoillessani sain tunteen: ”Sinä et tiedä kaikkea, mutta sinä tiedät tarpeeksi!” Tuo varmuus antoi minulle rohkeuden ottaa seuraava askel kohti lähetystyötä.

Hengellinen matkamme kestää koko elämän. Me emme tiedä kaikkea alussa emmekä edes matkan varrella. Kääntymyksemme tapahtuu askel askeleelta, rivi rivin päälle. Ensiksi rakennamme uskon perustuksen Herraan Jeesukseen Kristukseen. Vaalimme parannuksen, kasteen ja Pyhän Hengen lahjan saamisen periaatteita ja toimituksia. Lisäämme alituisen sitoumuksen rukoilla, halun olla kuuliainen sekä kestävän todistuksen Mormonin kirjasta.

Sitten pysymme lujina ja kärsivällisinä, kun kuljemme eteenpäin kuolevaisuudessa. Toisinaan Herran vastaus on: ”Sinä et tiedä kaikkea, mutta tiedät tarpeeksi” – tarpeeksi pitääksesi käskyt ja tehdäksesi oikein. Muistakaa Nefin sanat: ”Minä tiedän, että hän rakastaa lapsiaan, mutta en tiedä kaiken tarkoitusta” (1. Nefi 11:17).

Meillä jokaisella on hengellisen voiman hetkiä, innoituksen ja ilmoituksen hetkiä. Meidän täytyy painaa ne sielumme syvyyksiin. Niin tehdessämme kokoamme hengellistä kotivaraamme henkilökohtaisten vaikeuksien hetkiä varten. Jeesus sanoi: ”Päättäkää sydämessänne, että teette sen mukaan kuin minä teitä opetan ja käsken” (ks. JST Luke 14:28).

Useita vuosia sitten erään ystäväni nuori tytär kuoli järkyttävässä onnettomuudessa. Toiveita ja unelmia pirstoutui. Ystäväni tuska oli sietämätön. Hän alkoi kyseenalaistaa sitä, mitä hänelle oli opetettu ja mitä hän oli lähetyssaarnaajana opettanut. Ystäväni äiti kirjoitti minulle kirjeen ja kysyi, voisinko antaa hänen pojalleen siunauksen. Kun laitoin käteni hänen päänsä päälle, tunsin, että minun piti sanoa hänelle jotakin, mitä en ollut ajatellut aiemmin juuri sillä tavalla. Sain tällaisen vaikutelman: Usko ei ole pelkästään tunne, se on päätös. Hänen täytyisi valita usko.

Ystäväni ei tiennyt kaikkea, mutta hän tiesi tarpeeksi. Hän valitsi uskon ja kuuliaisuuden tien. Hän laskeutui polvilleen. Hän sai takaisin hengellisen tasapainonsa.

Joitakin vuosia sen jälkeen, kun olin antanut siunauksen ystävälleni, sain kirjeen hänen pojaltaan, joka palveli parhaillaan lähetystyössä. Se oli täynnä vakaumusta ja todistusta. Lukiessani hänen kaunista kirjettään ymmärsin, kuinka se, että isä valitsi erittäin vaikeana aikana uskon, oli suuresti siunannut seuraavaa sukupolvea.

Haasteita, vaikeuksia, kysymyksiä, epäilyksiä – ne ovat osa kuolevaisuuttamme. Mutta me emme ole yksin. Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina meillä on käytettävissämme valtavia valon ja totuuden hengellisiä varastoja. Pelko ja usko eivät voi elää sydämessämme samaan aikaan. Vaikeina aikoinamme me valitsemme uskon tien. Jeesus sanoi: ”Älä pelkää, vaan usko” (Mark. 5:36).

Vuosien kuluessa me otamme nämä tärkeät hengelliset askeleet yhä uudelleen. Alamme nähdä, että ”se, joka ottaa vastaan valoa ja pysyy Jumalassa, saa lisää valoa; ja se valo kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka” (OL 50:24). Kysymyksemme ja epäilyksemme hälvenevät tai aiheuttavat meille vähemmän huolta. Uskostamme tulee yksinkertainen ja puhdas. Me tulemme tietämään sen, minkä olemme jo tienneet.