Kohotin muita ja itseäni

Oli vuoden 1990 kiitospäivän aika. Olin juuri kokenut vaikean avioeron ja olin ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija oudossa kaupungissa. Lapseni olivat menossa kiitospäiväviikonlopuksi isänsä luo, ja ensimmäisen kerran elämässäni olisin kiitospäivänä yksin.

Ensin halusin vaipua itsesääliin ja itkeä oikein kunnolla. Mutta sitten aloin laskea siunauksiani. Minulla oli kaksi kaunista lasta, mukava talo, tilaisuus hankkia tietoa ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ohjaamassa elämääni. Minua oli todellakin siunattu monilla asioilla.

Kiitospäivän lähestyessä havaitsin, että joukko oikeustieteen opiskelijoita oli suunnitellut menevänsä paikalliselle lähetysasemalle auttamaan kiitospäiväaterian tarjoamisessa kodittomille. Päätin, että auttaminen lähetysasemalla olisi parempi vaihtoehto kuin istua kotona yksinäisyyden ja katkeruuden vallassa, joten liityin opiskelijatovereideni joukkoon.

Muutama päivä myöhemmin olinkin jakelemassa perunasosetta nälkäisten, kiitollisten, elämän murjomien ihmisten lautasille. Silmiini kihonneet kyyneleet eivät johtuneet itsesäälistä, vaan ne olivat rakkauden kyyneliä kaikkia Jumalan lapsia kohtaan, olivatpa heidän olosuhteensa millaiset tahansa.

Kiitospäivä ei olisi ollut kiitospäivä ilman uunissa paistuvaa kalkkunaa. Kuuden kilon kalkkuna olisi ollut kuitenkin minulle liian iso, joten kutsuin luokseni useita muista maista ja kaukaisista osavaltioista kotoisin olevia opiskelijoita. Halusin nauttia heidän kanssaan perinteisen amerikkalaisen kiitospäiväaterian, mutta kehotin heitäkin tuomaan jotakin. Pyysin jokaista tuomaan jotakin lempiruokaa kotoa. Kiitospäivän ateriastamme tuli ihana ja ikimuistoinen päivällinen – kevätkääryleineen kaikkineen.

Kuningas Benjamin julisti: ”Katso, minä kerron teille tämän, jotta te oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17).

Opin viisautta sinä kiitospäivänä. Koin iloa palvelemalla, kun olisi ollut helpompaa istua murjottamassa. Palveleminen on avain onneen, ei vain juhlapäivinä, kun on helpompaa uppoutua siihen, mitä elämästämme puuttuu, vaan kaikkina aikoina. Olipa tilanteemme mikä hyvänsä, voimme aina löytää jonkun, jota voimme auttaa. Kohottamalla veljiämme ja sisariamme me kohotamme myös itseämme.