Minäkö? Paimen Israelissa?

Vuonna 1980 Joseph Serge Merilus lähti 19-vuotiaana kotimaastaan Haitista ja muutti Dominikaaniseen tasavaltaan etsimään työtä. Puolitoista vuotta myöhemmin hän palasi Haitiin, rakastui ja palasi Dominikaaniseen tasavaltaan tuoreen vaimonsa Marie Reymonde Esterlinin kanssa.

Kun he aloittivat yhteisen elämän uudessa kotimaassaan, Joseph koki hengellistä nälkää. Hän ja Marie kävivät monissa kirkoissa pyrkien tyydyttämään tuon nälän, mutta haitinkreolia puhuvina espanjankielisessä maassa heillä oli vaikeuksia ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. Viimein he tapasivat kaksi myöhempien aikojen pyhien lähetyssaarnaajaa, jotka kutsuivat heidät kirkkoon. Kun Joseph ja Marie olivat käyneet muutamissa kokouksissa, lähetyssaarnaajat opettivat kärsivällisesti heille keskustelut espanjaksi, ja heidät kastettiin syyskuussa 1997.

Joseph kutsuttiin palvelemaan pyhäkoulun johtokunnassa, sitten neuvonantajana seurakunnan johtokunnassa ja myöhemmin seurakunnanjohtajana. Monien väärinkäsitysten ja loukattujen tunteiden vuoksi, joista suuri osa johtui kommunikointivaikeuksista, Joseph, Marie ja heidän viisi lastaan jäivät kuitenkin pois kirkon toiminnasta, ja paikalliset kirkon jäsenet suurelta osin unohtivat heidät.

Seuraavien seitsemän vuoden aikana aviopari sai vielä neljä lasta lisää ja otti kotiinsa Haitista tulleen sukulaispojan ja -tytön. Sitkeästi ponnisteltuaan Joseph oppi puhumaan sujuvasti espanjaa ja englantia ja alkoi opettaa englantia ja haitinkreolia paikallisessa yrityksessä.

Etsiessään Herran kadonneita lampaita kaksi pappeusjohtajaa ilmaantui elokuussa 2007 perheen ovelle. He saivat tietää, että Josephilla ja Mariella oli edelleen todistus evankeliumista, vaikka he eivät olleetkaan käyneet kokouksissa seitsemään vuoteen. Johtajat kutsuivat perheen takaisin kirkkoon, minkä perhe tekikin heti seuraavana päivänä – kaikki 13 henkeä. He ovat käyneet kirkossa siitä lähtien.

Nykyään Joseph on seurakunnan lähetystyönjohtaja Barahonassa, joka sijaitsee Dominikaanisen tasavallan lounaisosassa. Heidän kaksi vanhinta poikaansa palvelevat myös seurakunnan johtotehtävissä, ja sukulaispoika, joka on juuri asetettu vanhimmaksi, on Nuorten Miesten johtaja. Perhe matkusti hiljakkoin temppeliin, jossa heidät sinetöitiin iankaikkiseksi perheeksi.

Ajatelkaa, että 13 kadonnutta lammasta on nyt löytynyt, koska kahdella jäsenpaimenella oli auliutta etsiä, ravita ja tuoda tämä perhe takaisin Herran laumaan. Heidät johdatettiin tähän kotiin, aivan kuten teitä ja minua johdatetaan, kun me etsimme kadonneita lampaita, jotka ovat vastuullamme.

Olen nähnyt tuhansia paimenen käyntejä ja ollut niissä osallisena. Todistan Hengen ihmeellisestä vuodatuksesta, joka niissä on mukana. Olen nähnyt monien kadonneiden lampaiden palaavan ja tuntenut iloa, joka tulee, kun heidät toivotetaan tervetulleiksi takaisin laumaan. Olen nähnyt, kuinka sydämiä on kosketettu, siunauksia lausuttu, kyyneliä vuodatettu, todistuksia ilmaistu, rukouksia pidetty ja niihin vastattu sekä rakkautta osoitettu. Olen nähnyt ihmisten elämän muuttuvan.

Jolloinkin vuosien 592 ja 570 eKr. välisenä aikana Jumala puhui profeetalleen Hesekielille piittaamattomista paimenista. Heidän piittaamattomuutensa vuoksi lauma oli joutunut hajalle. Näistä paimenista Herra sanoi:

”Ihminen, julista tuomio Israelin paimenille. Julista tuomio, sano noille kansansa kaitsijoille: Näin sanoo Herra Jumala: – – Paimenen tulisi huolehtia lampaistaan. – –

Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita ettekä sitoneet murtunutta jalkaa, te ette ole etsineet kadonneita ettekä lähteneet eksyneiden perään. – –

Minun lampaani – – ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.

Näin sanoo Herra Jumala: – – Minä vaadin heidät tilille lampaistani.” ( Hes. 34:2, 4, 6, 10.)

Meistä on tullut monessa suhteessa kappelikeskeinen kirkko. Näemme paljon vaivaa tarjotaksemme hengellistä ja emotionaalista ravintoa niille, jotka tulevat kirkkoon, mutta entä ne, jotka ovat eksyneet tiellään kappelille?

Jos olen saanut tehtävän palvella kirkossa, niin minulla on lampaita, joita minulla on jumalallinen velvoite palvella. Esimerkiksi opettajana olen paimen paitsi niille, jotka ilmaantuvat luokkaani, niin myös niille, jotka eivät ole siellä. Minulla on vastuu etsiä heidät, tutustua heihin, olla heidän ystävänsä, täyttää heidän tarpeitaan ja tuoda heidät takaisin laumaan.

Jäsenpaimenina meidän kannattaisi muistaa opetukset Luukkaan evankeliumin luvussa 15 ja pohtia niitä. Siinä luvussa Herra opetti vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta. Kaikki kolme koskevat sitä, mikä oli kadoksissa ja sitten taas löytyi. Vertauksessa eksyneestä lampaasta Herra sanoo:

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen.

Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen,

ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’

Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” (Luuk. 15:4–7.)

Vertauksessa vain yksi lammas eksyi ja joutui kadoksiin, mutta seurakunnissamme on harvoin sellaista tilannetta. Vertaus soveltuu kuitenkin aina, olipa laumasta eksyneiden lampaiden lukumäärä mikä tahansa.

Vertauksessa ei kerrota, kuinka kauan takaisin tuominen kesti. Toimiessamme paimenina jotkut lampaat palaavat yhden ainoan käynnin jälkeen, kun taas toiset vaativat vuosien jatkuvaa ja hellää rohkaisua.

Kun tuomme takaisin veljiämme ja sisariamme, älkäämme unohtako, että Paimen ”rakastaa rajattomasti” lampaita, joita tuomme ”takaisin laumahansa”.¹ Hän tuntee heidät jokaisen yksilönä. Hän rakastaa heitä jokaista täydellisellä rakkaudella. Koska he ovat Hänen, Hän johdattaa meitä, ohjaa meitä ja innoittaa meitä siinä, mitä sanomme, jos vain kysymme ja sitten kuuntelemme Hengen ääntä. Pyhän Hengen voimasta monet vastaavat myönteisesti, kun yritämme vilpittömästi ja nöyrästi tavoittaa heidät.

Muistakaamme velvollisuutemme paimenina, niin että voimme antaa hyvän selonteon Herralle taloudenhoitotehtävästämme, joka koskee lampaita, jotka Hän on uskonut meidän kunkin huostaan.