Koska opettajani

Desiree kuunteli Alkeisyhdistyksen opettajaansa sisar Ruizia ihmeissään. Hän ei voinut uskoa sitä, mitä sisar Ruiz sanoi. Se tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Desiree katsoi muita lapsia luokassaan. He eivät tuntuneet olevan yhtä ihmeissään kuin hän. Viimein Desiree nosti kätensä. ”Tarkoitatko todella sitä, sisar Ruiz? Tekisitkö sinä tosiaan mitä tahansa meidän hyväksemme?” hän kysyi.

”Kyllä, Desiree.” Ystävällinen katse opettajan silmissä kertoi – vieläkin paremmin kuin hänen sanansa – Desireelle, että opettaja tosiaan tarkoitti sitä. Mutta Desiree ihmetteli edelleenkin, oliko se tosiaan totta. Ehkä jonakin päivänä hän saisi tietää.

Jo seuraavalla viikolla Desiree saattoi koetella Alkeisyhdistyksen opettajansa lupausta. Eräänä päivänä kun Desiree tuli koulusta kotiin, hän löysi etuoveen kiinnitetyn kirjelapun ja nappasi sen käteensä. Kun hän astui sisälle taloon, kukaan ei vastannut hänen huhuiluunsa. Talo oli tyhjä. Hänet ympäröi outo, pelottava hiljaisuus, joka sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn.

”Missä sinä olet, äiti?” Desiree kuiskasi kyynelten vierähtäessä hänen poskilleen. Hän pudotti reppunsa sohvalle ja istahti sen viereen. Muistaessaan kädessään olevan kirjelapun Desiree avasi sen. Hän tunnisti äitinsä käsialan, mutta kirjaimet oli kirjoitettu kiinni toisiinsa. Hänen äitinsä oli unohtanut, ettei hän osannut lukea kaunokirjoitusta.

”Teen teidän hyväksenne mitä tahansa vain pystyn, koska rakastan teitä.” Alkeisyhdistyksen opettajan sanat muistuivat Desireen mieleen. Ehkä Desiree ei osannut lukea kaunokirjoitusta, mutta hän osasi lukea painokirjaimia ja tunsi numeroita. Hän voisi etsiä sisar Ruizin puhelinnumeron ja soittaa tälle pyytääkseen apua.

Kun sisar Ruiz kuuli, mikä Desireellä oli pulmana, hän lupasi tulla sinne aivan pian. Desireen mielestä sisar Ruizin tulo tuntui kestävän kauan, mutta sisar Ruiz ehti paikalle jo 10 minuutissa, vaikka hän asuikin toisen kunnan puolella.

Desiree lennätti etuoven auki ja juoksi jalkakäytävälle nähdessään sisar Ruizin nousevan autostaan. Kyynelsilmin hän ojensi Alkeisyhdistyksen opettajalleen äitinsä jättämän lapun.

Sisar Ruiz luki lapun ja hymyili. ”Tässä sanotaan, että sinun äitisi on isoäitisi luona tekemässä tilkkutäkkiä.”

Yhtäkkiä Desiree muisti, että äiti oli kehottanut häntä menemään koulun jälkeen isoäidin luo, joka asui samalla kadulla vähän matkan päässä. Hän oli jättänyt Desireelle kirjelapun muistutukseksi, mutta oli unohtanut kirjoittaa sen tekstauskirjaimilla, joita Desiree osasi lukea.

”Haluatko, että kävelen kanssasi isoäidin luo?” sisar Ruiz kysyi.

Desiree pudisti päätään. Hän katsoi ylöspäin sisar Ruiziin. ”Sinä ajoit tänne saakka vain lukemaan viestin. Kiitos.”

Sisar Ruiz hymyili, ja Desiree huomasi, että hänen silmissään kimalsivat kyyneleet. ”Ei tämä ollut paljon, Desiree. Teen sinun hyväksesi mitä tahansa vain pystyn.”

”Se oli paljon minulle”, Desiree sanoi.

Sisar Ruiz halasi Desireetä. ”Olen iloinen, että ajattelet niin.”

Desiree katsoi tarkasti kumpaankin suuntaan, ennen kuin meni kadun yli ja käveli isoäidin talolle. Sisar Ruiz katsoi varmistuakseen, että Desiree pääsi turvallisesti perille. Sitten hän ajoi pois.

”Missä sinä olet ollut?” Desireen äiti kysyi, kun Desiree astui sisään. ”Minä aloin jo huolestua.”

”Sain juuri tietää, että Alkeisyhdistyksen opettajani tulee vaikka meille kotiin saakka lukemaan minulle viestin.”

”Mikset lukenut sitä itse?” Desireen äiti kysyi.

”Koska en osaa lukea kaunokirjoitusta.”

Desireen äidin suu loksahti auki ällistyksestä. ”En edes tullut ajatelleeksi sitä, Desiree. Olen pahoillani, että sinun piti soittaa ja pyytää opettajaasi auttamaan sinua.”

”Ei se mitään”, Desiree hymyili leveästi. ”Minun opettajani sanoi, että hän teki sen mielellään, koska hän rakastaa minua.”

Patricia Reece Roper kuuluu Leamingtonin seurakuntaan Deltan vaarnassa Utahissa Yhdysvalloissa.

”Rakkaus Jumalaan ja rakkaus Hänen lapsiaan kohtaan on ylevin syy palvella.”

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista, ”Evankeliumin opettaminen”, Liahona, tammikuu 2000, s. 96.