Hän palveli minua ennen kuin hän edes tapasi minut

Minut kastettiin Comayaguelassa Hondurasissa helmikuussa 1992. Palveltuani lähetystyössä El Salvadorissa muutin San Pedro Sulaan Hondurasissa. Siellä tapasin Brendan, kauniin nuoren naisen, joka oli palannut kotiin lähetystyöstään vain yhdeksän päivää aiemmin. Joitakin kuukausia myöhemmin solmimme avioliiton Guatemalan temppelissä.

Perustimme kodin Fesitranhin seurakunnan alueelle Hondurasissa, ja ennen pitkää minut kutsuttiin piispakuntaan ensimmäiseksi neuvonantajaksi. Eräässä pappeuden johtajistokomitean kokouksessa piispa ilmoitti meille, että yksi seurakuntamme jäsenistä, veli Fidel Durón, muuttaisi toiseen seurakuntaan vaarnassa. Hän kertoi meille, että veli Durón oli hyvin palveluhenkinen ihminen ja että jokaisella seurakunnan jäsenellä oli varmasti jotakin, mistä kiittää häntä.

Veli Durón auttoi kaikkia, jotka kaipasivat apua, olipa kysymyksessä sähkölaitteisiin liittyvä ongelma, jokin rakennustyö, rikkoutunut putki tai sairaalaanmeno varhain aamulla. Hän ei palvellut ainoastaan kirkon jäseniä vaan tarjosi apuaan myös naapureilleen ja tuttavilleen. Kaikki rakastivat ja kunnioittivat häntä. Piispa antoi meille tehtäväksi etsiä kaikki ne jäsenet, joilla oli jotakin, mistä kiittää veli Durónia. Suunnittelimme pitävämme kokouksen, jossa osoittaisimme kunnioitusta hänelle siitä epäitsekkäästä palvelutyöstä, jota hän oli tehnyt niin kauan.

Sanoin itselleni: ”Minulla ei ole mitään, mistä voisin kiittää veli Durónia.” Olin asunut seurakunnassa vasta vähän aikaa ja puhunut hänen kanssaan muutaman kerran. Hän tuntui mukavalta ihmiseltä, mutta en uskonut, että minulla oli ollut tilaisuutta saada osakseni hänen palveluaan.

Jonkin ajan kuluttua minut kutsuttiin korkean neuvoston jäseneksi, ja sain vastuulleni López Arellanon seurakunnan, jossa veli Durón silloin kävi. Eräänä sunnuntaina olin tuon seurakunnan pyhäkoulussa, ja opettaja pyysi luokan jäseniä kertomaan palvelemiseen liittyvistä henkilökohtaisista kokemuksista.

Satuin istumaan Adela Rosa de Santos -nimisen sisaren vasemmalla puolella. Hän alkoi kertoa, että hänen oikealla puolellaan istuva mies, veli Durón, oli palvellut hänen kotiopettajanaan, kun hän ja hänen perheensä olivat uusia kirkon jäseniä. Hän kertoi, että veli Durónin ystävällinen palvelutyö oli antanut heille voimaa ja rohkaisua, kun he tarvitsivat sitä, ja että tämä oli ollut siunauksena heidän elämässään. Hän lopetti sanomalla: ”Ilman sinua, veli Durón, minä en olisi tässä.”

Saatoin tuskin uskoa korviani. Sisar Adelan tytär Suyapa oli se lähetyssaarnaaja, joka oli koputtanut oveeni viisi vuotta aikaisemmin, ja nyt minä olin kirkon jäsen ja elämäni oli täynnä runsaimpia mahdollisia siunauksia. Minulle oli annettu tilaisuus palvella lähetystyössä, etuoikeus ottaa vastaan temppelitoimitukset ja loistava toivo iankaikkisesta perheestä.

Sinä hetkenä ymmärsin, että 20 vuotta aikaisemmin nöyrä mies, joka oli uskollinen sitoumukselleen palvella muita, oli tietämättään työskennellyt minun sieluni hyvinvoinnin hyväksi. Sisimpäni täytti ilo, jota on vaikea ilmaista, ja rakkaus veljeäni Fidel Durónia kohtaan. Olin aikaisemmin ajatellut, ettei minulla ollut mitään, mistä voisin kiittää veli Durónia. Nyt katsoin olevani aivan ensimmäisenä siinä luettelossa, jonka piispa oli pyytänyt meitä tekemään.

Veli Durónille ei koskaan järjestetty sitä erityistä kokousta, koska hän palasi joksikin aikaa takaisin Fesitranhin seurakuntaan. Meitä yhdistää nyt ihana ystävyys. Minulla on hyvin monta syytä olla kiitollinen Jeesukselle Kristukselle kaikesta siitä, mitä Hän on tehnyt hyväkseni, ja myös veli Durónille siitä rakkaudesta, jota hän osoitti minua kohtaan 20 vuotta ennen kuin hän edes tapasi minut.

José Salvador Yanez López kuuluu Fesitranhin seurakuntaan Fesitranhin vaarnassa Hondurasissa.