Opetin opettajaani
Muutamia vuosia sitten jotkut seurakuntamme nuoret ja minä olimme palaamassa eräästä toiminnasta ja seisoimme syrjäisen tien varrella odottelemassa linja-autoa. Viimein näimme erään henkilöauton tulevan. Se pysähtyi, ja ajajana oli entinen opettajani herra Enemor. Emme olleet nähneet toisiamme muutamaan vuoteen. Hyvin iloinen ilme kasvoillaan hän huudahti: ”Ihenkoro, onpa siitä aikaa. Sinä olet kasvanut isoksi.”
Hänen pysähtymisensä tuntui ihmeeltä, sillä olimme olleet siinä tuntikausia näkemättä yhtään autoa. Nyt meidän ei tarvitsisi edes maksaa kyydistä. Ajaessamme herra Enemor kysyi: ”Mistä te nuoret oikein olette tulossa?”
Vastasin: ”Kirkon tilaisuudesta.”
Hän sanoi: ”Sehän on mukavaa. Kunpa jokainen nuori kävisi kirkossa. Tässä maassa olisi kaikki hyvin.” Sitten hän kysyi: ”Minkä kirkon?”
”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon”, kerroin hänelle.
”Mormonikirkon? Oletko sinä mormoni?”
Vastasin myöntävästi.
Herra Enemor sanoi: ”Ei se ole mikään kirkko. Olen kuullut heistä.” Hän ajoi tien sivuun ja kehotti meitä poistumaan autostaan. Me teimme niin.
Hymyillen sanoin hänelle: ”Kiitos kyydistä, herra Enemor. Tiedän, että jonakin päivänä te todistatte tästä kirkosta.” Hän ajoi pois, ja me odottelimme vielä puolitoista tuntia, ennen kuin saimme linja-autokyydin kotiin.
Tiesin, että joutuisin maksamaan hinnan ollakseni hyvä lähetyssaarnaaja. Meidän kaikkien täytyy maksaa kaikesta arvokkaasta. Vapahtajamme näytti meille sen maksaessaan meidän syntiemme hinnan.
Minä halusin kertoa evankeliumista herra Enemorille, joten menin hänen talolleen. Hän ei päästänyt minua sisään, mutta jätin hänelle muutamia kirkon lehtisiä ja yhden kirkon lehden.
Monen kuukauden kuluttua sain häneltä kirjeen. Kirjeessä hän pyysi: ”Annathan anteeksi sen, mitä tein sinulle sinä iltana. Olen sinulle velkaa anteeksipyynnön ja suuret kiitoksemme. Perheeni ja minä olemme nyt sen kirkon jäseniä, jota vastaan kerran olin. Olen nyt myöhempien aikojen pyhä.”
Veli Enemor ja hänen perheensä ovat vahvoja kirkon jäseniä Abujassa Nigeriassa. Hän ja hänen perheensä on sinetöity temppelissä. Hän kirjoittaa minulle yhä ja sanoo aina: ”Kiitos sinulle siitä, että johdatit minut valoon.”
Me saamme elantomme sillä, mitä me hankimme, mutta me saamme elämän sillä, mitä me annamme. Me voimme antaa evankeliumin ja tuoda valoa monien muiden elämään. Ihmiset saattavat unohtaa, mitä sanot ja mitä teet, mutta he eivät unohda sitä, millaisen tunteen herätät heissä. Mene tekemään heidän olonsa hyväksi antamalla heille evankeliumin valo. Minua on siunattu suuresti sen pienen hinnan ansiosta, jonka maksoin kertoakseni evankeliumista jollekulle, joka ensin torjui minut uskonkäsitysteni vuoksi.
Prince Ihenkoro palvelee kokoaikaisessa lähetystyössä Accran lähetyskentällä Ghanassa.