Mitä tapahtui Kristuksen kirkolle?

Englanninkielinen sana apostasy (luopumus) tarkoittaa kääntymistä pois totuudesta. Jotkut ihmiset nykyään jättävät kirkon. Mutta suuri luopumus, joksi sitä nykyisin nimitetään, oli paljon enemmän. Apostolien kuoltua pappeuden avaimet eli johtava pappeuden valtuus otettiin pois maan päältä. Ilman näitä vartijoita – apostoleja, jotka olivat pitäneet evankeliumin opit puhtaina ja ylläpitäneet järjestystä ja kelvollisuuden tasoa kirkossa – jäsenet kohtasivat vakavia haasteita. Ajan mittaan opit turmeltuivat ja kirkon organisaatiossa sekä pappeuden toimituksissa tehtiin muutoksia ilman valtuuksia.

Vapahtajan kuoleman jälkeen apostolit veivät evankeliumia eteenpäin, ja kirkko kasvoi nopeasti eri puolilla Rooman valtakuntaa. Mutta miltei heti Vapahtajan taivaaseenastumisen jälkeen apostoleja alettiin vainota. Herodes surmasi Jaakobin, joka oli Johanneksen veli ja yksi kahdestatoista alkuperäisestä apostolista (ks. Ap. t. 12:1–2). Myös Pietari ja Paavali surmattiin Uuden testamentin aikoina.

Meillä ei ole tietoja kaikkien apostolien kuolemasta, mutta me tiedämme sen, että Vapahtajalle rakasta Johannesta lukuunottamatta kaikki kuolivat eikä heidän tilalleen enää jonkin ajan kuluttua valittu uusia. Kirkon johtajien kuoltua menetettiin pyhän pappeuden avaimet ja valtuus. Ilman tätä valtuutta ei voinut tulla enää uusia ilmoituksia, oppeja tai pyhiä kirjoituksia.

Apostolit surmattiin aikana, jolloin koko kirkkoa vainottiin. Rooman keisari Nero oli ensimmäinen, joka noin vuonna 65 jKr. sääti lakeja kristittyjen tuhoamiseksi. Hänen hallituskautensa aikana tuhansia surmattiin raa’asti. Toinen vainojen aika alkoi noin 93 jKr. keisari Domitianuksen johdolla. Häntä seuranneet keisarit jatkoivat kristittyjen kiduttamisia ja surmaamisia. Näiden vainojen lopputuloksena tuhannet kristityt kuolivat marttyyreina. Monet muut luopuivat.

Noin vuonna 324 jKr. Konstantinuksesta tuli Rooman valtakunnan keisari. Hän muutti kristinuskon lailliseksi uskonnoksi, mikä lopetti vuosisatoja kestäneet vainot. Hän liitti kirkon valtion yhteyteen, ja turmeltuneet kirkon johtajat alkoivat tavoitella valtaa ja maailman kunniaa.

Kirkon opettajat alkoivat omaksua vääriä uskonnollisia käsityksiä kreikkalaisesta filosofiasta ja pakanauskonnoista. Otettiin myös käyttöön vääriä toimituksia ja seremonioita. Vaikka kirkko yhä opetti jonkin verran totuutta, maan päällä ei ollut enää Kristuksen kirkkoa eikä pappeutta. Ja samalla kun kristinusko levisi eri puolille maailmaa – mukaan lukien Afrikkaan, Aasiaan, Eurooppaan ja Amerikkaan – uusia kirkkoja perustettiin, ja ne alkoivat kasvaa. Yksikään näistä kirkoista ei kuitenkaan ollut tosi kirkko, koska Herra oli jo ottanut pappeuden valtuuden ja pappeuden avaimet pois maan päältä.

Mormonin kirjan perusteella me tiedämme, että pyhistä kirjoituksista, jotka tulivat juutalaisilta, otettiin pois monia selkeitä ja kallisarvoisia osia (ks. 1. Nefi 13:23–29). Kahdeksannessa uskonkappaleessa sanotaan: ”Me uskomme, että Raamattu on Jumalan sanaa, sikäli kuin se on oikein käännetty.”

Luopumuksen aikana Raamatusta katosi kallisarvoisia oppeja huolimattomuuden vuoksi tai sen tähden, ettei kääntäminen ollut innoitettua tai että totuutta yritettiin poistaa tietoisesti. Tuo kadonnut oppi ja totuus oli tarpeen palauttaa. Mormonin kirja ja muut profeetta Joseph Smithille ilmoitetut pyhät kirjoitukset toivat takaisin monia noista selkeistä ja kallisarvoisista evankeliumin osista.

Herra tiesi, että tapahtuisi suuri luopumus (ks. 2. Tess. 2:3). Niinpä Hän valmisti keinon, jolla Hänen evankeliuminsa voitiin palauttaa. Vuonna 1820 saatua ensimmäistä näkyä edeltävien vuosisatojen aikana monien eri kielten raamatunkäännökset tulivat laajaan käyttöön juuri keksityn painomenetelmän avulla, jossa käytettiin irtokirjakkeita. Koska kirkko ei halunnut ihmisten lukevan Jumalan sanaa, monia vangittiin ja surmattiin marttyyreina sen vuoksi että heillä oli pyhät kirjoitukset tai että he olivat lukeneet niitä. Mutta tänä aikana Herra innoitti ihmisiä aloittamaan taistelun sitä pahuutta ja niitä väärinkäytöksiä vastaan, joita he näkivät kirkon sisällä. Tätä aikakautta kutsutaan protestanttiseksi uskonpuhdistukseksi. Uskonpuhdistus loi viimein olosuhteet, joissa Herra saattoi palauttaa valtuutensa ja totuutensa maan päälle.

Nykyään me voimme olla ”koko maan päällä ainoan toden ja elävän kirkon” jäseniä (OL 1:30), koska Herra on palauttanut evankeliuminsa ja antanut profeetta Joseph Smithille pappeuden valtuuden järjestää Hänen kirkkonsa (ks. OL 27; 65; 128:18–21).

Me olemme siunattuja saadessamme elää tänä aikana, jolloin evankeliumi täyteydessään on palautettu – aikana, jolloin voimme mennä kirkkoon, lausua todistuksemme ja lukea pyhiä kirjoituksia.

Apostoli Johannes karkotettiin Patmos-saarelle noin vuonna 93 tai 94 jKr. Vapahtaja oli luvannut Johannekselle, että tämä saisi elää nähdäkseen Hänen toisen tulemisensa (ks. Joh. 21:21–23; OL 7). Profeetta Joseph Smith on sanonut, että Johannes on palvellut kymmenen kadonneen heimon keskuudessa (ks. History of the Church, osa 1, s.176).

Apostoli Paavali ei ollut yksi kahdestatoista alkuperäisestä apostolista. Hän oli Saul-niminen juutalainen, joka vainosi kristittyjä monia vuosia, kunnes Vapahtaja ilmestyi hänelle matkalla Damaskokseen, ja hän kääntyi. (Ks. Ap. t. 8–9.) Saulista, jota kutsuttiin myöhemmin Paavaliksi, tuli suurenmoinen apostoli ja lähetyssaarnaaja. Roomalaisten vainotessa kirkkoa hän kärsi marttyyrikuoleman uskonsa tähden Vapahtajaan.

Pietari oli kirkon johtaja Vapahtajan kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Vaikka pyhissä aikakirjoissa ei ole merkintää Pietarin marttyyrikuolemasta, perimätiedon mukaan Pietari kuoli ristillä Vapahtajan tavoin. Pietarin on kerrottu pyytäneen tulla ristiinnaulituksi ylösalaisin, koska hän ei pitänyt itseään kelvollisena kuolemaan samalla tavoin kuin Vapahtaja (ks. Joseph Fielding Smith, Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 3, s. 137).

Pietarin elämä kuvasti uskollisuutta. Sitten nykyaikana hän ilmestyi profeetta Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on sanonut Pietarista: ”Uskollisten toveriensa Jaakobin ja Johanneksen kanssa Simon Pietari palasi maan päälle, ja he rakensivat sillan synkkien vuosisatojen aikaansaaman kuilun yli. Yhdessä he ilmestyivät Susquehannajoen rannalla Pennsylvaniassa, missä Pietari antoi nuorille profeetoille valtakunnan avaimet, jotka apostolit olivat saaneet Herralta Jeesukselta Kristukselta.” (Peter, My Brother, Brigham Young University Speeches of the Year, 13. heinäkuuta 1971, s. 8.)

On yhä arvoitus, miksi Konstantinus lopetti vuosia kestäneet vainot ja teki kristinuskosta Rooman valtakunnan uskonnon. Jotkin lähteet kertovat hänen tehneen niin erään näyn vuoksi, jonka hän sai erään taistelun aikana. Olivatpa Konstantinuksen syyt mitkä tahansa, hän yritti saada roomalaiset kastetuiksi kristinuskoon.

Koska ei ollut profeettaa, joka olisi saanut ilmoitusta, kirkko päätti asioista usein kirkolliskokouksessa eli kirkon johtajien kokouksessa. Vuonna 325 keisari Konstantinus kutsui kirkolliskokouksen koolle Nikeaan (nykypäivän Turkissa) päättämään jumaluuden luonteesta. Oli ollut paljon väittelyä siitä, oliko Jumala yksi vai kolme yksilöä, ja kirkolliskokouksen päätös hämmensi ymmärrystä jumaluudesta entisestään. Näin katosi totuus, jonka mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä olentoa ja että Heillä on erilliset tehtävät.

Luopumuksen aikana monia toimituksia muutettiin tai niitä lisättiin ilman oikeaa valtuutta. Kirkko salli lapsikasteen sekä kastamisen pirskottamalla tai valelemalla upotuskasteen sijaan. Kirkon piiriin hiipi pakanallisia vaikutteita ja sen ajan filosofioita – kuten suitsukkeen polttaminen, selibaatti (papiston naimattomuus) ja uskomus, jonka mukaan ruumis oli paha ja ettei Jumalalla ollut ruumista. Marttyyrien kunnioittaminen muuttui taikauskoksi ja palvomiseksi.

Kirkon sisällä vallitsevan pahuuden vuoksi Hengen lahjat lakkasivat ja ihmiset alkoivat kieltäytyä tunnustamasta todellisia hengellisiä lahjoja. Ilman ilmoitusta kirkon organisaatio muuttui ihmisten hallitessa sitä, sen sijaan että niin olisi tapahtunut Jumalan innoituksen kautta. Kirkon virkoja ostettiin, myytiin ja niistä äänestettiin.

Mormonin kirjasta olemme saaneet tietää, että Amerikan mantereelta Kristuksen kirkko hävisi noin 400 jKr. Kaikki, jotka eivät suostuneet kieltämään Kristusta, surmattiin, ja kolme nefiläistä opetuslasta otettiin pois nefiläisten keskuudesta. Moroni jäi yksin kertomaan kansansa tuhosta. (Ks. Morm. 8:3, 10–11; Moroni 1:2.)