Todella nähdä

Kauan sitten ja kaukaisella seudulla Jeesus näki ohi kulkiessaan miehen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka. Opetuslapset kysyivät Mestarilta, miksi tämä henkilö oli sokea. Oliko hän tehnyt syntiä vai olivatko hänen vanhempansa tehneet syntiä aiheuttaen siten hänelle tuon vaivan?

”Jeesus vastasi: ’Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. – –

Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.’

Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin

ja sanoi: ’Mene Siloan altaalle ja peseydy.’ – – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.”³

Fariseusten keskuudessa sukeutui tätä ihmettä koskeva suuri väittely:

”Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ’Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies [Jeesus] on syntinen.’

Mies vastasi: ’Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.’”⁴

Mieleen tulee kalastaja nimeltä Simon, jonka te ja minä tunnemme paremmin Pietarina, pääapostolina. Epäilevä, epäuskoinen, kiivas Pietari tosiaan kielsi Mestarin kolme kertaa täyttäen Hänen profetiansa. Tönimisen, ivahuutojen ja lyöntien keskellä Herra, nöyryytyksensä tuskassa, hiljaisuutensa ylevyydessä, ”kääntyi ja katsoi Pietariin”.⁵ Eräs historiankirjoittaja kuvaili muutosta näin: ”Se riitti. – – ’[Pietari ] ei enää tuntenut vaaraa, hän ei enää pelännyt kuolemaa.’ – – [Hän] kiirehti yöhön – – ’kohtaamaan aamunsarastuksen’. – – Tämä katumuksentekijä, jonka sydän oli särkynyt, [seisoi] oman omantuntonsa tuomiolla, ja siellä hänen vanha elämänsä, hänen vanha häpeänsä, hänen vanha heikkoutensa, hänen vanha itsensä tuomittiin siihen Jumalan mielen mukaisen murheen kuolemaan, jonka oli määrä johtaa uuteen ja [jalompaan] syntymään.”⁶

Apostoli Paavalilla oli samankaltainen kokemus kuin Pietarilla. Kääntymyksensä päivästä kuolinpäiväänsä asti Paavali kehotti ihmisiä hylkäämään vanhan minänsä ja pukemaan yllensä uuden ihmisen, ”joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää”.⁷

Kalastaja Simonista oli tullut apostoli Pietari. Vainooja Saulista oli tullut käännyttäjä Paavali.

Ajan kuluminen ei ole muuttanut Lunastajan kykyä muuttaa ihmisten elämää. Niin kuin Hän sanoi kuolleelle Lasarukselle, niin Hän sanoo teille ja minulle: ”Tule ulos!”⁸

Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on sanonut: ”Jokainen sielu, joka vaeltaa maan päällä, asuipa hän missä tahansa, olipa hän syntynyt mihin kansaan tahansa, elipä hän rikkaudessa tai köyhyydessä, on saanut syntymälahjakseen sen ensimmäisen valon, jota sanotaan Kristuksen valoksi, totuuden Hengeksi tai Jumalan Hengeksi – tuon yleismaailmallisen älyn valon, jolla jokaista sielua siunataan. [Mormon] puhui tuosta Hengestä sanoessaan:

’Sillä katso, Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta; ja nyt, minä osoitan teille, kuinka on arvosteltava; sillä kaikki, mikä kutsuu tekemään hyvää ja saa uskomaan Kristukseen, on lähetetty Kristuksen voiman ja lahjan kautta; sen vuoksi te voitte tietää täysin varmasti, että se on Jumalasta’ (Moroni 7:16).”⁹

Te ja minä tunnemme niitä, jotka ovat tämän määritelmän mukaisesti kelvollisia Vapahtajan siunaukseen.

Walter Stover Salt Lake Citystä oli sellainen. Saksassa syntynyt Walter omaksui evankeliumin sanoman ja tuli Amerikkaan. Hän perusti oman liikeyrityksen. Hän antoi auliisti aikaansa ja varojaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Walter Stover kutsuttiin palaamaan synnyinmaahansa. Hän johti kirkkoa tuon kansan keskuudessa ja siunasi kaikkien niiden elämää, joita hän tapasi ja joita hän palveli. Hän rakennutti omilla varoillaan kaksi kappelia Berliiniin – kauniiseen kaupunkiin, jota sota oli niin suuresti raunioittanut. Hän suunnitteli kaikille tuohon kansakuntaan kuuluville kirkon jäsenille kokouksen Dresdeniin ja tilasi sitten junan, joka toisi heidät kaikkialta maasta, niin että he voisivat kokoontua yhteen, nauttia sakramentin ja todistaa Jumalan hyvyydestä heitä kohtaan.

Walter Stoverin hautajaisissa hänen vävynsä Thomas C. LeDuc sanoi hänestä: ”Hänellä oli kyky nähdä Kristus jokaisissa tapaamissaan kasvoissa, ja hän toimi sen mukaisesti.”

Runoilija on kirjoittanut:

Tämän runon opetus on ehkä yksinkertaisesti se, että jos haluaa antaa toisille valoa, on loistettava itse.

Mentyään lehtoon, josta tuli pyhä sen vuoksi, mitä siellä tapahtui, profeetta Joseph Smith kuvasi tapahtumaa:

”Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä. Yritin sitä ensimmäisen kerran elämässäni, sillä kaikkien huolieni keskellä en ollut vielä milloinkaan siihen mennessä yrittänyt rukoilla ääneen.”¹¹

Kestettyään näkymättömän voiman aiheuttaman raastavan kokemuksen Joseph jatkoi:

”Näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun. – –

Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!” ¹²

Joseph kuunteli. Joseph oppi.

Minulta kysytään aina joskus: ”Veli Monson, jos Vapahtaja ilmestyisi sinulle, niin mitä kysyisit Häneltä?”

Vastaukseni on aina sama: ”En kysyisi Häneltä mitään. Sen sijaan kuuntelisin.”

Myöhään eräänä iltana eräällä Tyynenmeren saarella pieni vene lipui hiljaa paikalleen karkeatekoisen laiturin luo. Kaksi polynesialaisnaista auttoi Meli Mulipolan veneestä ja ohjasi hänet paljon tallatulle polulle, joka johti kylänraitille. Naiset ihailivat keskiöisellä taivaalla tuikkivia kirkkaita tähtiä. Ystävällinen kuutamo opasti heitä heidän matkallaan. Meli Mulipola ei kuitenkaan voinut ihailla näitä luonnon ihanuuk-sia – kuuta, tähtiä, taivasta – sillä hän oli sokea.

Meli Mulipolan näkö oli ollut normaali siihen kohtalokkaaseen päivään asti, jolloin hänen työskennellessään ananasviljelmällä valo äkkiä muuttui pimeydeksi ja päivästä tuli loppumaton yö. Hän oli myöhemmin saanut kuulla evankeliumin palauttamisesta ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon opetuksista. Hän oli suunnannut elämänsä näiden opetusten mukaiseksi.

Veli Mulipola ja hänen rakkaansa olivat tehneet tämän pitkän matkan saatuaan kuulla, että henkilö, jolla oli Jumalan pappeus, oli käymässä saarilla. Hän etsi siunausta niiden kätten alta, joilla oli pyhä pappeus. Hänen toivomukseensa suostuttiin. Kyyneleet valuivat hänen sokeista silmistään, vierivät alas hänen ruskeita poskiaan ja tipahtelivat lopuksi hänen kansallispuvulleen. Hän lankesi polvilleen ja rukoili: ”Oi Jumala, Sinä tiedät, että olen sokea. Sinun palvelijasi ovat siunanneet minut, niin että jos se on Sinun tahtosi, voi näköni palata. Näinpä Sinun viisaudessasi valon tai näinpä kaikki elämäni päivät pimeyttä, niin olen iankaikkisesti kiitollinen evankeliumisi totuudesta, jonka nyt näen ja joka antaa minulle elämän valoa.”

Veli Mulipola nousi seisomaan, kiitti meitä siitä, että olimme antaneet siunauksen, ja katosi yön pimeyteen. Hän saapui hiljaa, hän lähti hiljaa. Mutta en milloinkaan unohda hänen käyntiään. Mietiskelin Mestarin sanoja: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”¹³

Tämä aika on temppelien rakentamisen aikaa. Koskaan aikaisemmin ei ole pystytetty ja vihitty yhtä monta temppeliä. Presidentti Gordon B. Hinckleyllä, Jumalan profeetalla tämän maan päällä, on näkemys elintärkeistä toimituksista, joita suoritetaan näissä Herran huoneissa. Temppelit siunaavat kaikkia niitä, jotka niissä käyvät ja jotka tekevät uhrauksia niiden valmistumiseksi. Kristuksen valo loistaa kaikille – niillekin, jotka ovat siirtyneet pois. Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) julisti puhuessaan työstä kuolleiden puolesta: ”Kun teemme työn heidän puolestaan, heitä sitovat kahleet putoavat heidän yltään ja heitä ympäröivä pimeys hälvenee niin, että valkeus pääsee loistamaan heidän ylleen, ja he kuulevat henkimaailmassa työstä, jonka heidän lapsensa ovat täällä tehneet heidän puolestaan, ja he iloitsevat kanssanne siitä, että olette täyttäneet nämä velvollisuudet.”¹⁴

Apostoli Paavali kehotti: ”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä.”¹⁵ Ja Jaakob opetti: ”Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä – älkää pettäkö itseänne.”¹⁶

Päätän runoilija Minnie Louise Haskinsin kirjoittamiin sanoihin:

Loistakoon meidän valomme niin, että olisimme ylistykseksi taivaalliselle Isällemme ja Hänen Pojalleen, Jeesukselle Kristukselle, jonka nimi on ainoa taivaan alla annettu nimi, jossa voimme pelastua.

Kun olet valmistautunut rukoillen, esitä tämä sanoma käyttäen sellaista opetusmenetelmää, joka kannustaa kuulijoitasi osallistumaan. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä:

1. Näytä hehkulamppua tai kynttilää. Pyydä perheenjäseniä luettelemaan, missä eri yhteyksissä me käytämme sanaa valo (tämän artikkelin kappaleiden otsikoista voi olla apua luettelon laatimisessa). Käytä jotakin (tai joitakin) tämän artikkelin kertomuksista pohtiaksenne sitä, kuinka suurenmoinen siunaus on pystyä näkemään. Todista siitä valosta, jonka Jeesus Kristus on tuonut sinun elämääsi.

2. Pyydä perheenjäseniä kuuntelemaan, kuinka Walter Stover ja Meli Mulipola toivat valoa muille. Kun olet lukenut nämä kertomukset, keskustelkaa siitä, kuinka perheenjäsenet voivat tuoda evankeliumin valoa perheelleen ja muille.

3. Kun kerrot jonkin tämän sanoman esimerkeistä tai kertomuksista, pyydä perheenjäseniä pohtimaan sitä, kuinka Jeesus Kristus tuo valoa ihmisten elämään. Kerro kokemuksesta, jolloin Jeesusta Kristusta koskeva opetus toi valoa sinun elämääsi.