OPETTAJIEN KOORUMI

Piispa H. David Burton (ylhäällä keskellä), johtava piispa: Meidän nuoremme tarvitsevat mahdollisuutta tuntea Hengen vaikutusta kirkon tilaisuuksissa. Kuvitelkaa, mikä merkitys on sillä, että nuori mies polvistuu nöyrään rukoukseen ikätoveriensa kanssa luokkahuoneen pöydän ympärille tai missä tahansa muussa paikassa. Tällä tavalla voi olla suuri vaikutus nuorten miesten elämään.

Piispa Richard C. Edgley (äärimmäisenä vasemmalla), ensimmäinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa: Ajatelkaapa, miten se vaikuttaa, jos he polvistuvat rukoukseen jonkun koorumin jäsenen vuoksi, joka on sairaana tai joutunut harhateille tai jolla on ongelma. Se alkaa kasvattaa sitä veljeyttä, jota näiden poikien tulee tuntea. Näiden nuorten miesten iässä heidän ystävillään on usein kaikkein suurin vaikutus heidän elämäänsä. Haluaisimme, että heillä olisi koorumissa ystäviä, joiden kanssa heillä voi olla hengellisiä kokemuksia ja jotka voivat olla tukena toisilleen. Koorumissa heidän välilleen voi myös syntyä todellista veljeyttä.

Piispa Burton: On hyvä, että koorumin neuvoja soittaa ja kysyy, mitä koorumin jäsenelle kuuluu, mutta on vielä parempi, jos juuri koorumin johtaja soittaa tai menee käymään hänen luonaan.

Piispa Keith B. McMullin (ylhäällä oikealla), toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa: Muistan, että ensimmäisenä kotiopetustoverinani oli eräs Skandinaviasta kotoisin ollut veli, joka puhui englantia murtaen. Hän soitti minulle, ja yritin kovasti ymmärtää, mitä hän sanoi. Hän pyysi minua tulemaan kotiinsa. Hän oli vanhempi mies, erittäin hieno myöhempien aikojen pyhä ja minun vanhempi toverini. Hän pyysi minut sisään ja sanoi hyvin vahvasti murtaen: ”Mielestäni meidän pitäisi pitää rukous.” Me polvistuimme ja pidimme rukouksen. Siihen aikaan kodissamme perherukoukset säästettiin suurten tapahtumien yhteyteen – niitä ei pidetty päivittäin. Kotiopetustoverini asetti kuitenkin rukouksen minulle aivan uuteen valoon. Ajattelin itsekseni: ”Kotiopetus on todella tärkeää, ja rukous on tärkeä osa kotiopetusta.” Ja totta kai opin, kuinka ihana ja kallisarvoinen kokemus se on.

Piispa Burton: Muistan, kuinka minua pelotti, kun minulle ensimmäisen kerran annettiin kotiopetustehtävä. Toverinani oli vähemmän aktiivinen Melkisedekin pappeuden haltija, mutta hän oli uskollinen kotiopettaja. Kun menimme ihmisten koteihin, tuo kova, isokokoinen ja varsin karkealta vaikuttava mies oli niin nöyrä ja lempeä kuin olla saattaa, ja hän piti aina kiinni siitä, että polvistumme rukoukseen perheiden kanssa. Hän oli uskomaton ihminen, joka opetti minulle – nuorelle opettajalle – kuinka olla kotiopettaja.

Piispa Edgley: Piispakunta täytyy ottaa mukaan. Sieltä se alkaa. Pidän neuvosta, jonka presidentti Thomas S. Monson, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on antanut. Hän kehotti piispaa puhumaan sen neuvonantajan kanssa, joka on vastuussa diakoneista, ja käskemään sitä neuvonantajaa pitämään huolta siitä, että joka ainoasta diakonista tulee opettaja. Sitten piispa puhuu sen neuvonantajan kanssa, joka on vastuussa opettajista, ja käskee sitä neuvonantajaa pitämään huolta siitä, että joka ainoasta opettajasta tulee pappi. Piispana voitte sanoa: ”Minä otan papit. Pidän huolta siitä, että heistä joka ainoa saa Melkisedekin pappeuden.” Siinä voi onnistua; siinä on onnistuttu.

Piispa Edgley: Tämänikäinen poika haluaa olla itsenäinen. Hän testaa vanhempiaan ja kokeilee vapauksiaan. Siinä on yksi syy siihen, miksi opettajien koorumin täytyy pitää huolta siitä, että pojat löytävät vapautensa oikeasta ystäväpiiristä ja oikeanlaisesta ympäristöstä.

Piispa McMullin: Nuoren miehen elämässä on vastaanottavaisuuden vaihe hänen ollessaan 12–15 vuoden ikäinen. Tämänikäiset nuoret ovat usein taipuvaisempia miettimään patriarkallisia siunauksia; he ovat taipuvaisempia miettimään Mormonin kirjaa. Se on ratkaiseva vaihe.

Piispa Burton: Jos purje on asetettu kohdalleen, suunta pysyy oikeana. Jos perheellä on pitkät perinteet perheillan pitämisestä, jos he tutkivat evankeliumia kotona vaikka vain pintapuolisestikin ja jos he kokoontuvat kotona yhteen säännöllisesti pitämään rukouksen – se on suuri etu. Vanhempien tulee tehdä kaikki mahdollinen toteuttaakseen nuo kolme asiaa. Se on paras vakuutus, joka heillä voi olla.