Ole kuin Ammon

Suzanne E. Tarasevich, joka asuu Millvillessä New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa, oppi muutamia asioita Ammonilta palvellessaan kokoaikaisessa lähetystyössä miehensä Adolfin kanssa.

”Kun postilaatikkoomme ilmaantui suuri, valkoinen kirjekuori, jossa oli lähetystyökutsumme”, hän kertoo, ”aviomieheni ja minä olimme haltioissamme. Olimme paastonneet ja rukoilleet kutsustamme. Emme olleet huolissamme siitä, minne meidät kutsuttaisiin, mutta halusimme koko sydämestämme vahvistuksen siihen, että meillä olisi ne kyvyt, joita tarvitsisimme täyttääksemme kutsumuksemme merkityksellisellä tavalla.

Myöhemmin samana iltana, kun lapset ja lastenlapset olivat koolla, avasimme kirjekuoren ja luimme, että meidät oli kutsuttu Varsovan lähetyskentälle Puolaan. Lukiessamme tunsimme sydämessämme, että tämä oli todellakin tehtävä, joka oli tarkoitettu meille. Olimme molemmat ikionnellisia.”

Heidän saavuttuaan lähetyskentälle sisar Tarasevich huomasi kuitenkin, että hänen oli vaikea ymmärtää täsmälleen, minkä työpanoksen hän voisi omalta osaltaan antaa. ”Mieheni oli saanut heti tehtäviä, jotka tarjosivat hänelle haastavia, kasvua edistäviä johtamistilaisuuksia”, hän kertoo. ”Vaikka kumpikaan meistä ei osannut puolaa, hän näytti pystyvän palvelemaan kieliesteistä huolimatta.” Sisar Tarasevich kertoo, että hän itse puolestaan kamppaili ”usein hyödyttömyyden ja eristyneisyyden tunteiden kanssa. Epäilin lähetystyöponnistelujeni mielekkyyttä.”

Sisar Tarasevich huomasi ajattelevansa Mormonin kirjan suuria lähetyssaarnaajia. ”Palvellessani monia vuosia Alkeisyhdistyksen opettajana olin usein hakenut innoittavaa ja motivoivaa voimaa Alman ja Moosian poikien kertomuksista opettaakseni lapsille lähetystyön tekemistä. Aina kun ajattelin lähetyssaarnaajia, mieleeni pulpahti kuva voimakkaasta ja vaikuttavasta Ammonista, ja pystyin helposti näkemään mielessäni lähetyskenttämme tarmokkaat nuoret lähetyssaarnaajat nykyajan Moosian poikina. Mutta mietin, osoittiko sellaiseen rooliin pyrkiminen harmaahiuksisena isoäitinä nöyryyden puutetta.”

Hän kertoo, että hänen tätä miettiessään sisäinen ääni alkoi kysellä häneltä lempeästi:

”Mikä oli Ammonin ensimmäinen tehtävä?”

”Olla palvelija, vartioida katraita ja koota hajotetut lampaat”, hän vastasi.

”No niin, ole Ammon.”

Nämä ajatukset antoivat sisar Tarasevichille näkemystä. ”Yhtäkkiä ymmärsin täsmälleen, millainen tehtäväni pitäisi olla luonteeltaan”, hän sanoo. ”Oivalsin, että vaikka en ollut omaksunut vielä käännytystyön edellyttämää kielitaitoa, niin vuosien kokemus Apuyhdistyksessä oli valmistanut minua palvelemaan muita – etsimään, löytämään ja rakastamaan niitä, jotka tunsivat itsensä unohdetuiksi ja syrjässä oleviksi.”

Hän alkoi katsoa lähetystyötään uusin silmin. ”Tulin tietoiseksi monista tavoista, joilla Kristukseen keskittyvät periaatteet voisivat voittaa kielitaidon puutteita”, hän sanoo. ”Aloin huomata, mitä voisin tehdä vartioidakseni katrasta ja kootakseni hajallaan olevia lampaita.”

Hän kertoo, että sen jälkeen ”elämästä vanhempana lähetyssaarnaajana tuli suurenmoinen oppimisen ja palvelemisen kausi, jolloin meillä oli etuoikeus nähdä evankeliumin muuttavan ja rikastavan niiden elämää, jotka ottivat sen vastaan”. Hän tunsi usein halua laulaa Ammonin hymniä, kuten hän sitä kutsuu: ”Katso, minun iloni on täysi, niin, sydämeni on ääriään myöten täynnä iloa, ja minä riemuitsen Jumalastani” (Alma 26:11).

Peggy Wallace Poll, joka asuu South Weberissä Utahissa Yhdysvalloissa, sai näkemyksiä Ammonilta, kun hänen tehtäväkseen annettiin opettaa vaarnan ohjekokouksessa pelastamista ja aktivointia.

”Lukiessani tuttua kertomusta Ammonista huomasin jotakin uutta”, hän sanoi. ”Muistakaa, että Ammon palvelee lähetystyössä lamanilaisten keskuudessa. Hänelle on annettu tehtävä vartioida kuninkaan lampaita. Hänen kanssaan on toisia palvelijoita, ja kun he yhdessä tuovat lampaita Sebusiin juomaan, ryöstäjät hajottavat katraan. Se on toisista palvelijoista hirvittävän pelottavaa. Itse asiassa muut, jotka ovat antaneet hajottaa lammaskatraita, on surmattu, ja palvelijat ovat nyt varmoja siitä, että he kärsivät saman kohtalon. (Ks. Alma 17:25–30.)

Mutta Ammon näkee tilaisuuden”, sisar Poll sanoo. ”Hän käskee toisia palvelijoita olemaan rohkealla mielellä, koska hänellä on suunnitelma. Lukekaa Alma 17:31–33, niin näette, kuinka selkeästi se esitetään:

1. Huomatkaa mahdollisimman aikaisin, että lampaita puuttuu.

2. ’[Kiiruhtakaa] eteenpäin hyvin nopeasti.’

3. Kootkaa lampaat yhteen.

4. Tuokaa ne turvallisesti katraaseen.

5. Ympäröikää lampaat, pitäkää ne turvassa ja ravitkaa niitä rakkaudella.”

Sisar Poll kertoo, että häneen teki vaikutuksen se, kuinka hyvin tämä kertomus soveltuu aktivointiin. ”Kertomusta Ammonista voi tarkastella vertauskuvana kirkon johtohenkilöistä tänä aikana heidän pelastaessaan jäseniä, jotka ovat joutuneet hajalleen. Maailmassa on monia vaikutteita, jotka ryöstäjien tavoin voivat ajaa jäseniä pois evankeliumin hyvän sanan piiristä. Meidän täytyy olla valppaita ja toimia nopeasti, kun yksi Hänen kallisarvoisista sieluistaan puuttuu katraasta.”

Hän lainaa presidentti Gordon B. Hinckleyä (1910–2008), joka sanoi: ”Minä toivon, minä rukoilen, että jokainen meistä – – päättäisi etsiä apua tarvitsevia, jotka ovat epätoivoisissa ja vaikeissa olosuhteissa, ja nostaisi heidät rakkauden hengessä kirkon syliin, missä voimakkaat kädet ja rakastavat sydämet lämmittävät heitä, lohduttavat heitä, tukevat heitä ja saattavat heidät onnellisen ja yritteliään elämän tielle.”¹