2014
Sarah jatkoi kävelemistä
Heinäkuu 2014


Pienille lapsille

Sarah jatkoi kävelemistä

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Sarah hyppeli ja loikki. Hän oli valmis patikoimaan perheensä kanssa Silverjärven ympäri. Hänen veljensä Josh juoksi edellä.

Pian aurinko alkoi paahtaa Sarahin käsivarsia. Hänen jalkansa alkoivat väsyä.

”Älä ole huolissasi”, äiti sanoi. ”Olemme jo miltei auton luona.”

Silta suljettu

Sitten Sarah näki ison oranssin köyden, joka esti kulun polulle. ”Silta on rikki”, isä sanoi. ”Meidän täytyy kävellä takaisin järven ympäri.”

”Mutta minä olen jo tosi väsynyt!” Sarah sanoi. Josh kävi maahan istumaan otsa kurtussa.

”Muistatko kertomuksen pioneereista?” äiti kysyi.

Sarah nyökkäsi. Hän piti pioneereista.

”Heidän piti kävellä hyvin pitkä matka”, äiti sanoi. ”Toisinaan oli todella kuuma, ja toisinaan oli todella kylmä. Mutta he jatkoivat kävelemistä. Kun he pääsivät uuteen kotipaikkaan, he rakensivat taloja ja temppeleitä.”

Sarah oli iloinen siitä, että pioneerit jatkoivat kävelemistä. Hänkin jatkaisi kävelemistä. Hän ojensi kätensä Joshille. ”Lähdetään”, hän sanoi. ”Meillä on vielä matkaa jäljellä.”