Pelastit avioliittoni

Kun olin rakennustöissä Omanissa vuosina 1979–1986, työskentelin puolustusministeriön palveluksessa. Ministeriö antoi minulle projekteja, jotka sijaitsivat Omanin kaikkein vaikeakulkuisimmalla alueella, ja suurimman osan aikaa olin ainoa, joka valvoi niitä projekteja. Olin myös ainoa kirkon jäsen, joka työskenteli ministeriön palveluksessa.

Eräänä päivänä ollessani yrityksemme keskustoimistossa tapasin sattumalta erään sähköinsinöörin, joka – kuten aiemminkin – esitti kielteisiä kommentteja kirkosta. Siedin hänen kommenttejaan, koska olin keskustoimistossa tavallisesti vain lyhyen aikaa ennen kuin lähdin taas työskentelemään jonkin uuden projektin parissa.

Myöhemmin tämä mies kuitenkin nimitettiin valvomaan niiden rakennusprojektien sähkötöitä, joita tehtiin Omanin ja Jemenin välisellä rajaseudulla. Meidän oli määrä viettää tunnin verran yhdessä ennen kuin hän lentäisi takaisin keskustoimistoon.

Kun hän saapui, hän tarkasti työn ja huomasi kaiken olevan kunnossa. Kun olimme yhdessä, kohdistin keskustelumme työhön, ja sitten vein hänet kiitoradan luo, jotta hän pääsisi lennolleen.

Oli sadekausi, ja vuoristotasanteella lähes 2 000 metriä Intian valtameren yläpuolella sijaitseva kiitorata oli pilvien peitossa. Työtoverini lento viivästyisi.

Sydämeni jyskytti käsittäessäni, että minun olisi odotettava autossa tämän miehen kanssa. Pidettyäni äänettömän rukouksen mieleeni tuli ajatus kysyä mieheltä hänen perheestään, varsinkin hänen vaimostaan.

Tein niin, ja yhtäkkiä tämä insinööri puhkesi kyyneliin kertoen, että hän oli juuri saanut viestin, jonka mukaan hänen vaimonsa haki avioeroa. Mieleeni tuli heti sana rakkaus, ja seuraavien kahden tunnin ajan puhuimme rakkaudesta, jota meidän tulisi tuntea muita kohtaan, sekä Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemasta rakkaudesta meitä kaikkia kohtaan. Ennen kuin huomasinkaan, meistä oli tullut ystäviä. Kun lopetimme keskustelumme, pilvet hälvenivät ja insinööri pääsi lennolleen. Pian sain kuulla, että hän oli sanoutunut irti tehtävistään ja palannut kotiin.

Muutama vuosi myöhemmin ollessani retkellä Aaronin pappeuden nuorten miesten kanssa Plymouthin kaupungissa, joka sijaitsee Englannin etelärannikolla, huomasin erään miehen tulevan minua kohti. Kun hän tuli luokseni, hän sanoi: ”Ajattelinkin, että se olet sinä, Neil.”

Mies oli Omanissa tapaamani sähköinsinööri. Seuraavat hänen lausumansa sanat ovat jääneet sydämeeni: ”Kiitos siitä, että puhuit kanssani rakkaudesta sinä päivänä siellä vuorella. Sinä pelastit avioliittoni, ja olen sinulle ikuisesti kiitollinen.”

Juttelimme vielä muutaman hetken, ja sitten hän lähti. En ole nähnyt häntä enää sen jälkeen.

Tulen aina olemaan kiitollinen siitä innoituksesta, jota sain Omanissa. Se siunasi sitä insinööriä, ja se antaa minulle voimaa pitää kiinni uskonkäsityksistäni silloinkin, kun olen yksin ja kaukana kotoa.