Varmalle perustukselle

Melko lähellä aavaa Ohiojokea ja Louisvillen suurkaupungin laitamilla Kentuckyn osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsee pikkukaupunki nimeltä Anchorage. Kerran se oli maanviljelysyhteisö, jonne erään jokilaivan kapteeni asettui asumaan, mutta siitä on tullut moniin eri uskontokuntiin kuuluvien perheiden kotipaikka.

Siellä kirkossa, kotona ja tutkiessani ihmeellistä maailmaa metsässä plataanien, tammien, vaahteroiden, kastanjoiden ja pajujen katveessa opin yhden kristillisyyden perusasioista: että Jeesus tuli mestariopettajana opettamaan meille, miten olla hyvä ja nuhteeton.

Vanhempani olivat hyviä ihmisiä, uskollisia omassa kirkossaan. He opettivat minua olemaan hyvä ihminen ja että on tiettyjä asioita, jotka ovat oikein, kuten että on ystävällinen muille, ja tiettyjä asioita, jotka ovat väärin, kuten että varastaa. Toisaalta he opettivat myös, että se, minkä joku uskoo olevan totta, on aivan yhtä pätevää kuin se, minkä joku toinen uskoo olevan totta, vaikka nuo uskonkäsitykset eroavatkin toisistaan perustavaa laatua olevalla tavalla. Tässä ajattelutavassa, kuten minä sen ymmärrän, ei ole olemassa mitään iankaikkisia periaatteita, jotka olisivat totta jokaiselle, vaan ainoastaan henkilökohtaisia näkemyksiä, joista älykkäillä ihmisillä on oikeus ja velvollisuus päättää, ovatko ne heidän mielestään totta.

Noiden taustalla olevien moraalisen relativismin käsitysten vuoksi minun oli vaikea uskoa sitä, mitä mormonilähetyssaarnaajat opettivat minulle sovituksen, pappeuden valtuuden ja profeettojen tarpeellisuudesta. Taipaleeni kääntymykseen veikin minulta kuusi pitkää vuotta, joiden aikana epäilin ja kyselin jatkuvasti sitä, kuka olin, mihin uskoin ja voisiko tosiaankin olla olemassa Jumala, joka oli saattanut voimaan totuuden ja erheen, synnin ja seurauksen iankaikkiset periaatteet.

Yllättävää oli, että sain hengellisen vahvistuksen, mutta se ei tullut ennen kuin olin riittävän nöyrä hyväksymään sen. Ensin tuli todistus kasteesta, sitten Mormonin kirjasta, sitten Joseph Smithistä tosi profeettana. Sen jälkeen seurasi lisää todistuksia rivinä rivin päälle nykyajan profeetoista ja apostoleista.

Viimein elämässäni tuli vaihe, jolloin en pelkästään uskonut, että evankeliumi on totta – minä tiesin sen. Monista pienistä asioista koostuva todistus loi perustuksen, jolle rakentunut uskoni oli varma – suojamuuri, jota vasten todistukseen kohdistuvat haasteet murtuvat.

Meillä on jumalallinen oikeus pyytää vastauksia Herralta. Ja meidän on ravittava itseämme hengellisesti joka päivä, jotta todistuksemme pysyy lujana. Mutta tiedän myös, ettei Herran ohjelmassa kannata asettaa jatkuvasti kyseenalaisiksi periaatteita, joista olemme jo saaneet todistuksen. Itse asiassa se voi johtaa luopumukseen.

En enää kamppaile nuoruuteni moraalisen relativismin kanssa. Tiedän, että kun profeetta puhuu, hänen sanansa tulevat Jumalalta. Kun tulee tilanteita, jotka uhkaavat todistustani, luotan todistukseen, jonka olen jo saanut, ja sitten teen parhaani elääkseni sen mukaan. Se on tie rauhaan. Se on tie onneen.