Purjehtien turvallisesti kotiin

Kaksi noista myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista nuorista, Naga Bushan Ratnam ja Pavani Kotala Ratnam, asuvat vanhempineen pienessä asunnossa kaukana kaupungista mutta lähellä terästehdasta, jossa heidän isänsä on työssä. Asunnossa olevista kuvista voi päätellä, mitkä asiat ovat heille tärkeitä. Perhekuvat täyttävät kirjahyllyn lähellä etuovea, ja makuutilassa seiniä koristavat kuvat Vapahtajasta, temppelistä ja ensimmäisestä presidenttikunnasta.

”Kun herään, näen ensimmäisenä nuo kuvat”, Pavani sanoo. ”Kun menen illalla nukkumaan, ne ovat viimeisin, mitä näen.”

Pavani uskoo, että me kaikki voimme luoda kotiimme rauhan sataman. ”Siksi pidän kaiken puhtaana”, hän sanoo. ”Se on yksi tapa tehdä tästä sellainen paikka, missä Hengellä on hyvä olla.” Ja koulussa ”minulla on aina kirjalaukussani kirjanen Nuorten voimaksi, joten aina kun otan sieltä kirjan, näen sen”.

Naga on huomannut, että keskustelut siskon kanssa tuovat hänelle rauhaa. ”Tietenkin puhumme vanhempiemme kanssa ja pyydämme heidän neuvojaan monissa asioissa”, hän sanoo. ”Isämme on piirinjohtaja, joten puhumme hänen kanssaan koko ajan sekä virallisesti että epävirallisesti. Ja juttelemme todella mielellämme äitimme kanssa. Mutta siinä, että pystyn puhumaan siskoni kanssa, on jotakin erityistä.” Kun Naga hermostuu jostakin, Pavani saa hänet rauhoittumaan. Naga on hieman pidättyväinen, joten Pavani auttaa häntä olemaan seurallisempi.

”Mutta ennen kaikkea me voimme vahvistaa toisiamme tasovaatimusten noudattamisessa”, Naga sanoo. Pavani esimerkiksi kysyy Nagalta neuvoja säädyllisestä pukeutumisesta. ”Jos vaate ei hänen mielestään ole kirkon tasovaatimusten mukainen, minä en käytä sitä”, hän sanoo. Ja usein he puhuvat palvelemisesta sekä kirkossa että asuinpaikkakunnallaan. Sellainen keskustelu on osaltaan johtanut Nagan unelmaan olla jonakin päivänä kardiologi (sydäntautilääkäri). ”Haluan, että työni on palvelemista jollakin tavoin”, hän sanoo.

Ratnamin perheen nuoret selittävät, että se, että heidän kotonaan on pappeus, lisää myös heidän perheensä hyvinvointia. He muistelevat sitä, miten heidän isänsä johdatti heidät muut kirkkoon kahdeksan vuotta sitten, silloinkin kun heidän – kaikkien neljän – piti pelkästään kokouksiin päästäkseen matkata 40 kilometriä suuntaansa yhdellä ainoalla moottoripyörällä. He puhuvat uskon rukouksista Pavanin puolesta, kun tämä oli sairas sinä päivänä kun isä kastettiin, isän antamasta pappeuden siunauksesta vakavasti sairaalle Nagalle koulun kokeiden aikaan ja siitä, miten isä neuvottelee aina äidin kanssa ja heidän kanssaan ja rukouksessa taivaallisen Isän kanssa ennen tärkeiden päätösten tekemistä.

”Olen nähnyt myönteisiä muutoksia, kun perheemme on edistynyt evankeliumissa”, Pavani sanoo. ”Vanhempieni esimerkki ja veljeni esimerkki ovat opastaneet minua perheen kuopuksena. Tiedän, että Jeesus Kristus on auttanut minua elämäni jokaisella osa-alueella. Ympärilläni on ihmisiä, jotka auttavat minua ja rakastavat minua, ja Vapahtaja rakastaa minua. Se rakkaus on minulle tärkeämpää kuin mikään muu.”

Se rakkaus kävi selkeästi ilmi, kun perhe matkusti Hongkongin temppeliin Kiinaan sinetöitäväksi. Naga sanoo, että maan päällä temppeli on kaikkein paras turvapaikka: ”Se on pyhyyden paikka. Jo se, että ajattelemme temppeliä, tuo pyhyyttä kotiimme.” Ja sen ansiosta Ratnamien asunto on paikka, jossa on ilo olla.

Hepsiba, Sandeep ja Sujith Batha, jotka asuvat vanhempineen Visakin (kuten paikalliset kaupunkia kutsuvat) keskustassa, sanovat, että pyhät kirjoitukset ovat ankkuri heidän rauhan satamassaan. ”Pyhiä kirjoituksia lukemalla me kutsumme Hengen opastamaan meitä oikealla tiellä, tekemään hyviä päätöksiä elämässämme”, Hepsiba sanoo. ”Me myös kutsumme Hengen kotiimme, kun pidämme perheillan ja perherukouksen.”

Sandeep sanoo, että itse asiassa heidän äitinsä muistuttaa heitä ”rukoilemaan joka päivä ulos lähtiessä ja sisään tullessa. Kun hän sanoo: ’Olethan kiitollinen’, minussa herää halu olla kiitollinen kaikesta.”

Sujith sanoo, että kodin lisäksi yksi rauhan paikka on seurakunnan kokoukset, missä jäsenet oppivat evankeliumia yhdessä ja missä jokainen on tervetullut palvelemaan Jumalaa, ja toiminnat, joissa nuoret, joilla on samat tasovaatimukset, voivat vahvistaa ja tukea toisiaan. ”Herra sanoo meille, että me olemme maailman valo”, Sujith sanoo (ks. Matt. 5:14). ”Kun kokoonnumme yhteen, me pidämme tuon valon kirkkaasti loistamassa ja meistä tuntuu helpommalta jakaa sitä.”

Juuri sellainen jakaminen toi evankeliumin Buttyn perheeseen. Siskokset Sandhya ja Sudha Butty ja heidän äitinsä ja isänsä eivät juurikaan voi olla hymyilemättä – he ovat niin innokkaita kertomaan siitä, kuinka he tutustuivat kirkkoon.

”Meidän koko perhe liittyi kirkkoon”, Sandhya selittää. ”Olimme etsineet oikeaa kirkkoa pitkän aikaa. Tiesimme, että meidän piti mennä kasteelle. Sitten yhtenä päivänä isämme näki kaksi lähetyssaarnaajaa. Heidän nimilaatoissaan oli teksti ’Jeesuksen Kristuksen Kirkko’, ja hän tiesi, että hänen piti puhua heidän kanssaan.”

Keskustelut alkoivat toden teolla. ”Saimme tietää, että tehdäkseen Isän tahdon Jeesus Kristus kärsi puolestamme, sai aikaan sovituksen ja teki mahdolliseksi sen, että me voimme palata taivaallisen Isän luo seuraamalla Häntä”, Sudha sanoo. Kun tuo todistus oli lujasti paikallaan, kirkkoon liittyminen tuntui siltä kuin olisi purjehtinut kotiin ystävällisillä vesillä, ja Buttyt ovat riemuinneet päätöksestään siitä asti.

Kalastajaveneet lähtevät matkaan joka päivä Visakhapatnamista. Joka päivä Visakhapatnamin ensimmäisen ja toisen seurakunnan sekä Gajuwakan seurakunnan nuoret lähtevät maailmaan. He kaikki voivat palata turvallisesti tuttuun satamaan. Mutta myöhempien aikojen pyhien kohdalla se on satama, joka on turvallinen paitsi nyt myös iankaikkisesti.