2011
Huoltotyötä Herran tavalla
Kesäkuu 2011


Huoltotyötä Herran tavalla

Se oli aikaa, jolloin osakemarkkinat romahtivat. Pankkeja ja muita rahalaitoksia ajautui konkurssiin. Työttömyys kohosi huimasti. Oli ihmisiä, jotka menettivät kotinsa. Hallitukset puuttuivat tilanteeseen kalliilla ohjelmilla yrittäen kääntää laskusuhdanteen nousuun. Yhä useammat ihmiset joutuivat kääntymään julkisten tahojen puoleen saadakseen ruokaa ja muita perustarvikkeita.

Tämä 1930-luvun kuvaus voisi sopia myös viime aikoihin. Siihen aikaan – kuten nykyäänkin – kirkon huoltotyösuunnitelma on ollut apuna, jotta ihmisiä autettaisiin auttamaan itseään1 katastrofin kohdatessa, laajan taloudellisen laman ja taantuman aikoina sekä pienemmissä, omakohtaisemmissa haasteissa, joita perheet ja yksilöt saattavat kohdata milloin tahansa.

Vaikka huoltotyösuunnitelma – sellaisena kuin tunnemme sen nykyään – otettiin käyttöön vasta vuonna 1936, pyhät jokaisena taloudenhoitokautena ovat eläneet kaukonäköisen elämäntavan periaatteiden mukaan, koska huoltotyösuunnitelman on suunnitellut Vapahtaja Jeesus Kristus. Presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Herra osoitti tämän keinon julistaessaan: ’Ja varastohuonetta ylläpidettäköön kirkon jäsenten pyhittämillä lahjoituksilla; ja leskistä ja orvoista on huolehdittava, sekä köyhistä’ (OL 83:6). Sitten Hän muistutti: ’Mutta sen täytyy tapahtua minun omalla tavallani’ (OL 104:16).”2

Toteuttaaksemme huoltotyötä Herran tavalla meidän on kehitettävä omaa omavaraisuuttamme ja sitten pyrittävä auttamaan muita tulemaan omavaraisiksi. ”Asialle omistautuneet miehet ja naiset auttavat toteuttamaan tätä laajaa ja innoitettua ohjelmaa”, sanoi presidentti Monson. ”Itse asiassa tämä suunnitelma ei koskaan onnistuisi yksistään ponnistelujen ansiosta, sillä tämä ohjelma toimii uskon kautta Herran tavalla.”3

Huoltotyösuunnitelman 75. juhlavuosi – jota vietetään tänä vuonna – antaa myöhempien aikojen pyhille mahdollisuuden pohtia perusperiaatteita, kuten omavaraiseksi tulemista, köyhistä ja tarvitsevista huolehtimista sekä muiden palvelemista. Kun elämme näiden periaatteiden mukaan, pystymme paremmin lievittämään kärsimystä, vahvistamaan luonnetta ja edistämään ykseyttä.

Viitteet

  1. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Heber J. Grant, 2003, s. 121.

  2. ”Herran tapa”, Valkeus, huhtikuu 1978, s. 8.

  3. ”Herran tapa”, s. 8.

Pyhät ovat jokaisena taloudenhoitokautena noudattaneet Vapahtajan esimerkkiä huolehtia köyhistä ja tarvitsevista.

Yksityiskohta Carl Heinrich Blochin teoksesta Betesdan allas, Brigham Youngin yliopiston taidemuseon luvalla