Hän kantoi murheeni

En tule koskaan unohtamaan vuoden 2009 kesää ja syksyä. Isäni kuoli 9. kesäkuuta sairastettuaan dementiaa yli kymmenen vuotta. Kesäkuun 25. päivänä 22-vuotias poikamme kuoli yllättäen ja serkkuni samoin vajaata kuukautta myöhemmin. Elokuun 13. päivänä 82-vuotiaalle äidilleni tehtiin avosydänleikkaus ja hän aloitti pitkällisen toipumisen. Lokakuun 18. päivänä kuoli 41-vuotias veljeni. Lokakuun 31. päivänä aviomieheni sai vakavan sydänkohtauksen ja hänen sydämensä oli pysähdyksissä kahdeksan minuutin ajan. Palomiehet, ensihoitajat ja pappeuden siunaus toivat hänet takaisin luoksemme.

Ihmiset kysyivät minulta usein, kuinka selviydyimme kaikista näistä tapahtumista. Johdonmukainen vastaukseni oli, että me käännyimme Vapahtajan puoleen ja Hän piti meistä huolen. Hän ei jättänyt meitä yksin koettelemuksissamme. Tunsin saavani apua ja tukea taivaista. Hän todellakin ”on kantanut [minun murheeni]” (Moosia 14:4).

Lohtua saimme myös suvulta, ystäviltä sekä seurakuntamme ja vaarnamme jäseniltä. He pitivät meistä rakastavasti huolta lukemattomin tavoin. 13-vuotias lapsenlapsemme Krystal kirjoitti meille kirjeen poikamme Michaelin kuoltua. Hän muistutti meitä siitä, ettemme olleet yksin, kun hän kirjoitti: ”Jumala kantaa teitä.” Hänen kirjeensä toi mieleeni pyhien kirjoitusten kohdan Oppi ja liitot 84:88: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.”

Sain voimaa lukemalla kahdentoista apostolin koorumin jäsenen vanhin Richard G. Scottin puhetta nimeltä ”Luota Herraan”. Hän sanoi: ”Juuri kun kaikki näyttää sujuvan hyvin, haasteita ilmaantuu usein runsain määrin samanaikaisesti. Kun nämä koettelemukset eivät ole seurausta tottelemattomuudestanne, ne todistavat, että Herra tuntee teidän olevan valmiita suurempaan kasvuun. Tämän vuoksi Hän antaa teille kasvua, ymmärrystä ja myötätuntoa edistäviä koettelemuksia, jotka hiovat teitä ikuiseksi hyödyksenne. Päästäksenne sieltä, missä olette nyt, sinne minne Hän teidän haluaa pääsevän, teidän on venyttävä paljon, mikä yleensä tuo tullessaan epämukavuutta ja tuskaa.” (Valkeus, tammikuu 1996, s. 16.)

Hän sanoi, että sellaiset kysymykset kuin ”Miksi tämä tapahtuu juuri minulle?” tai ”Miksi minun täytyy kestää tämä juuri nyt?” vievät meidät umpikujaan. Ennemminkin vanhin Scott ehdottaa esittämään sellaisia kysymyksiä kuin ”Mitä minun pitäisi oppia tästä kokemuksesta?”, ”Ketä minun pitäisi auttaa?” ja ”Kuinka voin muistaa monet siunaukseni koettelemusten keskellä?”

Olen vastustanut kiusausta kysyä: ”Miksi?” Sen sijaan olen pyytänyt taivaalliselta Isältä opastusta koettelemuksissani. Hän on siunannut minua tulevaisuuden toivolla, auttanut minua parantamalla raskaan sydämeni, teroittanut tietoisuuttani ympärilläni olevasta hyvyydestä, antanut minulle tilaisuuksia palvella, syventänyt myötätuntoani muita kohtaan sekä lisännyt rakkauttani perhettä ja ystäviä kohtaan.

Kaikesta olen saanut todistuksen, että haasteemme on alistaa tahtomme taivaallisen Isämme tahtoon, koska vain silloin meitä voidaan henkilökohtaisesti jalostaa ja hioa tavoilla, jotka Hän on suunnitellut erityisesti meitä kutakin varten.