Monien yhteinen voima

Herra on säätänyt paaston lain siunatakseen kansaansa ja antaakseen keinon huolehtia avun tarpeessa olevista. Hän on kehottanut pyhiä antamaan omaisuudestaan köyhille, ja se on määrä laskea piispan eteen köyhien ja tarvitsevien auttamiseksi (ks. OL 42:31, 34). Paastouhrit ovat Herran varastohuoneen pääasiallinen voimavara. Kirkon jäseniä kehotetaan antamaan uhri, joka vastaa arvoltaan ainakin niitä kahta ateriaa, jotka jäävät syömättä paaston aikana. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on pyytänyt jäseniä antamaan ”paljon, paljon enemmän – kymmenen kertaa enemmän, kun meillä on siihen mahdollisuus”¹.

Kun ymmärrämme paaston lain ja elämme sen mukaan, meidän rakkautemme ja myötätuntomme vähempiosaisia kohtaan kasvaa. Paasto, johon liittyy rukous, on todellista jumalanpalvelusta. Kun noudatamme paaston lakia, saamme hengellistä voimaa, ajallisia siunauksia ja suuremman halun palvella muita.

Presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Paastouhrien käsite esiintyy jo Jesajan aikana. Puhuessaan oikeasta paastosta hän kehotti kansaa paastoamaan ja sanoi: ’Murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle’ [Jes. 58:7]. Profeetta Joseph aloitti käytännön kerätä paastouhreja köyhille Kirtlandissa Ohiossa, ja myöhemmin Nauvoossa Illinoisissa kahdentoista apostolin koorumi lähetti kirkolle yleiskirjeen, jossa määriteltiin ’paaston periaatteet’: ’Olkoon tämä esimerkkinä kaikille pyhille, niin leivästä ei tule koskaan puutetta: Kun köyhät näkevät nälkää, niin ne, joilla on, paastotkoot yhden päivän ajan ja antakoot sen, minkä muutoin olisivat syöneet, piispoille köyhiä varten, niin jokaisella on oleva yltäkyllin pitkän aikaa. – – Ja niin kauan kuin kaikki pyhät elävät tämän periaatteen mukaan iloisin sydämin ja kasvoin, heillä on aina oleva yltäkyllin.’”²

Elintarvikkeiden tuottaminen ja käsittely köyhien ruokkimiseksi on ollut huoltotyösuunnitelman kulmakivenä siitä asti, kun suunnitelma alun perin otettiin käyttöön. Siellä täällä olevista puutarhoista ja työhankkeista eri puolilla Utahia kehittyi laaja verkosto, johon kuului yli tuhat kirkon vaarnojen ja seurakuntien hoitamaa maatilaa ja elintarviketuotantohanketta. Huoltotyömaatiloja oli Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Australiassa ja Polynesiassa. 1980-lukuun mennessä näitä maatiloja ja tuotantolaitoksia yhdistettiin, laajennettiin ja kehitettiin. Joitakin pienempiä hankkeita myytiin.

Entisaikojen tapaan nämä maatilat ja tuotantolaitokset saavat tukea kirkon jäseniltä, jotka tekevät suurimman osan työstä – kaikki vapaaehtoisina. Jäsenet lahjoittavat joka vuosi satoja tuhansia päiviä tarvitsevien tukemiseen käytettävän ruoan tuottamiseen, käsittelyyn ja jakamiseen. Vuosittain tuotetaan yli 45 miljoonaa kiloa viljaa, papuja, lihaa, hedelmiä, vihanneksia ja muita hyödykkeitä, jotta piispoilla olisi ruokaa annettavana avun tarpeessa oleville. Niillä alueilla, missä kirkolla ei ole varastohuoneita tai ne eivät ole helposti käytettävissä, piispat ja seurakunnanjohtajat käyttävät paastouhreja välttämättömien hyödykkeiden ja palvelujen tarjoamiseksi.

Siitä asti kun huoltotyöohjelma otettiin käyttöön vuonna 1936, kirkon jäsenet ovat tehneet yhteistyötä lievittääkseen avun tarpeessa olevien kärsimystä. Taloudelliset lamakaudet, katastrofit, työttömyys, sairaus ja vammaisuus tai omaisen menetys ovat kaikki olleet tilanteita, joissa pyhien on pitänyt työskennellä yhdessä pappeuden johdolla, jotta varmistettaisiin, että tarpeita täytetään ja että yksilöitä ja perheitä siunataan. Vuosien mittaan miljoonat jäsenet ovat antaneet auliisti aikaansa ja kykyjään, jotta muita siunattaisiin ja, kuten presidentti Monson on sanonut, jotta ”yhden yksin olevan ihmisen heikkous [korvattaisiin] monien yhdessä palvelevien voimalla”³.

Kun presidentti Heber J. Grant vuonna 1936 puhui huoltotyöjärjestelmästä, hänen näkemyksensä mukaan ei tarvittaisi ”mitään uutta kirkon järjestelmää” vaan sitä, että ”vaarnojen ja seurakuntien organisaatiot, pappeuskoorumit, Apuyhdistys ja eri apujärjestöt palvelisivat niin paljon kuin pystyisivät kirkon yleisen hyvinvoinnin hyväksi”⁴. Herra oli jo perustanut sen järjestelmän, jota tarvitaan köyhien ja tarvitsevien siunaamiseksi – pappeuskoorumit olivat jo omalla paikallaan, Apuyhdistys oli perustettu ja Jumalan pappeus oli maan päällä.

Kirkon jäsenistä sekä heidän pyhittämästään työstä, heidän pyhittämistään lahjoista ja kyvyistä tulee kiinteä osa Herran varastohuonetta. Niiden paastouhrien lisäksi, joita maksetaan kirkon paastouhrirahastoon, pappeusjohtajat voivat hyödyntää kaikkien jäsenten aikaa, lahjoja, kykyjä ja tarmoa avun tarpeessa olevien siunaamiseksi.

Kun otamme vastaan tilaisuuden auttaa muita heidän hädän hetkellään, me osoitamme rakkautemme Jumalaa ja Hänen lapsiaan kohtaan. Tätä huoltotyö on puhtaimmillaan, ja sen oikea käyttö kohottaa sekä antajaa että saajaa, kuten profeetat meidän aikanamme ovat visioineet.