Isä, minä tarvitsen sinua

Olin siirtämässä sadettimen letkuja eräässä osassa maatilaamme Pohjois-Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Päivä oli erityisen mukava siksi, että isä oli auttamassa minua. Kun saimme työn tehtyä, hyppäsimme maastoajoneuvojemme (mönkijöiden) selkään ja suuntasimme kotia kohti päivällinen mielessämme. Isä ajoi edellä.

Maatilamme rajoittuu yhdeltä sivultaan Pitjokeen. Ajoimme pellon reunaa, etteivät mönkijöiden suuret renkaat litistäisi sinimailasia. Pelto oli oikealla puolellamme, ja syvän penkan pohjalla virtaava joki oli vasemmalla puolellamme. Emme nähneet kovin hyvin, koska oli utuista.

Ajoimme melko kovaa vauhtia, kun ajauduin pois reitiltä ja mönkijäni oikea takarengas osui marunapensasrykelmään. Törmäyksen johdosta minun oli käännettävä mönkijää terävästi vasemmalle kohti jokea ja penkkaa myöten alas. Yritin pysähtyä, mutta penkka oli liian jyrkkä ja vauhtini oli liian kova. Olin aivan varma siitä, että päätyisin jokeen. Onneksi penkassa kasvoi puu, joka oli suoraan edessäni. Seuraavaksi huomasinkin katselevani alapuolellani olevaa mönkijää – puusta käsin! En ole ikinä ollut niin peloissani.

Minusta tuntui, että olin juuri ollut hengenvaarassa, mutta muutamia naarmuja ja ruhjeita lukuun ottamatta olin vahingoittumaton. Kun olin rauhoittunut ja vetänyt muutaman kerran henkeä, tajusin, etten yksin saisi mitenkään mönkijää penkkaa myöten ylös. Odotin, että isä kurkistaisi penkanreunan yli minua etsien, mutta hän ei tehnyt niin. Se teki oloni entistä kurjemmaksi.

Kömmin ylös penkalle, mutta isää ei näkynyt missään. Rukoilin hiljaa mielessäni taivaallista Isääni pyytäen Häntä lähettämään isän hakemaan minua. Sitten lähdin kävelemään.

Sillä välin isä oli ehtinyt melkein kotiin saakka, kun hän luuli kuulleensa minun huutavan häntä. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun lähdimme pellolta, hän katsoi taakseen. Vasta silloin hän huomasi, etten ollut hänen takanaan. Hän tiesi, että jotakin oli vialla, ja lähti etsimään minua, kunnes löysi minut.

Isä kertoi minulle myöhemmin, että hän oli kuullut minun sanovan: ”Isä, minä tarvitsen sinua!” Tuolloin hän oli yli kolmen kilometrin päässä. Tiesin silloin, että rakastava taivaallinen Isä oli kuullut rukoukseni ja antanut isän tietää, että tarvitsin hänen apuaan.

Olen kiitollinen Pyhästä Hengestä sekä totuuden ja opastuksen kuiskauksista, joita saamme Häneltä. Olen myös kiitollinen rakastavasta isästäni, joka oli elänyt sillä tavoin, että Pyhä Henki saattoi puhua hänelle ja tulla kuulluksi.