Myöhempien aikojen pyhien käsitys avioliitosta

On selvää, että Jumala tarkoitti, että miehen ja naisen pitäisi tulla yhdeksi. Toimittamalla henkilökohtaisesti tämän ensimmäisen vihkimisen Hän pyhitti avioliittoinstituution. Se on normaali, terve ja suotava tila, ja se säädettiin täyttämään Jumalan tarkoitus maan päällä.

Se on keskeinen elementti kotiympäristössä. Se on enemmän kuin ihmisen perustama instituutio, jota säätelee pelkästään tapa tai laki. Se on enemmän kuin moraalilain alainen sopimus. Se on tai sen pitäisi olla uskonnollinen sakramentti, jolla miehet ja naiset vakaasti ryhtyvät yhteistyöhön Jumalan kanssa Hänen julistamassaan tarkoituksessa tehdäkseen elämän maan päällä ja kuolevaisuuden mahdolliseksi Hänen henkilapsilleen ja toteuttaakseen heidän kuolemattomuutensa ja iankaikkisen elämänsä.

On niitä, jotka sanovat, että korkein, omistautunein ja tavoiteltavin elämä voidaan saavuttaa avioliiton ulkopuolella. Toisin sanoen he kieltäisivät niitä, jotka tavoittelevat korkeinta kirkkautta, ”saastuttamasta itseään fyysisillä ja eläimellisillä suhteilla”. Pyhissä kirjoituksissa ei sellaiselle opille ole oikeutusta. Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Onnen löytää, joka vaimon löytää, hän on päässyt Herran mielisuosioon” (Sananl. 18:22). – –

Ja Opissa ja liitoissa sanotaan: ”Ja vielä, totisesti minä sanon teille, että se, joka kieltää menemästä naimisiin, ei ole Jumalan asettama, sillä Jumala on säätänyt avioliiton ihmiselle” (OL 49:15).

Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että saavuttaakseen parhaan elämässä ja suurimman onnen tässä maailmassa ja seuraavassa miehen ja naisen on solmittava avioliitto temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Ilman temppelivihkimisen sinetöimistoimitusta ihminen ei voi saavuttaa jumalallista asemaa tai saada ilon täyteyttä. – –

Myöhempien aikojen pyhälle vain yhdenlainen avioliitto on täysin hyväksyttävä: temppeli- eli selestinen avioliitto, johon vihitään vain kirkon temppeleissä. Temppeleitä pystytetään ja vihitään Herralle pyhitettyinä, jotta on paikka, jossa voidaan suorittaa hengellisiä ja iankaikkisia seremonioita ja toimituksia. Vaikka tunnustammekin muiden kirkkojen pappien toimittamat kirkolliset vihkimiset ja viranomaisten tai muiden laillisesti pätevien henkilöiden toimittamat siviilivihkimiset, me uskomme, että vain Jumalan temppelissä voidaan vihkiä avioliittoon ajaksi ja iankaikkisuudeksi ja vain silloin, kun vihkijällä on sama valtuus, jonka Kristus antoi Pietarille sanoessaan: ”Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa” (Matt. 16:19).

Tästä valtuudesta puhutaan pyhissä kirjoituksissa ”taivasten valtakunnan avaimina” (Matt. 16:19), ja selestisessä avioliitossa oleville nuo avaimet avaavat oven tuohon valtakuntaan.

Ihmisellä on tiettyjä perustarpeita – moraalisia, sosiaalisia, biologisia ja hengellisiä – ja ne voidaan täyttää täysin vain Jumalan säätämässä iankaikkisen avioliiton instituutiossa.

Elääkseen yltäkylläistä elämää täällä ja iankaikkista elämää tämän jälkeen ihmisen täytyy rakastaa ja saada rakkautta, palvella ja uhrata, kantaa vastuuta sekä harjoittaa Jumalan hänelle antamia luomisvoimia. ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh. 10:10).

Mutta kenties avioliiton suurin arvo ei ole siinä, mitä yksittäinen mies ja nainen hyötyvät siitä. Heidän liittonsa alkuperäinen tarkoitus ilmenee Herran käskyssä: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne” (1. Moos. 1:28). Asianmukaisessa avioliitossa ihmisellä on tilaisuus toteuttaa luontainen tarpeensa olla luova ja tuottelias. Se voi toteutua täysin ja siitä voi asianmukaisesti nauttia vain olemalla avioliitossa, saamalla lapsia ja kasvattamalla heitä. Vanhempien tulee muistaa, että heille syntyneet lapset – heidän lapsensa – ovat myös Jumalan lapsia. Hän on heidän henkiruumiinsa Isä, ja kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa Hän varautui viisaasti siihen, että iankaikkinen aines ja iankaikkinen henki yhdistyvät erottamattomasti ja saavat ilon täyteyden. Siksi myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Jumala on tosiasiassa kolmas osapuoli heidän suhteessaan ja että lasten saattaminen maailmaan jumalallisesti pyhitetyn avioliittoinstituution suojissa on osa Hänen suunnitelmaansa ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamiseksi.

Kun Herra Jeesus nimesi rakkauden Jumalaa ja rakkauden lähimmäisiä kohtaan kahdeksi suurimmaksi käskyksi, Hän ylisti rakkautta. Itse asiassa meille sanotaan, että Jumala on rakkaus. Siksi kuten Jumala on iankaikkinen, täytyy rakkaudenkin olla iankaikkinen, ja sen hedelmien ja siunausten on tarkoitus jatkua kautta tulevien iankaikkisuuksien. Mutta jotta aviomies ja vaimo, vanhemmat ja lapset voisivat nauttia iankaikkisen rakkauden etuoikeuksista ja hyödyistä, toimitus, joka valtuuttaa ja pyhittää tämän kaikista suhteista kauneimman, ei ole hyväksyttävä, jos se sisältää rajoituksen ”kunnes kuolema teidät erottaa”. Jotta perhe- ja aviosuhteet olisivat iankaikkisia, avioliittosopimuksessa täytyy auktoritatiivisesti todeta: ”ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi”.

Kaikkien ihmisten pitäisi ymmärtää vastuunsa jälkeläisiään kohtaan ja vastuunsa liitoistaan, joita he siinä suhteessa tekevät. Kun Herra sanoi: ”Me emme voi päästä täydellisyyteen ilman heitä” (OL 128:18), Hän viittasi ketjuun, jonka lenkit ulottuvat niin tulevaisuuteen kuin menneisyyteenkin. Itse asiassa meillä on kenties suorempi vastuu niistä, jotka meille on uskottu tässä elämässä, kuin esivanhemmistamme. Meitä ei voida pitää vastuullisina niistä tekemisen tai tekemättä jättämisen synneistä, joihin esivanhempamme ovat syyllistyneet, mutta Herra on varoittanut, että jos jälkeläisemme epäonnistuvat ja se johtuu siitä, että olemme laiminlyöneet heitä koskevan velvollisuutemme, niin synnit ovat meidän päällämme.

Niiden siunausten joukossa, joita saavat ne, jotka saavuttavat korkeimman asteen selestisessä valtakunnassa, on iankaikkisen lisääntymisen siunaus. Se merkitsee muun muassa sitä, että kuolemankin jälkeen ihmiset voivat edelleen tehdä yhteistyötä Jumalan kanssa ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamiseksi.

Myöhempien aikojen pyhien käsitykseen iankaikkisesta edistymisestä sisältyy iankaikkinen kehittyminen, iankaikkinen lisääntyminen tiedossa, voimassa, älyssä, tietoisuudessa ja kaikissa luonteenpiirteissä ja kyvyissä, joita jumaluuteen kuuluu. Mutta Jumalan suunnitelmassa ihminen ei voi saavuttaa tätä jatkuvan täydellisyyden tilaa keskeneräisenä eli aviottomana ollessaan. Ihmisen täytyy kasvaa ja lisääntyä kokonaisena – toisin sanoen ihmisenä, joka on löytänyt toisen puoliskonsa ja johon hänet on liitetty.

Tämä käsitys avioliitosta jumalallisine näkökulmineen tuo uutta merkitystä avioliiton tarkoitukseen ja lisää sen tärkeyttä, arvoa ja loistokkuutta. Pohdiskeleva ihminen, jolla on tällainen käsitys, on huolellisempi ja valikoivampi valitessaan iankaikkista kumppaniaan. Ennen sellaisen iankaikkisen sopimuksen solmimista sekä miehen että naisen tulee epäilemättä olla nöyrä ja pohdiskeleva ja etsiä rukoillen jumalallista opastusta.

Aviosuhteen uskonnollinen pyhyys ja yhdessäpitävä voima lisääntyvät suuresti ja niitä arvostetaan enemmän, kun parilla on ennen avioliiton solmimista mielessään sama tavoite – ja sen vuoksi heidän on välttämätöntä kuulua samaan uskontokuntaan. Heidän täytyy valmistautua ja olla kelvollisia saamaan pyhä toimitus rakennuksessa, jonne vain kelvolliset voivat mennä. Siellä he saavat opetusta, solmivat liittoja ja sitten lupaavat alttarilla iankaikkista rakkautta ja uskollisuutta toisilleen Jumalan ja enkelien edessä. Epäilemättä sellainen käsitys ja käytäntö siihen liittyvine velvoitteineen edistää kodin pysyvyyttä, avioliittoinstituution ylevyyttä ja ihmissielujen pelastusta.

Sellainen avioliitto on pohjimmiltaan uskon teko, joka solmitaan jumalallisen kumppanin edessä. Avioliitossa täytyy olla uskoa ja rohkeutta, jotta siinä pysytään ja kestetään loppuun asti mahdollisista eteen tulevista vaikeuksista, koettelemuksista, pettymyksistä ja ajoittaisista menetyksistä huolimatta.

Kun ihminen ottaa vastaan tämän iankaikkisen kumppanuuden ehdot ja velvoitteet, hänen täytyy ymmärtää, että epäonnistuminen siinä on miltei täydellinen epäonnistuminen. Menestyipä hän muilla toiminnan aloilla miten hyvänsä, niin jos hän epäonnistuu iankaikkisen liiton tuomien velvoitteiden hoitamisessa, kauhistuttavana rangaistuksena tulee olemaan selestisen kirkkauden menettäminen ja sen mukana vastuu menetyksistä, joista kärsivät ne, joiden kanssa hän sopimuksen solmi ja joista hän on vastuussa.

”Jumala on säätänyt avioliiton ihmiselle.

Sen tähden on laillista, että hänellä on yksi vaimo, ja he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi, ja kaikki tämä, jotta maa voisi vastata luomisensa tarkoitusta;

ja jotta se täytettäisiin ihmisten määrällä, heidän luomisensa mukaan ennen kuin maailma tehtiin.” (OL 49:15–17.)