Oivalluksia omavaraisuudesta

Herra käskee meitä etsimään ”oppia vieläpä tutkimalla sekä uskon kautta” (OL 88:118). Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut: ”Me uskomme koulutukseen. Tämä kirkko kannustaa koulutukseen. Herralta saadun tehtävän mukaisesti tämän kirkon jokaisen jäsenen velvollisuutena on hankkia kaikki mahdollinen koulutus. – – Herra itse on antanut meille myöhempien aikojen pyhille velvollisuuden kouluttaa mieltämme ja käsiämme.”⁵

Koulutuksen hankkiminen oli Roberto Flete Gonzalezin tavoitteena, kun hän pian lähetystyöstä palattuaan aloitti korkeakouluopinnot Dominikaanisessa tasavallassa. Isä lupasi huolehtia Roberton elinkustannuksista, jotta tämä voisi keskittyä opintoihinsa, mutta pian sen jälkeen isä kuoli ja perheen taloudellinen tilanne kävi vaikeaksi.

Roberto jätti koulun kesken ja meni töihin elättääkseen itsensä, äitinsä ja sisarensa. Hän mietti, kuinka hän pystyisi koskaan saamaan koulun päätökseen.

Viikkoja myöhemmin presidentti Hinckley ilmoitti jatkuvasta koulutusrahastosta, rohkeasta hankkeesta, joka auttaisi kehittyvien alueiden nuoria nousemaan ”ylös köyhyydestä, jossa he ja sukupolvet ennen heitä ovat olleet”⁶. Roberto haki jatkuvan koulutusrahaston lainaa, ja hänelle myönnettiin se. Sen avulla hän pystyi jatkamaan opintojaan. Tämä mahdollisuus auttoi Robertoa paitsi välittömien raha-asioiden hoitamisessa myös siinä, että hänellä oli uskoa solmia avioliitto ja muodostaa iankaikkinen perhe, koska hän tiesi pystyvänsä elättämään perheen.

Roberto sai lääketieteen opintonsa päätökseen palvellessaan samalla piispana, ja hänestä tuli ensimmäinen kirkon jäsen Dominikaanisen tasavallan lääketieteellisten oppilaitosten valtakunnallisessa neuvostossa. Mutta parhaat tulokset hän on mielestään saanut kotona. ”Perheessäni on tapahtunut muutoksia, kun olemme nykyään kauempana köyhyyden kierteestä”, hän kertoo. ”Olen kiitollinen siitä, ettei poikani tarvitse elää samalla tavoin kuin itse olen elänyt, koska olemme päässeet pois siitä kierteestä.”

Koska meidät on luotu Jumalan kuvaksi (ks. 1. Moos. 1:27), meidän ruumiimme on temppeli ja sitä tulee kohdella huolehtien ja kunnioittaen (ks. 1. Kor. 3:16–17).

Viisauden sana, joka on Opin ja liittojen luvussa 89, on Herran terveyslaki, ja se ilmoitettiin Joseph Smithille vuonna 1833. Siinä opetetaan, että meidän tulee syödä ravitsevaa ruokaa ja välttää haitallisia aineita. Apostolit ja profeetat ovat sittemmin opettaneet, että meidän tulee karttaa kaikkia aineita ja tapoja, jotka ovat vahingollisia meidän ruumiillemme tai mielellemme ja jotka voivat johtaa riippuvuuteen.⁷

Fidžiltä kotoisin oleva Sainimere Balenacagi oppi tämän asian teini-ikäisenä, kun hän osallistui erääseen hääjuhlaan muutamien ystävien kanssa, jotka eivät olleet kirkon jäseniä. Monet siellä, mukaan lukien Sainimeren ystävät, joivat alkoholia ja tupakoivat ja kehottivat häntäkin juomaan. ”Minua on koko elämäni ajan opetettu elämään evankeliumin tasovaatimusten mukaan, joten kieltäydyin tarjouksesta epäröimättä”, Sainimere kertoo.

Sainimere tietää, että viisauden sanan noudattamisesta koituvat siunaukset ulottuvat fyysistä terveyttä pidemmälle: ”Olen huomannut saavani ylimääräistä varjelusta siinä mielessä, että Pyhän Hengen läheisyyden ansiosta pystyn tekemään parempia valintoja. Näen selkeästi, että tasovaatimukset eivät rajoita vapauttamme. Ne suojelevat meitä seurauksilta, jotka rajoittavat vapauttamme.”

Monissa seurakunnissa työn löytäminen on pakottavin tarve, minkä jäsenet kohtaavat pyrkiessään tulemaan omavaraisiksi. Pappeuskoorumit ja seurakuntaneuvoston jäsenet voivat auttaa näitä jäseniä. Heidän tulee tehdä läheistä yhteistyötä näiden henkilöiden kanssa: ottaa selvää hyödyllisistä yhteiskunnan palveluista ja löytää tarjolla olevia työmahdollisuuksia sekä ohjaajia, jotka voivat opastaa henkilökohtaisesti apua tarvitsevia. Jäsenissä, jotka tekevät yhteistyötä uskossa siunatakseen tarvitsevia, on voimaa, joka johtaa usein menestyksekkääseen työllistymiseen.

Joillakin alueilla maailmassa kirkko on perustanut työllistämiskeskuksia. Nykyään 56 maassa on yli 300 keskusta, jotka tarjoavat palveluja kuten työhön valmentavia kursseja, verkostoitumistilaisuuksia sekä yksilöllistä työhön ohjausta. Myös kirkon uudella internetsivustolla LDSjobs.org on aineistoa työnhakijoille, työnantajille ja kirkon johtohenkilöille.

Kun Brasiliassa asuva Oséias Portinari irtisanottiin työstään, hän käytti yli kaksi kuukautta uuden työpaikan etsimiseen. Koska hän ei onnistunut löytämään palkkatyötä, hän tarjoutui vapaaehtoiseksi paikalliseen työllistämiskeskukseen São Paulossa. Se, että Oséias auttoi muita hakemaan työtä, soi hänelle mahdollisuuden kehittyä omissa työhaastattelu- ja työnhakutaidoissaan. Hän osallistui työhön valmentavalle kurssille useaan kertaan, ja lopulta hänestä tuli ohjaaja. Palvellessaan uutterasti muita Oséias alkoi yllätyksekseen saada puheluja mahdollisilta työnantajilta, mikä johti hyväpalkkaisen työpaikan saamiseen.

Oséias on kiitollinen kirkon tarjoamasta avusta, joka antaa työttömille jäsenille paremman tulevaisuudenkuvan. Hän kertoo: ”Tiedän, että kun ponnistelemme, Herra avaa ovia.”

Vuonna 2007 kirkko julkaisi lehtisen Valmistakaa kaikki tarpeellinen: Perheen kotivara, jossa esitellään yksinkertainen tapa hankkia perheen kotivara. Ensimmäinen presidenttikunta kehottaa kirkon jäseniä kaikkialla maailmassa hankkimaan perusvaraston ruokaa ja vettä sekä hieman rahaa säästöön. Jäsenet voivat aloittaa valmistamalla tai ostamalla muutamia ylimääräisiä tarvikkeita ja siirtämällä syrjään vähän rahaa joka viikko sen mukaan kuin heidän olosuhteensa sallivat. Noudattamalla tätä mallia jäsenet voivat ajan mittaan koota kotivaran ja vararahaston, joka soveltuu heidän tarpeisiinsa.⁸

Kun Lugon perhe Valenciassa Venezuelassa kuuli tästä neuvosta, se tunsi innoitusta alkaa hankkia omaa kotivaraansa. Joka viikko he alkoivat panna sivuun vähän ruokaa, vettä ja rahaa. Vaikka heillä oli rajalliset voimavarat, he pystyivät hankkimaan vaatimattoman varaston jo muutamassa kuukaudessa. Myöhemmin samana vuonna Venezuelassa puhjennut työläisten lakko vaaransi monien paikallisten työntekijöiden työpaikat. Veli Omar Lugo oli niiden joukossa, jotka lopulta menettivät työpaikkansa.

Kesti lähes kaksi vuotta, ennen kuin veli Lugo löysi uuden työpaikan. Sinä aikana veli Lugo ja hänen perheensä elivät säästöjensä ja ruokavarastonsa turvin. Työttömyyden vaikeista haasteista huolimatta Lugot tunsivat rauhaa ja lohtua, koska he olivat valmistautuneet. He kohtasivat epävarman tulevaisuuden luottavaisina, koska he tiesivät noudattaneensa neuvoa hankkia vähitellen oma kotivara.⁹

Yksi kaukonäköisen elämäntavan puolista on hallita viisaasti tuloja ja menoja. Ensimmäinen presidenttikunta on neuvonut:

”Kehotamme teitä pitämään kulunne kohtuullisina. Käyttäkää hankinnoissanne itsekuria velan välttämiseksi. – –

Jos olette maksaneet velkanne ja teillä on vararahasto, vaikka se olisi pienikin, te ja perheenne tunnette olonne turvallisemmaksi ja koette sydämessänne suurempaa rauhaa.”¹⁰

Perheen menestyksekäs raha-asioiden hoitaminen alkaa kymmenysten ja uhrien maksamisesta. Kun jäsenet asettavat Herran ensimmäiselle sijalle, he pystyvät paremmin huolehtimaan itsestään ja toisista.

Raha-asioiden menestyksekästä hallintaa on myös se, että tietää tulonsa ja menonsa sekä hallitsee rahaa eikä anna sen hallita itseään. Kun Devon ja Michaela Stephens Arizonassa Yhdysvalloissa laativat talousarvion, heillä oli vain hatara käsitys siitä, kuinka paljon rahaa he käyttivät joka kuukausi. Mutta talousarvion laatiminen erillisine alaluokkineen auttoi heitä ”laskeutumaan pilvistä alas maan pinnalle”, Michaela kertoo. ”Oli huolestuttavaa huomata, että meillä oli vähemmän rahaa kuin luulimme, mutta oli myös äärimmäisen riemastuttavaa yhtäkkiä tuntea, että se, mitä meillä oli, oli lujasti hallinnassamme.”

Hengellisyys on välttämätöntä meidän ajalliselle ja iankaikkiselle hyvinvoinnillemme. Me kaikki kohtaamme koettelemuksia. Pyrkimys kasvattaa hengellisyyttämme auttaa meitä kohtaamaan nämä koettelemukset hyvin ja antaa meille toivoa paremmasta huomisesta.

Madagaskarilta kotoisin oleva Nirina Josephson-Randriamiharisoa asuu opintojensa vuoksi nykyään Ranskassa. Kun hän saapui Ranskaan, hän kärsi alkuun yksinäisyydestä ja koti-ikävästä. ”Etsin lohtua rukouksesta, pyhien kirjoitusten lukemisesta ja Pyhän Hengen lempeistä kuiskauksista”, Nirina kertoo. ”Ne lähensivät minua taivaalliseen Isään ja Vapahtajaan, ja tunsin rauhaa.”

Ajan mittaan Nirina sai ystäviä. Hän osallistui toimintoihin niin kirkossa kuin kirkon ulkopuolellakin ja tuli onnelliseksi. Mutta sitten hänen maailmaansa järkyttivät kotoa tulleet surulliset uutiset. ”Eräänä aamuna sain viestin, jossa kerrottiin, että veljeni oli kuollut. En tiennyt, että voisin tuntea sellaista surua. Seuraavien päivien ja viikkojen aikana kamppailin yksinäisyyden, vihan ja epätoivon hetkien läpi. Aivan yksinkertaisimmistakin asioista tuli vaikeita haasteita.”

Muutama kuukausi myöhemmin myös eräs läheinen ystävä kuoli. Tämä lisäsuru kasvatti Nirinan jo ennestään raskasta kuormaa. Ihan hetkisen ajan Nirina harkitsi jäävänsä pois kirkosta, mutta sitten hän muisti, että samat asiat, jotka olivat rohkaisseet häntä hänen aiemmissa vaikeuksissaan, voisivat vahvistaa häntä nyt.

”Kuten silloin kun olin juuri muuttanut Ranskaan, etsin lohtua rukouksesta, pyhien kirjoitusten lukemisesta ja Pyhältä Hengeltä. Niiden myötä huomasin voimallisemmin, että Henki ja oppi iankaikkisista perheistä voivat tuoda meille lohtua ja että Jeesuksen Kristuksen sovituksella on todellinen vaikutus meidän elämäämme”, hän kertoo.

”Kohtaammepa millaisia koettelemuksia hyvänsä, Herran kanssa emme koskaan päädy umpikujaan. Hänen suunnitelmansa on onnensuunnitelma.”