Tehtäväni tuomia siunauksia

”Herra on kutsunut sinut palvelemaan Alkeisyhdistyksemme johtajana”, seurakunnanjohtaja sanoi minulle. Oli kulunut vasta vuosi siitä, kun olin siirtynyt pois lehvänsitojien luokasta, ja vasta kaksi vuotta siitä, kun minut oli kastettu kirkkoon. En ollut uskoa korviani.

”Minulla ei ole kärsivällisyyttä, jota lasten opettaminen edellyttää”, sanoin hänelle.

”Uskotko, että kutsumuksesi tuli Jumalalta?” hän kysyi. ”Kun Hän kutsuu meidät, Hän tekee meidät kykeneviksi.”¹

Hänen sanansa täyttivät minut luottamuksella, ja tiesin heti, että Herra varmasti tarvitsee minua Alkeisyhdistyksessä. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka hoitaisin uuden tehtäväni, mutta tiesin, että Hän opastaisi minua.

Halusin tehdä parhaani, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin äidilläni todettiin syöpä. Lisäksi opiskelin järjestelmäinsinööriksi. Huomasin, että minun oli vaikeaa hoitaa kaikki velvollisuuteni kotona, yliopistolla ja Alkeisyhdistyksessä. Mielialani alkoi laskea, ja yhtenä sunnuntaina kirkossa kaikki kärjistyi ja kyyneleet alkoivat virrata.

Eräs seurakuntalainen huomasi sen ja antoi minulle melko hienon neuvon: ”Judith, paras tapa selviytyä koettelemuksista on hukuttaa itsensä evankeliumiin ja muiden palvelemiseen”, hän sanoi. ”Kun teet niin, näet, kuinka Herra helpottaa kuormiasi.”

Kun noudatin hänen rohkaisevaa neuvoaan, asenteeni muuttui, uskoni vahvistui ja minut valtasi päättäväisyys palvella Herraa. Koettelemukseni jatkuivat, mutta omistauduin tehtävälleni ja odotin innolla lasten näkemistä joka sunnuntai. He opettivat minulle jotakin joka viikko osoittaessaan todistuksensa teoillaan. Kun kuukaudet kuluivat, näin, kuinka Herra muovasi luonnettani ja kuinka kehitin lahjoja ja kykyjä, joita en tiennyt itselläni olevan.

Seuraavana vuonna lähdin Kolumbian Barranquillasta Bogotáan ollakseni kuukauden äitini kanssa, koska hän tarvitsi kemoterapiaa. Tuona aikana rukoilin jatkuvasti ja tunsin olevani lähellä Herraa. Päätin muuttaa pääainettani yliopistossa ja sain tietää innoituksen avulla, että Herra halusi minun omistavan elämäni lasten opettamiseen. Kun palasin kouluun, aloitin erityiskasvatuksen tutkintoon liittyvät opinnot.

Tiesin, että taivaallinen Isä oli antanut minulle tehtävän Alkeisyhdistyksessä valmistaakseen minua. Palvellessani löysin todellisen ammattini, ja kun elin evankeliumin mukaan ja unohdin itseni palvellessani, tunsin olevani Herran käsivarsien suojissa.

Todistus, jonka sain palvellessani seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtokunnassa ja myöhemmin vaarnan Alkeisyhdistyksen johtokunnassa, on tukenut minua kirkon jäsenenä. Olen oppinut, kuinka voin opettaa rakastaen, nähdä lapsen silmin ja pyytää Herralta opastusta ja innoitusta.

Joka päivä opettaessani kaksikielisessä koulussa kaupungissani ajattelen noiden vuosien ponnistuksia, haasteita ja siunauksia. Lapset, jotka olivat silloin Alkeisyhdistyksessä, ovat nyt teini-ikäisiä, mutta heidän silmänsä loistavat edelleenkin rakkautta Vapahtajaan ja Hänen evankeliumiinsa.

Tiedän, että kun Herra kutsuu meitä, Hän opettaa ja kouluttaa meitä ja asettaa tiemme varrelle johtajia auttamaan meitä elämään tämän Jeesuksen Kristuksen ihanan evankeliumin mukaan.