Pelastakaa Kathy

Tammikuussa 1976 minulle soitti ystävä, joka työskenteli sosiaalipalveluissa. Hän kysyi, olisimmeko vaimoni ja minä halukkaat ottamaan kasvattilapsen. Meillä oli tuolloin kaksi omaa pientä lasta, mutta suostuimme ottamaan kotiimme 17-vuotiaan Kathyn.

Pian kotiimme saavuttuaan Kathy kysyi, voisiko hän käydä kanssamme kirkossa. Tietenkin vastasimme myöntävästi, ja kohta Kathy kävi kirkossa säännöllisesti. Monet Kathyn ystävistä hänen aiemmassa seurakunnassaan panivat merkille hänen puuttumisensa ja olivat tyytymättömiä saadessaan tietää, että hän kävi MAP-kirkossa.

Eräänä päivänä koulun jälkeen Kathy kertoi meille, että hänen aiemman kirkkonsa nuorisopastorin tapaamiseen suunniteltiin ”Pelastakaa Kathy” -iltaa. Kathy kysyi, lähtisinkö tuohon kokoukseen hänen kanssaan ja auttaisin häntä puolustamaan kirkkoa. Suostuin vastentahtoisesti, sillä vaikka en halunnutkaan väitellä hänen ystäviensä kanssa opillisista eroista, tiesin, ettei Kathy tiennyt vielä riittävästi kirkosta puolustaakseen sitä. Päätin ottaa mukaani toisenkin vieraan, Richard Jonesin, joka oli juuri palannut lähetystyöstään.

Sinä päivänä, jolloin ”Pelastakaa Kathy” -ilta järjestettiin, me kaikki paastosimme ja rukoilimme. Minä rukoilin, että Henki olisi läsnä kokouksessa ja ettei siellä kiisteltäisi.

Kun saavuimme sinä iltana kirkolle, aistimme jonkinlaista vihamielisyyttä, mutta nuorisopastori toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi ja kehotti meitä kertomaan ryhmälle kirkosta ja uskonkäsityksistämme. Kun Richard esitteli silloisen ensimmäisen lähetystyökeskustelun ja opetti palautuksesta, huoneessa olleet noin 15 nuorta kuuntelivat tarkoin. Se kiehtoi jopa nuorisopastoria.

Sitten vietimme loppuillan vastaamalla kysymyksiin ja nauttimalla suurenmoisesta evankeliumiaiheisesta keskustelusta. Vihamielisyys, jota olimme alkuun tunteneet, häipyi nopeasti, kun selitimme rauhallisesti uskonkäsityksiämme. Vallitsi molemminpuolinen kunnioitus. Pyhä Henki täytti huoneen, kun lausuimme todistuksemme ja vastasimme kysymyksiin.

Keskustelun lopussa pastori kiitti meitä siitä, että olimme tulleet. Kun sitten käännyimme lähtemään, eräs nuori nainen nousi ja sanoi haluavansa kertoa meille jotakin. Hän sanoi, että ennen tuloamme hän ei ollut pitänyt mormoneja kristittyinä mutta nyt hän uskoi, että saatoimme olla jopa parempia kristittyjä kuin hän.

Emme olisi voineet suunnitella parempaa päätöstä keskustelullemme. Tiedän, ettei kokous olisi mitenkään mennyt niin hyvin, ellemme olisi paastonneet ja rukoilleet, pyytäneet Henkeä olemaan läsnä ja anoneet Herralta, ettei siellä kiisteltäisi. Vain Pyhän Hengen ollessa läsnä me voimme viedä tehokkaasti eteenpäin evankeliumin sanomaa.