Hän sanoi minulle: ”Ei ikinä”

Ajattelin aina, että paras ystäväni Chase tekisi mitä tahansa. Kun yllytin häntä hyppäämään kuistimme ylimmältä portaalta, hän ei ainoastaan tehnyt niin vaan otti jopa vauhtia ennen sitä!

Kun yllytin häntä ajamaan ylösalaisin kulkevassa vuoristoradassa, hän ei ainoastaan tehnyt niin vaan jopa istui etupenkissä!

Ja kun kerroin hänelle, ettei hän mitenkään uskaltaisi sanoa hei Julialle – koko koulun näteimmälle tytölle – hän ei ainoastaan sanonut hei vaan istuutui ja jutteli Julian kanssa viisi minuuttia!

Ajattelin, että Chase tekisi mitä tahansa. Siis tähän päivään asti.

Chase tulee meille melkein joka päivä. Asumme tosi lähellä toisiamme. Meidän talojen välissä on vain yksi talo. Mutta Chase ei tule meille sunnuntaisin eikä maanantaisin. Sunnuntaisin hän käy kirkossa. Maanantaisin hänellä on jonkinlainen perheen ilta. Hän on kutsunut minut muutaman kerran mukaan. Söimme suklaaleivoksia ja pelasimme. Se oli aika hauskaa.

Chase tulee yleensä meille pelaamaan koulun jälkeen. On mukavaa, että hän on meillä, koska äiti ja isä ovat silloin vielä töissä. On hauskaa pelata Chasen kanssa. Meistä on mukavaa keksiä vitsejä. Chase on kaikkien kaveri. En ole koskaan kuullut hänen sanovan pahaa muista ihmisistä – vaikka kaikki muut niin tekevätkin.

Tänään Chase ja minä pelasimme koripalloa. Oli aika kuuma, joten kysyin Chaselta, halusiko hän juotavaa.

”Tietty”, Chase sanoi vierittäessään pallon ruohikolle ja juoksi kuistillemme.

Kävelimme sisään ja menimme keittiöön. Kun avasin jääkaapin, kylmä ilmavirtaus sai ihokarvat käsivarsissamme nousemaan pystyyn. Kun kurkkasin jääkaappiin ensimmäisen kerran, näin vain mehua ja maitoa. Sitten silmiini osui avoin tölkki.

Isä oli jättänyt oluttölkin auki. Hän ei ikinä tietäisi, jos ottaisimme pari kulausta. Otin tölkin jääkaapista.

”Haluatko maistaa?” kysyin.

”Mitä se on?” Chase kysyi.

”Tämä on olutta”, sanoin. ”Isä juo sitä koko ajan. Ei hän tiedä, jos otamme vain kulauksen.”

Chase katsoi minua. Hän kohotti toista kulmaansa ja nosti kädet lanteilleen. Sitten hän sanoi jotakin, mitä en olisi koskaan arvannut kuulevani hänen sanovan.

”Ei ikinä!” Chase sanoi.

”Sanoitko juuri ei?” kysyin.

”Olut ei ole meille hyväksi”, hän sanoi. ”Meidän ei pitäisi juoda sitä. Se saa tekemään typeriä juttuja.”

”Ei, jos ottaa vain yhden pienen kulauksen”, minä sanoin. ”Katso, kun näytän.”

Kohotin tölkin huulilleni, otin pienen kulauksen ja hymyilin. Se maistui pahalta, mutta en halunnut näyttää nynnyltä.

”Näetkö? Näytänkö sinusta yhtään typerämmältä?” kysyin.

”Taidan lähteä kotiin”, Chase sanoi. ”Älä juo enää tuota. Se ei ole hyvä idea.”

Kun katselin, kun Chase käveli ulos ovesta ja juoksi jalkakäytävää pitkin kotiinsa, en voinut olla miettimättä, miksi hän teki melkein mitä tahansa muuta mutta ei ottanut edes pientä kulausta olutta.

Chasen lähdettyä otin toisen pienen kulauksen. ”Yäk! Tämä tosiaan maistuu pahalta”, ajattelin pannessani tölkin takaisin jääkaapin nurkkaan.

Ehkä Chasen ajatuksessa oli sittenkin järkeä.