Hän voi parantaa kaikki haavat

Joulukuun 16. päivänä 1991 – kahdeksantena hääpäivänämme – esikoispoikamme kuoli lapsenvahdin toiminnan johdosta. Hän oli vain kahden ja puolen kuukauden ikäinen.

Seuraavat kuukaudet ja vuodet olivat surun, vihan, pettymyksen ja toivottomuuden synkentämiä. En kykene kuvailemaan sitä myllerrystä, joka valtasi sisimpäni. Kenenkään sanat tai teot eivät helpottaneet tuskaani.

Luin monia kirjoja ja pyhiä kirjoituksia, mutta mikään niistä ei tyydyttänyt vastausten nälkääni.

Minulla oli harvinainen tilaisuus pyytää neuvoja vanhin James E. Faustilta (1920–2007), silloiselta kahdentoista apostolin koorumin jäseneltä, koska hän oli vanhempieni ystävä. (Hän oli tavannut äitini Flavian ja tämän perheen palvellessaan lähetystyössä Brasiliassa.) Olin varma, että vanhin Faust kykenisi lohduttamaan minua.

Esitin monia kysymyksiä vanhin Faustin kuunnellessa kärsivällisesti. Hän myönsi, että se, mitä olin kokenut, oli todellakin tuskallista ja äärimmäisen vaikeaa. Hän luki kanssani monia pyhien kirjoitusten kohtia ja puhui siitä, että minun pitäisi työstää murhettani ja pystyä alistumaan täysin Herran tahtoon, niin että saisin jälleen olla yhdessä poikani kanssa. Hän sanoi: ”Sylvia, tässä on nyt kyse sinusta. Ymmärrän, että olet huolissasi pojastasi, mutta itse asiassa sinun pitäisi olla huolissasi itsestäsi ja siitä, kuinka rakennat elämäsi uudelleen. Se ei tule olemaan helppoa, mutta voit parantaa sydämesi Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla.”

Sitten hän antoi minulle siunauksen, että kykenisin ymmärtämään sen keskeisen roolin, joka Jeesuksella Kristuksella on olemassaolossamme, ja sallimaan Hänen olla tarvitsemani voiman lähde.

Lähdin tapaamisestamme edelleen masentuneena. Hänen neuvonsa tuntui niin yksinkertaiselta ja silti niin saavuttamattomalta. Äitinikin tunsi toivottomuutta, koska mistään, mitä hän minulle sanoi, ei tuntunut olevan apua. Muistan hänen sanoneen: ”Osoita uskoa ja toivoa Vapahtajaamme ja anna ajan parantaa haavasi.”

Henkilökohtaisella matkallani päästä jälleen kerran kokemaan iloa päätin suhtautua vakavasti saamaani neuvoon ja ottaa selville, mitä uskominen Vapahtajaan todella tarkoitti. Mikään ei muuttunut välittömästi. Mutta päivä päivältä ja vuosi vuodelta rukouksen ja kasvavan todistuksen avulla opin tietämään epäilyksettä, että Vapahtaja voi parantaa haavamme.

Ymmärrän, ettei kaikilla voi olla mahdollisuutta keskustella apostolin kanssa, kuten minulla oli. Mutta jokaisella voi olla – ja on – mahdollisuus tuntea Vapahtaja ja laskea kuormansa Hänen harteilleen. Ja todellakin – Jeesuksen Kristuksen läsnäolo elämässämme voi lievittää kaikki tuskat.

Tiedän, että Herran ottaminen elämäämme voi tuoda iloa olemassaoloomme. Hän on ystävämme, opettajamme ja esimerkki kestämisestä loppuun asti. Hän todellakin kesti kaiken, ja Hän tietää, mitä me kärsimme (ks. Alma 7:11–12). Hänen sovituksensa on saanut aikaan sen ihmeen, että rikkoontuneet palaset kootaan yhteen tässä elämämässä valmistautumisena seuraavaan.

Olen aina oleva kiitollinen vanhin Faustin ja äitini sanoista. He auttoivat minua ymmärtämään, että olipa koettelemukseni mikä tahansa, Jeesus Kristus on ainoa pysyvä tuen ja toivon lähde, joka minulla on.