Anteeksiannon parantava voima

Kuva

Rakkaat veljeni, sisareni ja ystäväni, tulen eteenne nöyrin ja rukoilevin mielin. Haluan puhua anteeksiannon parantavasta voimasta.

Pennsylvanian kauniilla kukkuloilla elää hurskas kristitty yhteisö yksinkertaista elämää vailla autoja, sähköä tai nykyajan laitteita. He tekevät ahkerasti työtä ja elävät hiljaista, rauhallista elämää erossa maailmasta. He tuottavat maatiloillaan itse suurimman osan ravinnostaan. Naiset ompelevat, neulovat ja kutovat heidän vaatteensa, jotka ovat vaatimattomia ja yksinkertaisia. Heidät tunnetaan amisheina.

Heidän keskuudessaan Nickel Minesissa eli 32-vuotias maitoautonkuljettaja perheineen. Hän ei kuulunut amisheihin, mutta hänen keräilyreitillään oli monia amishien maitotiloja, joilla hänet opittiin tuntemaan hiljaisena maitomiehenä. Viime lokakuussa hän yllättäen menetti tyystin järkensä ja itsehillintänsä. Tuskan valtaamassa mielessään hän syytti Jumalaa esikoisensa kuolemasta ja joistakin vahvistamattomista muistikuvista. Hän hyökkäsi aivan syyttä amishien kouluun, päästi pojat ja aikuiset lähtemään ja sitoi tytöt, joita oli kymmenen. Hän ampui tyttöjä tappaen heistä viisi ja haavoittaen viittä muuta. Sitten hän surmasi itsensä.

Tämä järkyttävä väkivallanteko aiheutti amishien keskuudessa suurta tuskaa mutta ei suuttumusta. Oli loukattuja tunteita mutta ei vihaa. Heidän anteeksiantonsa oli välitön. He alkoivat yhdessä auttaa maitomiehen kärsivää perhettä. Kun maitomiehen sukulaiset kokoontuivat ampumistapauksen jälkeisenä päivänä hänen kotiinsa, eräs amish-naapuri tuli käymään, kietoi käsivartensa kuolleen pyssymiehen isän ympärille ja sanoi: ”Me annamme teille anteeksi.”¹ Amish-johtajat kävivät maitomiehen vaimon ja lasten luona ilmaisemassa osanottonsa, anteeksiantonsa, auttamishalunsa ja rakkautensa. Maitomiehen hautajaisissa likimain puolet saattoväestä oli amisheja. Amishit puolestaan kutsuivat maitomiehen perheen surmattujen tyttöjen hautajaisiin. Ihmeellinen rauha laskeutui amishien keskuuteen, kun heidän uskonsa tuki heitä tänä vaikeana aikana.

Eräs paikallinen asukas esitti vaikuttavan yhteenvedon tämän murhenäytelmän seurauksista sanoessaan: ”Me kaikki puhuimme samaa kieltä, ei pelkästään englantia vaan välittämisen kieltä, asuinyhteisön kieltä [ja] palvelun kieltä. Niin, ja anteeksiannon kieltä.”² Se oli hämmästyttävä osoitus heidän täydellisestä uskostaan Herran opetuksiin vuorisaarnassa: ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.”³

Viisi tyttöä surmanneen maitomiehen perhe antoi julkisuuteen seuraavan lausunnon:

”Amish-ystävillemme, naapureillemme ja paikkakuntalaisille

Perheemme haluaa teidän kaikkien tietävän, että olemme ylenpalttisen kiitollisia siitä anteeksiantavaisuudesta, armosta ja säälistä, jota olette osoittaneet meitä kohtaan. Perhettämme kohtaan osoittamanne rakkaus on auttanut saamaan aikaan parantumisen, jota me niin kipeästi tarvitsemme. Lausumanne rukoukset ja antamanne kukat, kortit ja lahjat ovat koskettaneet sydäntämme tavalla, jota mitkään sanat eivät pysty ilmaisemaan. Myötätuntonne on ulottunut perhettämme ja asuinyhteisöämme laajemmalle, ja se muuttaa maailmaamme, ja kiitämme teitä siitä vilpittömästi.

Haluamme teidän tietävän, että sydämemme on särkynyt kaiken sen vuoksi, mitä on tapahtunut. Olemme murheen murtamia kaikkien amish-naapuriemme tähden, joita olemme rakastaneet ja joita edelleen rakastamme. Tiedämme, että kaikilla niillä perheillä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan, on edessään monia vaikeita päiviä, ja niinpä me panemme toivomme ja luottamuksemme edelleen kaiken lohdun Jumalaan yrittäessämme kukin rakentaa elämäämme uudelleen.”⁴

Kuinka koko amish-yhteisö saattoi osoittaa sellaista anteeksiantoa? Uskonsa tähden Jumalaan ja luottamuksensa tähden Hänen sanaansa, joka on osa heidän sisäistä olemustaan. He pitävät itseään Kristuksen opetuslapsina ja haluavat seurata Hänen esimerkkiään.

Kuullessaan tästä murhenäytelmästä monet ihmiset lähettivät amisheille rahaa viiden eloonjääneen tytön sairaanhoitokulujen ja viiden surmatun hautajaiskulujen kattamiseksi. Amishien opetuslapseudesta oli lisäosoituksena se, että he päättivät antaa osan rahoista maitomiehen leskelle ja tämän kolmelle lapselle, sillä myös nämä olivat tämän kauhean murhenäytelmän uhreja.

Anteeksianto ei ole aina välitön, kuten amishien tapauksessa. Kun viattomia lapsia on ahdisteltu tai tapettu, useimmat meistä eivät ajattele ensimmäiseksi anteeksiantoa. Luonnollinen reaktiomme on viha. Saatamme jopa tuntea oikeutetuksi halun antaa takaisin samalla mitalla kenelle hyvänsä, joka aiheuttaa kärsimystä meille tai perheellemme.

Tri Sidney Simon, tunnustettu arvojen puolestapuhuja ja asiantuntija, on antanut erinomaisen anteeksiannon määritelmän, mitä tulee ihmisten välisiin suhteisiin:

”Anteeksianto on sen energian vapauttamista ja käyttämistä paremmin, joka on aiemmin kulunut kaunan kantamiseen, mielipahan hautomiseen ja umpeutumattomien haavojen auki pitämiseen. Se on niiden voimien uudelleen löytämistä, jotka meillä on aina ollut, ja rajattomien kykyjemme käyttämistä muiden ihmisten ja itsemme ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.”⁵

Useimmat meistä tarvitsevat aikaa tuskan ja menetyksen käsittelyyn. Voimme keksiä kaikenlaisia syitä lykätä anteeksiantoa. Yksi näistä syistä on odottaa, että väärintekijät tekevät parannuksen ennen kuin me annamme heille anteeksi. Sellainen viivyttely saa meidät kuitenkin menettämään rauhan ja onnen, jotka voisivat olla osanamme. Menneiden loukkausten vatvomisen mielettömyys ei tuo onnea.

Jotkut kantavat kaunaa koko elämänsä ajan käsittämättä sitä, että anteeksiantaminen urheasti niille, jotka ovat tehneet väärin meitä kohtaan, on terveellistä ja terapeuttista.

Anteeksianto luonnistuu helpommin, kun me amishien tavoin uskomme Jumalaan ja luotamme Hänen sanaansa. Senkaltainen usko ”tekee ihmiset kykeneviksi kestämään ihmiskunnan pahimpia puolia. Se myös tekee heidät kykeneviksi näkemään omaa itseään kauemmas. Mikä tärkeintä, se tekee heidät kykeneviksi antamaan anteeksi.”⁶

Me jokainen kärsimme joidenkin sellaisten kokemusten aiheuttamista loukkauksista, joissa ei näytä olevan mitään tolkkua. Me emme pysty ymmärtämään emmekä selittämään niitä. Saattaa olla, ettemme koskaan tule ymmärtämään, miksi jotkin asiat tapahtuvat tässä elämässä. Ainoastaan Herra tietää syyn joihinkin kärsimyksiimme. Mutta koska niin tapahtuu, se täytyy kestää. Presidentti Howard W. Hunter on sanonut: ”Jumala tietää sellaista, mitä me emme tiedä, ja näkee sellaista, mitä me emme näe.”⁷

Presidentti Brigham Young esitti tämän syvällisen näkemyksen, että ainakin joillakin kärsimyksillämme on tarkoitus, sanoessaan: ”Kaikkien onnettomuuksien, jotka saattavat kohdata kuolevaisia olentoja, sallitaan tulla näiden harvojen päälle heidän valmistamisekseen ilolla asumaan Herran kasvojen edessä. – – Kaikki ne koettelemukset ja kokemukset, jotka olette läpikäyneet, ovat välttämättömiä teidän pelastuksellenne.”⁸

Jos me kykenemme tuntemaan sydämessämme anteeksiantoa niitä kohtaan, jotka ovat loukanneet meitä ja tehneet meille vääryyttä, me kohoamme korkeammalle omanarvontunnon ja hyvinvoinnin tasolle. Jotkin viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että ihmisistä, joita on opetettu antamaan anteeksi, tulee toiveikkaampia, ”vähemmän vihaisia, vähemmän masentuneita, vähemmän huolestuneita ja vähemmän stressaantuneita”, mikä johtaa suurempaan fyysiseen hyvinvointiin.⁹ Toinen tutkimus päätyy sellaiseen lopputulokseen, ”että anteeksianto – – on vapauttava lahja, [jonka] ihmiset voivat suoda itselleen”.¹⁰

Meidän aikanamme Herra on kehottanut meitä: ”Teidän tulee antaa anteeksi toinen toisellenne”, ja sitten Hän tekee siitä vaatimuksen sanoessaan: ”Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille.”¹¹

Eräs sisar, joka oli kokenut tuskallisen avioeron, sai piispaltaan viisaita neuvoja: ”Säilytä sydämessäsi paikka anteeksiannolle, ja kun se tulee, toivota se tervetulleeksi.”¹² Amisheilla oli jo sellainen, sillä ”anteeksianto on ’sydämestä kumpuava’ osa [heidän] uskoaan”.¹³ Heidän esimerkkinsä anteeksiannosta on suurenmoinen osoitus kristillisestä rakkaudesta.

Vuonna 1985 täällä Salt Lake Cityssä piispa Steven Christensen surmattiin raa’asti ja järjettömästi täysin ilman hänen omaa syytään pommilla, jolla oli tarkoitus saada hänet hengiltä. Hän oli Mac ja Joan Christensenin poika, Terrin aviomies ja neljän lapsen isä. Hänen vanhempiensa luvalla kerron teille, mitä he oppivat tästä kokemuksesta. Tämän hirvittävän teon jälkeen tiedotusvälineiden edustajat seurasivat Christensenin perheen jäseniä hellittämättä. Erään kerran tämä tiedotusvälineiden tungettelu loukkasi erästä perheenjäsentä siinä määrin, että Stevenin isän Macin täytyi hillitä häntä. Mac ajatteli tuolloin: ”Tämä tuhoaa perheeni, jos me emme anna anteeksi. Kauna ja viha eivät lopu ikinä, ellemme me pääse siitä eroon.” Parantuminen ja rauha tulivat, kun perhe puhdisti sydämensä vihasta ja kykeni antamaan anteeksi miehelle, joka surmasi heidän poikansa.

Hiljattain koimme täällä Utahissa kaksi muuta murhenäytelmää, jotka osoittavat uskoa ja anteeksiannon parantavaa voimaa. Gary Ceran, jonka vaimo ja kaksi lasta saivat surmansa jouluaattona, kun kuorma-auto törmäsi heidän autoonsa, ilmaisi välittömästi anteeksiantonsa kuljettajalle, jota epäiltiin juopumuksesta, ja huolensa tämän puolesta. Viime helmikuussa, kun auto törmäsi piispa Christopher Williamsin autoon, hänen oli tehtävä päätös, ja se oli ”antaa ehdoitta anteeksi” onnettomuuden aiheuttaneelle kuljettajalle, niin että paraneminen voisi tapahtua esteettä.¹⁴

Mitä me kukin voimme oppia tällaisista kokemuksista? Meidän täytyy tunnistaa ja myöntää vihan tunteet. Vaatii nöyryyttä tehdä niin, mutta jos me polvistumme ja pyydämme taivaalliselta Isältä anteeksiantavaisuutta, Hän auttaa meitä. Herra vaatii meitä antamaan ”anteeksi kaikille ihmisille”¹⁵ omaksi parhaaksemme, sillä ”viha hidastaa hengellistä kasvua”.¹⁶ Vasta kun me vapaudumme vihasta ja katkeruudesta, Herra voi antaa sydämeemme lohdun, aivan niin kuin Hän antoi amish-yhteisölle sekä Christensenin, Ceranin ja Williamsin perheille.

Yhteiskuntaa täytyy tietenkin suojella paatuneilta rikollisilta, sillä armo ei voi ryöstää oikeudenmukaisuudelta.¹⁷ Piispa Williams ilmaisi tämän ajatuksen erittäin hyvin, kun hän sanoi: ”Anteeksianto on voiman lähde. Mutta se ei vapauta meitä seuraamuksista.”¹⁸ Murhenäytelmän kohdatessa meidän ei pidä ryhtyä tavoittelemaan henkilökohtaista kostoa vaan pikemminkin antaa oikeuden kulkea omaa rataansa ja antaa asian sitten olla. Ei ole helppoa antaa asian olla ja poistaa sydäntämme kalvava kauna. Vapahtaja on sovituksensa kautta luvannut meille kaikille kallisarvoisen rauhan, mutta voimme saada sen vain, kun olemme halukkaat karkottamaan vihan, pahansuopuuden tai koston tunteet. Kaikille meille, jotka annamme anteeksi niille, jotka rikkovat meitä vastaan,¹⁹ jopa niille, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, sovitus tuo rauhaa ja lohtua.

Muistakaamme, että meidän tulee antaa anteeksi saadaksemme itse anteeksi. Erään lempilauluni sanoin: ”Anteeks anna, että samoin / Sulle anteeks antaa voin.”²⁰ Uskon koko sydämestäni ja sielustani parantavaan voimaan, joka voi tulla osaksemme, kun seuraamme Vapahtajan neuvoa antaa ”anteeksi kaikille ihmisille”.²¹ Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.