”Ken Herran puolla on?”

Kuva

Rakkaat veljeni ja sisareni, olen kiitollinen siitä, että elämme sellaisena aikana ja kautena, jolloin maan päällä on apostoleja ja profeettoja, jotka antavat meille innoitusta ja opastusta. Todistan, että presidentti Hinckley on todellakin Jumalan profeetta – aivan kuten olivat Mooses, Abraham ja kaikki muut profeetat maailman alusta asti. Olen kiitollinen hänen neuvoistaan tänä aamuna ja tilaisuudesta, joka meillä on tämän konferenssin päätteeksi jälleen kerran kuulla häntä.

Tänään puhun erityisesti kirkon nuorille miehille ja nuorille naisille sekä heidän vanhemmilleen ja johtajilleen. Puhun myös suurenmoisille nuorille naimattomille aikuisille, joilla on niin uskomattomia lahjoja ja kykyjä ja potentiaalia palvella valtakunnassa.

Presidentti Hinckley on sanonut tästä sukupolvesta: ”Koskaan ei ole ollut sellaista aikaa kuin tämä. Millainen maailmanhistorian kausi olla elossa! Koskaan ennen ei ole ollut tällaista nuorten sukupolvea – –. Te olette todellakin ’valittu sukupolvi’.” (”Way to Be!” 2002, s. 3.)

Teillä, Siionin nuoret, on suuri työ tehtävänä ja teille on annettu kaikki kyvyt ja mahdollisuudet riippumatta siitä, missä asutte, tehdä juuri nimenomaan se, mitä taivaallinen Isänne teiltä odottaa. Rukoilen, että puheeni tänä iltapäivänä auttaa teitä tässä tavoitteessa.

Helmikuussa 1852 Hannah Last Cornaby -niminen nuori nainen kastettiin Yarmouthissa Englannissa. Se ei ollut hiljainen, harras kokemus kuten useimmilla, vaan hän kuvasi sitä näillä sanoilla: ”Huomasimme roskaväen ympäröineen talon, ja meidän oli vaikea kulkea väkijoukon läpi. – – Ennen kuin pääsimme veden äärelle, koko joukko oli kimpussamme, ja mieheni kastoi minut kivien ja huutojen ryöpyssä – – ja vaikka kiviä viuhui ympärillämme tiheään kuin raekuuro, yksikään ei osunut meihin, ja me pääsimme kotiin turvallisesti kiittäen Jumalaa ihmeellisestä pelastumisestamme.” (Hannah Cornaby, Autobiography and Poems, 1881, s. 24–25.) Hänen elämänsä ei ollut sen jälkeenkään helppoa. Vuosia myöhemmin hän kirjoitti nämä sanat:

Vaikka nämä sanat ovat laulusta, jota emme laula kovin usein, siitä on tullut yksi lempilauluistani totuuteen ja oikeaan sitoutumisen johdosta. Itse asiassa se on kysymys, jonka pitäisi olla jokaisen nuoren miehen ja jokaisen nuoren naisen mielessä kaikkialla maailmassa: ”Ken Herran puolla on?” Ja kaikuvan vastauksemme pitäisi kuulua: ”Minä olen!”

Se oli kysymys, joka oli Nefin mielessä, kun Herra Nefin isän Lehin kautta määräsi Nefin ja tämän veljet palaamaan Jerusalemiin hakemaan pronssilevyt. Kun Laman ja Lemuel nurisivat, Nefi kohtasi kysymyksen: ”Ken Herran puolla on?” Siihen hän vastasi ”Minä olen!” seuraavin sanoin: ”Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä” (1. Nefi 3:7).

Samoin oli laita nuoren Daavidin Vanhassa testamentissa. Muistattehan, kuinka hän kävi nuorena paimenena veljiensä luona taistelukentällä. Siellä ollessaan hän kuuli, kuinka valtavankokoinen filistealainen Goljat pilkkasi Israelin miehiä haastaen heitä taisteluun. Ja kaikki Israelin soturit pelkäsivät taistella jättiläistä vastaan.

Heidän vastauksensa kysymykseen: ”Ken Herran puolla on?” ei ollut ”Minä olen!” vaan pikemminkin: ”Kuka? Minäkö?”

Ei kuitenkaan Daavid-poika. Ottaen vain kiviä ja yksinkertaisen paimenen lingon hän lähestyi jättiläistä sanoen: ”Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. – –

Tänä päivänä Herra jättää sinut minun käsiini. – – Silloin koko maa saa tietää, että Israelilla on Jumala.” (1. Sam. 17:45–46.) Eikä Daavid siinä vaiheessa kävellyt pelokkaasti vaan juoksi kohtaamaan jättiläisen. Ja Daavidin uskon vuoksi Jumalaan Goljat sai surmansa ja Israel pääsi voitolle.

Nuoret veljeni ja sisareni, missä sitten matkustankin, tapaan sellaisia hienoja nuoria kuin te, jotka kohtaatte jatkuvasti nykyajan goljatteja niiden kiusausten muodossa, jotka saisivat meidät rikkomaan liittomme ja tasovaatimukset, jotka Herra on meille antanut. Se käy vieläkin tärkeämmäksi, kun teitä ympäröi päivittäin karkea kielenkäyttö, sosiaalisesti hyväksytty moraalittomuus, säädyttömyys, pornografia ja muu sopimaton aines tiedotusvälineissä, mukaan lukien televisio ja Internet, sekä laajalle levinneet huumeet ja alkoholi. Sanalla sanoen päivääkään ei kulu, etteikö meiltä kysytä muodossa tai toisessa: ”Ken Herran puolla on?” Minulla on kaksi yksinkertaista ehdotusta auttaakseni teitä valmistamaan vastauksenne tuohon kysymykseen.

Ensiksi, älkää koskaan unohtako, keitä olette. Yksinkertainen totuus on lasten laulussa, jonka monet meistä oppivat Alkeisyhdistyksessä: ”Oon lapsi Jumalan” (MAP-lauluja, 187). Eikä viisas ja hyvä taivaallinen Isämme vain lähettänyt meitä tänne ja jättänyt meitä sitten yksin. Hän on antanut meille erityisiä oppaita auttamaan meitä saavuttamaan sen, mitä Hän odottaa meiltä. Hän on antanut meille perheen auttamaan, rakastamaan ja opettamaan. Hän on antanut meille elävät profeetat johtamaan meitä. Hän on antanut meille ensimmäisen presidenttikunnan kautta tasovaatimukset kirjasessa Nuorten voimaksi ja tämän lupauksen: ”Lupaamme, että kun noudatatte näitä tasovaatimuksia ja elätte pyhien kirjoitusten totuuksien mukaan, te kykenette suorittamaan elämäntyönne viisaammin ja taitavammin ja kestämään koettelemukset rohkeammin. Pyhä Henki auttaa teitä.” (2002, s. 2–3.)

Pidän pientä versiota kirjasesta aina mukanani – aina! Haastan teidät tekemään samoin. Sitten kun odotatte bussia tai teillä on hetki aikaa, ottakaa se esiin, lukekaa sitä ja uudistakaa päätös elää tuon lehtisen tasovaatimusten mukaan. Lupaan teille, että kun teette niin, koette onnea ja rauhaa sekä voimakkaita rohkeuden ja itsekunnioituksen tunteita.

Kun käytätte tahdonvapauttanne, muistakaa, ettette ole yksin. Rakastavan ja viisaan taivaallisen Isän lisäksi on muita, jotka rukoilevat, että tekisitte viisaita valintoja. Kun nuorena kävin treffeillä tai ulkona ystävieni kanssa, kävin aina ilmoittamassa vanhemmilleni, että olin tullut kotiin. Yleensä vain koputin heidän oveensa, avasin sen ja sanoin: ”Olen kotona”, ja menin sitten nukkumaan. Kun eräänä iltana tulin kotiin treffeiltä, koputin kuten tavallisesti ja avasin sitten oven. Kun tein niin, käytävän valo lankesi enkelimäiseen äitiini, joka oli polvillaan rukouksessa. Ja nähdessäni hänet siinä tiesin, kenen puolesta hän rukoili. En ole koskaan unohtanut tuota kokemusta. Ja tieto siitä, että äitini rukoilee yhä nykyäänkin puolestani, rohkaisee minua ja muistuttaa minulle, kuka olen ja etten ole yksin.

Toinen ehdotukseni: Oppikaa hallitsemaan ajatuksenne. Osana onnensuunnitelmaa, jonka taivaallinen Isämme on meille antanut, on, että meidät lähetettiin tänne koeteltaviksi. Siksi kiusauksia tulee olemaan aina. Työmme myöhempien aikojen pyhinä on pitää Jumalan käskyt niistä kiusauksista huolimatta, joita Saatana lähettää tiellemme. Omassa elämässäni olen havainnut, että se on paljon helpompaa, kun voimme hallita ajatuksiamme – ja etenkin, kun olemme opetelleet ulkoa lauluja, pyhien kirjoitusten kohtia ja hyviä runoja korvaamaan mieleemme tulevat pahat ajatukset.

Presidentti Boyd K. Packer on neuvonut meitä opettelemaan ulkoa jonkin kirkon laulun, niin että kun mieleemme tulee sopimaton ajatus, me voimme korvata sen kirkon laululla. Soveltaessaan tätä ohjetta käytäntöön eräs ystäväni selitti: ”Lähdin eräänä päivänä toimistostani lounaalle. Kun olin kävellyt pari korttelinväliä, huomasin hyräilleeni ’omaa lauluani’: ’Oon lapsi Jumalan’. Kun kelasin ajatuksiani taaksepäin muutaman sata metriä, tajusin, että ylittäessäni kadun toimistosta lähtiessäni edessäni kadun yli oli kulkenut vähäpukeinen nuori nainen. Välittömästi, alitajuisesti laulun ’Oon lapsi Jumalan’ sanat ja sävel olivat alkaneet pyöriä mielessäni – ja karkottaa sopimattomat ajatukset.” Sinä päivänä ystäväni sai suuren opetuksen kyvystään hallita ajatuksensa.

Presidentti George Albert Smith antoi suurenmoisen neuvon tästä aiheesta sanoessaan: ”Herran alueen ja Perkeleen alueen välillä on rajalinja, selvästi vedetty. Jos te pysytte Herran puolella linjaa, vastustaja ei voi tulla sinne teitä kiusaamaan. – – Mutta jos te ylitätte viivan paholaisen puolelle, – – olette hänen alueellaan ja – – hän on oleva kimpussanne saadakseen teidät mahdollisimman kauas tuosta rajalinjasta, koska hän tietää, että hän voi onnistua tuhoamaan teidät vain pitämällä teidät mahdollisimman kaukana turvapaikasta.” (Lainattuna artikkelissa Charles Didier, ”Seuratako vai eikö, kas siinä pulma”, Valkeus, huhtikuu 1982, s. 98.)

Vuoden 2007 toimintailtojen johtoaiheessa on lupaus niille, jotka ottavat huomioon tämän viisaan neuvon: ”Hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä – – [ja] Pyhä Henki on kumppanisi alati” (OL 121:45–46).

Minä todistan teille, että Jumala elää. Minä tiedän, että me olemme Hänen lapsiaan, että Hän tuntee meidät nimeltä ja että me emme ole yksin tehdessämme näitä tärkeitä päätöksiä. Joka päivä elämässänne te teette valintoja, joiden tulos vie teidät joko yhdelle puolelle tuota rajalinjaa tai toiselle. Ja niinpä esitän haasteen kaikille ääneni kantamilla oleville nuorille – nuorisolle, joka on ylhäistä syntyperää, kaikkialla maailmassa: Eläkää elämäänne sillä tavoin, että kun edessänne on valinta hyvän ja pahan välillä ja kun syvällä sisimmässänne voitte kuulla kysymyksen: ”Ken Herran puolla on?”, te olette valmiit vastaamaan koko voimastanne: ”Minä olen!” Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.