2. Nefi 31–33

Vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt, missä merkityksessä ilmausta ”Kristuksen oppi” käytetään luvussa 2. Nefi 31: ”Vaikka ilmausta ’Kristuksen oppi’ voitaisiin asianmukaisesti käyttää kuvaamaan mitä tahansa Mestarin opetuksista tai niitä kaikkia, niin noita suurenmoisen laajoja ja kauniita ilmauksia, joita on kaikkialla Mormonin kirjassa, Uudessa testamentissa ja myöhempien aikojen pyhissä kirjoituksissa, voisi sopivammin nimittää ’Kristuksen opeiksi’. Huomatkaa, että ilmaus, jota Nefi käytti, oli aivan erityinen. Nefin viimeisessä todistuksessa – ja myöhemmin Vapahtajan omassa julistuksessa nefiläisille Hänen ilmestyessään heille – korostetaan Kristuksen opin täsmällistä, keskitettyä, erityistä merkitystä, tarkemmin sanoen sitä, minkä profeetta Joseph Smith sanoi olevan ’evankeliumin ensimmäiset periaatteet ja toimitukset’.” (Christ and the New Covenant, s. 49.)

Vaikka ihmiskunta täytyy kastaa syntien anteeksisaamiseksi, Vapahtaja, joka oli pyhä ja synnitön, meni kasteelle esimerkkinä nöyryydestä ja kuuliaisuudesta. Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että menemällä kasteelle Jeesus Kristus antoi kaikille ihmisille esimerkin, kuinka seurata Hänen jälkiään:

”Jumalan valtakuntaan astuminen on niin tärkeää, että Jeesus kastettiin, jotta Hän näyttäisi meille, ’kuinka kaita on se polku ja kuinka kapea se portti, josta [meidän] tulee mennä sisälle’ (2. Nefi 31:9). – –

Kuolevaisesta äidistä syntynyt Jeesus kastettiin, jotta Hän täyttäisi Isänsä käskyn, jonka mukaan Jumalan pojat ja tyttäret pitäisi kastaa. Hän näytti meille kaikille esimerkin nöyrtymisestä taivaallisen Isämme edessä. Me kaikki olemme tervetulleet astumaan kasteen vesiin. Jeesus meni kasteelle todistaakseen Isälleen olevansa kuuliainen Hänen käskyjensä pitämisessä. Hän meni kasteelle näyttääkseen meille, että meidän tulisi saada Pyhän Hengen lahja (ks. 2. Nefi 31:4–9).

Kun me seuraamme Jeesuksen esimerkkiä, mekin osoitamme haluavamme tehdä parannuksen ja olla kuuliaisia taivaallisen Isämme käskyjen pitämisessä. Me nöyrrymme särkynein sydämin ja murtunein mielin tunnustaessamme syntimme ja etsiessämme anteeksiantoa rikkomuksistamme (ks. 3. Nefi 9:20). Me teemme liiton, että olemme halukkaita ottamaan Jeesuksen Kristuksen nimen päällemme ja aina muistamaan Hänet.” (Ks. ”Kasteenliitto: Olla Jumalan valtakunnassa ja kuulua siihen”, Liahona, tammikuu 2001, s. 7–8.)

”Täysin vilpittömin sydämin” viittaa siihen, että täydellisesti sitoutuu Jeesukseen Kristukseen puhtain ja vilpittömin motiivein eikä vain teeskentele seuraavansa Herraa. Presidentti Marion G. Romney (1897–1988) ensimmäisestä presidenttikunnasta on tunnistanut senkaltaista tekopyhyyttä: ”On ihmisiä, jotka yrittävät palvella Herraa loukkaamatta perkelettä” (”Rauhan hinta”, Valkeus, helmikuu 1984, s. 6).

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on tähdentänyt, kuinka tärkeää on seurata Herraa vilpittömänä:

”Elämmekö me todellakin evankeliumin mukaan vai ilmennämmekö me vain ulkoista vanhurskautta, niin että ihmiset ympärillämme olettavat meidän olevan uskollisia, kun sydämemme ja näkymättömät tekomme eivät todellisuudessa ole Herran opetusten mukaisia?

Olemmeko me vain ’ulkonaisesti hurskaita’ samalla kun kiellämme ’uskon voiman’? [JS–H 19.]

Olemmeko me todellisuudessa vanhurskaita, vai teeskentelemmekö me kuuliaisuutta vain silloin, kun luulemme toisten näkevän?

Herra on sanonut selvästi, ettei Hän anna ulkomuodon hämätä, ja Hän on varoittanut meitä vilpillisyydestä Häntä tai muita kohtaan. Hän on kehottanut meitä varomaan ihmisiä, jotka esittävät valheellista julkisivua, jotka näyttävät loistavia kulisseja peittääkseen synkän todellisuuden. Tiedämme, että ’Herra näkee sydämeen’ eikä Hän katso ulkokuorta [1. Sam. 16:7].” (Ks. ”Uskollinen olen iäti”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 14.)

Jeesus Kristus on opettanut, että kaikki ihmiset täytyy kastaa vedellä ja myös Hengellä (ks. Joh. 3:5). Vesikastetta täytyy seurata Hengen kaste, jota nimitetään toisinaan tulikasteeksi. Presidentti Marion G. Romney on opettanut: ”Pyhän Hengen lahjan saamisen merkitys on sanoin kuvaamaton. Se on se tulikaste, johon Johannes viittasi (ks. Luuk. 3:16). Se on se Hengestä syntyminen, josta Jeesus puhui Nikodemokselle [ks. Joh. 3:5].” (Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1974, s. 134; tai Ensign, toukokuu 1974, s. 92.)

Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on selventänyt, että konfirmoiduksi tuleminen ei tarkoita, että henkilö on saanut Hengen kasteen:

”Kasteemme jälkeen pappeudenhaltijat panivat kätensä meidän jokaisen pään päälle ja meidät konfirmoitiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi ja meille annettiin Pyhä Henki (ks. OL 49:14). Konfirmoinnissamme lausuttu ilmaus ’ota vastaan Pyhä Henki’ oli ohje tavoitella Hengen kastetta.

Profeetta Joseph Smith on opettanut: ’Voitte yhtä hyvin kastaa hiekkasäkin kuin ihmisen, ellei sitä tehdä syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen saamiseksi. Vesikaste on ainoastaan puoli kastetta, eikä se hyödytä mitään ilman toista puolta eli Pyhän Hengen kastetta.’ (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 313.) Meidät kastettiin upottamalla veteen syntien anteeksisaamiseksi. Meidät täytyy kastaa myös Herran Hengellä, ja meidän täytyy tulla upotetuiksi siihen, ’ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta’ (2. Nefi 31:17).” (”Jotta Hänen Henkensä olisi aina meidän kanssamme”, Liahona, toukokuu 2006, s. 29.)

Vanhin Lynn A. Mickelsen seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, että Vapahtajan sovituksen ansiosta tulen kautta tapahtuva kaste tuo puhdistumisen synnistä: ”Sovituksensa ansiosta ja antaen itsensä syntiemme lunnaaksi Vapahtaja valtuuttaa Pyhän Hengen puhdistamaan meidät tulen kautta tapahtuvassa kasteessa. Kun Pyhä Henki asuu meissä, Hänen puhdistava läsnäolonsa polttaa synnin saastan. Sitoutumisen myötä puhdistumisprosessi alkaa heti.” (”Sovitus, parannus ja likapyykki”, Liahona, marraskuu 2003, s. 12.)

Yhdessä niistä harvoista tilanteista, jolloin Isän ääni on kuultu, Hän todisti: ”Totisesti, minun Rakkaani sanat ovat todet ja luotettavat. Se, joka kestää loppuun asti, se pelastuu.” (2. Nefi 31:15.) Myöhemmin Hän sanoi, että ne, jotka kestävät loppuun asti, saavat iankaikkisen elämän (ks. jae 20). Nämä pyhät sanat, jotka Nefi kuuli Isältä, osoittavat, että yksi evankeliumin merkittävimmistä lupauksista on se, että ne, jotka kestävät loppuun asti, saavat iankaikkisen elämän (ks. 3. Nefi 15:9).

Ilmausta ”kestää loppuun asti” käytetään usein viittaamaan siihen, että meidän tulee kärsivällisesti kestää vastoinkäymisiä läpi elämämme. Vanhin Joseph B. Wirthlin on selittänyt, että kestäminen loppuun asti tarkoittaa myös sitä, että pysymme uskollisina Kristukselle elämämme loppuun asti:

”Kestäminen loppuun asti on oppi siitä, että jatkaa eteenpäin iankaikkiseen elämään johtavalla polulla sen jälkeen kun on astunut polulle uskon, parannuksen, kasteen ja Pyhän Hengen lahjan saamisen kautta. Kestäminen loppuun asti edellyttää koko sydäntämme, eli kuten Mormonin kirjan profeetta Amaleki opettaa, meidän täytyy tulla Hänen luoksensa ja uhrata koko sielumme uhriksi Hänelle ja paastota ja rukoilla jatkuvasti ja kestää loppuun asti, ja niin totta kuin Herra elää, me pelastumme [Omni 26].

Kestäminen loppuun asti tarkoittaa, että olemme juurruttaneet elämämme lujasti evankeliumin maaperään, pidämme kiinni kirkon hyväksytyistä opeista, palvelemme nöyrästi lähimmäisiämme, elämme Kristuksen kaltaista elämää ja pidämme liittomme. Ne, jotka kestävät, ovat vakaita, lujia ja nöyriä, edistyvät jatkuvasti, eikä heissä ole vilppiä. Heidän todistuksensa ei perustu maailmallisiin syihin – se perustuu totuuteen, tietoon, kokemukseen ja Hengen vaikutukseen.” (”Ponnistelkaa eteenpäin”, Liahona, marraskuu 2004, s. 101.)

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on opettanut, että kaste on paitsi portti, josta käydään sisälle kirkkoon, myös välttämätön polku iankaikkisen elämän saamiseksi: ”Kun Herra oli maan päällä, Hän teki hyvin selväksi, että oli yksi tie ja vain yksi tie, jonka kautta ihminen voi pelastua. ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.’ (Joh. 14:6.) Sitä tietä kulkiessa käy ilmi, että seuraavat kaksi asiaa ovat hyvin muuttumattomia. Ensimmäiseksi Hänen nimessään on valtuus taata ihmiskunnan pelastus. ’Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla’ (Ap. t. 4:12). Ja seuraavaksi on välttämätön toimitus – kaste – porttina, jonka kautta jokaisen sielun täytyy kulkea saadakseen iankaikkisen elämän.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1975, s. 145; tai Ensign, marraskuu 1975, s. 97.)

Vanhin David A. Bednar on opettanut, että Kristuksen luokse tuleminen vaatii elinikäistä ponnistelua eteenpäin johdonmukaisen kuuliaisena: ”Kristuksen luokse tuleminen ei ole yksittäinen tapahtuma, jolla on selkeä aloitus- ja päätöskohta, vaan se on prosessi, joka etenee ja syvenee koko elämän ajan. Ensimmäisenä askeleena tuossa prosessissa meidän on epäilemättä hankittava tietoa ja opittava Jeesuksesta, Hänen elämästään, opetuksistaan ja palvelutyöstään. Mutta se, että todella tulemme Hänen luokseen, edellyttää myös jatkuvaa kuuliaisuutta ja pyrkimystä tulla Jeesuksen kaltaiseksi ajatuksissamme, motiiveissamme, kanssakäymisissämme ja teoissamme. Kun me ponnistelemme eteenpäin (ks. 2. Nefi 31:20) opetuslapseuden tiellä, me voimme lähestyä Vapahtajaa ja odottaa, että Hän lähestyy meitä, me voimme etsiä Häntä uutterasti toivoen, että löydämme Hänet, me voimme luottavaisina pyytää, että saisimme, ja me voimme kolkuttaa odottaen, että ovi avataan meille (ks. OL 88:63).” (”Koska meillä on ne silmiemme edessä”, Liahona, huhtikuu 2006, s. 16–18.)

Ilmaus ”kestiten itseänne Kristuksen sanalla” (2. Nefi 31:20) vertaa keskenään ruhtinaallisen aterian nauttimista ja meidän halukkuuttamme vastaanottaa Kristuksen sanat. Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että me kestitsemme itseämme Kristuksen sanoilla, kun me halajamme niitä ja noudatamme niitä: ”Kestitseminen tarkoittaa enemmän kuin maistamista. Kestitseminen tarkoittaa nauttimista. Nautimme pyhistä kirjoituksista tutkimalla niitä ihanan löytämisen ja uskollisen kuuliaisuuden hengessä. Kun kestitsemme itseämme Kristuksen sanoilla, ne kirjoitetaan ’ihmissydämiin’ [2. Kor. 3:3]. Niistä tulee kiinteä osa omaa luonnettamme.” (Ks. ”Pyhien kirjoitusten tarjoaman ohjauksen mukaan eläminen”, Liahona, tammikuu 2001, s. 21.)

Mistä löydämme Kristuksen sanan kestitäksemme itseämme sillä? Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on selventänyt: ”Mormonin kirjan sanoin meidän tulee ’uskoa Kristukseen eikä kieltää häntä’ (2. Nefi 25:28). – – Meidän täytyy tulla Kristuksen luokse ja tulla täydellisiksi Hänessä (ks. Moroni 10:32). – – Meidän täytyy tulla kestitsemään itseämme Kristuksen sanalla (ks. 2. Nefi 31:20), jota saamme Hänen pyhistä kirjoituksistaan, Hänen voidelluiltaan ja Hänen Pyhältä Hengeltään.” (A Witness and a Warning, 1988, s. 51.)

Vanhin Robert D. Hales on selittänyt, että kestitäkseen itseään Kristuksen sanoilla ihmisen täytyy omaksua Hänen opetuksensa ja sisällyttää ne elämäänsä aivan kuten nauttiessaan aterian: ”Jos teidän ja minun on määrä kestitä itseämme Kristuksen sanoilla, meidän on tutkittava pyhiä kirjoituksia ja omaksuttava Hänen sanansa pohtimalla niitä ja tekemällä niistä osan jokaista ajatusta ja tekoa” (ks. ”Sielun ja ruumiin paraneminen”, Liahona, tammikuu 1999, s. 16).

Vanhin Hales on viime aikoina puhunut itsensä kestitsemisestä pyhillä kirjoituksilla keinona kuulla Herran ääni elämässämme:

”Ellei meillä ole Jumalan sanaa tai ellemme pysy uskollisena Jumalan sanalle ja ota siitä vaarin, me harhaudumme oudoille poluille ja eksymme yksilöinä, perheinä ja kansakuntina.

Kuin äänet tomusta Herran profeetat huutavat meille, jotka olemme maan päällä tänä aikana: Pitäkää kiinni pyhistä kirjoituksista! Tarttukaa niihin, vaeltakaa niiden mukaan, eläkää niiden mukaan, iloitkaa niistä, nauttikaa niistä. Älkää näykkikö. Ne ovat ’Jumalan voima, joka tuo pelastuksen’ [OL 68:4] ja johtaa meidät takaisin Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen luo.

Jos Vapahtaja eläisi lihassa keskuudessamme tänä aikana, Hän opettaisi meille pyhiä kirjoituksia kuten Hän opetti eläessään maan päällä. – – Hänen sanansa [kaikuvat]: ’[Tutkikaa] kirjoituksia, – – ja nehän juuri todistavat minusta’ [Joh. 5:39]. Se on Pyhän Hengen antama todistus, sillä ’Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta’ [Moroni 10:5]. – –

Mikä loistava siunaus! Sillä kun me haluamme puhua Jumalalle, me rukoilemme. Ja kun me haluamme Hänen puhuvan meille, me tutkimme kirjoituksia, sillä Hänen sanansa puhutaan Hänen profeettojensa kautta. Sitten Hän opettaa meitä, kun kuuntelemme Pyhän Hengen kuiskauksia.” (Ks. ”Pyhät kirjoitukset – Jumalan voima, joka tuo meille pelastuksen”, Liahona, marraskuu 2006, s. 26, 27.)

Kun ihminen on saanut Pyhän Hengen ja hänet on kastettu tulella, Pyhä Henki innoittaa häntä kyvyllä ja sanoilla ”puhua enkelien kielellä”, jotta hän voi ”huutaa ylistystä Israelin Pyhälle” (2. Nefi 31:13). Puhuminen enkelien kielellä ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö puhuisi toista kieltä.

Presidentti Boyd K. Packer on selittänyt, että me puhumme enkelien kielellä, kun me puhumme Pyhän Hengen vaikutuksesta: ”Nefi selitti, että enkelit puhuvat Pyhän Hengen voimalla, ja te voitte puhua enkelien kielellä, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että te voitte puhua Pyhän Hengen voimalla. Se on hiljaista. Se ei ole näkyvää. Näkyviin ei tule kyyhkystä. Näkyviin ei tule tulenlieskoja kuin kieliä. Mutta voima tulee.” (”Pyhän Hengen lahja – Mitä jokaisen jäsenen tulee tietää”, Liahona, elokuu 2006, s. 21–22.)

Mormonin kirja lupaa, että ”Kristuksen sanat kertovat teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä” (2. Nefi 32:3). Vanhin W. Rolfe Kerr seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, että Kristuksen sanat voivat opastaa meitä aivan kuten Liahona opasti Lehin perhettä läpi erämaan: ”Niinpä me näemme, veljet ja sisaret, että Kristuksen sanat voivat olla henkilökohtainen Liahona meille jokaiselle ja näyttää meille tien. Älkäämme olko velttoja keinon helppouden tähden. Ottakaamme uskossa Kristuksen sanat mieleemme ja sydämeemme sellaisina kuin ne ovat kirjoitettuina pyhissä kirjoituksissa ja sellaisina kuin elävät profeetat, näkijät ja ilmoituksensaajat ne lausuvat. Kestitkäämme itseämme uskoen ja uutterasti Kristuksen sanoilla, sillä Kristuksen sanat ovat meidän hengellinen Liahonamme ja kertovat meille kaiken, mitä meidän tulee tehdä.” (Ks. ”Kristuksen sanat hengellinen Liahonamme”, Liahona, toukokuu 2004, s. 37.)

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on vahvistanut, miten tärkeä ja hyödyllinen on se Pyhän Hengen vaikutus, joka tulee säännöllisen päivittäisen pyhien kirjoitusten tutkimisen kautta: ”Toinen yksinkertainen asia, joka meidän tulee tehdä, jotta sallisimme Jumalan antavan meille voimaa, on kestitä itseämme Jumalan sanalla: lukea ja mietiskellä kirkon pyhiä kirjoja ja elävien profeettojen sanoja. Tämä päivittäinen tapa tuo mukanaan lupauksen Jumalan avusta. Pyhien kirjoitusten uskollinen tutkiminen tuo meille Pyhän Hengen.” (Ks. ”Herran voimassa”, Liahona, toukokuu 2004, s. 17–18.)

Vanhin Spencer J. Condie seitsemänkymmenen koorumista on huomauttanut, että pyhät kirjoitukset helpottavat Pyhän Hengen kumppanuutta kohdatessamme tärkeitä päätöksentekotilanteita: ”Te saatatte kohdata päätöksentekotilanteita, jotka koskevat lähetystyötä, tulevaa uraanne ja lopulta avioliittoa. Kun luette pyhiä kirjoituksia ja rukoilette ohjausta, te ette varmaankaan näe vastausta sivulle kirjoitettujen sanojen muodossa, mutta saatte lukiessanne selkeitä tuntemuksia ja kuiskauksia, ja lupauksen mukaisesti Pyhä Henki ’osoittaa teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä’ [2. Nefi 32:5].” (Ks. ”Tulla suureksi siunaukseksi lähimmäisillemme”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 50.)

Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on neuvonut, että rukous on pelastusköysi Jumalan luo: ”Kun Jumala asetti ihmisen maan päälle, rukouksesta tuli ihmiskunnan ja Jumalan välinen pelastusköysi. Niinpä Aadamin sukupolven ihmiset alkoivat ’nimeltä kutsuen rukoilla avuksi Herraa’ [1. Moos. 4:26]. Rukous on siitä saakka kautta kaikkien sukupolvien tyydyttänyt erittäin tärkeää tarvetta, joka ihmisillä on. Jokaisella meistä on ongelmia, joita emme osaa ratkaista, ja heikkouksia, joita emme pysty voittamaan ilman että lähestymme rukouksen kautta korkeampaa voimanlähdettä. Tämä lähde on taivaan Jumala, jota me rukoilemme Jeesuksen Kristuksen nimessä [ks. 2. Nefi 32:9; 3. Nefi 20:31]. Rukoillessamme meidän tulisi ajatella, että taivaallisella Isällämme on kaikki tieto, ymmärrys, rakkaus ja myötätunto.” (Ks. ”Rukouksen pelastusköysi”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 62.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on antanut esimerkin evankeliumin viemisestä ”ihmislasten sydämiin” (2. Nefi 33:1):

”Presidentti Hinckley selitti, mitä merkityksellistä seuraa, kun noudatamme käskyä opettaa Hengen avulla, esittäessään tämän haasteen:

’Meidän on – – saatava opettajamme puhumaan sydämestään pikemminkin kuin kirjoistaan, tuomaan julki rakkautensa Herraan ja tähän kallisarvoiseen työhön, sillä jotenkin se sytyttää heidän oppilaittensa sydämen’ [Teachings of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 619–620].

Tämä on tavoitteemme – että rakkaus Jumalaan ja sitoutuminen Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ’sytyttää’ oppilaittemme sydämen.” (”Evankeliumin opettaminen”, Liahona, tammikuu 2000, s. 97.)

Vanhin David A. Bednar on selittänyt, että myös sanan kuulijan täytyy olla halukas vastaanottamaan Hengen voimalla: ”Nefi opettaa meille: ’Kun ihminen puhuu Pyhän Hengen voimalla, Pyhän Hengen voima vie [sanoman] ihmislasten sydämiin’ (2. Nefi 33:1). Huomatkaa, että Hengen voima vie sanoman sydämeen mutta ei välttämättä vaikuta sydämeen. Opettaja voi selittää, havainnollistaa, vakuuttaa ja todistaa ja tehdä sen suurella hengellisellä voimalla ja vaikuttavasti. Sanoman sisältö ja Pyhän Hengen todistus alkavat kuitenkin loppujen lopuksi vaikuttaa sydämessä vain, mikäli vastaanottaja sen sallii.” (Ks. ”Etsikää oppia uskon kautta”, ilta johtavan auktoriteetin seurassa, 3. helmikuuta 2006, s. 1, www.ldsces.org; ks. myös OL 50:14, 17–20.)

Presidentti Ezra Taft Benson on opettanut, että yksi tehtävistämme kirkon jäseninä on julistaa muille, että nämä ovat Jeesuksen Kristuksen sanoja Hänen palvelijoidensa kautta: ”Meidän päätehtävämme on julistaa evankeliumia ja tehdä se tehokkaasti. Meidän ei ole pakko vastata kaikkeen arvosteluun. Jokainen joutuu loppujen lopuksi peräytymään uskon seinää vasten ja ottamaan siinä kantaa. ’Ja päätelkää itse, eivätkö ne ole Kristuksen sanoja’, Nefi sanoi, ’sillä Kristus on osoittava teille voimalla ja suurella kirkkaudella viimeisenä päivänä, että ne ovat hänen sanojaan; ja te ja minä seisomme kasvotusten hänen tuomioistuimensa edessä; ja te tulette tietämään, että hän on käskenyt minua kirjoittamaan nämä asiat’ (2. Nefi 33:11). Jokaisen ihmisen on pääteltävä itse tietoisena siitä, että Jumala pitää häntä siitä vastuullisena.” (Ks. ”Mormonin kirja on Jumalan sanaa”, Valkeus, elokuu 1975, s. 45.)

Nefi sanoi, että hän tapaisi meidät tuomioistuimen edessä. Mielenkiintoista on, että myös Jaakob ja Moroni esittivät hyvin samansuuntaisia ajatuksia (ks. MK Jaak. 6:13; Moroni 10:27).