3. Nefi 12–14

Vuorisaarna, kuten se sisältyy sekä Raamattuun että Mormonin kirjaan, on Herran malli täydelliseksi tulemista varten. Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on sanonut tästä saarnasta: ”Kristus ei tullut maailmaan vain sovittaakseen ihmiskunnan synnit vaan myös antamaan maailmalle esimerkin Jumalan lain täydellisyyden mittapuusta ja kuuliaisuudesta Isälle. Vuorisaarnassaan Mestari antoi meille eräänlaisen ilmoituksen omasta luonteestaan, joka oli täydellinen, tai ilmoituksen, jonka voisi sanoa olevan ’omaelämäkerta, jonka jokaisen tavun Hän oli kirjoittanut tekoina’, ja niin tehden Hän antoi meille mallin omaa elämäämme varten.” (Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, 2001, s. 199–200.)

Vapahtaja aloitti saarnansa nefiläisille kiinnittämällä heidän huomionsa siihen, kuinka tärkeää on seurata kahtatoista nefiläistä opetuslasta, jotka Hän oli kutsunut ja joille Hän oli antanut voiman ja valtuuden. Myös nykypäivän ilmoitus on tähdentänyt sitä turvallisuutta ja niitä siunauksia, jotka tulevat, kun seuraamme Herran valitsemia palvelijoita (ks. OL 1:38; 21:6). Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, miksi on ratkaisevan tärkeää, että seuraamme ensimmäistä presidenttikuntaa ja kahdentoista apostolin koorumia nykyään:

Kuva

Kristus asettaa nefiläiset apostolinsa

Jerry Thompson, © IRI

”Kirkon apostolien ja profeettojen perustuksen tarkoituksena oli olla siunaukseksi kaikkina aikoina mutta varsinkin vastoinkäymisten tai vaarojen aikoina, jolloin saattaisimme tuntea itsemme lasten kaltaisiksi, hämmentyneiksi tai epävarmoiksi, ehkäpä hieman pelokkaiksi, aikoina, jolloin ihmisten kavaluus tai paholaisen pahansuopuus yrittäisi hämmentää tai johtaa harhaan. Sellaisia aikoja varten, joita tulee nykyisin, Jumala on valtuuttanut ja te olette hyväksyneet ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi. – –

Sellainen perustus Kristuksessa on ollut ja on aina oleva suoja. – – Sellaisina aikoina kuin me nyt elämme – ja jollaisia tulemme enemmän tai vähemmän aina elämään – elämän myrskyillä ’ei ole valtaa teihin – –’ [Hel. 5:12].” (”Profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia”, Liahona, marraskuu 2004, s. 7.)

Vapahtajan saarna alkaa lausumilla, joista käytetään nimitystä siunatuksijulistukset. Ne alkavat ilmauksilla, joissa julistetaan, että ”siunattuja ovat…” (ks. 3. Nefi 12:1–11). Nämä sanat kuvaavat, mitä tapahtuu, kun pyhät soveltavat tämän saarnan opetuksia elämäänsä.

[Englanninkielisen] Raamatun sanastossa selitetään, että siunatuksijulistukset ”kuvaavat tiettyjä perustekijöitä, jotka muodostavat hienostuneen ja hengellisen luonteen ja jotka kaikki ovat läsnä aina kun kyseinen luonne esiintyy täydellisyydessään. Siunatuksijulistukset eivät niinkään ole erillisiä lausumia vaan toisiinsa yhteydessä olevia ja järjestyksessään vähitellen kehittyviä.” (Bible Dictionary, hakusana ”Beatitudes”, s. 620.) Pyhien kirjoitusten opas lisää: ”Siunatuksijulistukset on järjestetty siten, että kukin niistä rakentuu sitä edeltävän varaan” (hakusana ”Siunatuksijulistus”, s. 170).

Presidentti Harold B. Lee on opettanut, että siunatuksijulistukset sisältävät ”täydellisen elämän rakenteen”: ”Neljä niistä liittyy – – henkilökohtaiseen elämäämme” ja neljässä ”käsitellään ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita” (Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, s. 200, 203). Seuraava kaavio havainnollistaa tätä suhdetta:

Presidentti Harold B. Lee on määritellyt, mitä tarkoittaa olla hengessä köyhä:

”Mestari [sanoi]: ’Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta’ (Matt. 5:3). Hengessään köyhillä tarkoitetaan tietenkin niitä, jotka ovat hengellisesti puutteenalaisia, jotka tuntevat olevansa niin köyhiä hengellisesti, että he etsivät ja kaipaavat suuresti apua. – –

Jokaisen meistä, täydellisyyteen päästäksemme, täytyy kerran kysyä itseltämme: ’Mitä vielä puuttuu?’ jotta voisimme aloittaa kiipeämisen ylöspäin täydellisyyteen johtavalla valtatiellä.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, s. 197.)

Ilmaus ”jotka tulevat minun luokseni” (3. Nefi 12:3) ei esiinny Uuden testamentin versiossa vuorisaarnasta, mutta se selventää Vapahtajan opetusta. On siunattua olla hengessä köyhä, jos me tulemme Kristuksen luo. Vapahtaja kuvasi kohdassa 3. Nefi 12:2, kuinka me alamme tulla Hänen luokseen. Lausumaa ”jotka tulevat minun luokseni” voidaan periaatteessa soveltaa muihinkin siunatuksijulistuksiin. Jotta saisimme lohdutuksen (ks. jae 4), perisimme maan (ks. jae 5), täyttyisimme Pyhällä Hengellä (ks. jae 6), saisimme armon (ks. jae 7) tai saisimme nähdä Jumalan (ks. jae 8), meidän on tultava Kristuksen luo.

Kun Vapahtaja oli aloittamassa saarnaansa, joka käsitteli tulemista Hänen tykönsä, Hän mainitsi kasteen 19 kertaa kohtien 3. Nefi 11:21 ja 12:2 välillä. Täydellisesti ”Kristuksen luo tulemiseen” sisältyy pelastuksen toimitusten vastaanottaminen.

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on kuvannut täydentäviä tapoja, joilla voimme tulla Kristuksen luo: ”[Tulemme] Kristuksen tykö julistamalla evankeliumia, tekemällä elämämme täydelliseksi ja lunastamalla kuolleemme. Kun tulemme Kristuksen tykö, me tuomme siunauksia omaan elämäämme, perheemme elämään ja taivaallisen Isämme lasten elämään, niin elävien kuin kuolleidenkin.” (Ks. ”Tulkaa Kristuksen tykö ja tulkaa täydellisiksi hänessä”, Valkeus, heinäkuu 1988, s. 77.)

Vanhin Spencer J. Condie seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, kuinka siunatuksijulistukset voidaan nähdä luonteeltaan vähitellen kehittyvinä: ”Siunatuksijulistukset voidaan nähdä vanhurskauteen johtavana ohjeena, jossa on vähittäisiä askelia alkaen ilmauksesta ’hengessä köyhät, jotka tulevat [Kristuksen luo]’ (3. Nefi 12:3). Seuraavana askeleena selestisessä ohjeessa on olla murheellinen varsinkin syntiemme vuoksi, sillä ’Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen – –, sillä se johtaa pelastukseen’ (2. Kor. 7:10).” (Your Agency, Handle with Care, 1996, s. 8.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on selittänyt, ettei sävyisyys ole heikkoutta:

”Jos Herra oli sävyisä ja alistuvainen ja nöyrä, niin tullakseen nöyräksi ihmisen täytyy silloin tehdä sitä, mitä Hän teki – tuomita pelottomasti paha, edistää rohkeasti vanhurskauden tekoja, kohdata urheasti jokainen ongelma, tulla itsensä ja eteen tulevien tilanteiden herraksi sekä olla kiinnittämättä juurikaan huomiota omiin ansioihin.

Nöyryys ei ole mahtailevaa, ylimielistä eikä kopeaa. Se ei ole heikkoa, horjuvaa eikä nöyristelevää. – –

Nöyrä ja sävyisä viittaavat asianmukaisesti hyveisiin, eivät heikkouksiin. Ne viittaavat mielialan jatkuvaan lempeyteen sekä vihan ja kiihkon puuttumiseen. – – Se ei ole nöyristelevää alistuneisuutta. Se ei ole kyyristelyä eikä pelkoa. – –

Kuinka ihminen tulee nöyräksi? Mielestäni häntä tulee muistuttaa jatkuvasti hänen riippuvuudestaan. Riippuvuudesta kenestä? Herrasta. Kuinka voi muistuttaa itseään? Todellisen, jatkuvan, Jumalaa kunnioittavan, kiitollisen rukouksen avulla.” (The Teachings of Spencer W. Kimball, toim. Edward L. Kimball, 1982, s. 232–233.)

Palvellessaan Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa sisar Sheri L. Dew selitti, kuinka halu (nälkä ja jano) liittyy tekoihin eli kykyyn työskennellä toivottujen tulosten saavuttamiseksi: ”Meidän kykymme kuulla hengellisesti liittyy meidän halukkuuteemme tehdä työtä asian hyväksi. Presidentti Hinckley on usein sanonut, että ainoa hänen tietämänsä tapa saada jotain aikaan on mennä polvilleen ja pyytää apua ja sitten nousta jaloilleen ja ryhtyä työhön. Tuo uskon ja ahkeran työn yhdistelmä on täydellinen opiskeluohjelma Hengen kielen oppimiseksi. Vapahtaja opetti: ’Siunattuja ovat kaikki ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät täytetään Pyhällä Hengellä’ (3. Nefi 12:6, kursivointi lisätty). Nälkä ja jano tarkoittavat silkkaa hengellistä työtä. Palveleminen temppelissä, parannuksen tekeminen tullaksemme yhä puhtaammiksi, anteeksiantaminen ja anteeksiannon tavoitteleminen sekä vilpitön paasto ja rukous lisäävät kaikki kykyämme vastaanottaa Henki. Hengellinen työ tehoaa, ja se on avain siihen, että oppii kuulemaan Herran äänen.” (Ks. ”Me emme ole yksin”, Liahona, tammikuu 1999, s. 114.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, mitä tarkoittaa olla puhdassydäminen:

”Vilpittömyys on puhdassydämisyyttä, ja se on olennaisen tärkeä hyve niille, jotka haluavat tulla luetuiksi Kristuksen totisten seuraajien joukkoon. – –

Jos me olemme vilpittömiä, niin me olemme rehellisiä, uskollisia ja vanhurskaita. Nämä kaikki ovat jumaluuden ominaisuuksia, ja niitä vaaditaan pyhiltä. Ne, jotka ovat rehellisiä, ovat oikeudenmukaisia ja totuudenmukaisia puheessaan, avoimia teoissaan, vailla petollisuutta sekä varastamisen, vääristelyn ja kaiken muun vilpillisen toiminnan yläpuolella. Rehellisyys on Jumalasta; epärehellisyys on perkeleestä, joka oli valehtelija alusta asti. Vanhurskaus tarkoittaa sellaista elämää, joka on sopusoinnussa evankeliumin lakien, periaatteiden ja toimitusten kanssa.” (Ks. ”Vilpittömyys”, Valkeus, heinäkuu 1988, s. 71.)

Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on todistanut siitä, mikä on rauhantekijäksi tulemisen perimmäinen alkulähde: ”Tuleminen Jeesuksen Kristuksen – ’Rauhan Ruhtinaan’ [Jes. 9:5] – tykö on polku, joka johtaa rauhaan maan päällä ja hyvään tahtoon ihmisten keskuudessa [ks. Luuk. 2:14]” (”Autuaita rauhantekijät”, Liahona, marraskuu 2002, s. 39).

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut sitä, kuinka voimme tulla rauhantekijöiksi: ”Rauhantekijät: Täydessä merkityksessä vain ne, jotka uskovat ja levittävät evankeliumin täyteyttä, ovat rauhantekijöitä tämän siunatuksijulistuksen täydellisen sisällön puitteissa. Evankeliumi on rauhan sanoma koko ihmiskunnalle. Jumalan lapset: Ne, jotka on otettu lapsiksi Jumalan perheeseen sen vuoksi, että he ovat omistautuneet totuudelle. Sen tapahtumien kulun myötä heistä tulee Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä. (Room. 8:14–18; Gal. 3:26–29; 4:1–7.)” (Doctrinal New Testament Commentary, 3 osaa, 1971–1973, osa 1, s. 216.)

Mormonin kirjan kertomus viittaa siihen, että maan suolana oleminen on tavoite, johon kirkon jäsenten tulee pyrkiä (ks. 3. Nefi 12:13). Mooseksen uhrimenoissa suola oli muistutuksena siitä, että meidän tulee muistaa liittomme Jumalan kanssa ja säilyttää ne (ks. 4. Moos. 18:19; 2. Aik. 13:5). Vastaavassa mielessä pyhien tulee auttaa palauttamaan ja säilyttämään liitot näinä myöhempinä aikoina. Kohdassa OL 101:39–40 esitetään, mitä ihmisen on tehtävä, jotta häntä pidettäisiin ”maan suolana”.

”Maan suolana” olemiseen liittyy tärkeä merkitys. Palvellessaan seitsemänkymmenen johtokunnan jäsenenä vanhin Carlos E. Asay (1926–1999) selitti pappeudenhaltijoille:

”’Kun ihmisiä kutsutaan minun ikuiseen evankeliumiini ja he tekevät ikuisen liiton, heitä pidetään maan suolana ja ihmisten makuna;

heidät on kutsuttu ihmisten mauksi’ (OL 101:39–40, kursivointi lisätty).

Sanalla maku tarkoitetaan miellyttävää makua, kiinnostavaa ominaisuutta ja hyvää mainetta. – –

Eräs maailmankuulu kemisti kertoi minulle, ettei suola menetä makua vanhetessaan. Se menettää makunsa muihin aineisiin sekoittumisen ja saastumisen vuoksi. Samalla tavoin pappeuden voima ei vähene iän myötä; sekin menetetään sekoittumisen ja saastumisen vuoksi. – –

Mies menettää makunsa ja kelvollisuutensa, kun hän saastuttaa mielensä epäpuhtailla ajatuksilla, häpäisee suunsa puhumalla muuta kuin totuutta ja käyttää väärin voimaansa tekemällä pahoja tekoja. – –

Haluaisin antaa nämä yksinkertaiset ohjeet avuksi erityisesti nuorille miehille, jotta he voisivat säilyttää makunsa: Ellei se ole puhdasta, älä ajattele sitä. Ellei se ole totta, älä sano sitä. Ellei se ole hyvää, älä tee sitä. (Ks. Marcus Aurelius, ’The Meditations of Marcus Aurelius’, julkaisussa The Harvard Classics, toim. Charles W. Eliot, 1909, s. 211.)” (Ks. ”Maan suola: ihmiskunnalle mauksi ja ihmisten pelastajiksi”, Valkeus, lokakuu 1980, s. 78.)

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista viittasi henkilökohtaiseen kokemukseen tähdentäessään sitä, kuinka tärkeää on olla valona toisille:

”Varttuessani Long Islandilla New Yorkissa ymmärsin, kuinka elintärkeää valo oli niille, jotka matkasivat avomerellä pimeydessä. Kuinka vaarallinen onkaan sammunut majakka! Kuinka tuhoisa onkaan majakka, jonka valo on mennyt epäkuntoon!

Meidän, joilla on Pyhän Hengen lahja, täytyy kuunnella sen johdatusta, jotta voimme olla valona muille.

’Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille’, Herra on sanonut, ’jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa’ [Matt. 5:15–16].

Emme koskaan tiedä, kuka saattaa olla meistä riippuvainen. Ja kuten Vapahtaja on sanonut: ’Kukaties he vielä palaavat ja tekevät parannuksen ja tulevat minun luokseni täysin vilpittömin sydämin, ja minä parannan heidät; ja te olette keinona pelastuksen tuomisessa heille’ [3. Nefi 18:32].” (Ks. ”Pimeydestä Hänen ihmeelliseen valoonsa”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 79.)

Siihen mennessä kun Vapahtaja suoritti palvelutyönsä kuolevaisuudessa, Mooseksen laki oli ollut israelilaisten uskonnollisen ja sosiaalisen elämän perustana yli tuhannen vuoden ajan. Nefiläisillä oli lakia koskevat kirjalliset muistiinpanot pronssilevyillä, ja nefiläiset profeetat opettivat ja noudattivat lakia. Kun Vapahtaja kävi nefiläisten luona, Hän opetti heille, että laki oli Hänessä kokonaan täytetty. Heidän ei kuitenkaan pitänyt ajatella, että Mooseksen laki olisi kumottu tai että se olisi hävinnyt (ks. 3. Nefi 12:17–18). Kuinka Vapahtaja ei kumonnut Mooseksen lakia vaan täytti sen? Mooseksen lakiin sisältyi sekä moraalisia että rituaalisia puolia.

Moraalisiin puoliin kuului sellaisia käskyjä kuten ”Älä tapa” ja ”Älä tee aviorikosta”. Jeesus Kristus opetti nefiläisille, että murhan ja aviorikoksen välttämisen lisäksi heidän tuli välttää myös vihaa ja himoa – niitä sydämen tiloja, jotka johtavat murhaan ja aviorikokseen (ks. 3. Nefi 12:21–30). Siten Jeesuksen Kristuksen evankeliumi täytti lain siinä mielessä, että se laajensi Mooseksen lain moraalisia puolia olemalla korkeampi laki. Se sisälsi Mooseksen lain moraaliin liittyvät käskyt ja asetti ne laajempien, sydämenmuutosta edellyttävien evankeliumin periaatteiden yhteyteen.

Mooseksen lain rituaalisiin puoliin sisältyi eläinuhreja ja polttouhreja koskevia käskyjä – joita Abinadi nimitti menoiksi ja toimituksiksi (ks. Moosia 13:30). Nefiläiset profeetat ymmärsivät, että näiden Mooseksen lain osien tarkoituksena oli auttaa ihmisiä odottamaan Jeesuksen Kristuksen sovitusuhria (ks. 2. Nefi 25:24; MK Jaak. 4:5; Moosia 16:14–15). Sen tähden kun Vapahtajan palvelutehtävä kuolevaisuudessa oli suoritettu loppuun, nämä tulevaa odottavat toimitukset eivät voineet enää valmistaa tulevaan tapahtumaan – tuo tapahtuma oli jo tapahtunut, ja toimitukset oli siinä mielessä täytetty, että tapahtuma päättyi. Siten Vapahtaja opetti nefiläisille, että eläinuhrien ja polttouhrien oli määrä lakata ja että Hänen seuraajiensa oli määrä sen sijaan uhrata särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri (ks. 3. Nefi 9:19–20). Niiden toimitusten sijaan, jotka enteilivät tulevaa sovitusta, Vapahtaja järjesti sakramentin, muistamisen toimituksen, joka muistuttaa Vapahtajan sovitusuhrista (ks. 3. Nefi 18:1–11).

Vanhin Bruce R. McConkie on sanonut: ”Jeesus tuli palauttamaan sen evankeliumin täyteyden, joka ihmisillä oli ollut ennen Mooseksen aikaa, ennen vähäisemmän järjestyksen aikaa. Hän ei selvästikään tullut kumoamaan sitä, minkä Hän oli itse ilmoittanut Moosekselle, sen paremmin kuin yliopiston professori kumoaisi aritmetiikan opettamalla oppilailleen integraalilaskennan periaatteet. Jeesus tuli rakentamaan Mooseksen laskemalle perustukselle. Palauttamalla evankeliumin täyteyden Hän täytti tarpeen noudattaa valmistavan evankeliumin ehtoja ja edellytyksiä. Kenenkään ei enää tarvinnut kulkea kuun valossa, sillä aurinko oli noussut koko loistossaan.” (Doctrinal New Testament Commentary, osa 1, s. 219–220; ks. myös Stephen E. Robinson, ”The Law after Christ”, Ensign, syyskuu 1983, s. 68–73.)

Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on todistanut siitä, kuinka arvokasta on, että ihmisellä on särkynyt sydän ja murtunut mieli: ”Todistan, että ’lunastus tulee pyhässä Messiaassa ja hänen kauttansa, – – kaikkien niiden hyväksi, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli, eikä kenenkään muun hyväksi voida lain vaatimuksia täyttää’ [2. Nefi 2:6–7, kursivointi lisätty]. Tämä ehdoton vaatimus koskien särkynyttä sydäntä ja murtunutta mieltä määrää, että täytyy olla alistuva, taipuisa, nöyrä (eli oppivainen) sekä omasta halustaan kuuliainen.” (Ks. ”Jeesus Kristus, Vapahtajamme”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 57.)

Uusi testamentti kertoo Vapahtajan opettaneen: ”Jokainen, joka [ilman syytä] on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion” (Matt. 5:22, ks. englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös). Vapahtajan opetukset tästä aiheesta Mormonin kirjassa ovat samat, paitsi että ilmaus ”ilman syytä” on poistettu. Tämä osoittaa, että on paras välttää vihastumista kaiken kaikkiaan. Tulee huomata, että kohdan Matt. 5:22 varhaisin tunnettu käsikirjoitus ei sisällä ilmausta ”ilman syytä” (ks. Daniel K. Judd ja Allen W. Stoddard, ”Adding and Taking Away ’Without a Cause’ in Matthew 5:22”, julkaisussa How the New Testament Came to Be, toim. Kent P. Jackson ja Frank F. Judd jr., Sidney B. Sperry -symposiumi, 2006, s. 161).

Vanhin Richard G. Scott on tarkastellut rakkautta ja himoa verraten sekä niiden tuloksia että vaikuttimia: ”Herran määrittelemä rakkaus ylentää, suojelee, kunnioittaa ja rikastuttaa toista. Se innoittaa ihmistä uhrautumaan toisen puolesta. Saatana tyrkyttää rakkauden irvikuvaa, joka on himo. Siihen yllyttää omien halujen tyydyttämisen nälkä. Se, joka antaa näin pettää itseään, ei välitä paljonkaan toiselle aiheutuvasta tuskasta eikä tuhosta. Vaikka se peitetään usein imartelevien sanojen alle, sen vaikuttimena on oma mielihyvä.” (”Oikeiden päätösten tekeminen”, Valkeus, heinäkuu 1991, s. 34.)

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt ilmausta ”ottaen ristinne”:

”Se, että me otamme joka päivä ristimme, tarkoittaa sitä, että me joka päivä kieltäydymme lihan himoista.

Jäljittelemällä Mestaria, joka kesti kiusaukset mutta ’ei langennut niihin’, mekin voimme elää maailmassa, joka on täynnä inhimillisiä kiusauksia (ks. 1. Kor. 10:13). Tietenkin Jeesus huomasi ne valtavat kiusaukset, jotka Häntä kohtasivat, mutta Hän ei harkinnut niitä mielessään yhä uudestaan. Sen sijaan Hän hylkäsi ne heti. Jos me viihdyttelemme kiusauksia, ne alkavat pian viihdytellä meitä! Näiden ei-toivottujen vieraiden käännyttäminen pois mielemme ovelta on yksi tapa olla lankeamatta niihin. Sitä paitsi nämä luoksemme pyrkivät vieraat ovat itse asiassa raakalaisia, joista ei niiden sisälle päästyä pääse eroon ilman vaikeita vammoja.” (Ks. ”Joka voittaa – – niinkuin minäkin olen voittanut”, Valkeus, heinäkuu 1987, s. 64.)

Vanhin Bruce R. McConkie on selittänyt, kenelle Vapahtaja tässä puhui ja kuinka se soveltuu meihin nykyään:

”Tätä ankaraa lakia, joka sääteli avioeroa, ei annettu fariseuksille eikä maailmalle yleensä vaan ainoastaan opetuslapsille heidän ollessaan myöhemmin ’keskenään’, kuten Markus selittää. Lisäksi Jeesus nimenomaan rajoitti sen soveltamista. Kaikki ihmiset eivät pystyisi elämään tämän korkeamman mittapuun mukaan. Se koski vain niitä, ’joille se osa on annettu’.

– – Se on saattanut olla voimassa eri aikoina ja eri kansojen keskuudessa, mutta se ei sido kirkkoa nykyään. Tänä aikana kirkossa sallitaan avioeroja lukuisista syistä seksuaalisen moraalittomuuden lisäksi ja eronneiden sallitaan solmia avioliitto uudelleen ja nauttia kaikista evankeliumin siunauksista.” (Doctrinal New Testament Commentary, osa 1, s. 548–549.)

Näyttäisi siltä, että yksi Vapahtajan sanojen tarkoituksista ei ollut tuomita niitä, jotka solmivat avioliiton eronneen kanssa, vaan opettaa ihmisille, etteivät nämä pitäisi avioeroa ratkaisuna kaikkiin niihin vähäisiin ärtymyksiin, joita avioliitossa syntyy. Puhuessaan avioerosta presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut:

”Tietenkään kaikki avioliitossa ei ole auvoa. Vuosia sitten leikkasin nämä sanat Jenkins Lloyd Jonesin artikkelista:

’Tuntuu kuin monet toisiaan kädestä pitävät ja drive-in-teattereissa halailevat nuoremme olisivat taikauskoisia ja ajattelisivat, että avioliitto on ikuisten ruusujen ympäröimä mökki, johon iäti nuori ja komea aviomies palaa iäti nuoren ja hurmaavan vaimon luo. Kun ruusut kuihtuvat ja ikävystyminen ja laskut ilmestyvät, on avioerotuomioistuimissa tungosta. – –

Kuva

Seurusteleva pari

© 1986 Derek Smith

Jokainen, joka kuvittelee, että auvo on normaalia, on tuhlaava paljon aikaa juoksentelemalla ympäriinsä ja huutamalla, että hänet on ryöstetty.’ (’Big Rock Candy Mountains’, Deseret News, 12. kesäkuuta 1973, s. A4.) – –

Suurimpia ja luullakseni yleisimpiä murhenäytelmiä on avioero. Siitä on tullut suuri vitsaus. Viimeisin World Almanac kertoo, että maaliskuusta 1989 maaliskuuhun 1990 Yhdysvalloissa solmi avioliiton arviolta 2 423 000 paria. Samana aikana 1 177 000 paria otti avioeron. (Ks. The World Almanac and Book of Facts 1991, 1990, s. 834.)

Tämä tarkoittaa sitä, että Yhdysvalloissa otettiin melkein yksi avioero jokaista kahta solmittua avioliittoa kohti. – –

Useimpien tapausten taustalla [on itsekkyys]. – –

Liian monet avioliittoon astuvista on pilalle hemmoteltu ja heille on annettu sellainen käsitys, että kaiken on oltava ihan oikein kaiken aikaa, että elämä on huvitusten sarja, että halut on tyydytettävä, olipa se oikein tai ei. Kuinka murheellisia ovatkaan sellaisen onton ja järjettömän ajattelutavan seuraukset!

– – Apukeino useimpiin avioliiton rasituksiin ei ole avioerossa. Se on parannuksenteossa. Se ei ole asumuserossa. Se on yksinkertaisessa rehtiydessä, joka saa miehen ottamaan kantaakseen velvoitteensa. Se löytyy kultaisesta säännöstä. – –

Osapuolten on oltava valmiit olemaan kiinnittämättä huomiota pieniin vikoihin, antamaan anteeksi ja unohtamaan.

On hillittävä kielensä. Kiukkuisuus on paha ja syövyttävä seikka, joka tuhoaa kiintymyksen ja torjuu rakkauden.

On oltava itsekuria, joka estää [pahoinpitelyn]. – –

Joskus ihmisillä voi olla aivan hyväkin syy ottaa avioero. En halua sanoa, ettei se olisi koskaan oikeutettua. Mutta sanon epäröimättä, että tämä keskuudessamme oleva vitsaus, joka tuntuu kasvavan kaikkialla, ei ole Jumalasta, vaan se on vanhurskauden, rauhan ja totuuden vastustajan työtä.” (Ks. ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt”, Valkeus, heinäkuu 1991, s. 68, 69–70, 71.)

Täydellisyys ei ole mahdollista tässä elämässä. Presidentti James E. Faust on kuitenkin selittänyt, että meidän on tavoiteltava täydellisyyttä nyt, jotta pystymme saavuttamaan sen tulevassa elämässä: ”Täydellisyys on iankaikkinen tavoite. Vaikka emme kuolevaisuudessa pystykään olemaan täydellisiä, siihen pyrkiminen on käsky, jonka me lopulta sovituksen kautta pystymme pitämään.” (Ks. ”Tämä on meidän aikamme”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 21.)

Myös presidentti Spencer W. Kimball on selittänyt tarvetta pyrkiä täydellisyyteen: ”’Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen’ (Matt. 5:48). Se on saavutettavissa oleva tavoite. Me emme pääse korotukseen, me emme saavuta tavoitettamme, ellemme ole täydellisiä, ja nyt on maailman paras aika lähteä kulkemaan kohti täydellisyyttä. Kärsivällisyyttäni koettelevat ne ihmiset, jotka sanovat: ’No, ei kukaan ole täydellinen’ tarkoittaen samalla ’joten miksi yrittää?’ Tietenkään kukaan ei ole aivan täydellinen, mutta huomaamme joidenkin olevan niillä tikapuilla jo varsin pitkällä.” (Teachings of Spencer W. Kimball, s. 165.)

Nämä 3. Nefin kirjan jakeet opettavat välttämään julkista rahan antamista köyhille tai julkista rukoilemista ja paastoamista, jotta muut näkisivät. Herra kehottaa meitä osoittamaan vanhurskautta yksityisesti. Presidentti Thomas S. Monson on selittänyt, kuinka arvokasta on huomaamaton palveleminen:

”Menin suuren sairaalan neuvontaan tiedustellakseni, missä huoneessa oli potilas, jota olin tullut katsomaan. Tässä sairaalassa oli suuria laajennushankkeita niin kuin melkein kaikissa muissakin sairaaloissa. Neuvontapöydän takana olevalla seinällä oli valtavan suuri taulu, jossa oli kiitoskirjoitus niille varojen lahjoittajille, jotka olivat tehneet laajennukset mahdollisiksi. Kaikkien 100 000 dollaria antaneiden lahjoittajien nimet oli kaiverrettu kauniisti erillisiin pronssilaattoihin, jotka oli kiinnitetty välkehtivillä ketjuilla suureen tauluun.

Hyväntekijöiden joukossa oli tunnettuja nimiä. Liike-elämän johtajia, teollisuuden jättiläisiä, oppineita professoreja – kaikki olivat mukana. Tunsin kiitollisuutta heidän alttiista hyväntekeväisyydestään. Sitten huomasin pronssilaatan, joka oli erilainen – siinä ei ollut mitään nimeä. Siihen oli kaiverrettu vain yksi sana: ’Tuntematon.’ Minä hymyilin ja mietin, kuka tuo nimeltä mainitsematon lahjoittaja mahtoi olla. Varmasti hän tunsi hiljaista iloa, jota muut eivät voineet tuntea. – –

Viime talvena vuosi sitten [1981] suihkukone epäonnistui nousussa ja syöksyi jäiseen Potomacjokeen. Sinä päivänä nähtiin monia urheita ja sankarillisia tekoja, ja yhden dramaattisimmista näki pelastushelikopterin lentäjä. Pelastusköysi laskettiin vedessä kamppailevalle onnettomuuden uhrille. Mutta sen sijaan että olisi tarttunut pelastusköyteen päästäkseen turvaan, mies sitoi köyden jonkun muun uhrin ympärille, ja tämä nostettiin turvaan. Köysi laskettiin alas uudestaan, ja taas yksi pelastettiin. Kaikkiaan viisi uhria pelastettiin jäisestä vedestä, mutta tuo tuntematon sankari ei ollut heidän joukossaan. Vaikka hän jäi tuntemattomaksi, ’hänen kunniansa on kirjoitettuna kirkkaalle taivaalle’. (Stephen Spender, ’I think continually of those –’, julkaisussa Masterpieces of Religious Verse, toim. James Dalton Morrison, s. 291.) – –

Olkoon tämä totuus [palveleminen] elämämme oppaana. Kohottakaamme katseemme ylöspäin palvellessamme uutterasti Jumalaamme ja lähimmäisiämme. Ja kallistakaamme korvamme kohti Galileaa, jotta kuulisimme sieltä Vapahtajan opetusten kaiun: ’Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi’ (Matt. 6:1). ’Älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee’ (Matt. 6:3). Ja hyvistä teoistamme: ’Katso, ettet puhu tästä kenellekään’ (Matt. 8:4). Silloin sydämemme on keveämpi, elämämme valoisampaa ja sielumme rikkaampi.

Vaikka ihmiset eivät tietäisikään, kuka on tuntematon hyväntekijä, niin lahja ja sen antaja ovat Jumalan tiedossa.” (”Tuntematon”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 98, 99–100, 102.)

Me hoemme rukoillessamme tyhjää, kun lausumme rukoukset tavan vuoksi ilman enempää ajatusta tai tunnetta.

”Profeetta Mormon varoitti, että ’ihmiselle myös luetaan pahaksi, jos hän rukoilee, eikä vakain sydämen aikein – – eikä se hyödytä häntä lainkaan, sillä Jumala ei ota vastaan sellaisia’ (Moroni 7:9). Jotta saisit rukouksistasi merkityksellisiä, rukoile vilpittömästi ja ’koko sydämen voimalla’ (Moroni 7:48). – – Ajattele vakavasti asennettasi ja käyttämiäsi sanoja.” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 143.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin on varoittanut toistoista rukouksissa: ”Rukouksistamme tulee tyhjiä, kun toistamme samanlaisia sanoja samalla tavalla yhä uudestaan niin usein, että sanoista tulee pikemminkin lausuntaa kuin yhteydenpitoa. Juuri sitä Vapahtaja kuvasi ’tyhjän hokemiseksi’ (ks. Matt. 6:7).” (”Parempia rukouksia”, Liahona, elokuu 2004, s. 16; ks. myös Alma 34:27–28.)

Voimme käyttää Isä meidän -rukouksen periaatteita mallina palvellessamme valtakunnassa. Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut:

”Rukous alkaa kunnioituksen osoituksella taivaallista Isäämme kohtaan. Sitten Herra puhuu valtakunnasta ja sen tulemisesta. Palvelija, jolla on todistus siitä, että tämä on Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko, tuntee iloa sen kasvusta ja halua antaa kaikkensa sen rakentamiseksi.

Kuva

Vapahtaja rukoilemassa

Paul Mann, © 1999 IRI

Vapahtaja itse oli esimerkkinä rukouksen seuraavien sanojen asettamasta mittapuusta: ’Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa’ (Matt. 6:10). Sitä Vapahtaja rukoili koko ihmiskunnan ja koko maailman puolesta suorittamansa sovitusuhrin äärimmäisessä tuskassa (ks. Matt. 26:42). Uskollinen palvelija rukoilee, että näennäisen pieneltäkin tuntuva tehtävä suoritettaisiin Jumalan haluamalla tavalla. Sillä, että työskentelemme ja rukoilemme enemmän Hänen menestymisensä puolesta kuin omamme, on hyvin suuri vaikutus.

Sitten Vapahtaja asetti meille tämän henkilökohtaisen puhtauden mittapuun: ’Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, [vaan päästä meidät pahasta]’ (Luuk. 11:4, ks. myös Matt. 6:12–13.) Se vahvistaminen, jota meidän on määrä tarjota niille, joita me valvomme, tulee Vapahtajalta. Meidän ja heidän täytyy antaa anteeksi, jotta itse saisimme anteeksi Häneltä (ks. Matt. 6:14). Me ja he voimme toivoa pysyvämme puhtaina vain Hänen suojeluksensa sekä sen sydämenmuutoksen ansiosta, jonka Hänen sovituksensa tekee mahdolliseksi. Me tarvitsemme tätä muutosta saadaksemme Pyhän Hengen jatkuvan kumppanuuden. – –

Te voitte saada varmuutta Herran palveluksessa. Vapahtaja auttaa teitä suorittamaan sen, minkä Hän on kutsunut teidät tekemään, olipa kysymyksessä jonkin aikaa kestävä tehtävä kirkossa tai ikuisesti jatkuva tehtävä vanhempana. Te voitte rukoilla apua riittävästi tehdäksenne työn ja tietää, että pyyntöönne vastataan.” (Ks. ”Valvoa ja vahvistaa”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 81.)

Presidentti Ezra Taft Benson on viitannut maallisten aarteiden väliaikaiseen luonteeseen:

”Usein me olemme liiaksi mieltyneet vähäpätöisiin, katoavaisiin tavaroihin. Maan aineelliset aarteet ovat olemassa vain tarjotakseen meille niin sanoakseni ’täyden ylöspidon’ meidän käydessämme täällä kouluamme. Meidän asianamme on asettaa kulta, hopea, talot, osakkeet, maat, karja ja muu maallinen omaisuus niille kuuluvalle sijalle.

Me olemme täällä vain väliaikaisesti. Me olemme täällä oppiaksemme ensimmäisen opittavamme matkalla kohti korotusta – kuuliaisuuden Herran antamalle evankeliumin suunnitelmalle.” (”Elämä on ikuinen”, Valkeus, huhtikuu 1992, s. 4.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt oivalluksen liittyen aarteisiin, joita saatamme koota itsellemme: ”Vapahtaja opetti, että meidän ei pidä koota aarteita maan päälle vaan koota aarteita taivaaseen (ks. Matt. 6:19–21). Suuren onnensuunnitelman perimmäisen tarkoituksen valossa uskon, että parhaat aarteet maan päällä ja taivaassa ovat lapsemme ja jälkeläisemme.” (Ks. ”Suuri autuudensuunnitelma”, Valkeus, tammikuu 1994, s. 71.)

Mormonin kirja selventää kohdan Matt. 6:25–32 merkitystä osoittamalla, että Jeesus puhui tämän osuuden saarnasta kahdelletoista nefiläiselle opetuslapselle (ks. 3. Nefi 13:25–34). Kun Jeesus oli esittänyt heille tämän tehtävän, Hän kääntyi sitten ja alkoi jälleen puhua väkijoukolle (ks. 3. Nefi 14:1). On hyödyllistä huomata, että Jeesus puhui toistuvasti vuorotellen näille kahdelle kuulijakunnalle koko saarnansa ajan.

Vanhin Dallin H. Oaks selvensi kohdan 3. Nefi 14:1–2 merkitystä selittämällä, kuinka vanhurskas ja väärä tuomitseminen eroavat toisistaan. Sitten hän esitti nuo vanhurskaat periaatteet pääpiirteittäin:

”Minua on askarruttanut se, että toisissa pyhien kirjoitusten kohdissa meitä kielletään tuomitsemasta ja toisissa meitä käsketään tuomitsemaan ja jopa neuvotaan, kuinka se pitää tehdä. Mutta kun olen tutkinut näitä kohtia, olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että nämä näennäisen ristiriitaiset ohjeet ovat yhdenmukaisia, kun tarkastelemme niitä iankaikkisuuden näkökulmasta. Ratkaisuna on ymmärtää, että on olemassa kahdenlaista tuomitsemista: lopullista tuomitsemista, jota meitä kielletään tekemästä, ja väliaikaista tuomitsemista, johon meitä kehotetaan mutta vanhurskauden periaatteita noudattaen. – –

Ensiksi vanhurskaan tuomitsemisen on oltava väliaikainen. – –

Toiseksi vanhurskasta tuomitsemista ohjaa Herran Henki, ei viha, kosto, kateus tai oman edun tavoittelu. – –

Kolmanneksi, jotta väliaikainen tuomitseminen tapahtuisi vanhurskaasti, sen on kuuluttava meidän hoitotalouteemme. – –

Neljänneksi meidän on, mikäli mahdollista, pidättäydyttävä tuomitsemasta, kunnes meillä on riittävästi tietoa tosiasioista.” (”’Judge Not’ and Judging”, Ensign, elokuu 1999, s. 7, 9–10.)

Presidentti James E. Faust on todistanut siitä lahjasta ja etuoikeudesta, joka meillä jokaisella on päästä rukouksessa yhteyteen taivaallisen Isämme kanssa: ”Pääsy yhteyteen Luojamme kanssa Vapahtajamme välityksellä on eittämättä yksi elämämme suurenmoisista etuoikeuksista ja siunauksista. – – Mikään maallinen valta ei voi estää meitä pääsemästä suoraan yhteyteen Luojamme kanssa. Rukoillessamme ei koskaan voi ilmetä mekaanista tai elektronista vikaa. Sillä, kuinka monesti tai kuinka pitkän aikaa me voimme päivittäin rukoilla, ei ole rajoitusta. Sillä, kuinka monia tarvitsemiamme asioita me haluamme kussakin rukouksessa anoa, ei ole kiintiötä. Meidän ei tarvitse asioida ensin sihteereiden kanssa tai sopia tapaamisesta päästäksemme armon valtaistuimen eteen. Hän on tavoitettavissa milloin ja missä tahansa.” (Ks. ”Rukouksen pelastusköysi”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 62.)

Vanhin Russell M. Nelson lainasi kultaista sääntöä ja esitti nämä huomautukset:

”Jeesus opetti kultaisen säännön: ’Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille’ [Matt. 7:12]. Tämä periaate löytyy miltei jokaisesta suuresta uskonnosta. Muutkin, kuten Kungfutse ja Aristoteles, ovat myös opettaneet sitä. Eihän evankeliumi loppujen lopuksi alkanut Betlehemin lapsen syntymästä. Se on ikuinen. Sitä julistettiin alussa Aadamille ja Eevalle. Osia evankeliumista on säilynyt monissa kulttuureissa. Jopa pakanallisiin mytologioihin on otettu mukaan totuuden hiukkasia aikaisemmista evankeliumin taloudenhoitokausista.

Mistä tahansa kultainen sääntö löytyykin ja missä tahansa muodossa se onkin ilmaistu, se käsittää Jumalan valtakunnan moraalisen lain. Se kieltää ketään ihmistä puuttumasta toisen ihmisen oikeuksiin. Se velvoittaa yhtä lailla kansakuntia, yhteisöjä ja yksilöitä. Se korvaa myötätunnolla ja pitkämielisyydellä ne kostotoimet, jotka perustuvat periaatteeseen ’silmä silmästä, hammas hampaasta’ [Matt. 5:38]. Jos jäisimme tuolle vanhalle ja hedelmättömälle polulle, meistä tulisi vain sokeita ja hampaattomia.” (”Autuaita rauhantekijät”, Liahona, marraskuu 2002, s. 39.)

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on varoittanut niistä, jotka opettavat tai julkaisevat väärää oppia: ”Varokaamme siis vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, niin miehiä kuin naisiakin, jotka ovat itse nimittäneet itsensä kirkon oppien julistajiksi ja jotka pyrkivät levittämään väärää evankeliumiaan ja vetämään puoleensa seuraajia rahoittamalla symposiumeja, kirjoja ja lehtiä, joiden sisältö asettaa kirkon perusopit kyseenalaisiksi. Varokaa niitä, jotka puhuvat ja julkaisevat sellaista, mikä on vastoin Jumalan tosi profeettoja, ja jotka käännyttävät aktiivisesti muita piittaamatta lainkaan niiden iankaikkisesta hyvinvoinnista, joita he johtavat harhaan. – – He ’asettavat itsensä maailman valoksi saadakseen etua ja maailman ylistystä; mutta Siionin parasta he eivät tavoittele’ (2. Nefi 26:29).” (Ks. ”Varokaa vääriä profeettoja ja vääriä opettajia”, Liahona, tammikuu 2000, s. 74.)