Alma 1–4

Nehor käytti imartelua ja väärää oppia houkutellakseen seuraajia ja hyökätäkseen Jumalan kirkkoa vastaan. Hänen opetuksensa olivat suosittuja, koska ne oikeuttivat synnin uskonnon nimissä. Hän kannusti jumalattomuuteen järkeillen, että ”lopulta kaikilla ihmisillä on iankaikkinen elämä” riippumatta heidän henkilökohtaisesta käytöksestään (Alma 1:4).

Kuva

Nehor opettamassa valheita

Jerry Thompson, © IRI

Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista on kehottanut meitä olemaan rohkeita ja torjumaan nykypäivän nehorit ja heidän suositut viestinsä: ”Nehorin sanat miellyttivät ihmisiä, mutta vaikka hänen oppinsa oli monien mieleen, se oli väärä. Kun meidän on tehtävä monia päätöksiä elämässä, maailman helpot ja suositut viestit eivät yleensä ole oikeita valintoja, ja vaatii paljon rohkeutta valita oikein.” (”Valitse oikein”, Valkeus, tammikuu 1994, s. 63.)

Kohdassa Alma 1:4 Nehor opetti, että ”kaikilla ihmisillä on iankaikkinen elämä”. Jakeessa 16 sanotaan, että pappisvalta oli väärien oppien saarnaamista ”rikkauksien ja kunnian tähden”. Yksi vääristä opeista, joita pappisvaltaan syyllistyvät usein suosivat, on se, että ”koko ihmissuku pelastuu viimeisenä päivänä ja ettei sen tarvinnut pelätä eikä vapista” (jae 4). Yksi pappisvallan merkittävä ongelma on siinä, ettei siinä opeteta parannusta, ”sillä he olivat Nehorin uskonsuuntaa eivätkä uskoneet parannuksen tekoon synneistään” (Alma 15:15).

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on opettanut evankeliumin opettajia katsomaan Vapahtajaan ja auttamaan oppilaitaan tekemään samoin: ”Evankeliumin opettaja ei koskaan hämmennä oppilaidensa näkemystä Mestarista siten, että hän peittää tai hämärtää oppiaiheen korostamalla itseään tai ajamalla omaa etuaan. Tämä tarkoittaa sitä, että evankeliumin opettaja ei saa koskaan harjoittaa pappisvaltaa, joka on sitä, että ’ihmiset saarnaavat ja asettavat itsensä maailman valoksi saadakseen etua ja maailman ylistystä’ (2. Nefi 26:29). Evankeliumin opettaja ei saarnaa tullakseen suosituksi (ks. Alma 1:3) eikä ’rikkauksien ja kunnian tähden’ (Alma 1:16). Hän noudattaa suurenmoista Mormonin kirjan esimerkkiä, jossa ’saarnaaja ei ollut kuulijaa parempi, eikä opettaja ollut oppilasta parempi’ (Alma 1:26). Molemmat katsovat aina Mestariin.” (Ks. ”Evankeliumin opettaminen”, Liahona, tammikuu 2000, s. 96.)

Nehor edisti pappisvaltaa ja itsensä ylentämistä rikkauksia ja kunniaa saadakseen. Nehorin esimerkki osoittaa, että meidän tulisi epäillä niitä, jotka tavoittelevat saarnaamisellaan henkilökohtaista mainetta tai vaurautta. Nefi määritteli aiemmin pappisvallan: ”Pappisvalta on sitä, että ihmiset saarnaavat ja asettavat itsensä maailman valoksi saadakseen etua ja maailman ylistystä; mutta Siionin parasta he eivät tavoittele. Katso, Herra on kieltänyt tämän.” (2. Nefi 26:29–30.)

Myös vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on määritellyt, mitä pappisvalta on kirkon opettajien kohdalla: ”Kaikki sellainen, mitä te tai minä teemme opettajana ja mikä tietoisesti ja tarkoituksellisesti kiinnittää huomiota meihin itseemme – esittämissämme sanomissa, käyttämissämme menetelmissä tai henkilökohtaisessa esiintymisessämme – on eräänlaista pappisvaltaa, joka estää Pyhän Hengen vaikuttavan opetuksen. ’Saarnaako [hän] – – sitä totuuden Hengessä vai jollakin muulla tavalla? Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.’ (OL 50:17–18.)” (Ks. ”Etsikää oppia uskon kautta”, ilta johtavan auktoriteetin seurassa, 3. helmikuuta 2006, s. 4, www.ldsces.org.)

Aikakirja toteaa, että Gideon ”oli välineenä Jumalan käsissä” (Alma 1:8). Gideon, joka kuului Nefin maassa asuvaan siirtokuntaan, vastusti kuningas Nooan jumalatonta johtamista (ks. Moosia 19:4). Myöhemmin Limhin hallituskaudella Gideonista tuli ”kuninkaan sotapäällikkö” ja hänellä oli merkittävä osa siirtokunnan säilymisessä ja heidän auttamisessaan pakenemaan Sarahemlaan (ks. Moosia 20:17; 22:3–9). Sarahemlassa ollessaan hän täytti kirkon opettajaksi tulemiselle asetetut korkeat vaatimukset (ks. Moosia 23:14). Joutuessaan vastatusten Nehorin väärien opetusten kanssa Gideon ojensi Nehoria ”Jumalan sanoilla” (Alma 1:7). Lopputuloksena oli, että Gideon surmattiin hänen puolustaessa uskoaan. Kansa kunnioitti tätä sotapäällikköä, opettajaa ja marttyyria niin suuresti, että se nimesi sekä laakson että kaupungin hänen kunniakseen (ks. Alma 2:20; 6:7).

Nehor otettiin hengiltä Gideonin murhaamisen takia. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että ”hän kärsi häpeällisen kuoleman” (Alma 1:15), joka [englanninkielinen sana ignominious] tarkoittaa ”hyvin hävettävää, moitittavaa, kunniatonta” (Noah Webster’s First Edition of an American Dictionary of the English Language, 1828, 1967).

Jumalan laissa sanotaan: ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava” (1. Moos. 9:6). Vuonna 1889 ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi laativat julistuksen, joka koski kirkon suhtautumista kuolemanrangaistukseen:

”Esitämme vakaasti seuraavat julistukset:

Että tämä kirkko pitää ihmisveren vuodattamista äärimmäisen kammottavana. Että me pidämme ihmisen surmaamista, paitsi silloin kun se tapahtuu siviilioikeuden mukaan, henkirikoksena, josta rangaistuksena tulee olla rikoksentekijän veren vuodattaminen sen jälkeen kun on pidetty julkinen oikeudenkäynti maan laillisesti järjestetyn oikeusistuimen edessä. – –

Jumalan ilmoitukset tälle kirkolle esittävät kuoleman rangaistukseksi henkirikoksesta ja edellyttävät, että rikoksentekijät, joiden rikos kohdistuu ihmishenkeen tai omaisuuteen, tuodaan maan lakien eteen tuomittaviksi.” (”Official Declaration”, Millennial Star, 20. tammikuuta 1890, s. 33–34.)

Ne, jotka seuraavat Jeesuksen Kristuksen opetuksia, ovat aina kohdanneet vainoa. Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on kehottanut niitä, joita vainotaan, ettei heidän pidä antaa koettelemustensa pysäyttää heidän hengellistä edistymistään eikä saada heitä luopumaan vanhurskaasta innostaan:

”On jumalallista tulla vainotuksi vanhurskauden tähden tärkeässä asiassa, kun on kyse totuudesta, hyveestä ja kunniasta. – – Vainoamisesta tuleva suuri vahinko ei johdu itse vainosta vaan siitä mahdollisesta vaikutuksesta, joka sillä saattaa olla vainottuihin, jotka saattavat siten luopua innostaan toimia vanhurskauden puolesta omassa asiassaan. Suuri osa tuosta vainosta johtuu ymmärryksen puutteesta, sillä ihminen on taipuvainen vastustamaan sellaista, mitä hän ei ymmärrä. Osa siitä johtuu ihmisistä, jotka haluavat pahaa. Mutta olipa syy mikä tahansa, vaino näyttää kohdistuvan hyvin yleismaailmallisesti niihin, jotka ovat mukana vanhurskaassa asiassa. – –

Jos pysytte lujina oikean asian puolesta huolimatta väkijoukon pilkasta tai jopa fyysisestä väkivallasta, teidät tullaan kruunaamaan iankaikkisen ilon autuudella. Saattaapa olla, että meidänkin aikanamme kuten menneinä aikoina joidenkin pyhien tai jopa apostolien on annettava henkensä totuutta puolustaessaan. Jos sellainen aika koittaa, suokoon Jumala, että he pysyisivät horjumattomina!” (Decisions for Successful Living, 1973, s. 61–62.)

Huomaa, kuinka luvussa Alma 1 Mormon vertaa keskenään Nehorin ylpeyttä ja Jumalan kirkon nöyriä pappeja. Nehor käytti ”hyvin kalliita vaatteita”, saarnasi rikkauksien tähden ja ylpistyi sydämensä kopeudessa uskoen olevansa parempi kuin muut (ks. Alma 1:5–6, 16). Tosi papit puolestaan eivät käyttäneet kalliita vaatteita, he opettivat ilman rahallista palkkiota haluten nähdä toisten edistyvän, he tekivät omin käsin työtä elannokseen eivätkä he pitäneet itseään kuulijoitansa ylempiarvoisina (ks. Alma 1:26–27; ks. myös Moosia 18:24; 27:5). Läpi Mormonin kirjan kerrotaan eri luopioryhmistä, jotka omaksuivat Nehorin opetukset tai uskonsuunnan (ks. Alma 1:16; 16:1–12). Tämä uskonsuunta ylensi heidän niin kutsutut hengelliset johtajansa siinä määrin, että se johti papillisen eliitin ja yhteiskuntaluokkien syntymiseen kansan keskuudessa. Nämä omavaltaiset eliitit käyttivät usein hyväkseen maallikkoväestöä ja vainosivat köyhiä (ks. Moosia 11:3–6; 23:39; 24:8–9; Alma 31:23–32:5). Sen sijaan kohdassa Alma 1:26 opetetaan, että Herran tapa on kutsua maallikkopappeusjohtajia.

Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on selittänyt, että Herran kirkon järjestäminen edellyttää muutakin kuin kasteiden toimittamista:

”Me myönnämme, että Herran kirkon lujittaminen käsittää paljon enemmän kuin sen, että kastamme ihmisiä. Mormonin kirjassa Alman ensimmäisessä luvussa on mielenkiintoinen tapahtumasarja, joka osoittaa, millä tavoin Herran kirkkoa lujitetaan. – –

Pankaamme merkille muutamia seikkoja tästä tapahtumasarjasta:

Ensiksi, oppeja opetetaan [ks. Alma 1:26].

Toiseksi, jäsenet pitävät toisiaan yhtä suuressa arvossa kuin itseään (ks. jae 26).

Kolmanneksi, he tekevät kaikki työtä. He työskentelevät ja ansaitsevat itse sen, mitä saavat (ks. jae 26).

Neljänneksi, he jakavat omaisuudestaan vähempiosaisille; he palvelevat toisiaan (ks. jae 27).

Viidenneksi, he tinkivät omista mielihaluistaan samalla kuitenkin huolehtien sopivasti omista tarpeistaan (ks. jae 27). – –

Tämä voimallinen muutos ei tapahtunut siksi, että ihmisille annettiin jotakin, vaan pikemminkin siitä syystä, että heitä opetettiin ja he alkoivat auttaa itse itseään ja huolehtia vähempiosaisista. Kun he antoivat itsestään Herran tavalla, heidän olosuhteensa alkoivat tulla paremmiksi.

Tämä menetelmä kirkon lujittamiseksi sopii minne tahansa.” (Ks. ”Kirkon aseman lujittaminen – huoltopalvelulähetyssaarnaajat ovat tärkeä apukeino”, Valkeus, toukokuu 1980, s. 155–156.)

Mormonin kirja varoittaa toistuvasti ylpeyden ja luokkaerojen synneistä, joita ilmenee, kun ihmiset alkavat käyttää ”hyvin kalliita vaatteita” (Alma 1:6). Herran kirkon jäseniä on neuvottu välttämään äärimmäisyyksiä vaatetuksessa ja ulkoisessa olemuksessa. Heidän tulee myös välttää syventymästä liiaksi kalliisiin muotivirtauksiin (ks. OL 42:40). Kristuksen opetuslasten tulee silti olla ”siistejä ja viehättäviä” (Alma 1:27).

Kuva

Nuoria aikuisia asianmukaisesti pukeutuneina

Nuorten voimaksi -kirjasessa sanotaan: ”Huoliteltu ulkoasu ja säädyllinen pukeutuminen kertovat Hengelle, että haluat Hänen toveruuttaan. – – Ole aina siisti ja puhdas ja vältä nuhruisuutta ja sopimatonta huolettomuutta pukeutumisessa, ulkoisessa olemuksessa ja tavoissa. Kysy itseltäsi: ’Olisinko olemukseeni tyytyväinen, jos olisin Herran edessä?’” (2002, s. 15, 16.)

Amlisin yritys riistää ihmisiltä heidän uskonnolliset oikeutensa ja etuoikeutensa kumottiin kansan äänellä. Mieti, mikä olisi ollut tuloksena, jos Amlisin ajan vanhurskaat nefiläiset olisivat jättäneet äänestämättä. Meidän aikamme demokraattisissa kansakunnissa jokaisella myöhempien aikojen pyhällä on pyhä velvollisuus äänestää ja vaikuttaa suotuisalla tavalla yhteiskuntaansa tukemalla rehellisiä, viisaita, hyviä ja kunniallisia johtajia ja lakeja (ks. OL 98:10).

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on kannustanut meitä kohottamaan äänemme oman aikamme jumalattomia suuntauksia vastaan: ”Meidän on muistettava Edmund Burken sanat: ’Pahuuden voittoon ei tarvita muuta kuin se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.’ Meidän on yhdessä muiden huolestuneiden kansalaisten kanssa kautta maailman korotettava äänemme vastustamaan nykyisiä suuntauksia. Meidän on kerrottava tiedotusvälineiden vastenmielisen tarjonnan rahoittajille, että nyt riittää. Meidän on tuettava ohjelmia ja tuotteita, jotka ovat myönteisiä ja kohottavia. Liittymällä yhteen naapurien ja ystävien kanssa, jotka ovat yhtä huolestuneita kuin mekin, voimme lähettää vastuussa oleville selvän sanoman. Heidän osoitteensa löytyvät heidän internetsivuiltansa ja paikallisilta tytäryhtiöiltänsä. Kirjeillä ja sähköpostiviesteillä on suurempi vaikutus kuin useimmat ihmiset käsittävätkään.” (Ks. ”Antakaamme äänemme kuulua”, Liahona, marraskuu 2003, s. 18.)

Aikaisemmin Herra oli luvannut nefiläisille, että Hän tukisi heitä lamanilaisia vastaan, jos he olisivat vanhurskaita (ks. 2. Nefi 5:25). Näin ollen suurimman hätänsä hetkenä nefiläiset huusivat Jumalan puoleen ja Herran käsi vahvisti heitä (ks. Alma 2:28). Saman taistelun aikana Jumala vahvisti Almaa, niin että tämä kykeni voittamaan vihollisensa, mikä oli vastaus hänen uskoonsa (ks. Alma 2:30–31).

Amlisilaiset merkitsivät ”itsensä punaisella otsaansa” erottuakseen nefiläisistä (Alma 3:4, 18). Meidän aikanamme presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on kehottanut nuoria miehiä ja naisia pitämään kehonsa pyhänä ja olemaan merkitsemättä itseään tatuoinneilla:

”Nyt innostukseen tatuoida vartaloa. En voi ymmärtää, miksi kukaan nuori mies saati sitten nuori nainen haluaisi käydä läpi tuon kivuliaan toimenpiteen ja pilata ihonsa erilaisin kirjavin ihmisten, eläinten ja eri symbolien kuvin. Tatuoinnin tulos on pysyvä, ellei tehdä toista kivuliasta ja kallista toimenpidettä sen poistamiseksi. Isät, varoittakaa poikianne, etteivät he anna tatuoida ihoaan. He saattavat vastustaa puheitanne nyt, mutta tulee aika, jolloin he tulevat kiittämään teitä. Tatuointi on graffitia ruumiin temppelissä.

Sama pätee lävistyksiin, joita tehdään useita korvakoruja varten, nenään tai jopa kieleen. Voivatko he mitenkään pitää tätä kauniina? – – Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi ovat julistaneet, että me vastustamme tatuointeja ja myös ’kehon lävistystä muuten kuin lääketieteellistä tarkoitusta varten’. Emme kuitenkaan ota kantaa ’vähäiseen lävistykseen kuten naisten korvien lävistämiseen yhtä korvakoruparia varten’ – yhtä paria.” (”Runsas on lastesi onni ja rauha”, Liahona, tammikuu 2001, s. 67–68.)

Amlisilaiset muuttivat ulkoista olemustaan näyttääkseen lamanilaisilta. Nykyaikana monet myöhempien aikojen pyhät tuntevat painostusta noudattaa maailman pukeutumissuuntauksia. Äärimmäisyydet pukeutumisessa ja ulkoisessa olemuksessa erottavat tottelemattomat Jeesuksen Kristuksen opetuslapsista. Ne, jotka noudattavat näitä maailmallisia suuntauksia, ”ovat tottelemattomia profeettaa kohtaan ja seuraavat sen sijaan maailman villityksiä” (ks. ”Questions and Answers”, New Era, maaliskuu 2006, s. 14; Nuorten voimaksi, s. 14–16).

Vanhin M. Russell Ballard on opettanut nuorille miehille, joilla on pappeus, että maailmalliset suuntaukset pukeutumisessa ja ulkoisessa olemuksessa karkottavat pois Herran Hengen:

”On olemassa kokonainen alakulttuuri, joka ihailee nykyisiä jengejä ja niiden rikollista käyttäytymistä ja antaa sen ilmetä musiikissa, pukeutumistyyleissä, kielenkäytössä, asenteissa ja käyttäytymisessä. Monet ovat nähneet trendikkäiden ystäviensä omaksuvan jonkin ’muodikkaan’ ja ’coolin’ tyylin mutta joutuvan sen mukana vedetyksi alakulttuuriin. – –

En usko, että te voitte puolustaa totuutta ja oikeutta, jos pukeudutte tavalla, joka ei sovi Jumalan pappeuden haltijalle.” (”Totuuden ja oikeuden puolustaminen”, Valkeus, tammikuu 1998, s. 39, 40.)

Ilmaus ”jokainen saa palkkansa siltä, jota hän tahtoo totella”, kutsuu kuvaannollisesti lukijaa pitämään itseään työntekijänä, jonka valinnat määrittävät sen, onko hänen perimmäisenä työnantajanaan Jumala vai Saatana (ks. Alma 3:27). Ne, jotka kallistuvat Saatanan puolelle, huomaavat pian olevansa hänen palkkalistoillaan ja saavansa osakseen ”iankaikkisen kurjuuden” (Alma 3:26).

Lopulta elämän valinnat paljastavat, kenet ihminen on valinnut iankaikkiseksi työnantajakseen. Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on opettanut tätä totuutta julistaessaan: ”Elämämme koostuu tuhansista päivittäisistä valinnoista. Vuosien kuluessa nämä pienet valinnat sitoutuvat yhteen ja osoittavat selvästi, mitä me pidämme tärkeänä.” (Ks. ”Valinta”, Valkeus, huhtikuu 1981, s. 40.)

Kun kirkon jäsenistä tuli ylpeitä, heidän kielteinen esimerkkinsä muodostui kompastuskiveksi niille, jotka eivät kuuluneet kirkkoon (ks. Alma 4:9–12; 39:11). Presidentti Gordon B. Hinckley on esittänyt kertomuksen nuoresta miehestä, joka kohtasi suuria vaikeuksia oppia evankeliumia sen vuoksi, kuinka kirkon jäsenet kohtelivat häntä:

”Hän ei ollut kirkon jäsen. Hän ja hänen vanhempansa olivat aktiivisia eräässä toisessa uskontokunnassa.

Hän muistaa, että hänen kasvuvuosinaan jotkut hänen myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista tovereistaan väheksyivät häntä, saivat hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja tekivät hänestä pilaa.

Hän alkoi kirjaimellisesti vihata tätä kirkkoa ja sen jäseniä. Hän ei nähnyt mitään hyvää kenessäkään heistä.

Sitten hänen isänsä menetti työpaikkansa, ja heidän oli muutettava. Uudessa paikassa hän pääsi 17-vuotiaana opiskelemaan collegeen. Siellä hän tunsi ensimmäistä kertaa elämässään ystävien lämpöä. Yksi heistä, Richard nimeltään, pyysi häntä liittymään yhdistykseen, jonka puheenjohtajana toimi. Hän kirjoittaa:

’Ensimmäisen kerran elämässäni joku halusi olla kanssani. En tiennyt, kuinka suhtautua, mutta onneksi liityin. – – Se johtui tunteesta, jota rakastin, tunteesta, että minulla oli ystävä. Olin rukoillut sellaista koko elämäni ajan. Ja nyt 17 vuoden odotuksen jälkeen Jumala vastasi tuohon rukoukseen.’

Kun hän oli 19-vuotias, hän huomasi olevansa Richardin telttakaverina heidän kesätyössään. Hän pani merkille, että Richard luki erästä kirjaa joka ilta. Hän kysyi, mitä Richard luki. Richard kertoi hänelle lukevansa Mormonin kirjaa. Hän lisää:

’Vaihdoin nopeasti aihetta ja menin nukkumaan. Olihan se sentään kirja, joka oli pilannut lapsuuteni. Yritin unohtaa sen, mutta viikko kului enkä saanut unta. Miksi hän luki sitä joka ilta? Pian en pystynyt enää kestämään päätäni vaivaavia vastaamattomia kysymyksiä. Niinpä eräänä iltana kysyin häneltä, mikä siinä kirjassa oli niin tärkeää. Mistä se kertoi? – – Hän alkoi lukea kohdasta, johon oli lopettanut. Hän luki Jeesuksesta ja ilmestymisestä Amerikan mantereella. Olin järkyttynyt. En tiennyt, että mormonit uskoivat Jeesukseen.’ – –

Kerran sen jälkeen tämä nuorukainen ja hänen ystävänsä olivat matkalla. Richard antoi hänelle Mormonin kirjan ja pyysi häntä lukemaan sitä ääneen. Hän teki niin, ja äkkiä Pyhän Hengen innoitus kosketti häntä.

Aikaa kului, ja hänen uskonsa vahvistui. Hän päätti mennä kasteelle. – –

Kertomus päättyy tähän, mutta siinä on tärkeitä opetuksia. Yksi on se valitettava tapa, jolla hänen nuoret mormonitoverinsa kohtelivat häntä.

Seuraavaksi on se tapa, jolla hänen löytämänsä uusi ystävä Richard kohteli häntä. Se oli täysin päinvastainen kuin hänen aiempi kokemuksensa. Se johti hänen kääntymykseensä ja kasteeseensa erittäin suurista vaikeuksista huolimatta.” (Ks. ”Suuremman ystävällisyyden tarve”, Liahona, toukokuu 2006, s. 59, 60.)

Mormonin kirjassa opetetaan, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta voimme saada syntimme anteeksi, ja lisäksi siinä opetetaan, että meidän täytyy säilyttää syntiemme anteeksianto (ks. Alma 4:14; ks. myös Moosia 4:11). Presidentti Marion G. Romney (1897–1988) ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että olemalla uskollisia liitoillemme ja huolehtimalla muista me voimme säilyttää syntiemme anteeksiannon: ”Onko mitään epäilystä siitä, että syntiemme anteeksiannon säilyminen riippuu siitä, huolehdimmeko toinen toisestamme? Jos me uskomme näihin opetuksiin, jos väitämme seuraavamme Vapahtajaa ja Hänen profeettojaan, jos haluamme olla uskollisia liitoillemme ja saada elämäämme Herran Hengen, silloin meidän on tehtävä sitä, mitä Vapahtaja sanoi ja teki.” (Ks. ”Huoltopalvelu – Vapahtajan ohjelma”, Valkeus, huhtikuu 1981, s. 188.)

Jotta ihmisiä saataisiin takaisin, Alma tiesi, että ”sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla” (Alma 31:5). Presidentti Gordon B. Hinckley on tähdentänyt, kuinka tärkeää maailman on kuulla puhtaita todistuksia:

”Muistanette, että Alma luopui tuomarinistuimesta saadakseen aikaa ja voimia suurempaan työhön: [Alma 4:19].

Tästä samasta syystä maailma tarvitsee nykyaikana puhtaan todistuksen voimaa. Se tarvitsee Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, ja jotta maailma kuulisi tuon evankeliumin, täytyy olla sanansaattajia, jotka opettavat sitä.” (”Lähetystyö”, Valkeus, maaliskuu 1988, s. 2.)

Vanhin M. Russell Ballard on neuvonut myöhempien aikojen pyhiä lausumaan puhtaan todistuksen:

”Yksinkertaisesti sanoen todistus – todellinen todistus, joka on syntynyt Hengestä ja on Pyhän Hengen vahvistama – muuttaa elämän. Se muuttaa ajattelu- ja toimintatapanne. Se muuttaa puhetapanne. Se vaikuttaa tärkeysjärjestykseenne ja kaikkiin valintoihinne. – –

Kokemukseni kirkossa saa minut huolestuneeksi siitä, että liian monien jäsentemme todistukset jäävät ilmauksiin ’olen kiitollinen’ ja ’minä rakastan’ ja liian harvat kykenevät lausumaan nöyrän ja vilpittömän selkeästi ’minä tiedän’. Tämän vuoksi kokouksistamme puuttuu toisinaan todistuksista rikas hengellinen perustus, joka sykähdyttää sielua ja jolla on merkittävä, myönteinen vaikutus kaikkien niiden elämään, jotka sen kuulevat.

Todistuskokoustemme tulee keskittyä suuremmassa määrin Vapahtajaan, evankeliumin oppeihin, palautuksen siunauksiin ja pyhien kirjoitusten opetuksiin. Meidän tulee korvata tarinat, matkakertomukset ja esitelmät puhtailla todistuksilla. – –

Todistaminen on ’Pyhän Hengen antaman tiedon ja hengellisen varmuuden lausumista, totuudesta vakuuttamista henkilökohtaisen tiedon tai uskon perusteella’ (PKO, hakusana ”Todistaminen”, s. 184). Selvä totuudesta vakuuttaminen vaikuttaa ihmisten elämään. Se muuttaa sydämen. Sen Pyhä Henki voi vahvistaa todeksi Jumalan lasten sydämessä.

Vaikka meillä kirkon jäseninä voi olla todistus monesta asiasta, on tiettyjä perustotuuksia, joita meidän täytyy jatkuvasti opettaa toisillemme ja joista meidän täytyy kertoa niille, jotka eivät kuulu tähän kirkkoon. Todistakaa siitä, että Jumala on meidän Isämme ja että Jeesus on Kristus. Pelastussuunnitelman keskeisenä osana on Vapahtajan sovitus. Joseph Smith palautti Jeesuksen Kristuksen ikuisen evankeliumin täyteyden, ja Mormonin kirja on osoitus siitä, että todistuksemme on tosi.” (Ks. ”Puhdas todistus”, Liahona, marraskuu 2004, s. 40, 41–42.)

Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) on esittänyt varoituksen liittyen tunteisiin todistamisen aikana:

”Saanen esittää varoituksen sanan tästä aiheesta. – – Huolestun, kun näyttää siltä, että vahva tunne tai vuolaat kyyneleet rinnastetaan Hengen läsnäoloon. Tietenkin Herran Henki voi herättää vahvoja emotionaalisia tunteita mukaan lukien kyyneleet, mutta sellaista ulkoista ilmausta ei pidä sekoittaa itse Hengen läsnäoloon.

Vuosien varrella olen seurannut hyvin monia johtavia veljiäni ja olemme kokeneet yhdessä joitakin epätavallisia ja sanoin kuvaamattomia hengellisiä kokemuksia. Nuo kokemukset ovat kaikki olleet erilaisia – jokainen ainutlaatuinen omalla tavallaan – ja sellaisiin pyhiin hetkiin saattaa liittyä kyyneliä tai sitten ei. Hyvin usein niihin liittyy, mutta toisinaan niitä seuraa täydellinen hiljaisuus.” (”Eternal Investments”, ilta johtavan auktoriteetin seurassa, 10. helmikuuta 1989, s. 3, www.ldsces.org.)