Enos – Mormonin sanat

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on neuvonut isiä noudattamaan Mormonin kirjan vanhurskaiden isien antamaa opettamisen mallia:

”Mitä Mormonin kirjan vanhurskaat isät opettivat pojilleen? He opettivat monia asioita, mutta yli kaiken kohoava sanoma oli ’iankaikkisen Jumalan suuri suunnitelma’ – syntiinlankeemus, sovitus, uudestisyntyminen, ylösnousemus, viimeinen tuomio ja iankaikkinen elämä (ks. Alma 34:9). Enos sanoi, että hän tiesi isänsä olevan vanhurskas mies, ’sillä hän opetti minua omalla kielellään sekä kasvatti ja ojensi minua Herran tahdon mukaan – ja siunattu olkoon sen tähden minun Jumalani nimi’ (En. 1).

Niistä Mormonin kirjan henkilöistä, joille ei opetettu mitään Herrasta vaan ainoastaan maallista tietoa, tuli ovelia ja jumalattomia (ks. Moosia 24:5, 7).

Kaikki totuus ei ole yhtä arvokasta. Kaikkein arvokkaimpia ovat pelastusta koskevat pelastavat totuudet. Niitä totuuksia isät opettivat selkeästi, usein ja palavasti. Teemmekö me isät samoin?” (Ks. ”Kelvolliset isät, kelvolliset pojat”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 155. puolivuotiskonferenssista, s. 28–29.)

Kuva

Enos rukoilee

Robert Barrett, © IRI

Enos ei kamppaillut Jumalan kanssa. Aikakirja kertoo, että Enos kamppaili Jumalan edessä rukouksessa. Sellainen kamppailu on ponnistelua sen hyväksi, että pääsisi selville todellisista haluistaan ja osaisi ilmaista ne Pyhän Hengen innoituksella. Tämänkaltainen rukoileminen edellyttää sitä, että henkilö karsii turhat, kuluneet tai epärehelliset toistot ja vuodattaa sydämensä syvimmät halut sanoina. Jokainen ilmaus ilmentää kaipausta ja halua tehdä Jumalan tahto. Sellaiset rukoukset saavat apua ja ohjausta Pyhältä Hengeltä, sillä ”emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.” (Room. 8:26.)

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on puhunut siitä prosessista, jonka Enos kävi läpi ja joka lisäsi hänen uskoaan ja valmisti häntä saamaan vastauksen rukoukseensa:

”Ensiksi, Enos kuuli evankeliumin totuudet isältään, aivan kuten te kuulette ne perheessänne ja tässä konferenssissa.

Toiseksi, hän antoi isänsä opetusten ’iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta’ painua syvälle sydämeensä [En. 3].

Kolmanneksi, hänet täytti halu tietää itse, olivatko nuo opetukset totta ja mikä oli hänen oma asemansa Luojansa edessä. Enosin sanoin ilmaistuna ’minun sielullani oli nälkä’ [En. 4]. Tämän valtavan hengellisen tiedonhalun ansiosta Enos oli kelvollinen saamaan Vapahtajan lupauksen: ’Siunattuja ovat kaikki ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät täytetään Pyhällä Hengellä’ [3. Nefi 12:6].

Neljänneksi, Enos oli kuuliainen Jumalan käskyille, minkä ansiosta hän pystyi olemaan vastaanottavainen Pyhälle Hengelle.

Viidenneksi, Enos kirjoittaa: ’Minä polvistuin maahan Luojani eteen, ja minä huusin hänen puoleensa voimallisessa rukouksessa ja anomisessa oman sieluni puolesta; ja kaiken päivää minä huusin hänen puoleensa; niin, ja kun yö tuli, minä yhä korotin korkealle ääneni, niin että se ylti taivaisiin’ [En. 4]. Se ei ollut helppoa. Usko ei tullut nopeasti. Itse asiassa Enos luonnehti kokemustaan rukouksesta kamppailuksi, joka hänellä oli Jumalan edessä [ks. En. 2]. Mutta hän sai uskon. Pyhän Hengen voimalla hän todella sai omakohtaisen todistuksen.

Emme voi saada Enosin kaltaista uskoa ilman omaa kamppailuamme rukouksessa Jumalan edessä. Todistan, että palkinto on vaivan arvoinen. – – Lupaan, että jos teette nämä asiat vilpittömästi ja hellittämättä, elämässänne täyttyvät sanat, jotka Kristus puhui opetuslapsilleen: ’Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.’ [Matt. 7:7.]” (Ks. ”Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen”, Liahona, marraskuu 2004, s. 72.)

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on verrannut rukousvastausten saamista yhdistelmälukon avaamiseen. Se on vaiheittainen prosessi: ”Rukouksessa anominen on opettanut minulle yhä uudestaan, että taivaan holvi kaikkine siunauksineen avautuu vain yhdistelmälukolla. Yksi lukon kiekoista asettuu kohdalleen uskosta, toinen henkilökohtaisesta vanhurskaudesta ja kolmas ja viimeinen kiekko asettuu kohdalleen vain silloin kun se, mitä pyydämme, on Jumalan mielestä – ei meidän – hyväksi meille. Joskus me hakkaamme holvin ovea saadaksemme jotakin sellaista, mitä haluamme kiihkeästi, ja ihmettelemme, miksei ovi aukea. Olisimme pilalle hemmoteltuja lapsia, jos holvin ovi aukeaisi yhtään helpommin kuin se aukeaa. Taaksepäin katsoessani ja käydessäni läpi niitä pyyntöjäni, jotka Jumala on kieltäytynyt täyttämästä, näen, että Hän todella rakastaa minua. Meidän evätyt pyyntömme kertovat meille paljon paitsi meistä itsestämme myös täydellisestä Isästämme.” (”Insights”, New Era, huhtikuu 1978, s. 6.)

Kuva

Tyttö parannuksen vaiheissa

Del Parson, © 2000 IRI

Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, kuinka täysi parannus voi puhdistaa ihmisen Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta: ”Lunastaja pystyy selvittämään henkilökohtaiset tilinne oikeudenmukaisuuden kanssa ja antamaan anteeksi armollisen parannuksen tien ehdolla [ks. Alma 42:15]. Täysi parannus on ehdottomasti välttämätön, jotta sovitus aikaansaisi täydellisen ihmeensä teidän elämässänne. Ymmärtämällä sovitusta te tulette näkemään, että Jumala ei ole kateellinen olento, joka iloitsee niiden vainoamisesta, jotka astuvat harhaan. Hän on ehdottoman täydellinen, myötätuntoinen, ymmärtäväinen, kärsivällinen ja anteeksiantava Isä.” (Ks. ”Anteeksisaaminen”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 76–77.)

Koettuaan sovituksen siunaukset omalla kohdallaan Enos rukoili kansansa nefiläisten hyvinvoinnin puolesta ja sitten vihollistensa lamanilaisten hengellisen hyvinvoinnin puolesta. Vanhin Robert D. Hales on puhunut siitä huolesta, jota kääntyneet tuntevat muita kohtaan: ”Pyhät kirjoitukset vahvistavat, että todellisen kääntymyksen kokeneet tekevät muutakin kuin vain hylkäävät maailman viettelykset. He rakastavat Jumalaa ja lähimmäisiään. Heidän mielensä ja sydämensä keskittyy Vapahtajan sovitusuhriin. Oman kääntymyksensä hetkestä lähtien Enos, Alma nuorempi, Paavali ja muut kääntyivät kukin kokosydämisesti suorittamaan tehtävää tuoda itsensä ja lähimmäisensä Jumalan tykö.” (”Kasteenliitto: Olla Jumalan valtakunnassa ja kuulua siihen”, Liahona, tammikuu 2001, s. 8–9.) (Katso myös kohdan Moosia 28:3 selityksiä, s. 171.)

Ilmoitusta eli innoitusta tulee usealla tavalla, esimerkiksi ajatuksina, vaikutelmina ja tunteina (ks. OL 6:15; 8:2–3). Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on puhunut siitä, kuinka voimme tunnistaa Herran äänen:

”Vastauksia rukouksiin tulee hiljaa. Pyhissä kirjoituksissa kuvataan, että innoituksen ääni on hiljainen, vieno ääni. – –

Olen tullut tietämään, että innoitus tulee pikemminkin tunteena kuin äänenä. – –

Siirtäkää vaikeat kysymykset mielessänne taka-alalle ja eläkää rauhassa elämäänne. Pohtikaa niitä ja rukoilkaa niistä hiljaa ja hellittämättä.

Vastaus ei kenties tule salamana taivaalta. Se saattaa tulla vähäisenä innoituksena täällä ja vähäisenä tuolla, rivinä rivin päälle, käskynä käskyn päälle (ks. OL 98:12).

Jotkin vastaukset tulevat pyhien kirjoitusten lukemisesta, jotkin toiset puhujien kuuntelemisesta. Ja toisinaan, kun se on tärkeää, jotkin tulevat hyvin suorana ja voimallisena innoituksena. Kuiskaukset ovat selkeitä eikä niistä voi erehtyä.” (Ks. ”Rukoukset ja vastaukset”, Valkeus, toukokuu 1980, s. 32, 33, 35–36.)

Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on selittänyt näin sitä, kuinka Herra kommunikoi meidän kanssamme: ”Ihminen voi hyötyä siitä, että huomaa ilmoituksen Hengen ensimmäiset kuiskaukset. Kun esimerkiksi tunnet puhtaan älyn virtaavan itseesi, se voi suoda sinulle äkillisiä oivalluksia, ja tarkkaamalla niitä voit havaita niiden toteutuvan samana päivänä tai pian sen jälkeen; (toisin sanoen) se, minkä Jumalan Henki toi mieleesi, toteutuu. Näin oppimalla tuntemaan Jumalan Hengen ja ymmärtämällä sitä voit kasvaa ilmoituksen periaatteessa, kunnes tulet täydelliseksi Kristuksessa Jeesuksessa.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 136.)

Kirkon johtajien täytyy aika ajoin puhua suoraan ja ankarasti varoittaessaan kirkon jäseniä jostakin, mikä saattaa vaarantaa näiden pelastuksen. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) viittasi tähän velvollisuuteen puhuessaan nuorille aikuisille: ”Olen varma, että Pietarin, Jaakobin ja Paavalin mielestä oli epämiellyttävää jatkuvasti kutsua ihmisiä parannukseen ja varoittaa heitä vaaroista, mutta he jatkoivat järkähtämättä. Niinpä meidän, teidän johtajienne, täytyy tehdä samoin ikuisesti. Mikäli nuoret eivät ymmärrä, silloin syy saattaa olla osittain meidän. Mutta jos me teemme tien selväksi teille, silloin me olemme syyttömiä.” (”Love versus Lust”, Brigham Young University Speeches of the Year, 5. tammikuuta 1965, s. 6.)

Profeetta Joseph Smith on opettanut seuraavasti iankaikkisesta levosta: ”Jumala on varannut ajan eli määrännyt – – ajankohdan, jolloin Hän saattaa selestiseen lepoonsa kaikki alamaisensa, jotka ovat totelleet Hänen ääntään ja pitäneet Hänen käskynsä. Tämä lepo on sellaista täydellisyyttä ja kirkkautta, että ihmisen on tarpeen valmistautua, ennen kuin hän sen valtakunnan lakien mukaan voi päästä sisään ja saada osakseen sen siunaukset. – – Jumala on antanut ihmissuvulle tiettyjä lakeja, jotka, jos niitä noudatetaan, riittävät valmistamaan sitä perimään tämän levon.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, s. 170.)

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on vahvistanut, että meidän tulee pitää sanamme puhtaina:

”Sanon tämän pojille. Sanon sen myös kaikille niille vanhemmille miehille, joilla on vastaavanlainen ongelma. Teen sen rakkaudella. Minä tiedän, että Herra on mielistynyt meihin, kun käytämme puhdasta ja hyveellistä kieltä, sillä Hän on antanut meille esimerkin. Hänen ilmoituksensa perustuvat sanoihin, jotka ovat vakuuttavia ja kohottavia ja jotka kannustavat meitä tekemään oikein ja kulkemaan eteenpäin totuudessa ja hyvyydessä.

Älkää kiroilko. Älkää lausuko turhaan Herran nimeä. Välttäkää niin sanottuja tuhmia vitsejä. Pysykää erillään keskustelusta, jossa vilisee siivottomia ja rivoja sanoja. Olette onnellisempia, jos teette niin, ja teidän esimerkkinne antaa voimaa muille.” (”Älä turhaan lausu Jumalan nimeä”, Valkeus, tammikuu 1988, s. 43.)

Tosi profeetat, kuten Jarom, jotka elivät ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää, kirjoittivat Hänen tulemisestaan ja Hänen sovituksestaan, aivan kuin ne olisivat jo tapahtuneet. Kuningas Benjamin on sanonut: ”Herra Jumala on lähettänyt pyhiä profeettojaan kaikkien ihmislasten keskuuteen julistamaan näitä asioita jokaiselle suvulle, kansakunnalle ja kielelle, niin että siten kaikki, jotka uskovat, että Kristus on tuleva, saisivat syntinsä anteeksi ja voisivat riemuita tavattoman suuresti iloiten, aivan kuin hän olisi jo tullut heidän keskuuteensa” (Moosia 3:13, kursivointi lisätty). Abinadi on sanonut: ”Ellei Kristus olisi tullut maailmaan – puhuakseni tulevista asioista, ikään kuin ne olisivat jo tulleet – ei olisi voinut olla mitään lunastusta” (Moosia 16:6, kursivointi lisätty).

Tämä lyhyt kuvaus antaa meille tietoa kolmesta ihmisryhmästä, jotka Herra toi lupauksen maahan läntiselle pallonpuoliskolle. Ensimmäisenä mainitaan Lehin siirtokunta. Suurin osa Mormonin kirjasta kertoo heidän vaiheistaan sekä heidän jälkeläistensä vaiheista.

Mormonin kirjassa mainitaan myös toinen ryhmä, josta käytetään nimitystä Sarahemlan kansa. He olivat Mulekin jälkeläisiä ja liittyivät nefiläisiin. (Ks. Moosia 25:2.) Kuningas Sidkian poika Mulek lähti Jerusalemista ja matkasi Amerikan mantereelle sen jälkeen, kun Babylon oli hävittänyt Jerusalemin noin 587 eKr. (ks. Omni 15). Ilman pyhiä aikakirjoja elänyt Sarahemlan kansa oli elävä todiste siitä, mitä Henki sanoi Nefille koko kansakunnan vaipumisesta epäuskoon (ks. 1. Nefi 4:13). Sitten mulekilaiset liittyivät nefiläisiin, joiden hallitsijana oli kuningas Moosia (ks. Omni 19).

Kolmas ryhmä olivat jerediläiset, jotka tulivat lupauksen maahan kohdassa 1. Moos. 11 mainitun suuren tornin ajan jälkeen. Alkuperäinen jerediläisten siirtokunta kasvoi suureksi kansaksi. Lopulta he kuitenkin hävittivät itsensä suuressa sisällissodassa jossakin vaiheessa 600–300 eKr., ja jäljelle jäivät vain heidän viimeinen kuninkaansa Koriantumr ja Herran profeetta Eter (ks. Et. 15:29–34). Eter viimeisteli aikakirjan, ja Koriantumr nähtävästi vaelteli, kunnes hän löysi Sarahemlan kansan, jonka keskuudessa hän asui ”yhdeksän kuun ajan” (Omni 21) ennen kuolemaansa. Jerediläisistä tiedetään tuskin mitään muuta kuin se, mitä Moroni on kirjoittanut Eterin kirjaan.

Ensimmäisestä Nefin kirjasta aina Omnin kirjaan asti profeetat pitivät hallussaan pieniä levyjä ja kuningas isoja levyjä (ks. Jar. 14). Siinä vaiheessa tapahtui tärkeä muutos. Amaleki antoi pienet levyt kuningas Benjaminille. Pienet levyt olivat siinä vaiheessa täynnä (ks. Omni 30). Kuningas Benjaminin ajasta eteenpäin uskonnolliset ja historialliset tiedot säilytettiin isoilla levyillä. Pienet levyt lisättiin vasta vuoden 130 eKr. jälkeen. Mormonin lyhennelmä isoista levyistä ulottuu Moosian kirjasta Neljänteen Nefin kirjaan.

Vanhin Neal A. Maxwell on opettanut, mitä tarkoittaa uhrata itsemme Herralle: ”Todellinen henkilökohtainen uhraus ei ole koskaan ollut eläimen asettamista alttarille. Se on sen sijaan sitä, että olemme halukkaita asettamaan meissä olevan eläimellisen alttarille ja annamme sen palaa!” (”Luopukaa kaikesta jumalattomuudesta”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 69.)

Vanhin Maxwell on myöhemmin opettanut samasta aiheesta: ”Kun alistatte tahtonne Jumalan tahtoon, annatte Hänelle sen ainoan asian, jonka te voitte todella Hänelle antaa, joka teillä todella on annettavana” (”Muistakaa, ’kuinka armollinen Herra on ollut’”, Liahona, toukokuu 2004, s. 46).

Nefiläisten pitämien aikakirjojen joukossa olivat Nefin pienet ja isot levyt (ks. 1. Nefi 9:2). Isot levyt sisälsivät pääasiassa kansan maallisen historian, kun taas pienet levyt sisälsivät hengellisen historian (ks. 1. Nefi 9:2–4). Kirjat 1. Nefistä Omniin kirjoitettiin muistiin Nefin pienille levyille. Kirjat Moosiasta 4. Nefiin ovat Mormonin lyhennelmä, joka on otettu isoilta levyiltä (katso kohdan 1. Nefi 9:1–5 selityksiä, s. 23).

Nefi teki pienet levyt vasta 30 vuotta sen jälkeen kun Lehin siirtokunta oli lähtenyt Jerusalemista (ks. 2. Nefi 5:28–31). Hän ei ymmärtänyt, miksi hänen käskettiin valmistaa toinen aikakirjakokoelma, mutta hän uskoi sen olevan jotakin Herran viisasta tarkoitusta varten (ks. 1. Nefi 9:5). Lähes 1 000 vuotta myöhemmin profeetta Mormon toisti samanlaiset sanat kuin Nefi, kun hän todisti, että Nefin isoilta levyiltä laatimansa lyhennelmän lisäksi hän sisällytti Nefin pienet levyt ”viisasta tarkoitusta varten” (Morm. s. 7).

Joseph Smith aloitti Mormonin kirjan kääntämisen Mormonin laatimasta lyhennelmästä, jonka tämä oli ottanut Nefin isoilta levyiltä. Joseph oli saanut valmiiksi 116 käsikirjoitussivua, kun Martin Harris pyysi hartaasti, että Joseph antaisi hänen viedä käsikirjoituksen ja näyttää sitä perheensä jäsenille. Joseph kysyi Jumalalta kolme eri kertaa, voisiko Martin viedä käsikirjoituksen, ja lopulta lupa annettiin. Käsikirjoitus joutui jumalattomien ihmisten käsiin (ks. OL 10:8), ja se tuli tunnetuksi kadonneena käsikirjoituksena eli kadonneina 116 sivuna.

Käsikirjoituksen katoaminen osoittaa selvästi, miksi Herra käski Nefiä kirjoittamaan pienille levyille ja miksi Mormonia innoitettiin ottamaan ne mukaan. Joseph Smithiä kiellettiin kääntämästä uudelleen sitä osuutta, jonka hän oli jo saanut valmiiksi, mutta hänen käskettiin korvata se kääntämällä Nefin pieniltä levyiltä (ks. OL 10:30, 38–45). 116 sivun käännös kattoi aikakauden 600–130 eKr. – Lehin ajoista kuningas Benjaminin aikaan. Myös pienet levyt kattoivat aikakauden 600–130 eKr. – Lehin ajoista kuningas Benjaminin aikaan. Kaikkitietävyydessään Herra antoi toisen aikakirjan, pienten levyjen, kattaa täsmälleen saman aikakauden, jonka varastetut 116 sivua kattoi. Lisäksi Herra saattoi tämän ansiosta pitää liittonsa, jonka Hän teki Enosin kanssa ja jonka mukaan ”hän varjelisi aikakirjat” (En. 16).

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on vahvistanut, että se Mormonin kirjan osuus, joka on saatu pieniltä levyiltä, antaa enemmän tietoa, kuin mikä menetettiin 116 sivun myötä:

”Ainakin kuudesti Mormonin kirjassa käytetään ilmausta ’viisasta tarkoitusta varten’ viitattaessa Nefin pienten levyjen valmistamiseen, niihin kirjoittamiseen ja niiden säilyttämiseen (ks. 1. Nefi 9:5; Morm. s. 7; Alma 37:2, 12, 14, 18). Te ja minä tiedämme, että se viisas tarkoitus – kaikkein ilmeisin – oli korvata aiemmin mainitut 116 käsikirjoitussivua.

Mutta vaikuttaa siltä, että niihin liittyy viisaampikin tarkoitus. – – Selitys ehdotukseen viisaammasta tarkoituksesta on kohdassa OL 10:45. Kun Herra ohjaa Josephia, – – Hän sanoo: ’Katso, Nefin [pieniin] levyihin on kaiverrettu monia asioita, jotka antavat paremman ymmärryksen minun evankeliumistani’ (kursivointi lisätty).

Niinpä selvästikään ei ollut kyse – – vain vaihtokaupasta – anna sinä minulle 116 käsikirjoitussivua niin minä annan 142 sivua painettua tekstiä. Ei niin. Saimme takaisin enemmän kuin menetimme. Ja alusta asti tiedettiin, että niin olisi. Se oli viisaampaa tarkoitusta varten. Emme tiedä tarkalleen, mitä menetimme niiden 116 sivun myötä, mutta tiedämme kyllä, että me saimme pienillä levyillä kolmen suuren todistajan [Nefi, Jaakob ja Jesaja] julistukset – Mormonin kirjan kolme suurta opillista ääntä – kun he todistavat, että Jeesus on Kristus. – –

Itse asiassa luulen, että voisi perustella varsin itsestään selvänä sitä, että pienten levyjen ainoana tarkoituksena oli antaa esiintymislava näille kolmelle todistajalle.” (”A Standard unto My People”, kirkon koululaitoksen Mormonin kirja -aiheinen symposiumi, 9. elokuuta 1994, s. 9–10; ks. osoitteessa LDS.org kohdasta gospel library/additional addresses/CES addresses.)

Vanhin Neal A. Maxwell on todistanut Jumalan ennaltatietämyksestä ja siitä, kuinka se vahvistaa meidän uskoamme Häneen:

”Harvat opit, paitsi ne, jotka liittyvät Jumalan olemassaolon todellisuuteen, ovat perusluonteisempia kuin se totuus, että Jumala on kaikkitietävä. – –

Jumala on täydellinen jumalallisuuden ominaisuuksissa, ja yksi niistä on tieto: ’– – Koska ilman tietoa kaikesta Jumala ei pystyisi pelastamaan mitään osaa luoduistaan. Sillä juuri sen tiedon perusteella, joka Hänellä on kaikesta, alusta loppuun asti, Hän pystyy antamaan luoduilleen sitä ymmärrystä, jonka kautta nämä pääsevät osallisiksi iankaikkisesta elämästä. Ja ellei ihmisten mielessä olisi ajatusta siitä, että Jumalalla on kaikki tieto, heidän olisi mahdotonta osoittaa uskoa Häneen.’ (Saarna 4, kappale 11.) – –

Jumala, joka tietää alun ja lopun, tietää sen tähden kaiken, mitä on siinä välissä.” (All These Things Shall Give Thee Experience, 1979, s. 6–7.)

Levyt, jotka Amaleki antoi kuningas Benjaminille, olivat ne pienet levyt. Isoihin levyihin kirjoitettiin jatkuvasti lisää, ja ne annettiin edelleen aikakirjanpitäjältä toiselle vuoteen 385 jKr. asti, jolloin Mormon sai isot levyt ja lyhensi ne. Hänen lyhennelmänsä kirjoitettiin kultalevyihin eli Mormonin levyihin.

Jotta sinun on helpompi saada näkemys siitä, kuinka monta Mormonin kirjan sivua on omistettu eri aikakausille, katso liitteenä olevaa kaaviota ”Nefiläiset, jotka pitivät kansansa aikakirjoja” (s. 421).