MK Jaakob 5–7

Vertauskuvallisessa esityksessä käytetään symbolisia kuvauksia ilmaisemaan moraalisia tai hengellisiä ajatuksia. Kun näitä symboleja tutkii, ne antavat kertomukselle lisämerkitystä. Vertauksen arvo on siinä, että ymmärtää, mitä vertaus esittää. Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt Senosin vertauksen pääteeman:

”Tämä vertaus, kuten Jaakob sen esitti, tarkoitettiin alusta alkaen kertomaan Kristuksesta. – –

Kun tässä vertauksessa, joka on yhteen lukuun sisältyvä historiallinen lyhennelmä Israelin hajottamisesta ja kokoamisesta, viinitarhan isäntä ja hänen työntekijänsä pyrkivät tukemaan, leikkaamaan ja puhdistamaan puitaan ja muilla tavoin tekemään niistä hedelmällisempiä, niin silloinkin heidän työnsä perustana ja yhdistävänä tekijänä on sovituksen syvällinen merkitys. Huolimatta leikkaamisista, oksastamisista ja ravitsemisista, joiden takia puita sekoitetaan ja yhdistellään käytännöllisesti katsoen kaikkiin viinitarhan osiin, niin tämän vertauksen pääteemana on niiden tuominen takaisin niiden alkulähteen yhteyteen. Palauttaminen, parannuksen tekeminen, takaisin yhdistäminen – sovittaminen – se on sanoma koko ajan.

– – Ainakin viisitoista kertaa viinitarhan isäntä ilmaisee halun palauttaa viinitarha ja sen sato omaa itseään varten, ja hän suree peräti kahdeksaan otteeseen: ’Tämän puun menettäminen surettaa minua.’ Eräs tähän vertaukseen perehtynyt tutkija esittää, että se tulisi asettaa paikalleen tuhlaajapoikavertauksen rinnalle, koska kumpikin kertomus ’tekee Herran armosta niin liikuttavan ikimuistoisen’.

Selvästikin tämä sovittaminen on kovaa, vaativaa ja ajoittain syvällisen tuskallista työtä, kuten lunastuksen työ aina on. Siihen kuuluu maan kääntämistä ja lannoittamista. Siihen kuuluu kastelemista, ravitsemista ja leikkaamista. Ja siihen kuuluu aina loputtomia tapoja oksastaa – kaikki johtavat yhteen pelastavaan päämäärään, jotta viinitarhan puut kukoistaisivat tavattomasti ja tulisivat kuin yhdeksi ja hedelmät olisivat yhtäläisiä, ja viinitarhan isäntä olisi säilyttänyt itsellään hedelmän. Jokaisena taloudenhoitokautena Kristuksen (ja Hänen opetuslastensa) työnä on aina ollut koota Isän lapsia kaikista synnin ja etääntymisen kaukaisista paikoista, missä heitä lieneekin, parantaa heidät ja liittää heidät heidän Mestarinsa yhteyteen.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 165–166.)

Lisää tietoa Israelin hajottamisesta on liitteessä ”Lyhyt katsaus Israelin hajottamiseen” (s. 428). Lisää tietoa Israelin kokoamisesta on liitteessä ”Israelin kokoaminen” (s. 429).

Senos oli heprealainen profeetta, jonka kirjoituksia oli pronssilevyillä mutta jota ei mainita Vanhassa testamentissa. He eli jonkin verran profeetta Abrahamin jälkeen ja ennen profeetta Jesajaa (ks. Hel. 8:19–20). Tiedämme, että hän todisti Jumalan Pojan kuolemasta ja lunastuksesta (ks. 1. Nefi 19:10; Alma 8:19). Senos tunnetaan varsinkin erinomaisesta oliivipuuvertauksestaan. Tämän vertauksen pohjalta on selvää, että hän oli profeetta ja näkijä (ks. MK Jaak. 5).

Oliivipuiden jalostaminen ja kasvattaminen oli yleistä niille, jotka elivät muinaisessa Israelissa. Vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt, miksi se, että Senos puhui oliivipuusta, oli voimallinen vertauskuva Jumalan rakkaudesta Israelin huonetta kohtaan:

”Eräs kirjoittaja on sanonut tästä laajasta vertauskuvallisesta kuvauksesta: ’Eräässä juutalaisessa legendassa elämän puu samastetaan oliivipuuhun, ja aivan aiheellisesti. Oliivipuu on ikivihreä, ei lehtipuu. Sen lehdet eivät lakastu eivätkä varise kausiluonteisesti. Läpi paahtavan kuumuuden ja talven kylmyyden ne tuottavat jatkuvasti uutta kasvua. Ilman hoitoa oliivipuu on villi, hallitsematon, helposti turmeltuva. Vasta pitkän, kärsivällisen – tavallisesti 8–10 vuoden – hoidon jälkeen se alkaa tuottaa hedelmää. Kauan senkin jälkeen uusia versoja tulee usein esiin ilmeisen kuolleista juurista. [Ryhmyisten runkojen ulkomuoto antaa] vaikutelman uurastuksesta – muinaisen elämän ja uudistuvan elämän luomistuskista.’ [Truman Madsen, ”The Olive Press: A Symbol of Christ”, julkaisussa The Allegory of the Olive Tree, toim. Stephen D. Ricks ja John W. Welch, 1994, s. 2.]

Kuten Lehi itse opetti, yksikään vertauskuva ei voisi kertoa voimallisemmin ja syvällisemmin Jumalan laajasta, jatkuvasta, lunastavasta rakkaudesta kuin oliivipuu – mukaan luettuna varsinkin rakkaus, joka kuvastuu Hänen ainosyntyisen Poikansa lahjassa.” (Christ and the New Covenant, s. 163–164.)

Kuva

Getsemanen puutarha

© Richard Cleave

Vertausta ei pidä tulkita liiaksi pyrkien yhdistämään jokainen kohta tarkasti johonkin symboliseen merkitykseen. Tiettyjä tärkeimpiä tekijöitä on kuitenkin tarpeen määrittää, ennen kuin vertauksen ymmärtää. Ensisijaisena periaatteena läpi Senosin vertauksen on Herran rakastava huolenpito kansaansa kohtaan. Lisäksi seuraavat kohdat auttavat ymmärtämään vertauksen merkityksen (ks. myös liitteet ”Lyhyt katsaus Israelin hajottamiseen”, s. 00[415], ja ”Israelin kokoaminen”, s. 00[416]).

Oksastamisessa yhdestä puusta leikataan terveitä, elinvoimaisia oksia ja ne liitetään toisen puun varteen kasvamaan. Tämän vertauksen oksat edustavat ihmisryhmiä, jotka Herra ottaa yhdestä paikasta ja sijoittaa johonkin toiseen paikkaan. Pohjimmiltaan Israelin uudelleenoksastamiseen sisältyy se, että he tulevat ”tuntemaan tosi Messiaan” (1. Nefi 10:14).

Senosin vertaus auttaa meitä ymmärtämään, että Israelin hajottaminen kaikkialle maailmaan oli siunaus Israelille sekä muille taivaallisen Isän lapsille. Presidentti Joseph Fielding Smith on opettanut: ”Siinä vertauksessa oliivipuu on Israelin huone. – – Synnyinmaassaan se alkoi kuolla. Niinpä Herra otti oksia, kuten nefiläiset, kuten kadonneet heimot ja muut, joista me emme tiedä mitään ja jotka Herra johdatti pois muihin osiin maailmaa. Hän istutti heidät kaikkialle viinitarhaansa, joka on maailma.” (Answers to Gospel Questions, osa 4, s. 204.)

Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on selittänyt sitä, miksi Israel hajotettiin kaikkialle maailmaan: ”Kun Israel hajotettiin kaikkialle maailmaan, uskovaa verta vihmoutui niin, että monet kansat saavat nyt olla osallisina evankeliumin suunnitelmassa” (”Siunaukset, joita saamme selviytyessämme taloudellisesta ahdingosta”, Valkeus, huhtikuu 1983, s. 174).

Herra kysyi kolme kertaa: ”Mitä muuta olisin voinut tehdä viinitarhalleni?” (MK Jaak 5:41, 47, 49.) Vanhin Jeffrey R. Holland on huomauttanut, kuinka tämä kysymys auttaa meitä ymmärtämään Jumalan todellista luonnetta ja Hänen jatkuvia pyrkimyksiään lastensa hyväksi:

”Käännettyään maata ja ravittuaan, kasteltuaan ja kitkettyään, leikattuaan, karsittuaan, siirrettyään ja oksastettuaan suuri viinitarhan isäntä laskee lapionsa ja leikkuusaksensa maahan ja itkee, huutaen ääneen jokaiselle, joka haluaa kuunnella: ’Mitä muuta olisin voinut tehdä viinitarhalleni?’

Mikä lähtemätön kuva Jumalan mukanaolosta meidän elämässämme! Mikä tuska Vanhemmalla, kun Hänen lapsensa eivät valitse Häntä eivätkä Hänen lähettämäänsä ’Jumalan evankeliumia’ [Room. 1:1]!” (Ks. ”Jumalan valtasuuruus”, Liahona, marraskuu 2003, s. 72.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on selittänyt, miksi syvä hengellinen juuristo täytyy kasvattaa ennen oksia ja hedelmää:

”Uskon, että löydämme tässä suhteessa suuren opetuksen viinitarhan vertauksesta, joka on Mormonin kirjassa Jaakobin kirjan viidennessä luvussa. – –

’Oksat ovat voittaneet sen juuret, katso, ne ovat kasvaneet nopeammin kuin juurien voima, ottaen voiman itsellensä. Katso, minä sanon, eikö tämä ole syy siihen, että sinun viinitarhasi puut ovat turmeltuneet?’ (MK Jaak. 5:47–48, kursivointi lisätty.)

Näyttää siltä, että joillakin [myöhempien aikojen pyhillä] keskuudessamme on tämä sama ongelma: he haluavat runsaita satoja – sekä hengellisiä että ajallisia – kehittämättä juuria, jotka ravitsevat heitä. On aivan liian harvoja, jotka ovat valmiit maksamaan hinnan kurinalaisuutena ja työnä kasvattaakseen kestävät juuret. Niiden kasvattaminen tulee aloittaa nuoruudessamme. Tuskin tiesin poikana, että jokapäiväiset työt puutarhassa, karjan ruokkiminen, veden kantaminen, puiden pilkkominen, aitojen korjaaminen ja kaikki pikkutilan työt olivat tärkeä osa juurien kasvattamista, ennen kuin minut kutsuttiin kasvattamaan oksia. Olen hyvin kiitollinen siitä, että minun vanhempani ymmärsivät juurien ja oksien välisen suhteen. Kehittäkäämme jokainen syvälle ulottuvat juuret, jotta voisimme varmistaa saavamme toivotut hedelmät huoltotyöstämme.” (Ks. ”Huoltotyömme hedelmät”, Valkeus, huhtikuu 1979, s. 148–149.)

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Dean L. Larsen julisti, että meistä jokainen on osa tätä viimeistä pyrkimystä valmistaa maailmaa Jeesuksen Kristuksen tulemista varten:

”[Nyt on aika], jolloin Herra ja Hänen palvelijansa ryhtyvät viimeisen kerran suureen työhön totuuden sanoman viemiseksi maan kaikille kansoille ja löytääkseen jälleen muinaisen Israelin jälkeläiset, jotka ovat kadottaneet tiedon siitä, keitä he todellisuudessa ovat.

Profeetta Senos, jonka sanoja Jaakob lainaa Mormonin kirjassa, vertaa tätä työtä siihen, kuinka viinitarhan työntekijät leikkaavat ja hoitavat viinitarhaa ja korjaavat sen sadon viimeisen kerran. Senos vertaa Vapahtajaa viinitarhan isäntään, joka sanoo niille, jotka ovat hänen apunaan: ’Ryhtykäämme siis tekemään työtä kaikin voimin tämän viimeisen kerran, sillä katso, loppu lähestyy, ja tämä on viimeinen kerta, kun minä leikkaan viinitarhaani’ (MK Jaak. 5:62).

Te olette tulleet maan päälle aikana, jolloin tämän suuren työn perustus on laskettu. Evankeliumi on palautettu viimeisen kerran. Kirkko on saanut vankan sijan miltei kaikkialla maailmassa. Näyttämö on valmiina viimeisiä dramaattisia näytöksiä varten. Te esitätte niissä pääosaa. Te olette viinitarhan viimeisiä työntekijöitä. Tämä on ies, joka on pantu teidän harteillenne. Tähän palveluksen työhön teidät on valittu.” (Ks. ”Kuninkaallinen sukupolvi”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 62.)

Pyhissä kirjoituksissa viitataan toistuvasti tuli- ja tulikivijärveen (Ilm. 19:20; 20:10; 2. Nefi 9:16, 19, 26; 28:23; MK Jaak. 3:11; 6:10; Moosia 3:27; Alma 12:17; 14:14; OL 76:36). Tätä ilmausta käytetään yleensä kuvaamaan joko sitä paikkaa, joka odottaa viimeisen tuomion jälkeen niitä, jotka eivät tee parannusta, tai syntiin liittyvää henkistä tuskaa.

Siitä paikasta, joka odottaa niitä, jotka eivät tee parannusta, nykypäivän ilmoituksessa sanotaan: ”[Jumalattomat] joutuvat tuli- ja tulikivijärveen Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa” (OL 76:36).

Henkisestä tuskasta profeetta Joseph Smith (1805–1844) on sanonut: ”Ihminen on itsensä piinaaja ja itsensä tuomari. Tästä johtuu sanonta, että tällaiset ihmiset joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle – –. Pettymyksen aiheuttama piina ihmismielessä on yhtä pistävä kuin tuli- ja tulikivijärvi.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 234.)

Luvussa MK Jaak. 7 esitellään Mormonin kirjan ensimmäinen antikristus (katso kohdan Alma 30:6 selityksiä, s. 218). Serem, samoin kuin muut hänen jälkeensä tulleet, puhui ”hyvin voimallisesti” ja mielisteli paljon opettaen, ”ettei mitään Kristusta tulisi” (MK Jaak. 7:2, 4).

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on opettanut, että yksi Mormonin kirjan päätarkoituksista on auttaa meitä erottamaan totuus erheestä ja siten paljastaa Seremin kaltaisten henkilöiden motiivit: ”Mormonin kirja paljastaa Kristuksen viholliset. Se kumoaa väärät opit ja – – vahvistaa Kristuksen nöyriä seuraajia paholaisen pahoja aikeita, toimia ja oppeja vastaan meidän aikanamme. Mormonin kirjan luopiot muistuttavat meidän aikamme luopioita. Äärettömässä ennaltatietämisessään Jumala muovasi Mormonin kirjan niin, että me voisimme havaita erheet ja osaisimme taistella aikamme vääriä kasvatuksellisia, poliittisia, uskonnollisia ja filosofisia periaatteita vastaan.” (Ks. ”Mormonin Kirja on Jumalan sanaa”, Valkeus, toukokuu 1988, s. 3.)

Presidentti Ezra Taft Benson on esittänyt seuraavat kolme kysymystä, jotka voimme esittää itsellemme välttyäksemme joutumasta petetyiksi:

”1. Mitä pyhät kirjat sanovat siitä? – –

Brigham Young sanoi, että Mormonin kirja oli kirjoitettu hänen sydämeensä ja epäilemättä auttoi häntä joutumasta petetyksi. – –

2. Toinen opas on seuraava: Mitä myöhempien aikojen kirkon presidentit sanovat aiheesta – varsinkin elävä presidentti? – –

3. Kolmantena ja viimeisenä on Pyhä Henki – Hengen koe. – – Tämä koe voi toimia täysin vain, jos henkilön yhteydenpitokanava Jumalan kanssa on puhdas ja hyveellinen ja vailla synnin tahroja. Brigham Young on sanonut:

’Te voitte tietää, johdetaanko teitä oikeaan vai väärään, – – sillä jokainen periaate, jonka Jumala on ilmoittanut, vakuuttaa itse totuutensa ihmismielelle. – –

Millainen vahinko olisikaan, jos yksi mies johtaisi meidät täydelliseen tuhoon!’” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1963, s. 16–17.)

Herra on sanonut, että ”paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä” (Matt. 12:39). Ne, jotka haluavat saada merkin osoittamatta ensin uskoa, paljastavat hengellisen tilansa.

Profeetta Joseph Smith on antanut nykyajan esimerkin tästä periaatteesta: ”Ollessani saarnaamassa Philadelphiassa muuan kveekari vaati merkkiä. Käskin hänen olla hiljaa. Saarnan jälkeen hän jälleen pyysi merkkiä. Sanoin seurakunnalle, että mies oli uskoton, että paha ja uskoton sukupolvi tavoittelee merkkiä ja että Herra oli ilmoituksessa sanonut minulle, että jokainen, joka halusi merkkiä, oli uskoton. ’Se on totta’, huusi joku, ’sillä yllätin hänet itse teossa.’ Tämän mies jälkeenpäin tunnusti, kun hänet kastettiin.” (Ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 277.)

Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) on selittänyt, mikä heikkous liittyy merkin vaatimiseen uskon säilyttämiseksi: ”Näyttäkää minulle myöhempien aikojen pyhiä, joiden täytyy saada ravinnokseen ihmeitä, merkkejä ja näkyjä pysyäkseen kestävinä kirkossa, niin näytän teille kirkon jäseniä, jotka eivät ole hyvämaineisia Jumalan edessä ja jotka kulkevat lipevillä poluilla. Loistavat ilmestykset eivät tuo meille varmuutta totuudesta, vaan sen tuo nöyryys ja uskollinen kuuliaisuus Jumalan käskyille ja laeille.” (Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1900, s. 40.)

Herra on julistanut: ”Usko ei tule merkkien kautta, vaan merkit seuraavat niitä, jotka uskovat” (OL 63:9; ks. myös jakeet 10–12). Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) on selittänyt, että vanhurskaat saavat elämässään merkkejä tuloksena uskostaan:

”Merkit tulevat uskosta. Merkeillä saattaa satunnaisesti olla se vaikutus, että ne vahvistavat niiden uskoa, jotka jo ovat hengellisesti alttiita, mutta niiden päätarkoituksena ei ole käännyttää ihmisiä totuuteen vaan palkita ja siunata niitä, jotka jo ovat kääntyneet. – –

Merkit ovat jumalallisen suosion pyhiä osoituksia, jotka on varattu uskollisille ja joiden saajia on kielletty kerskailemasta niistä.” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966,7 13–714.)

Jotkut ovat pitäneet kyseenalaisena ranskalaisen sanan adieu käyttöä kohdassa MK Jaak. 7:27. Eräs kirjoittaja on selittänyt:

”Sanojen valinta tuli Joseph Smithin käyttämän kielellisen tavan mukaan, jotta me voisimme ymmärtää. Siksi käännetystä tekstistä löytyy sanoja, joita ei tunnettu Mormonin kirjan aikoina.

Joseph Smithin ajan sanakirjassa sanan adieu määritelmänä on ’jäähyväiset, ystävällisen toivotuksen ilmaus ystävien erotessa’ [tarkoittaen, että jätän sinut Jumalan haltuun] (Noah Webster, An American Dictionary of the English Language, 1828). Vaikka sana on ranskalaista alkuperää, se oli levinnyt yleiseen käyttöön 1800-luvun alkupuolella Uudessa-Englannissa.” (Edward J. Brandt, ”I Have a Question”, Ensign, lokakuu 1985, s. 17.)